M/U #100 Juokse Sorvassa, Juhanin juhlajuoksu 22.9.2018 - Maratonseisojasta maratoonariksi

Oli vuosi 2014 ja olin mukana Team Raholan maratonmatkalla Espanjan Valenciassa. Osallistuin Valencia retkeen aikeenani ”maratonseisoa” tuo kuuma ja kostea maraton. Veljeni juoksi maratoneja tiuhaan tahtiin ja päädyin Sepin kanssa tuonne reissuun ikään kuin lomamatkalle. Tiimin porukka oli mukavaa ja ottivat uudet maratonseisojat todella hyvin vastaan. Juoksun jälkeisessä illanpidossa minulta udeltiin milloin minä juoksen ensimmäisen maratonini, kun nyt kerran tiedän mistä tässä oikeastaan on kyse. Lupasin rehvakkaasti, että juoksen ensimmäisen maratonini, kun veljeni Juhani juoksee hänen sadannen maratonin/ultran. Päätimme tuolloin, että juoksen tulevana kesänä ikään kuin veryttelyksi puolimaratonin Anun maratonilla kesäkuussa. Tuo puolikas juostiin sitten kuumana helteisenä päivänä Nokialla. Puoli maratonin jälkeen totesin, että ei ihan heti olisi tullut mieleeni juosta toista kierrosta putkeen, vaan pidän maratonjuoksijoita todella kovina tekijöinä.

Tuomas saapumassa puolimaratonin maaliin, Anun maratonilla 2015.

Lauantai 22.9.2018 asettui sitten 2018 talvella Juhanin suunnitelmassa juosta hänen sadannes maraton, ja sain myös tämän tapahtuman päivämäärän jo hyvissä ajoin kalenteriini, ikään kuin kovan maraton harjoitteluni päätepisteeksi ja kunnon mittaukseksi. Pitää myöntää näin jälkikäteen, että maratonin juoksemiseen on syytä valmistautua kunnolla, totuttaa kroppa pitkiin matkoihin ja sen tuomiin rasituksiin. Minä en valitettavasti tässä aivan onnistunut, vaan itse juoksuharjoittelu jäi melko ohueksi ”kauden” mittaan. Sain samaisella viikolla sitten Markukselta tekstiviestin, että hän oli ilmoittautumisia selatessa huomannut minun kohdallani virheen, sillä pakko rehellisesti myöntää, että ilmoittauduin virallisesti puolimaratonille ollessani ottaneeni huomioon oman peruskuntokauteni epäonnistumisen ja epäröineeni omaa kuntoani tuolle Sorvan vaativalle reitille. Tämä huumorilla varustettu huomautus jäi kuitenkin mieleeni.

Juhanin juhlajuoksun lähtö. Anu pitää puheen juhlan kunniaksi ja antaa juoksijoille ohjeita.

Lähdin matkaan klo 10.00 muiden matkassa, hienojen juhlapuheiden säestämänä, tavoitellen ehjää juoksua, olkoon se matka sitten vaikka vain 21 kilometriä. Juoksin ensimmäisen kympin todella rauhallisesti jutellen juoksijoiden kanssa ja välttäen liian kovaa alkuvauhtia. Ensimmäinen kymppi sujui melko kevyesti, huollossa otin hieman suolaa ja urheilujuomaa ja lähdin takaisin radalle hyvällä fiiliksellä. Toinen kymppi tuntui myös melko hyvältä ja noin 17 kilometrin kohdalla aloin miettiä, että jaksaisikohan sitä sittenkin juosta koko maratonin. Juoksukilometrien ja etenkin pitkien matkojen puute aiheutti ajatuksia totaali sippaamisesta matkan varrella, vaikka eihän se mitään haittaisi. Anun huudahdusta lainaten: ”Aikaa on, vaikka kontaten maaliin!” Pääsin puolikkaan huoltoon ja totesin itsekseni, että kyllähän se toinenkin kierros menee samalla kun kerran ensimmäinenkin kierros meni noinkin kevyesti. Lähdin jatkamaan matkaani.

Kolmas kierros alkoi näyttää mitä tuleman pitää, jalat alkoivat olemaan melko väsyneet, puhtaasti juoksukilometrien vähyys alkoi raa’asti osoittaa omaa maratonkuntoani ja jalkojen kipu puudutti lihakset. Tyttöystäväni oli minua kirittämässä tuossa kohtaa ja totesi, että ei ole varsin rennon näköistä eikä kevyttä juoksua mutta maaliin pääsen. Sain matkanvarrella kovaa kannustusta kanssajuoksijoilta ja fiilis oli melko hyvä. Vauhtini ei ollut kaksista, mutta päätin juosta tai ryömiä matkan maaliin, vaikka mikä tulisi. Etenkin ajoittainen kova vastatuuli hidasti etenemistä, mutta myötätuulessa juoksemisesta otin kaiken irti. Kuulin myöhemmin maraton veteraaneilta hyvän kuvauksen maratonin juoksemisesta maaliin, se onnistuisi, mikäli pää, vatsa ja jalat kestävät. Itselläni kaksi ensimmäistä kestivät hyvin eikä myöskään pahoja hiertymiä tai vastaavia ilmennyt missään kohtaan. Viimeiselle kierrokselle lähdin kovan tsempin kera ja sain loppumatkasta seuraa 50 kilometrin juoksijoista, Tiinasta sekä Jukasta. Heidän kanssaan viimeinen kääntö sujui rytmittäen juoksua ja kävelyä. Jalat olivat todella tönköt ja puutuneet pitkästä matkasta, mutta mieli oli korkealla, sillä kuitenkin matka oli tullut varsin hyvin ottaen huomioon lähtökohdat. Tullessani 40 kilometrin huoltoon seurakseni viimeiselle ”nyppäsylle” liittyi jo maratonin maaliin juossut Anu, joka omalla lähes 300 maratonin kokemuksella tuli nauttimaan minun viimeisestä kahdesta kilometristä, taidettiin siinä ottaa kuvakin omasta vaivalloisesta hölkästäni sekä suunnitella jo seuraavaa osallistumistani.

Tiina ja Jukka saattamassa Tuomasta 40km kohdalle.

Tuomas "nypäyksellä" 🏃💪

Juoksin maaliin endorfiinin virratessa, tuntui uskomattomalta ja upealta, että olin maalissa, vaikka aikaa ehti kulua juoksun aikana noin 6 tuntia. Aika ei kuitenkaan ollut tavoitteeni, vaan päästä maaliin maratonini minkä olin luvannut Juhanille sekä muille tiimin juoksijoille. Maalissa jalat ja koko muu kroppa tiesivät juosseensa. Maalissa sain onnittelut ja siirryin saunaan palauttelemaan pitkän matkan aikana tulleita jumeja. Saunassa juttu lensi todella kokeneiden maratoonareiden kanssa, jälkikäteen laskien siellä oli monia satoja maratoneja juosseita juoksijoita. Aloin ymmärtää paremmin tätä ”maratonkeräilyn syndroomaa”. Juokseminen, itsensä ylittäminen, kaikkensa antaminen luo niin huikean olotilan, että en ihmettele miksi niin moni tätä harrastaa intohimoisesti! Ei tarvitse olla iso vika, kun se on päässä, totesi 100+ Marathon Club Finlandin puheenjohtaja Timo Marjomäki löylyä heittäen ja onnitteli yksinkertaista maratoonaria. Pieni kipinä oli syttynyt myös itselle, että miksei joskus toistekin voisi lähteä juoksemaan maratonia ihan alusta lähtien ja parantamaan aikaani. Illalla menimme tiimin kanssa illallistamaan porukalla hyvässä fiiliksessä, itselläni illastaminen ja palauttavat drinkit jäivät ikään kuin puolikkaisiin, sillä matka uuvutti toden teolla tämän maratoonarin. Seuraavana aamuna olo oli todella hyvä, eikä yllätykseni jalatkaan tuntuneet aivan rikkinäisiltä.

Tuomas ensimmäisen maratoninsa maalissa!!!

Olen seurannut veljeni harrastusta sivusta monta vuotta ja nyt osaan vasta todella ymmärtää miten kova suoritus on juosta noin 5 vuoteen 100 maratonia. Iso kunnioitus tästä hänelle! Etenkin se vauhti, jolla Juhani maratonista toiseen matkan taittaa on uskomaton. Yritin pysyä Juhanin perässä ohituksensa yhteydessä, mutta en montaa metriä pystynyt häntä seuraamaan tutun Cooper-vauhdin ollessa yli 2600 metriä läpi hänen matkansa. Kova treeni, hyvät juoksijan ominaisuudet sekä uskomaton asenne tuottavat tulosta!

Iso kiitos järjestelyistä tiimille ja tsempeistä kaikille kanssajuoksijoille! Teillä on upea tiimi, jossa joukkuehenki on huikea ja tuottaa paljon hyvää oloa ja terveellistä aktiivista kuntoliikuntaa! Hyvää syksyä kaikille Tiimiläisille ja hyviä juoksulenkkejä vastedeskin!

Teksti: Tuomas Yli-Marttila

Kuvat: Team Rahola

Raholan Kympin tulokset

Raholan Kympin 2013 tulokset löytyvät nyt yläpalkista kohdasta Tulokset 2013. Tulokset julkaistaan myös kuukausittain painettavassa Juoksija-lehden Tulospörssissä. Mahdolliset korjaukset tai huomautukset tuloksista osoitteeseen pyykko.laura(at)gmail.com tai Markukselle numeroon 050 5487661.

Kaikkiaan maaliin saatiin tänään 119 juoksijaa ja kävelijää. Tänä vuonna ei tehty uusia reittiennätyksiä miesten tai naisten toimesta. Nopein mies oli M40 sarjassa juossut Kunto-Pirkkojen Jari Hamari ja nopein nainen oli naisten yleisessä sarjassa kilpaillut Tiina Teisala Jyväskylästä. 

Suuri ja lämmin kiitos kaikille osallistujille ja tervetuloa taas ensi vuonna mukaan!

Raholan kympin toimitsijat

Raholan kympin toimitsijat huomio! Kaikkien vähääkään kynnelle kykenevien tulee olla sunnuntai aamuna liikkarin edessä klo. 7.00! Reitin merkkaajat lähtevät liikkeelle heti klo 7.00!!

Hommaa on paljon, joten kaikki mukaan reippaasti. Anu ja Markus ovat aamusta reittiä merkkaamassa, jolloin Mari tietää kertoa tehtävistä. Liikenteenohjaajien kanssa käydään asiat läpi Markuksen johdolla n.klo 8.15 liikkarin edessä, jos ei sada, mutta sateen sattuessa kaikki liikenteenohjaajat osaavat olla sisällä tuolloin. Liikenteenohjaajat saavat matkaansa pysäytysmerkit. 

Kaikilla pitää olla matkassa huomioliivit sekä Anun ja Markuksen puhelinnumerot. Jos huomioliiviä ei löydy, niin pyydä sellainen infopisteeltä. Ota numerot talteen tästä: Anu 040 8285700 ja Markus 050 5487661

Tervetuloa kaikki mukaan! Tehdään tapahtumasta yhdessä onnistunut ja lämminhenkinen. 

Tervetuloa Raholan Kympille!

Klikkaa kuvaa, niin saat näkyviin tarkemman version.

Cooper II

Muistakaahan Cooper ma 13.5. klo 18.00 Lamminpään kentällä! Testin jälkeen raholan kympin lenkki palauttavana. Lähtö kentältä!!!

