Markon Finlandia

40. Finlandia hiihto

Eipä ollut meikäläisen, mutta toinen kumminkin. Valmistautumiseen tähän 50 km rypistykseen Lahdessa oli käytetty aika tiiviisti joka lauantai. Siis koitin käyttää hyväksi tätä jatkumoa, olihan tuo perinteisen tyylin kisapäivä myös lauantai. Kilometrejä oli tuota ennen kertynyt 370 eli paremmin kuin pari vuotta sitten, jolloin plakkarissa oli vasta 130. Kova hinku oli siis parantaa aikaisempaa suoritusta. Olihan pohjatyö tehty reissua varten hiukka paremmin kuin aikaisemmin. Itseluottamusta tuli haettua myös voitelun puolelta, kun perjantaina jätin sukset Startin pisteeseen hoidettavaksi. Teipit siis pohjista sai jäädä unholaan. Sedän luona poikkesin iltatankkauksella ja kuulin heiltä ilouutisen, että ladun varrella tulisi olemaan kannustajia. Finlandia hiihdon reitti teki lenkin Lahden lähimaastossa, joten mahdollista olisi, että setä ja hänen vaimonsa löytyisivät kannustamasta useammastakin kohdasta. Kisateltan hankintojen jälkeen matkasin mukavan etäisyyden päähän anoppilaan nukkumaan. Toiveissa oli, että esikoinen (3kk) ei kauheasti metelöisi, jotta yö saisi nukkua putkeen. No, ei ihan toteutunut, mutta unta tuli riittävästi.

Onko tässä joku mielestäsi vinksallaan?

Kisapäivä koitti. Ei ihan samaa jännittyneisyyttä ollut kuin ensimmäisellä kerralla, mutta aina on outo tunne että joku juttu unohtuu, geeli tai glukoosi tai vaihtokamoista joku, ehkäpä ne puhtaat kalsarit. Aamutankkaukseen kuului kolme palaa ruisleipää, mysliä, muroja, mustikkakeittoa, mehua ja tietysti kahvia. Startti oli 9.30 ja auto starttasi pihasta 8.15. Auton jätin hyppyrimäen kupeeseen, josta puolen kilsan tarpominen kisapaikalle. Ajatuksena oli päästä viimeisen ryhmän kärkeen, mutta se karisi kokonaan vessajonossa. Viimeiseen ryhmään kun sullottiin loput hiihtäjät eli yhteensä noin 1100, niin tiesi että suihkimiseksi menee hiihto. Torvisoittokunta säesti lähtöä, hienoa, vaikka kyllä se tykin laukaus on hienompi. Stadionilta noustaan heti mäkeen, joten jonotukseksi meni. Keli oli kyllä loistava, vaikka lupailtiin plussaa, niin pysyttiin pakkasen puolella -1 tai -2. Joku hihkaisi lähdössä, että kyllä ehtii omaa hiihtoa tekemään 15 km:n jälkeen. Varmaan oli oikeassa, mutta osaltani olin väärässä lähdössä. Tarkoitukseni oli kyllä mennä tuohon edeltävään sakkiin, joka ajallisesti hiihti 3.30-4.30, mutta tuohon olisi pitänyt ilmoittautua jo joulukuussa. 10 km jälkeen en enää malttanut jonotella, joten suihkiminen ladulta toiselle alkoi. Eikä se päättynyt kuin vasta maalissa. Olihan siellä varrella onneksi rauhallisempiakin hetkiä. Tarjoilu pelasi matkan varrella, omat eväät jäivät syömättä. Tuuli kuulemma tuiversi jonkin verran, mutta eipä tuntunut, vaikkakin muutama lumiryöppy tippu niskaan puista. Sehän vain virkisti! Heinsuon kohdalla saavuttiin stadionille, joka tarkoitti 35 km. Siellä oli vastassa sedän vaimo, mutta ei setää. Oli kuulemma hakemassa kameraa. Ei kuvaa tällä kertaa. 5 km ennen maalia oli merkittävä taukopaikka, sieltähän saa KALJAA, loistavaa, eiku lasilliselle. Pari kilsaa meni sopivan sutjakkaasti oluthuurussa, mutta sitten iski joku käsittämätön väsymys ja maalia alkoi kaipaamaan. Olisko ollut olutvaikutusta vai muuten vaan energiat loppu?. Loppulasku stadionille, paremmin meni kuin jollain kansainvälisillä tähdillä eli pystyssä pysyttiin. Sitten vielä loppukiri ja mitali kaulaan, mutta kisatytön halia en saanut, höh. 4.30.17, tunti paremmin kuin viimeksi, ei hassummin. Sijalla (jotain 1800) ei juhlita, mutta vuoden päästä uudestaan. Kuiteskin Mietaata paremmin, kun se ei hiihtänyt kuin 32 kilsaa. Julkkis tuli myös bongattua, muita ei näkynyt. Nyt sitten vaan Pirkkaan valmistautumaan.