sunnuntai 30. syyskuuta 2018

M/U #100 Juokse Sorvassa, Juhanin juhlajuoksu 22.9.2018 - Maratonseisojasta maratoonariksi


Oli vuosi 2014 ja olin mukana Team Raholan maratonmatkalla Espanjan Valenciassa. Osallistuin Valencia retkeen aikeenani ”maratonseisoa” tuo kuuma ja kostea maraton. Veljeni juoksi maratoneja tiuhaan tahtiin ja päädyin Sepin kanssa tuonne reissuun ikään kuin lomamatkalle. Tiimin porukka oli mukavaa ja ottivat uudet maratonseisojat todella hyvin vastaan. Juoksun jälkeisessä illanpidossa minulta udeltiin milloin minä juoksen ensimmäisen maratonini, kun nyt kerran tiedän mistä tässä oikeastaan on kyse. Lupasin rehvakkaasti, että juoksen ensimmäisen maratonini, kun veljeni Juhani juoksee hänen sadannen maratonin/ultran. Päätimme tuolloin, että juoksen tulevana kesänä ikään kuin veryttelyksi puolimaratonin Anun maratonilla kesäkuussa. Tuo puolikas juostiin sitten kuumana helteisenä päivänä Nokialla. Puoli maratonin jälkeen totesin, että ei ihan heti olisi tullut mieleeni juosta toista kierrosta putkeen, vaan pidän maratonjuoksijoita todella kovina tekijöinä.


Tuomas saapumassa puolimaratonin maaliin, Anun maratonilla 2015.


Lauantai 22.9.2018 asettui sitten 2018 talvella Juhanin suunnitelmassa juosta hänen sadannes maraton, ja sain myös tämän tapahtuman päivämäärän jo hyvissä ajoin kalenteriini, ikään kuin kovan maraton harjoitteluni päätepisteeksi ja kunnon mittaukseksi. Pitää myöntää näin jälkikäteen, että maratonin juoksemiseen on syytä valmistautua kunnolla, totuttaa kroppa pitkiin matkoihin ja sen tuomiin rasituksiin. Minä en valitettavasti tässä aivan onnistunut, vaan itse juoksuharjoittelu jäi melko ohueksi ”kauden” mittaan. Sain samaisella viikolla sitten Markukselta tekstiviestin, että hän oli ilmoittautumisia selatessa huomannut minun kohdallani virheen, sillä pakko rehellisesti myöntää, että ilmoittauduin virallisesti puolimaratonille ollessani ottaneeni huomioon oman peruskuntokauteni epäonnistumisen ja epäröineeni omaa kuntoani tuolle Sorvan vaativalle reitille. Tämä huumorilla varustettu huomautus jäi kuitenkin mieleeni.


Juhanin juhlajuoksun lähtö. Anu pitää puheen juhlan kunniaksi ja antaa juoksijoille ohjeita.


Lähdin matkaan klo 10.00 muiden matkassa, hienojen juhlapuheiden säestämänä, tavoitellen ehjää juoksua, olkoon se matka sitten vaikka vain 21 kilometriä. Juoksin ensimmäisen kympin todella rauhallisesti jutellen juoksijoiden kanssa ja välttäen liian kovaa alkuvauhtia. Ensimmäinen kymppi sujui melko kevyesti, huollossa otin hieman suolaa ja urheilujuomaa ja lähdin takaisin radalle hyvällä fiiliksellä. Toinen kymppi tuntui myös melko hyvältä ja noin 17 kilometrin kohdalla aloin miettiä, että jaksaisikohan sitä sittenkin juosta koko maratonin. Juoksukilometrien ja etenkin pitkien matkojen puute aiheutti ajatuksia totaali sippaamisesta matkan varrella, vaikka eihän se mitään haittaisi. Anun huudahdusta lainaten: ”Aikaa on, vaikka kontaten maaliin!” Pääsin puolikkaan huoltoon ja totesin itsekseni, että kyllähän se toinenkin kierros menee samalla kun kerran ensimmäinenkin kierros meni noinkin kevyesti. Lähdin jatkamaan matkaani.