Extreme Kiinan muurilla

Nyt jos koskaan on sanonta ”väsynyt mutta onnellinen” 100% totta. Tiukalla aikataululla toteutettu Pekingin matka, höystettynä maratonilla Kiinan muurilla, sai aikaan edellä kuvatun tuntemuksen. Lähdimme Helsingistä reissuun sunnuntai-iltana ja hotellille Pekingissä saavuimme maanantaina puoliin päiviin. Siihen parin tunnin elba ja ei muuta kuin kaupunkia katselemaan. Pieni opettelu metron saloihin ja 25 sentin hintainen lippu kourassa turvatarkastuksen kautta metroon ja nokka kohti Tiananmenin aukiota. Tämä Taivaallisen rauhan aukio olikin sitten mustanaan porukkaa ja ihmismassojen vilinään oli tottuminen menit mihin tahansa. Kiinassa Vapun aikaan on kansallinen kolmen päivän vapaa, joten sakkia oli siksi sitäkin enemmän. Tovin etsimme vessaa ja sen jälkeen ruokapaikkaa, mikä ei onnistunutkaan ihan niin helposti. Eräässä jo lukaisimme ruokalistaa, mutta hintojen alkaessa 50 eurosta ylöspäin, liukenimme hiljaa kadun vilinään. Samaa hiljaisen poistumisen taktiikkaa jouduimme käyttämään muutamassa liikkeessäkin, sillä hinnat olivat usein päätä huimaavia. Hotellimme lähellä oli ehkä kylän kallein mesta, mutta eipä siellä ollut sitten ihmisiäkään, ainakaan siihen ajankohtaan. Pekingin 20 miljoonan asukkaan joukosta toki löytyy paljon todella rikkaitakin. Kuriositeettina mainittakoon, että kun olimme pankissa vaihtamassa rahaa, niin viereisellä luukulla nuorehko naisihminen veteli paperikassista melkoisia setelipinkkoja. Pystyimme laskemaan, että tiskille ilmestyi sadan yuanin rahatukkoja noin 200.000 euron arvosta, mikä pisti hieman päätä huimaamaan. Turvajärjestelyt pankissa olivat näkyviä ja jo edellä mainittuja turvatarkastuksia oli useissa paikoissa, varsinkin merkittävimpien nähtävyyksien sisäänmenoissa. Tämä oli iso muutos 2007 tilanteeseen, jolloin ensi kerran kävin Pekingissä. Silloin maratonini juoksin Etelä-Koreassa, mutta vietimme kaverini kanssa kolme päivää Pekingissä ja kävimme myös Kiinan muurilla. Suin surmin en kuitenkaan kuvitellut palaavani sinne maraton mielessäni puhumattakaan, että samanhenkisen ihanan elämänkumppanin kanssa. Toinen suuri muutos oli hintojen nousu. On halpaakin tavaraa, mutta laatu silloin on usein pehulasta ja merkkituotteet ovat poikkeuksetta kalliita.

 Kisajännitys nousee vaikka ei sitä ilmeestä huomaa.

Seuraavana päivänä lähdimme numeroiden noutoon kaupungin toisella laidalla olevaan hotelliin. Siellä saimme esimakua järjestelyistä, kun yhdeksältä ilmoitettu aloitus venyi lähes kaksi tuntia. No numerot ja muut reksvisiitat saatiin ja sitten taas hieman ostospaikkoja kiertelemään. Parin ostarin ja kärsivällisyyttä koetelleen pyörimisen jälkeen, totesimme ostosten jääneen vielä tekemättä ja tavoittelimme ruokapaikkaa. Puolen tunnin ovella odottelun jälkeen saimme paikan ja joskus aikojen päästä jotain murkinaakin, mutta tuskin lainkaan sitä mitä olimme tarkoittaneet. Englannin kielen taito on hyvin kyseenalaista ja se aiheutti aina silloin tällöin pientä säätämistä. Illaksi pääsimme vihdoin hotellille ja rojahdimme rättiväsyneinä punkkaan, vaiheessa jolloin olisi pitänyt olla rento ja levännyt. Uni ei tullut seuraavana yönä juuri lainkaan ja Outi ei tainnut nukkua lainkaan. Aamukahden jälkeen siis kömmimme ylös ja 03.20 olimme jo taksissa menossa edellä mainittuun hotelliin, josta bussi muurille lähti klo 05.00. Sää Pekingissä oli ollut helteinen ja juoksupäiväksi oli luvattu hieman viileämpää. Ennuste ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, vaan maratonin ajan lämpötila keikkui hellelukemissa. Onneksi paljon moitittua savusumua, joka aiheuttaa hengitysvaikeuksia, ei matkamme aikana ollut, vaan aurinko sai paistella pilvettömältä taivaalta. Starttihetkellä alkoi hillitön säätö, muutamalta puuttui chippi. Voitte vain kuvitella ilmeemme, kun vilkaisimme toisiamme… mikä hemmetin chippi, kukaan ei ollut maininnut sellaisesta hölttänän pöläystä, saati nakannut kouraan. No kaikki selvisi aikanaan ja me parikymmentä chipitöntä saimme omamme ja starttasimme reilun vartin myöhemmin kuin muut.

Alkumatkasta kaikki vielä niin helppoa ja hymyt hyytymättä.

Heti alkuun tuli selväksi, että tästä savotasta ei tulisi helppo. Rappusia ylös ja rappusia alas, loputtomasti ilman hengähdystaukoja. Ja rappusten kunto oli usein todella kehno ja monet kohdat jopa vaarallisia mennä lävitse. Tätä osuutta matkakertomuksessamme on vaikeinta sanoin kuvailla. Välillä hiipi mieleen jopa keskeyttäminen, kun polvi ei tahtonut nousta ja taipua riittävästi puolimetriseen rappuseen, selän huutaessa hoosiannaa. Kilometrimerkintöjä ei ollut ja kysyttäessä arviot heittivät kilometritolkulla. Onneksi kokomaratonin reitti tuli jotenkin selväksi, mutta monet puolimaratonin suorittajat taivalsivat paljon pidemmän matkan, kun kukaan ei ollut opastamassa pois muurilta ajoissa. Huolto oli melko vajavaista sikäli, että yhden banaanin ja leipäpalan lisäksi ei matkan aikana ollut tarjolla kuin vettä. Onneksi olimme varautuneet riittävällä määrällä geelejä ja suolaa, muuten hiking olisi jäänyt tekemättä loppuun. Sillä sitä se lähinnä oli, loputonta kiipeämistä, juoksuosuuksien rajoittuessa yhteensä 3-4 kilometriin. Urakkaa vaikeutti tietenkin myös helle, lämpötilan ollessa jopa +27C lukemissa. Auringon polttamiltakaan ei vältytty, siksi paahtavaa oli paiste. Välillä vaikutti siltä, että maratonin aikaraja 8h on liian kova pala jopa meille, mutta loppumatka sujui kuitenkin odotettua paremmin ja tavoitimme maalin noin seitsemän tunnin aikaan. Totta kai tuntemukset olivat upeat ja kipu ja tuska poissa alta aikayksikön. Hieno mitali kaulaan ja reilu parin kilometrin kävely suihkuun, jossa nauru jo maittoi ja fiilikset olivat aivan mahtavat. Outin 20. maraton oli läpi ja Unskilla 50 maratonmaata, joten ylimääräistä juhlan tuntua tuli niistäkin saavutuksista. 125 km bussimatka muurilta Pekingiin kului kuin siivillä ja kevyen iltapalan jälkeen oli aika yrittää unta… turhaan. Rappuset vilisivät silmissä ja kroppa kävi ylikierroksilla, mutta kait sitä pari tuntia tuli oltua syvässä unessakin.

Näitä riitti yhteensä noin 25000 kappaletta. Hop hop

Seuraavana päivänä olimme kuitenkin melko pirteinä kaupunkia kiertelemässä jo aamupäivästä alkaen. Kiellettyyn kaupunkiin oli satojen metrien jono, jossa seisoskelu ei helteisenä päivänä kiehtonut, joten tyydyimme viereisen puiston varjoisaan tunnelmaan. Puisto oli mitä ihastuttavin valtavine kukkaistutuksineen ja rauhallisine rakennuksineen, jotka henkivät tuhatvuotista historiaa. Tiheä bambumetsä oli myös vaikuttava elämys, jossa mieli palautui maratonin rasituksista ja kaupungin ihmisvilinästä. Illalla paikkasimme vielä hieman tuliaispussien valikoimaa, mikä oli selvä virhe vaiheessa, jossa olisi pitänyt kaikki vapautuva aika käyttää lepoon ja palautumiseen. Niinpä kotimatkaa edeltäväkin yö meni levottomasti ja olimme aamuvarhain lähteneen paluun kynnyksellä aivan muissa maailmoissa. Mutta kotiin Kalkkuun päästiin aikanaan ja onneksi vastassa oli viikonvaihde ja pieni hetki elpymiseen. Reissu ja kaikki kokemamme oli yksi parhaista ja täyttä extremeä joka hetkeen.

t. Unski

Lauran HCR

Mistä tietää, että kisa lähestyy? No, mulla se ainakin tarkoittaa erilaisten kummallisten aiemmin olemattomien vaivojen ja särkyjen ilmestymistä ja sitä, että armoton jännitys valtaa mielen hetkellisesti. Tällä kertaa oli ehkä vähän enemmän syytä jännittää kuin niin 20:llä aiemmalla kerralla, koska en ollut juossut melkein kahteen vuoteen yli 14,9 km lenkkiä enkä varsinkaan mitään puolimaratoniin viittaavaakaan. Lokakuusta 2012 eteenpäin olin juossut ja urheillut liikunnan riemusta enemmän kuin mistään muusta syystä. Elämän prioriteetit muuttui lopullisesti viime kesäkuussa ja nyt urheilu ei ole enää numero yksi, vaan se on siellä iloisesti ehkä vitosena tai kutosena :) Ja jotenkin tämä uusi järjestys kyllä sopii mulle. Oon juoksennellut yksin ja hyvässä seurassa semmosia mukavia tunnin tai vähän yli lenkkejä ja välillä ampaissut itseni ylittämisen mentaliteetillä vähän nopsemmalle lenkille. HCR:lle päätin lähteä, koska voitin Facebookin kautta Gatoradelta osallistumisen maaliskuun lopulla. Muuten en olisi lähtenyt, koska tapahtuma on kallis eikä reittikään mikään mun suosikki ole.

Tänä vuonna oli porukkaa enemmäin kuin aiemmin ja sen kyllä huomasi. Aikamoista tunkua ja porukkaa joka puolella. Onneksi omalle ekalle puolikkaalleen startannut Jenni haki munkin numeron ja paidan jo aiemmin, joten vältyttiin siltä. Sain kotoa mukaan omat kannustusjoukot, mikä oli enemmän kuin huippua.

Laura ja Jere hetki ennen starttia

Lähtö läheni ja hiivin omaan lähtökarsinaan niin eteen kuin kehtasin eli varmaan viisi riviä ihmisiä oli ennen mua. Mun ryhmän tavoiteaika oli 2.10 (kai) ja ajattelin, että olisin ehkä hiukkasen sitä aikaa aiemmin maalissa. Yritin ilmoittautua jo siihen edelliseen porukkaan, mutta jostain syystä en päässyt. Lähtö koitti ja siitä aloin juosta musiikit soiden omaa hyvää rentoo juoksua. Tällä kertaa päätin keskittyä enemmän siihen fiilikseen kuin esim. sykkeisiin ja se olikin hyvä taktiikka. Hyvältä tuntui ja sain ohitella aika paljon ihmisiä kyllä koko ajan. Mutkin varmasti ohitettiin useamman kerran ainakin alussa, lopussa tuli vaan enemmän ja enemmän vastaan käveleviä selkiä. Kympin kohdalla olin reilusti alle tunnin ja päätin, että juoksen tätä hyvää vauhtia niin pitkään kuin jaksan ja himmaan sitten, kun en enää jaksa :D

Viidentoista kilsan kohdalla alkoi etureisissä tuntua, että pitkiä lenkkejä ei ollut alla ja mietin jo mielessäni, että tässäköhän se kanttaaminen sitten tulee. Yhtäkkiä näin kuitenkin veljeni Jussin seisomassa tien reunassa ja innostuin siitä taas juoksemaan vähän reippaammin hyvällä fiiliksellä. Enää kuus kilsaa maaliin eli vähän reilu puoli tuntia enää - EI PAHA! Nälkä alkoi vaivata ja onneksi pian tulikin huoltopiste, että sain toisen geelin imaistua napaani. Kahdeksantoista kilsan jälkeen tai paikkeilla oli taas vähän ongelmia, kun oli vähän mäkeä ja en meinannut toipua siitä millään. Näin taas yhtäkkiä Jannen ja Jeren tien vieressä kannustamassa ja sain siitä jotain lisäbuustia. Kunnes yllättäen puhelimeni alkoi sekoilla ja musiikki lakkasi kuulumasta. EIIIHH.. Onneksi se ongelma korjaantui pian, koska muuten en olisi välttämättä selvinnyt maaliin. Viimeiset kaksi kilsaa päätin puskea kovaa huolimatta karseista tuntemuksista ja yllättävän hyvin sitä sitten jaksoinkin puskea. Maaliviivan ylitin ajassa 1.54.14, mikä on oma ennätykseni puolikkaalla. Mikäli nyt ei tule mitään tietoa, että reitti olisi ollut alimittainen, kuten tällä hetkellä monien mittarit näyttävät, omani mukaanlukien.

Juoksun jälkeen fiilis oli epäuskoinen, miten ihmeessä mä pystyin tähän? Mutta ilmeisesti niissä pk-sykkeellä tehdyissä mukavissa lenkeissä on sitten taikaa. Mietinpä sitäkin, että miksi en ole vuoden 2009 jälkeen aiemmin tähän pystynyt, vaikka oon koittanut oikeesti? Ehkä tässä ns. downshiftauksessa on ollut mulle ratkaisun avain. Ei se määrä, vaan hyvä fiilis ja paikatkin on pysyneet kunnossa (kopkopkop). Onhan sitä tosin sanottu myös, että raskaus toimii naisella luonnollisena hemohessinä tai jotain, sitähän se Marikin jo ajat sitten mulle sanoi :)