lauantai 24. elokuuta 2013

Helsinki City Marathon XXXIII 17.8.2013 Juhanin juoksemana

Lähdimme lauantaina aamulla Nokialta klo 10 aikoihin kohti Helsinki City Marathonia Lepolan Annin ja Hiltusen Teemun kanssa, joka toimi meidän huoltajana. Perillä Helsingissä haimme ensiksi Töölön Kisahallista ilmoittautumismateriaalit ja kävimme tutustumassa HCM Expoon. Expossa sai ihan mukavasti tietoa erilaisista juoksuun liittyvistä tuotteista ja muista juoksutapahtumista. Hallissa oli myös Intersportin myymälä, jossa oli tuotteita myynnissä messutarjoushintaan. Messuosaston läpikäynnin jälkeen aloimme valmistautua edessä olevaan maratoniin. Kisahallin seinällä oli tyylikkäästi tauluun kirjoitettuna jokaisen maratonin osallistujan nimet aakkosjärjestyksessä. Kisahallissa lähtöä odotellessa tapasin tiimikavereista Harrin, Tanjan ja Miran, joiden kanssa kävimme läpi edessä olevaa maratonia. Omalta osalta valmistautuminen maratonille oli sujunut hyvin, fiilikset positiiviset ja maratonia edeltäneet pari päivää tuli lepäiltyä hyvin.



Keli Helsingissä oli ennen lähtöä hieman sateinen ja pilvinen, lämpötila oli +15 asteen paikkeilla. Ennen lähtöä kävimme viemässä tavarat säilytykseen Helsingin Olympiastadionin C-katsomoon. Lähtöä odottelimme viimeiseen asti Kisahallin sisätiloissa. Lähtövaiheessa keli oli pilvinen ja vettä satoi vain hieman. Koko maratonin aikana säästyimme suuremmilta vesisateilta, keli oli sopivan lämmin ja ilma happirikas. Startti tapahtui klo 15 Mäntymäentieltä Olympiastadionin vierestä. Puoli tuntia aiemmin starttasi miesten MM-maraton Moskovassa. Lähdimme maratonille 3:30 jäniksen kohdalta ja alkuvaiheessa tuli muutaman kilometrin ajan ohiteltua paljon juoksijoita.

Ensimmäinen puolikas maratonista meni muita juoksijoita ohitellessa ja vauhti tuntui olevan todella kohdallaan. Kannustusta reitin varrella riitti paljon ja etenkin lasten innokas kannustaminen oli hienoa. Matkan varrella oli myös torvisoittokunta, välillä kuuluttaja kertoi tuloksia ja aika-autoista näki väliajat. Helsingin ja Espoon kaupunkien maisemat loivat todella upean ympäristön maratonille. Huoltoja oli 16 reitin varrella ja ne toimivat hienosti. Tarjolla oli urheilujuomaa, vettä, suolakurkkua, banaaneita ja yhdellä huoltopisteellä myös geeliä. Matkan varrella oli myös huuhteluasemia, joilta sai viilentäviä kastelusieniä. Ensimmäinen puolikas meni aikaan 1:31:47 ja sijoitus oli 138:s kaikki miehet huomioiden.

Puolen välin jälkeen takaa alkoi tulla ensimmäisiä ohittajia ja vauhti alkoi hieman hiipua loppua kohti. Reitti maratonilla oli aika vaihteleva ja kiersi Itämeren rantaviivaa pitkin, kävi Espoossa Keilalahden ja Keilaniemen alueilla sekä kiersi Helsingin hienoja puistoja.  Reitti tuntui hieman rankemmalta kuin Tuusulanjärvellä, jossa juoksin ensimmäisen maratonini. Reitti juostiin yhtenä 42,2 kilometrin lenkkinä, jossa muutaman kerran kohdattiin hitaampia juoksijoita. Viimeiset 10 kilometriä oli jälleen haastavimmat ja viimeiset 5 kilometriä tuntuivat erityisen kovilta. Loppua kohden kuitenkin tiesin kilometrivauhtien perusteella, että vauhdin oli hieman varaakin tippua ja mielessä oli vain oman ennätyksen tekeminen. Voimia riitti kuitenkin loppuun asti hienosti. Olympiastadionille sisään juokseminen, oman maaliintulon kuuluttaminen ja maaliviivan ylittäminen olivat upeita hetkiä. Maaliin tullessa oli myös hienoa nähdä screeniltä meneillään olevan miesten keihäänheiton MM-finaalin tapahtumia. Tero Pitkämäelle tuli lopulta loistavasti MM-hopeaa. Itse onnistuin saavuttamaan ennätykseni ja tavoitteeni lähestyä 3 tunnin rajaa. Bruttoaika oli 3:12:15, nettoaika 3:11:03 ja sijoitus maratonilla 136:s kaikki miehet huomioiden. Miesten yleisessä sarjassa sijoituin 82. sijalle. Juoksun jälkeen reidet oli aika loppu ja muutenkin oli aika uupunut ja kaikkensa antanut olo. Maratonilla maaliin pääsy on kuitenkin joka kerta yhtä hieno ja palkitseva hetki. Varsinkin suuren yleisön keskellä ja Olympiastadionilla riitti tunnelmaa.

Maaliin tullessa jokainen maratonin suorittanut sai todella upean HCM-mitalin, jossa on vuosittain vaihtuva kuva kohteesta reitin varrella ja HCM-tarran. Maaliintulon jälkeen oli vielä tarjolla leipäpusseja, Becel-rasioita, suolakurkkuja, banaaneita, myslipatukoita, sipsipusseja, urheilujuomaa, vettä ja kahvia. Huolto oli todella kattava ja hienosti hoidettu. Tapahtuman virallisia kuvaajia riitti hienosti lähdöstä maaliin asti ja pääsin poseeraaman useammankin kerran.

Komia mitali

Maaliintulon jälkeen odottelin stadionin katsomossa siihen asti, että kaverini Anni pääsi maaliin ja hän tulikin varsin pian. Hän juoksi oman ensimmäisen maratoninsa aikaan 3:20:13 ja tämä riitti naisten yleisessä sarjassa hienosti 7. sijaan ja kaikki naiset huomioiden 16. sijaan. Huikea startti maratonuralle ja tästä on todella hieno jatkaa eteenpäin. Parhaat vuodet ovat vielä edessä. Kilpailutaustan tuoma kuntopohja todella näkyy tuloksen taustalla. Anni sai jälkikäteen postissa Suomen Urheiluliitolta naisten yleisen sarjan 7. sijasta palkintona lihasharjoittelulaudan ja Suunnon rannetietokoneen.

Maaliintulon jälkeen siirryimme uimastadionille saunaan ja suihkuun. Uimastadionilla alkoi hetkellisesti tuntua, että voimat oli loppu ja tuli heikko olo, onneksi kuitenkin huonovointisuus meni nopeasti ohi. Elimistö oli varmaan vielä hieman sekaisin urheilujuomista, vedestä ja geelistä. Päivän aikana oli muu ruokailu jäänyt vähiin. Maratonin jälkeen oli todella hieno tunne päästä hetkeksi saunomaan. Uimastadionilta päästyämme lähdimme kävelemään autolle Pasilaan ja lähdimme kotia kohti.

Helsingissä Team Raholasta oli edustettuna Harri, Jaana, Johanna, Maikku, Mira, Tanja ja Tero. Onnittelut Johannalle ensimmäisen maratonin johdosta sekä Tanjalle ja Miralle omista ennätysajoista. Koko tiimi suoriutui jälleen todella hienosti ja kaikilta nähtiin upeita onnistumisia. Tässä kohtaa täytyy myös onnitella kaveriani Miikkaa, joka hienosti juoksi HCM:ssä oman ensimmäisen maratoninsa. Miikalla meni maratoniin aikaa 4:16:31.

Koko Helsinki City Marathonin kovimman ajan juoksi Kenian Hosea Kipkemoi Kiplagat ajalla 2:22:26. Kaikista naisista nopein oli Suomea Lontoon Olympialaisissa edustanut IF Länkenin Leena Puotiniemi ajalla 2:41:08. Yhteensä maaliintulijoita oli 4368.

Alla linkit tuloksiin ja kuviin matkan varrelta:
http://www.marathonfoto.com/Marathon/Helsinki-City-Marathon-2013/LastName/Yli-Marttila/BibNumber/1259/offering/myMarathonfotos/RaceOID/23592013M1/Language/fi

6 kommenttia:

  1. Mahtavan kovaa kyytiä! Kohta alkaa tulos kakkosella!

    VastaaPoista
  2. Ensi kevään ja kesän aikana tähdätään 3 tunnin aloitukseen.

    VastaaPoista
  3. Kova jätkä, onnittelut!

    VastaaPoista
  4. Loistavaa, onnittelut, Kiplagat saa kyytiseuraa seuraavana vuonna.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.