Kolmas kierros alkoi näyttää mitä tuleman pitää, jalat alkoivat olemaan melko väsyneet, puhtaasti juoksukilometrien vähyys alkoi raa’asti osoittaa omaa maratonkuntoani ja jalkojen kipu puudutti lihakset. Tyttöystäväni oli minua kirittämässä tuossa kohtaa ja totesi, että ei ole varsin rennon näköistä eikä kevyttä juoksua mutta maaliin pääsen. Sain matkanvarrella kovaa kannustusta kanssajuoksijoilta ja fiilis oli melko hyvä. Vauhtini ei ollut kaksista, mutta päätin juosta tai ryömiä matkan maaliin, vaikka mikä tulisi. Etenkin ajoittainen kova vastatuuli hidasti etenemistä, mutta myötätuulessa juoksemisesta otin kaiken irti. Kuulin myöhemmin maraton veteraaneilta hyvän kuvauksen maratonin juoksemisesta maaliin, se onnistuisi, mikäli pää, vatsa ja jalat kestävät. Itselläni kaksi ensimmäistä kestivät hyvin eikä myöskään pahoja hiertymiä tai vastaavia ilmennyt missään kohtaan. Viimeiselle kierrokselle lähdin kovan tsempin kera ja sain loppumatkasta seuraa 50 kilometrin juoksijoista, Tiinasta sekä Jukasta. Heidän kanssaan viimeinen kääntö sujui rytmittäen juoksua ja kävelyä. Jalat olivat todella tönköt ja puutuneet pitkästä matkasta, mutta mieli oli korkealla, sillä kuitenkin matka oli tullut varsin hyvin ottaen huomioon lähtökohdat. Tullessani 40 kilometrin huoltoon seurakseni viimeiselle ”nyppäsylle” liittyi jo maratonin maaliin juossut Anu, joka omalla lähes 300 maratonin kokemuksella tuli nauttimaan minun viimeisestä kahdesta kilometristä, taidettiin siinä ottaa kuvakin omasta vaivalloisesta hölkästäni sekä suunnitella jo seuraavaa osallistumistani.


Tiina ja Jukka saattamassa Tuomasta 40km kohdalle.



Tuomas "nypäyksellä" 🏃💪


Juoksin maaliin endorfiinin virratessa, tuntui uskomattomalta ja upealta, että olin maalissa, vaikka aikaa ehti kulua juoksun aikana noin 6 tuntia. Aika ei kuitenkaan ollut tavoitteeni, vaan päästä maaliin maratonini minkä olin luvannut Juhanille sekä muille tiimin juoksijoille. Maalissa jalat ja koko muu kroppa tiesivät juosseensa. Maalissa sain onnittelut ja siirryin saunaan palauttelemaan pitkän matkan aikana tulleita jumeja. Saunassa juttu lensi todella kokeneiden maratoonareiden kanssa, jälkikäteen laskien siellä oli monia satoja maratoneja juosseita juoksijoita. Aloin ymmärtää paremmin tätä ”maratonkeräilyn syndroomaa”. Juokseminen, itsensä ylittäminen, kaikkensa antaminen luo niin huikean olotilan, että en ihmettele miksi niin moni tätä harrastaa intohimoisesti! Ei tarvitse olla iso vika, kun se on päässä, totesi 100+ Marathon Club Finlandin puheenjohtaja Timo Marjomäki löylyä heittäen ja onnitteli yksinkertaista maratoonaria. Pieni kipinä oli syttynyt myös itselle, että miksei joskus toistekin voisi lähteä juoksemaan maratonia ihan alusta lähtien ja parantamaan aikaani. Illalla menimme tiimin kanssa illallistamaan porukalla hyvässä fiiliksessä, itselläni illastaminen ja palauttavat drinkit jäivät ikään kuin puolikkaisiin, sillä matka uuvutti toden teolla tämän maratoonarin. Seuraavana aamuna olo oli todella hyvä, eikä yllätykseni jalatkaan tuntuneet aivan rikkinäisiltä.


Tuomas ensimmäisen maratoninsa maalissa!!!


Olen seurannut veljeni harrastusta sivusta monta vuotta ja nyt osaan vasta todella ymmärtää miten kova suoritus on juosta noin 5 vuoteen 100 maratonia. Iso kunnioitus tästä hänelle! Etenkin se vauhti, jolla Juhani maratonista toiseen matkan taittaa on uskomaton. Yritin pysyä Juhanin perässä ohituksensa yhteydessä, mutta en montaa metriä pystynyt häntä seuraamaan tutun Cooper-vauhdin ollessa yli 2600 metriä läpi hänen matkansa. Kova treeni, hyvät juoksijan ominaisuudet sekä uskomaton asenne tuottavat tulosta!

Iso kiitos järjestelyistä tiimille ja tsempeistä kaikille kanssajuoksijoille! Teillä on upea tiimi, jossa joukkuehenki on huikea ja tuottaa paljon hyvää oloa ja terveellistä aktiivista kuntoliikuntaa! Hyvää syksyä kaikille Tiimiläisille ja hyviä juoksulenkkejä vastedeskin!


Teksti: Tuomas Yli-Marttila
Kuvat: Team Rahola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti