tiistai 10. heinäkuuta 2012

Onnin kierros 2012 24h

Viime vuonna juttelimme Anun kanssa, että ens kesänä mennään kokeileen 24h juoksua. Nyt se "ens kesä" oli sitten koittanut ja ilmoittautumiset Onnin kierrokselle oli pistetty menemään, joten nokka kohti Nivalaa.

Tapahtuman startti oli la 7.7. klo 12.00, mutta me lähdimme Nivalaan jo päivää aiemmin, koska matkaa sinne kertyi n.400km. Perjantaina käytiin syömässä pizzat ja paineltiin nukkumaan hotelliin ja odottamaan lähtöä.

Lauantaina saavuimme tapahtumapaikalle pari tuntia ennen starttia. Haimme numeromme ja laitoimme huoltopöytämme paikoilleen. Saimme auton ja pöytämme loistaville paikoille aivan radan varteen. Siinä kun pistimme eväitämme kuntoon huomasimme, että Moonakin oli huomioitu, eväiden seasta löytyi nimittäin herkullisia puruluita paketillinen. Kaikkille tiedoksi, että Moona on meidän perheen nuorin jäsen, 5v. saksanpaimenkoira. Vielä ennen starttia ehdimme moikkaamaan muutamia juoksijoita. Kaikki vaikuttivat rauhallisilta ja ilmapiiri oli lämmin. Kelinkin puolesta oli lämmin, sillä mittari näytti hellelukemia, eikä taivaalla näkynyt pilviä lainkaan.

                                                         Huoltoboxi
  

Kello näytti puoltapäivää, lähtölaukaus kajahti ja matkaan päästiin. Lähdimme tuttuun tapaan Anun kanssa yhdessä matkaan. Reitti kulki lämpöisen auringon alla 3,4km:n lenkkiä ensimmäiset 23 tuntia, jonka jälkeen aikanaan siirryttäisiin lyhyemmälle n.900m:n kierrokselle. Etenimme rauhallisesti muiden juoksijoiden kanssa jutellen monta kierrosta, kunnes porukka hiljalleen hajosi. Kierroksia kertyi mukavan tasaisesti helteestä huolimatta. Eräs kannustaja kertoi lämpötilan olleen klo 17:a nurkilla 28 astetta.

                                               Vähän ennen starttia

Alkuillasta ensimmäiset ongelmat saavuttivat minun jalkapöydän. Pieni kipu tuntui muutaman kierroksen ajan, mutta suihkutettuani siihen reilusti jääsprayta ja kylmägeeliä päätti kipu häipyä. Homma jatkui, mutta käveltävä oli hieman enemmän kuin alkukierroksilla. Kävelimme aina muutaman kierroksen välein, jotta homma ei menisi ihan puihin lopussa. Kuumuus teki tehtäviään ja syke nousi normaalia helpommin, joten vauhti pysyi väkisinkin maltillisena. Jokaisella kiekalla söimme ja joimme, ettei energiat ja nesteet vain päässeet loppumaan. Järjestäjän puolesta tarjolla oli hyvää urheilujuomaa, vettä, banaania, suolakurkkua ja loistavasti myös merisuolaa, käytimme myös näitä hyväksemme. Tosin suolakurkkuun en koske juoksun aikana vaikka mikä olisi. Ei vaan pysty!

Olimme edenneet 11 tuntia ja tuuletimme pisintä lenkkiämme ikinä ajan puolesta, matkaa ei sentään vielä ollut kertynyt 100km, mutta näin pitkään ei ollut kumpikaan ennen lenkkeillyt (ekaan sataseen vuonna 2009 meni 10h 53min). Näillä main alkoi minulla jalat painaa ja mieleen hiipi kaikenlaisia ajatuksia, Anu puolestaan yllätys, yllätys jatkoi hommaa kevein askelin. Ehdottelin varovaisesti erkanemista, koska tiesin joutuvani kävelemään loppu ajasta todella paljon. Vastaus ehdotuksiin oli päättäväinen "Jumaleissön, yhdessä mennään, vaikka mikä olis!". Orastavan hiipumisen lisäksi minulla oli siis ongelmana myös se, että miten ihmeessä saan ihanan ja rakkaan vaimoni jättämään minut ja jatkamaan hommaa erillään. No, hommaa jatkettiin ja Anu keksi, että jokaisen uuden tunnin aikana, kun lähdimme uudelle kierrokselle keksisimme vuorotellen jonkin kappaleen mitä sitten "soittaisimme" seuraavaan asti. Biisejä piti siis keksiä, mutta mun hiipuminen vain jatkoi kulkkuaan. N. klo 00.20 saavutimme 100km:n rajan ja kaikki vaikutti vielä jotenkin siedettävältä.

14 tuntia takana, kymmenen edessä ja minä joudun toteamaan, etten varmastikaan pysty enää ottamaan juoksuaskeltakaan koko loppuaikana. Tämäkään tiedotus ei kääntänyt Anun päätä, matka vain jatkui yhdessä, mutta nyt pelkästään kävellen. En osaa sanoa mikä ihme jalkoihin iski, oliko se kuumuus vai mikä, mutta ihan loppu oli tän poikasen kintut. Kierroksia kertyi vieläkin, mutta homma meni todella tuskaiseksi. Koitin huoltopisteellämme huilata aina joka kiekalla, koska väsymys iski todella kovaa. Lopulta niitä biisejä sai keksiä jokaisella kierroksella, koska en päässyt enää kuin sen vaivaisen 3,4km tunnissa. Mulle välähti mieleen omaan tilaa kuvaava biisi, mikä alkaa sanoilla: "Kyllä on mukavaa, otatko makkaraa...", siitä tiesin ettei mulla oikeasti mitään hätää ole, koska huumorintaju pelaa vielä.

                                                     Onni ilmielävänä
                                               
Likipitäen 18 tuntia oli takana ja Anun loistavasta tsemppauksesta huolimatta päätin jäädä autoon nukkumaan hetkeksi. Silloin myös Anu suostui jatkamaan yksin, koska häntä ei tietenkään väsyttänyt. Join pullolisen palautusjuomaa sekä söin pullan, minkä jälkeen pistin herätyksen 20min päähän. Nukahdin heti ja unien jälkeen otin särkylääkkeen ja suihkutin kylmää kipeisiin paikkoihin. Tässä kohtaa ihana Anu ohitti auton ja viestitti menevänsä vielä toisen kiekan. Itse istuin takaisin autoon vielä 5 minuutiksi, jotta lääke vaikuttaisi hieman.

Levon jälkeen ekat askeleet olivat melkosen makeita, mutta paikat vertyivät nopeasti. Lepo teki todellakin ihmeitä ja näin jälkiviisaana, olisi minun ilman muuta kannattanut nukahtaa jo ainakin pari tuntia aiemmin. Ennen lepoa olin todellakin aivan katkipoikki, mutta nyt meno taas maistui ja kierroksia alkoi taas kertymään. Matka jatkui piristymisestä huolimatta kävellen.

Aikaa oli jäljellä enää vajaa pari tuntia, kun oli minun taas aika huilata. Päätin odottaa viimeisen tunnin lyhyemmän kiekan kiertämisen aloittamista. Anu jatkoi matkaa, vaikka unen puute alkoi vaikuttamaan häneenkin. Lopulta kello oli 11.00, takana 23 tuntia ja nyt päästiin porukalla "tykittämään" lyhyttä kierrosta. Tässä kohtaa melkein kaikki hymyilivät, vaikka väsymys ja kipu oli varmasti todella monen seuralaisena. Hieman ennen loppua jokaiselle annettiin omalla numerolla varustettu puupalikka, mikä piti jättää siihen paikkaan mihin etenemisen loppulaukauksen kajahdettua päätti. Omat palikkamme tiputimme vierekkäin maahan. Minun palikka putosi 147km 634m ja Anun 159km 424m:n kohdalle. Tässä kohtaa tuntui todella hyvältä!!!!

Anu pokkasi pokaalin 3-sijasta, jonka jälkeen saimme kyydin hotelliimme todella loistavalta Päivikiltä ja hänen mieheltään. Suihkun jälkeen kävin kaupasta hakemassa pienet eväät, jonka jälkeen nukuimme muutaman tunnin ja heräsimme vain syömään lisää ja taas syönnin jälkeen nukuimme lisää.

                                              Väsynyt, mutta onnellinen

Maanantaina herättyämme emme voineet olla nauramatta, koska jalat olivat niin koomisen turvoksissa, ettei mitään rajaa. Turvotuksen lisäksi minulla oli vasen polvi, oikea jalkapöytä, vasen akilles sekä jalkapohjat melkosen kipeät, mutta kait se kuuluu asiaan.

Tapahtuma oli todella hyvin järjestetty, kaikki paikalla olijat tsemppasivat toisiaan ja kyseessä oli tosiaankin erittäin lämminhenkinen tapahtuma. Tästä tarttui melkoinen määrä oppia ja kokemus karttui myös kovasti. Uskon olevani ensi vuonna viivalla taas.

Suuret kiitokset järjestäjille ja kaikille juoksukavereille sekä erityiskiitos Päivikille ja hänen miehelleen!!!



11 kommenttia:

  1. Onnittelut teille molemmille. Teitte hienon suorituksen kuumassa kelissä. Oli ilo olla teidän ja kaikkien muiden apuna tuon vuorokauden aikana. t. WP (sen loistavan Päivikin mies)

    VastaaPoista
  2. Aikamoista puuhaa! Onnittelut molemmille. :)

    VastaaPoista
  3. Hämmentyneenä kiitoksista täällä Wanhan Pierun vaimo kiittelee ;) Kyllä teitä kaikkia ihailen ja fanitan... toivottavasti vuoden päästä nähdään saman tapahtuman merkeissä.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut teille. Oli todella hienoa seurata yhteishenkeänne ja sitkeyttänne. Olin itsekin niin väsyksissä, että juttu ei oikein luistanut. Ymmärsin kyllä, mitä puhuttiin, mutta aivot eivät toimineet niin, että olisin osannut fiksuja vastata takaisin:)
    Itseäni harmitti kovasti se kun en pannut kelloa soimaan ja aamun takoi vain päässä, että eteen päin lujempaa ja lujempaa, yritä juosta nukuttua aikaa kiinni. En saanut sitä ja kieltämättä olen makustellut pari päivää ja myönnän, että olen pettynyt itseeni ja tulokseeni.

    Mutta kokemukseen en ole pettynyt. Hieno vuorokausi, vaikka henkisesti oli minulle raskain juoksu ikinä. Ensimäistä kertaa minulla oli matkassa perhettäni ja lapsistani 2. Kaikki lapset eivät päässeet matkaan vaan osa jäi mummolaan, joten tälläkään kertaa en saanut koko laumaani tsemppariksi. Mutta perheen paikallaolo teki tapahtumasta minulle ainutlaatuisen.

    Oli hienoa tutustua teihin. Uskon, että teillä on edessä vuorokaudenjuoksussa ihan erit lukemat kun ensimäinen kokemus on alla. Toivottavasti jossain törmäämme vielä.
    t. kristiina l

    VastaaPoista
  5. Hurjia suorituksia!
    T: Kalle

    VastaaPoista
  6. Hienoa Anu ja Markus!
    Kyllä tuo touhu on sen verran hölmöä, että ... ehkä munkin pitäisi?

    VastaaPoista
  7. Onnittelut vielä huikeesta suorituksesta!

    VastaaPoista
  8. Nokian Sorvan Sissit liikkeellä pohjoisessa - hienosti jaxettu uskomattomalla yhteishengellä. Onnittelut vielä, mihin vielä ryhdyttekään :)

    VastaaPoista
  9. Moriestaa!!! Ehdin vasta nyt lukeen tämän blogin. Mukavasti kirjoitettu. :) Hymyilyttää edelleenkin, kun muistelee sitä yhteisfiilistä. Mieltäni lämmitti tietysti kisaajien viihtyminen, joka on aikas tärkiää. Onnittelut vielä tätäkin kautta!!! Teitte hienot tulokset, Markuskin, vaikka oli näköjään ollut jossain kohtaa sinullakin omat laakso kohdat. Ps. Ihtellä tuli vielä eilen illalla äkkilähtö sairaalaan. Pääkipu (samankaltainen, joka oli kisassa sen örkkimisen lisäksi) iski yhtäkkiä niin rajuna päälle, että kyllä pelotti. Onneksi se laukes 5h keikalla sairaalassa + omalla nopealla reagoinnilla. TSEMPPIÄ!!! :=)

    VastaaPoista
  10. Ootte te semmonen parivaljakko että! ekakertalaisiks todella huikeat matkat jaksoi kumpikin taapertaa helteestä huolimatta. Tsemppiä kummallekkin tuleviin koitoksiin ultraamisessa :)

    VastaaPoista
  11. Kiitoksia kaikille onnitteluista ja kommenteista.
    Kristiina, varmasti nähdään jossain, viimeistään ens vuoden kierroksella.
    Cosmos, fiilis oli todellakin ihan uskomaton koko tapahtuman ajan. Mua on naurattanut moni asia näin jälkikäteen, mutta yks parhaista oli Jay Lenon karjumiset siinä viimesellä tunnilla, kaveri veti oikein tunteella. :) Onneksi pääkivut helpottivat, niin pääset reenaileen! toivottavasti törmätään jossakin ennen ensi kesää.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.