Ai että legendaariselle Karhunkierrokselle? Ai hienot maisemat? No mikä ettei...
Matkaan lähdettiin Anun kyydissä torstaina Veeran ja Juhanin kanssa ja se taittui oikein mukavasti, kiitos teille! Tein automatkan etätöitä ja mökiltä vielä koko perjantain. Oli pitkä aika odotella, kun oma lähtö oli vasta myöhään illalla. Yritin vielä nukkuakin, mutta en onnistunut saamaan yhtään unta. Lähdettiin Juhanin ja Tapanin kanssa ennen ysiä Rukan kylälle, josta oli bussit lähtöön. Meidät päästettiin jo klo 21 bussiin, vaikka alkuun piti olla vasta 21:30. Onneksi näin niin päästiin samantien taivaltaan eikä tarvinnut odotella. Keli oli ollut aurinkoinen koko päivän, mutta eiköhän startatessa tullut samantien ensimmäinen pisara kädelle. Jes! Sitä jatkuikin sitten about seuraavat 13 tuntia...
Polut oli aivan älyttömän vetiset ja mutaiset eikä liukkaat juurakot ja kivet auttaneet asiaa. Yhtä paskassa tallustamista suoraan sanoen. Vasen jalka upposi jo n. 1.5 tunnin jälkeen ekan kerran oikeen kunnolla, jonka jälkeen totesin, ettei noita soita voinut enää vältellä, vaikka kuinka yritti. Ja minä, joka en ole kaatunut koskaan, kupsahdin n. 2.5 tunnin kohdalla eteenpäin. Polviin kolahti, mutta tommonen mustelmakipu on pientä siihen verrattuna, mitä lopulta särky olikaan kokonaisuudessaan.
 |
| KK:n neulaspolut |
Ekassa huollossa (27km) vaihdoin kuivaa paitaa ja törmäsin Juhaniin, joka oli lähellä keskeyttää ja jäädä siihen. Päätettiin jatkaa yhdessä ja sain kiitosta tsempeistä. Ainakin seuraavat parikymmentä kilometriä ja risat mentiin perätysten. Juhani totesi johonkin väliin vertailuna maantiejuoksuun, että täähän on kuin formulakuskit tulis vetään rallia. Siinä kohtaa pienessä väsymyksessä se kuulosti erittäin filosofiselta ja väkisin tuli mieleen Kummelin Kultakuumeen Dille. :-D
Jossain kohtaa päädyin lopulta edelle. Toivoin vain, että Juhani tulee edelleen siellä perässä vaikeuksista huolimatta. Rannan viertä mentäessä oli sortunut maata ja senkin joutui kiertämään. Moni päivitteli kuinka on huonoin vuosi kelin puolesta koskaan. Tietty mun tuurilla!
Väsymyksestä en kärsinyt, ennemminkin tylsyydestä. Kelin takia noita hienoksi kehuttuja maisemiakaan ei näkynyt. Kokoajan jännitin vain loppupään nousuja, joiden tiesin olevan rankat, mutta näin rankkoihin en ollutkaan varautunut... yhdessä vaiheessa huomasin myös, että päässä soi Salen mainos ”Saletisti onnistuu!”, joka näin jälkikäteen kuulostaa motivaatiolta, mutta siinä kohtaa ihmettelin vain, että mikä mua oikein riivaa. Pari tuntia ainakin soi päässä?!
Saletisti onnistuu
Lopulta 5km ennen vikaa huoltoa päätin soittaa Markukselle. Vasen etureisi ja oikea polvi oli antamassa periksi. Mielen kanssa oli vaikeuksia ja itketti. Markus sai kuitenkin tsempattua ja sanottua asiat niin, etten lopulta jäänyt vikalle huoltopisteelle, vaan jatkoin eteenpäin (vaikka olin kirjaimellisesti hajalla). Ajattelin, että vaikka on ”vain” 7km jäljellä (ajallisesti varmaan 3-4h), en jätä leikkiä kesken! En ole matkannut pohjoiseen keskeyttämään ja jos nyt keskeytän, en saa koskaan tietää millainen loppu on. No järkyttävääkin järkyttävämpi se oli, yllätys! Valtavaaralle kalliota pitkin kipuamiset ja köysistä kiinnipitäminen oli melkoista, mutta onneksi oli paljon muita samaan aikaan niin mentiin vaan perätysten. Yksi nainen meinasikin tippua mun syliin, kun jalka petti.
Mietin myös, että korkealta on varmasti sitten hyvät näkymät! BS sanon minä, sieltä usvan seasta ei nähnyt yhtään mitään metriä eteenpäin. Alaspäin tulo oli vaikeampaa ja särky yltyi niin pahaksi, että taisin konkata lopulta maaliin ja itku pääsi. GPS näytti 86km. Mökille päästyä olin melko varma, että jalat ja varpaat on kuoliossa, mutta kyllä ne taitaa vielä elossa olla.
Valvomista tuli yhteensä jotain 37 tuntia, varmaan menee hetki saada kerättyä vaje takaisin. Jalat toimii jo ihan hyvin, mutta nähtäväksi jää polven kunto. Viikonloppuna olis jo futispeli... 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.