torstai 14. syyskuuta 2017

Hennan eka Tallinnassa 10.9.2017

 Uskalsin lähteä Liikunta pyörteen perjantai lenkeille keväällä 2015. Olin kerran aiemmin juossut 10km lenkin Anun nelikymppisillä. Tuon huippusuorituksen jälkeen löntystelin muutaman kilometrin lenkkejä ja haaveilin joskus jaksavani juosta puolimaratonin. Ensimmäinen yhteislenkki jännitti, mutta pystyin roikkumaan muun porukan perässä jotenkuten koko matkan. Pikkuhiljaa juokseminen helpottui ja uskalsin kokeilla pidempiäkin lenkkejä. Syyskuussa oli mahdollisuus kokeilla puolikasta Sorvan kotoisilla teillä. Tiina Hä? (Mitähän merkkejä nimeen kuuluikaan) lähti kaveriksi ja en siinä jutellessa juuri huomannut kuinka kilometrit vähenivät huomaamatta.  


Puolikkaita juoksin muutaman, kunnes syksyllä 2016 Markus alkoi kysellä, koskas se ensimmäinen kokonainen juostaan.... Yritin pelata aikaa ja päästä pälkähästä keksimällä tekosyitä etten voisi juosta kokonaista. En todellakaan uskonut selviäväni niin pitkästä matkasta! Sanoin etten halua juosta maratonia kuumalla kelillä tai talvella. Markus sitten ehdotti Tallinnan mukavaa tapahtumaa. 

Jännitys ja henkinen valmistautuminen alkoi heti. Ehdin juosta muutaman pitkän lenkin ja viikkokilometrejä kertyi mielestäni liian vähän. Aika kun ei riitä kaikkeen. Onneksi kotona on hyvät tukijoukot auttamassa. 

Syyskuu ja Tallinna lähestyi vauhdilla ja viikkoa ennen H-hetkeä jännitys oli todella kovaa. Pari haikeuden itkuakin siinä meinasi tulla, kun muistelin RalliJärvisen neuvoja: nauti koko matkasta, ensimmäisen maratonin saa vain kerran!  

RalliJärvinen ja Henna ennen h-hetkeä
Matkaan lähdettiin isolla porukalla lauantaina 9.9. aamulla aikaisin. Markuksen unelma toteutui vihdoin, sai tilata ISON bussin! Team Rahola lähti lähes kuudenkymmenen hengen voimin reissuun. Saimme uusia maratonseisojiakin tiimiin, kun vanhempani lähtivät mukaan kannustamaan. Hotellille päästyämme, ehdimme hieman katsella kamoja kuntoon ja hakea kaupasta eväitä, kunnes lähdimme porukalla katselemaan kisaexpoa ja noutamaan seuraavan päivän numeromme. Illalla tankkasimme vielä Scotland Yardin herkullisen  buffetpöydän ääressä. Jostain syystä jännitys oli jo kadonnut ja olo alkoi olla luottavainen. Uskoin pääseväni maaliin ja tavoitteena olisi alittaa viisi tuntia. 


Kauhee määrä tiimiläisiä

Illalla vielä laitoin geelit yms. valmiiksi Anun ohjeiden mukaan. Huonekaveri Sirpa antoi hyviä vinkkejä ja tsemppasi koko ajan.

 Aamupalalla oli taas jännitystä ilmassa ja olisin jo halunnut päästä juoksemaan. 


Aamupalalla tiimitovereistakin huokui jännitys
Sunnuntaina 10.9. vihdoin pääsimme kisapaikalle ja etsimme omat karsinamme. Meitä oli monta tiimiläistä samassa karsinassa ja kavereilta sai hyvin tukea. Viimeiset minuutit ennen starttia tuntui kestävän ikuisuuden. Vihdoin pääsimme liikkeelle. Kirsi ja Sanni lähtivät vauhdilla matkaan ja lähdin heidän peräänsä. Ensimmäiset kilometrit ehdin jo miettiä, että tämä matkahan kestää ikuisuuden. Jalat oli hieman tukkoiset, mutta juoksu lähti rullaamaan kuitenkin hyvin. Muistelin ohjeita ettei saa lähteä liian kovaa ja lähdinkin aika varovaisesti liikkeelle. Yritin pitää vauhdin tasaisena, mutta oikeasti minulla ei ole hajuakaan vauhdista kun en omista kelloa:) Menin sen mukaan mikä tuntui hyvältä. Kirsin kanssa menimme aika pitkän pätkän yhdessä, mutta jollain juomapisteellä hukkasin hänet. Yhtäkkiä selkiä alkoi tulla vastaan todella paljon. Juoksu kulki todella hyvin 10-36km välillä. Näin monia tiimiläisiä matkalla. Kannustus oli todella hyvää matkalla. Itsekin tuli ilmeisesti huudettua kannustuksia kovaan ääneen, kun yksi tyttö ihmetteli kannustanko kaikkia suomalaisia. Kerroin, että meitä Team Raholan väkeä on paljon mukana tapahtumassa. Maratonseisojilta sai lisää virtaa aina kun heitä näkyi reitin varrella. Fiilis oli aivan mahtava koko juoksun ajan ja muistin kannustaa maratonseisojiakin välillä. Hymy tuntui olevan huulilla koko ajan. Vasta viimeisillä kilometreillä alkoi jalat painaa ja odottelin jo maalia epätoivoisesti. Voimat tuntui olevan lopussa, mutta en malttanut hidastaa yhtään, kun tiesin pystyväni alittamaan tavoitteeni reilusti. Kelloa tosiaan ei ollut, mutta tiesin Markon olevan epävirallisena jäniksenä kaverilleen Nikolle ja heillä oli tavoita alittaa 4:30. Joten heidät ohitettuani tiesin hieman missä mennään. Onneksi viimeisellä suoralla oli vielä omia kannustamassa, Anne ja Mika olivat jo tulleet maaliin ja heiltä sain vielä kunnon kannustushuudot! Tässä vaiheessa itku meinasi tulla liikutuksesta. Maaliin tulin lopulta ajassa 4:21:21! Reilusti alle tavoitteen. Fiilis juoksun jälkeen oli ja on edelleen aivan mieletön. Näitä on saatava lisää pian! En olisi ikinä uskonut, että tälläiseen suoritukseen pystyisin. Tosin en olisi viisi vuotta sitten, sattumalta Tallinnassa maratonin aikaan ollessa, uskonut joskus itse juoksevani siellä. Ilman Anua ja Markusta ja koko Team Raholaa en olisi tähän pystynyt! Te olette mahtava porukka! Tai oikeastaan ME olemme uskomattoman hieno porukka!  


Sankaria juhlittiin maalissa
Kiitos kun saan olla mukana,
Henna

4 kommenttia:

  1. Huippu hieno neitsytjuoksu on nyt upeasti suoritettuna ja se toivottu ekan maratonin fiilis ja huuma toteutui. Hienoa uskallusta ja itseensä uskomista Henna! :D Team Raholan selkäranka tukee ja vie eteenpäin lajissa kuin lajissa. Uusia kokemuksia kohti samalla rohkeudella.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut vielä hienosta juoksusta :) Huikeeta sakkia koko tiimi t: Mariia (Anun töistä)

    VastaaPoista
  3. Konkaritason suoritus. Oma eka 42 km kulki aikoinaan 20 min. hitaammin kuin sulla, joten milloin ja missä seuraava maraton juostaan?

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.