sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Yksinkertaisesta puolikkaasta yksinkertaiseksi maratoonariksi

Ketä mä sit ole?


Alkuun vähä Porin murret, saattaa useemmalle särähtää korvaan ;) Eli tosiaan kyseessä kohta 27 vee porilainen nuor mies. Jumppien kautta aikanaan sai tuo parempi puoliskoni houkuteltua Pyörteelle ja sillä tiellä ollaan edelleen. Aina ennen tullut pääsääntöisesti harrastettua joukkueurheilua ja tämäkään harrastus ei siitä oikeastaan poikkea, vaikka yksilönä tässä käytännössä tehdään. Team Raholassa on kaikki joukkueen piirteet. Tuenaan toisia, kun sitä tarvitaan, aina kannustetaan ja tsempataan sekä motivoidaan myös piikitellen asiaan kuuluvasti. ;) Kuten kotikylälläkin sanotaan: "V****ilu on välittämistä".


Juoksun maailmaan tullut tässä nyt vasta vajaa vuoden verran tutustuttua ja pikkuhiljaa alkaa siihen sisälle pääsemään. Muistan kohtuu hyvin ekan tiimilenkin ja kuinka silloin ajattelin, että henki lähtee ennen kuin on 10km täynnä. Ilokseni huomasin, ettei siihen kuollutkaan, joten jatkossa lenkeillä käynti lisääntyi ja matkat pitenivät. Joku kerta taisi perjantai lenkillä mennä 18km rikki, kun tehtiin pari kolme "nypäystä" :D Jossain vaiheessa huomasin, kuinka tiimilenkeillä minuun oli alettu useamman lenkillä kävijän toimesta enemmän ja vähemmän huomaamattomasti istuttaa juoksun siementä.


Ja kuinka ollakkaan joku kaunis perjantai-ilta, kun minulla oli perjantai-lenkki jäänyt välistä, tuli Iida silmät kiiltäen kotiin kertomaan, että lähtee juoksemaan puolmaratonin. Ja menikös siitä sitten viikkoakaan, kun oli ilmoittautumiset hänellä sekä pienten kannustusten kautta itselläni tehtynä Joensuun 12h juoksuun. Iidalle kertyi myös eka maraton ja aloin myös itse pohtia, että varmaan ennen tuota Joensuuta kannattaisi kokeilla lyhyempiä suorituksia. Anun kanssa oli puhetta, että ensin puolikas ja sen jälkeen kokonainen maraton. Se suunnitelma tuli nyt 27.10. puolikkaan ja eilen 3.11.2018 maratonin muodossa toteutettua.


Hieman puolikkaasta:


Tapahtumaksi ekaa puolikasta varten valikoitui Harrin 50v. juhlajuoksu Sorvassa. Jälkikäteen ajateltuna ei parempaa paikkaa voisi ajatellakkaan kuin Sorva tuolle ekalle suoritukselle. Ympärillä paljon Tiimiläisiä ja muitakin juoksijoita, hienosti järkätty tapahtuma ja vielä juhlallinen meininki. Kelikään ei oikeastaan olisi voinut olla parempi. (Kiitos Markolle tilauksesta). Lähdettiin klo 10 liikkeelle ja ajatuksenani oli yrittää pysytellä porukan mukana ja hieman tutkailla, että miten kroppa pelittää. Ja hyvinhän se pelitti, jopa niinkin hyvin, että n. 15km kohdalla alkoi mielessä kutkuttaa hieman pidempi juoksu kuin 21km. Päädyin kuitenkin siihen puolikkaaseen seuraavana viikonloppuna siintävää kokonaista ajatellen. Kokonaisuudessaan ekasta puolikkaasta jäi todella hyvät fiilikset. Ehkä ainoa asia kun jäi kaihertamaan, oli tuo 38 sekuntia, jonka verran 2h aika ylittyi. Kiitokset juoksuseurasta Anu, Marko, Tiina ja Niko :)

 Ja sitten se kokonainen:


Tuli sitten valittua ensimmäiseksi maratonmatkaksi Raudaveden maraton. Tiimilenkeillä ja jumpilla asiasta mainitessa kyseisestä matkasta kuuli kaikenlaista. "Siellä on hienot maisemat", "Vähän on nousuja ja laskuja matkalla", "Aika kova valinta ensimmäiseksi matkaksi". Ja näin jälkikäteen ajateltuna, olihan siellä niitä mäkiä. :D Mutta oli myös sitä kaunista maisemaa. Matkan haastavuuteen verrattuna muihin voinkin sitten ottaa kantaa hetken kuluttua, kun pääsee eroon Yksinkertaisen maratoonarin tittelistä :D Sitten onki jo maratoonari vaikkakin muuten yksinkertainen ;)


Pyhäinpäivän aamuna heräiltiin kotosalla hyvien (n.9h) yöunien jälkeen pirteinä ja autuaan tietämättöminä tulevasta :D Iida kyseli jo heti herätessä, että joko jännittää. Samaa kyselivät myös Anu ja Markus, joiden kyydillä päästiin Nokian Shelliltä pelipaikoille. Saman vastauksen saivat kaikki: "Eipä oikeastaan". :D Päästyämme tapahtumapaikalle, menimme hakemaan numerolaput ja siinä samalla vaihdettiin lähtöaikamme klo 11:sta klo 10:een. Ja ei muuta kuin lähtöviivalle. Anu oli jo aiemmin lupautunut juoksuseurakseni, joten turvallisin mielin lähdettiin liikkeelle. :) Juoksu lähti sujumaan oikeastaan alusta saakka yllättävänkin hyvin ja Anun kanssa naureskeltiin, että päästiin näköjään jäniksen rooliin tässä juoksussa. :D Noin 7 km kohdalla päästiinkin sitten valtatien varteen ja ensimmäinen isompi nousu alkoi siintää silmissä. "Pojat lähtee kovempaa mäen jälkeen", Anu sanoi ja rupesinkin mielessä jo miettimään sopivaa letkautusta, jolla tsempata porukan loppumatkaa. Mäki noustiin ja lasketeltiin alas, muttei tullutkaan sitä irtiottoa, jota odottelin. :D Samalla kaavalla mentiinkin sitten kohti puolimatkaa ja juoksu tuntui edelleen rullaavan hyvin.


Sitten päästiinkin siihen puolimatkan paikkeille ja taisi Sinisalon pojalla unohtua jalat siihen 20km huoltopisteelle. Oltiin menty siitä jo muutama km eteenpäin, kun sen huomasin, enkä enää viitsinyt palata hakemaan niitä. :D Muu porukka meninkin sitten menojaan ja itsellä alkoi aikamoinen kamppailu eteenpäin meniseksi. Ja voi olla, että olisi mennyt vallan kävelemiseksi ilman Anun tsemppausta ja ohjausta. Matka taittui töpöttäen eteenpäin ja kilometrit vähenivät. Sitten alkoikin jo näkyä seuraavan lähdön selkiä, kun viilettivät kovaa kyytiä ohitse. :D Hieman ennen viimeistä huoltopistettä takaa kuului tuttu ääni, kun Juhani porhalsi ohitsemme kovaan ääneen tsempaten. Tässä kohtaa sanoin Anulle, että viimeiset 2km huoltopisteeltä mennään juosten, vaikka mikä olisi. Ja niinhän me mentiin. Maalisuoralle kun päästiin, napattiin käsistä kiinni ja kuultiin Markuksen sekä Iidan kannustukset maalilinjalta. Viimeiset 100m alkoi jo mielessä pyöriä, että "Ei hemmetti, mähän pystyin tähän". Ja olihan se sanoinkuvaamaton fiilis kun ylitti maalilinjan ja sai tuulettaa Yksinkertaisena maratoonarina! ;)

Yksinkertainen maratoonari
Parasta ekan maratonin jälkeen on valssi rakkaan kanssa



Loppuun vielä isot kiitokset koko Team Raholan porukalle, kun ootte mua kannustanu ja tsempannu, ennen ja jälkeen näitten suoritusten! Isot kiitokset myös Anulle, ilman sua olis tuo Rautavesi ollut varmasti mahdoton selättää! Markus, Pete, Juhani ja Bettiina, teille myös kiitos kannustuksesta ja tsemppauksista paikan päällä! Mutta ehkä se isoin kiitos tuolle mun paremmalle puoliskolle, Iidalle, ilman sun kannustusta ja tsemppausta olis jääny tää kaikki kokematta! :) Tästä onkin sitten hyvä jatkaa seuraaviin haasteisiin, Joensuuhan siellä seuraavana siintää edessä. Siellä ei pitäis kuulemma olla mäkiä, mutten taida uskoa ennen kuin itse näen! ;) Nähdään siis viimeistään siellä, jossei Tiimilenkeillä tai jumpilla törmäillä! :)


Lauri, yksinkertainen maratoonari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti