tiistai 19. huhtikuuta 2016

Sorvan Satku - Mara pitkästä aikaa

Kello viisi herätyskello soi, ei siis aivan normaali vapaapäivän herätys. Päivä alkoi valjeta viileänä ja harmaana, ei sentään satanut mitään. Ensimmäiset aamukahvit nopsasti naamariin ja menoksi. Suuntana oli Sorvan satkun kisapaikka. Ellu oli ilmoittautunut talkooväkeen ja aamuvirkkujen talkoovuoro alkoi kello kuusi, kyyditsin Ellun Sorvaan ja palasin itse vielä kotiin nauttimaan aamupalaa.
Kaksikko spinningissä
Kisajohtaja Minnis otti valtaisan vastuunsa hienosti haltuun, saapumalla akateemisen varttin verran myöhässä. Tämä kuulemma on enemmän sääntö kuin poikkeus, tiesivät asiasta perillä olleet tahot valaista ensikertalaisia. Ensimmäisenä vuorossa oli huoltopisteiden kasaus. Kamat pakattiin isompaan pakettiautoon Markuksen opastuksella. Hieno juttu, että joku omistaa tilavamman kulkupelin, jolla kamat saatiin siirettyä huoltopisteille. Olisi saattanut tulla äitiä ikävä, jos teltta kaikkine tykötarpeineen olisi pitänyt mahduttaa Yarikseen. Kun paku oli saatu pakattua ja se lähti Riihitieltä matkaan, seurasivat kasausporukat perässä kohti reitin puolivälissä olevaa liikenneympyrää ja Shellin huoltista, jonne pystytettiin teltat ja muu tarvittava varustus huoltopisteitä varten.

Reitin huoltopisteiden jälkeen palattiin vielä Riihitielle, jonne kasattiin maali-alueen teltta, huoltopisteeksi ja suojaksi ajanottajille. Siinä olikin hieman haastetta, sillä yksi teltan tukijaloista oli tanakasti jumissa ja suomalaiseen tyyliin, kokeiltiin ratkaista asia raakaa voimaa hyödyntäen, sillä seurauksella, että yksi tukivarsista napsahti poikki. Harmittava takaisku paikattiin väliaikaisesti Jesarilla, kunhan ensin oli kirveellä rapsuteltu ylimääräinen jumittava teippaus tukijalasta pois. Saatiinhan se viimeinenkin teltta pystyyn ihan ajallaan.

Huoltojoukot keräsivät vielä mukaansa juomat, suolaa ja mukeja ja sitten huoltopisteelle odottamaan 100 kilometrin juoksijoiden lähtöä, joka tapahtuisi klo 8.00. Ympyräpisteellä kävi pienoinen tuulenvire, paleli ja oli kylmää, Olin varustautunut kaffeilla ja evässämpylällä, jotka mukavasti lämmittivät satasen juoksijoita odotellessa, toppatakista ja talvikengistäkään ei ollut lainkaan haittaa. Satkulle oli ilmoittautunut 5 juoksijaa, pari muutakin Juhanin, Anun ja Markuksen lisäksi. Anu huikkasi reitin varrella, että keli on mitä parhain, kun ei paista eikä sada. Juhani aloitti oman juoksunsa kuin maantiekiitäjä ja suoritti urakkansa loppuun parhaalla ajalla, hatunnoston arvoinen suoritus siis.

Aamupalan syötyäni koetin kovasti rentoutua pötköttämällä soffalla. Yritin tankata nestettä hyvissä ajoin ennen juoksua. Aika tuntui kuluvan hitaasti kun Maratonin lähtö oli kello 11. Mielessä pyöri kovasti kuinkahan mahtaa koivet kestää. Olihan edellisestä maratonista kulunut jo aikaa kaksi vuotta. On polvileikkauksen vuoksi jäänyt juoksut vähälle. Tavoitteena olis kumminkin päästä ehjänä maaliin.
Kevyttä menoa, mä niin tykkään juosta
Alkuun seurailin muiden juoksijoiden tahtia ja alkoipa siinä tuntumaan siltä, että liian lujaa mennään kuntotasooni nähden. Noh, koivet alkoi 20 kilometrin kohdalla tuntua jo raskailta. Suolaa piti ottaa, jotta ei ihan jäykistyis reidet. Leikattu polvi kesti kyllä menoa hyvinkin. Vauhti alkoi hiipumaan 30 kilometrin kieppeillä. Juomaa ja suolaa ja pientä energiaa otin tankkauspisteillä. Lisäksi vielä energiageelejäkin oli mukana. Jostain ihmeen energiapankista löytyi vielä paukkuja hivenen kiristääkin vauhtia loppukilometreillä. Aapuvaa -huuteli reidet jo viimeiselle pikkukiepille kaartaessani. Ja huhhuh -lopulta maalissa. Anun jumpissa itsensä kiduttaminen oli tuonut lisäpotkua myös juoksemiseen. Korkkasin siis juoksuni tälle vuodelle ja tästä on hyvä jatkaa seuraaville juoksutapahtumille.
Muka jaloissa painaa, ilme kertoo muuta!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti