perjantai 8. maaliskuuta 2013

Pirkan hiihto 2013

Yhteensä 19 tiimiläistä starttasi tämän vuoden Pirkalle 15 koko matkalle eli 90km reitille ja 4 puolikkaalle. Tällä kertaa talvi halusi tehdä hommasta hieman haastavamman kuin esim. kahtena viime vuonna. Edellis illan ja yön lumimyräkkä takasi sen, ettei ainakaan lunta puuttunut, mutta eipä latujakaan voinut ihan raiteiksi kutsua ja voitelu oli myös haastavaa. Kaikesta huolimatta sinnikkään Team Raholan kaikki hiihtäjät suoriutuivat urakastaan hyvin ja taisipa kaikki nauttiakin matkasta niin, että ensi vuonna varmasti kaikki nähdään uudestaan Pirkan viivalla ja toivottavasti sinne saadaan uusiakin kasvoja.

Ahkera hiihtäjämme ja tiimiläinen, Mari J. tarjoaa kertomuksen makeasta hiihdostaan.

Pirkan pöperöhiihto 2013 by Mari J.

Kolmas Pirkan hiihto lähestyi, ja oikein lumimyrskyn kera. Lauantai-illan lumimyteri ei enteillyt sunnuntain Pirkkaan kovin hyvää. Kevätauringon sulattamat / jäädyttämät ladut sai yön aikana pakkaslumikuorrutuksen. No, sen nyt jokainen tietää, että eihän semmonen puuterilumi jään päällä pysy. 


Matkaan lähdettiin kaikesta huolimatta keliä uhmaten. Asetuin lähtöpaikalle jonoon Mimmin, Jennin ja Maikun kanssa. Vilahti siinä Hultin Tiinakin sekä Juho etsien omaan lähtöpaikkaansa. Tykin jysäys ja siitä sitten matkaan. 


Heti lähdössä jo huomasin, että kunnon latuja ei ole. No, ehkä ne ilmestyy jossain vaiheessa myöhemmin. Sadat hiihtäjät ennen meitä sai puuterilumen liikkeelle jään päältä ja jälki oli sitten sen mukaista.


Matka jatkui ja jatkui eikä parempaa ollut luvassa. Jämille asti johon oli n.18 km matkaa elättelin toiveita paremmasta. Jämin jälkeen hiukan olikin parempaa latua mutta siihen se ihanuus pian loppui. Eikä ongelmana ollut pelkästään latujen puute, vaan myös se, että suksissa ei ollut yhtään luistoa uudella lumella, eikä kyllä pitoakaan. Mietin vaan Anun kuuluisaa lausetta, että näillä mennään. Joo mennään mennään. Ei ole sitten koskaan ottanu niin paljoan aivoon joka ainoa potku, edetty metri, kilometri, etappi jne. 


Kyröskosken koululla oli pipa jo niin kireellä, että porkkien heittäminen jorpakkoon oli todella lähellä. Purkasin wc reissulla Mimmille sieluni ja annatin hetken oikein kunnolla. No, se helpotti ja vielä enemmän helpotusta toi Mimmin ihana tuki sekä tsemppi. Sitten soppaa huiviin ja taas matkaan.


Loppu olikin sitä raastoo, raastoo ja raastoo. Kunnes saavuttiin lähelle Julkujärven kotoisia maisemia. Siellä oli LATU!!! laiha lohtu enää siinä vaiheessa, mutta lohtu kumminkin. Pieni ilon pilkahdus loppukilsoilla oli vielä se, että ystäväni Pasi hiihteli vastaan. Oli vissiin lähtenyt katsomaan mihin olen tuupertunut kun en perille meinaa päästä ;D


Maaliin päästiin kunnialla kaikesta huolimatta. Oli siinä voittajaolo mitali kourassa. Kaiken vielä kruunas äidin, Pertin, Karin ja Pirjon halaukset onnittelujen kera. Lahaksi saatu Angry Bird pehmolelu oli veilä oikein osuva muisto vihasella ilmeellään. 


Lopuksi kiitos Mikolle kyydistä ja huollosta. Kiitos Mimmi, Jenni ja Maikku kun kestitte mun iloista seuraa kaikki 90 km ;D


Tekis mieli sanoa vielä että ei ikinä enään, mutta en sano!!

4 kommenttia:

  1. Kiitos Mari vetoavusta! Oli se silti hianoo...

    VastaaPoista
  2. Näin kun aika on jo kullannut muistot, niin joo, oli se ihan kivaa....

    VastaaPoista
  3. Mari Mari, unohtuiko nyt tärkein?! Ilma oli aivan IHANA! Aurinko vaan paistoi ja lämpötilakin oli juuri sopiva :)

    VastaaPoista
  4. Laura, keli olikin ainoa loistava asia sunnuntain raastossa :D

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.