torstai 2. toukokuuta 2013

Teijan eka puolikas


Hyvällä fiiliksellä puolikkaalla!

Niin sitten koittikin vaan se päivä, että oli aika ensimmäinen puolimaratonini. Kello soi aamulla puoli kuusi, kahvinkeitin päälle ja puuron tekoon. Muutama voileipä siihen päälle, ja avot. Reppu oli pakattuna hyvissä ajoin jo edellisenä iltana. Vielä ennen lähtöä pirtsakka aamulenkki koirien kanssa, ja sitten kohti Lamminpäätä, josta hain kyytiin siskoni Marjon, hänkin lähdössä ensimmäisellensä. Oven avatessaan, pieni tietynlainen ”vilkaisu”, joka kertoi tietysti kaiken; pienen jännityksen ja lauseen ”Mihinkähän sitä on itsensä oikein laittanut…?”.

Huikat vielä ja sitten ekalle puolikkaalle!

Liikkarin pihaan ajaessamme, siellä olivatkin jo Markus ja Anu odottelemassa. Bussi saapui melkein heti, ja pienen ajan sisään olivat kaikki muutkin tulleet. Ajomatka kohti Tuusulanjärveä alkoi. Pieni pysähdys Linnatuulessa, kahvi ja sämpylä mukaan, eikä aikaakaan kun oltiin perillä.Ilmoittautuminen ja sitten pikkuhiljaa valmistautuminen juoksuun.

Marjon, Virpin ja Teijan lähtö lähenee! Mahtavatko kesää nähdä?

 Tälle lenkille oli vielä jotenkin niin upea lähteä, kun oli Anun 100. maratoni samalla. Kokonaisen lähtijät laitettiin matkaan n. 1,5 h ennen meitä. Ennen lähtölaukausta, kuuluttaja kuulutti Anun 100. juoksun, ja meidän rautamimmi siellä heilutteli käsiään ja hyppeli ilmaan hymyssä suin. Hetki oli selvästi hänellekin ihan ainutkertainen.

Sitten koittikin meidän lähtö. Ihmeen vähän oli vatsanpohjassa perhosia, mutta muutama kerta oli käytävä vessassa ennen starttia. Sijoittauduimme tiimiläisten kanssa lähdössä sinne vähää ennen puoltaväliä. Marjon kanssa päätettiin, että keskityään sitten siihen, että ei vaan lähdetä liian kovaa, ettei sitten hyydytä heti alussa. Lähtölaukauksen pamahdettua, lähdimmekin hölköttelemään ihan rauhassa. Ja aikas rauhassa tunnuimme lähtevänkin, kun tuntui että koko ihmisaalto menee pikkuhiljaa ohitsemme. Silti pidimme maltillisesti kiinni vauhdistamme, koska olimme päättäneet juosta niin, että se koko ajan tuntuu kuitenkin hyvältä.

Sovitaaks, että juostaan sillai, ettei heti hyydytä?
Pitin matka, jonka olimme juosseet lenkeillä tähän mennessä, oli molemmilla n. 11 km, mistä syystä enemmän ehkä odotti sitä kohtaa, kun kilometrit ylittävät sen. Puoleen väliin tultaessa, jaloissa tuntui hyvältä, ja juoksu tuntui kulkevan. Huomasimme siinä juostessamme, että hei, me taidetaan mennä vähän reippaammin kuin alkumatkasta, ihan itsestään. Kyllä tuntui hyvältä! Suolaa napattiin n. 8 km välein, ja geelit nautittiin aina vähää ennen tankkauspistettä. Ja kyllä tankkaus maistuikin aivan taivaalliselta joka pisteellä! 13 km:n kohdalla alettiin antaan aina läpyt joka kilometrin täytyttyä. 

Puolikkaan reitti oli yksi yhtenäinen reitti, juostiin Tuusulanjärvi ympäri. Alussa maasto oli mukavan tasaista, pientä nousua ja laskua välillä, lopussa olivat sitten pitkät muutamat nousut. Niitä juostessa kyllä jaloissa alkoi jo tuntumaan takanapäin olevat kilometrit. Myöskin mieleen jäi hyvin se uskomattoman pitkä suora n. 16 km:n kohdalla. Tuntui ettei se lopu koskaan. Viimeiselle tankkauspisteelle tullessamme, vaihdoimme tyytyväiset katseet ja tuumasimme, että voi hitsit, on mennyt tosi hienosti. Enää muutama kilometri, ja se on sitten siinä. Hörpättiin ”keitoreidit” kitusiin, ja lähdettiin loppumatkaan. Jaloissa alkoi tuntua se ihana ihana rasitus, että tietää tehneensä jotain.

Maalisuoralle päästyämme Virpi ja Anu sattuivat juuri kulkemaan siitä ohi kohti suihkuja, ja jäivät kannustamaan meidät maaliviivan yli. Fiilis oli tosi huikee päästyämme maaliin. Sitä ei ihan siinä vielä oikein tajunnut, että se on nyt sitten juostu, mutta mitä pitemmälle päivä meni, sitä paremmalta tuntui.

Onnelliset siskokset onnistuneen puolikkaan jälkeen
Ystäväni, joka itse juoksee kokonaisia, laittoi minulle tekstiviestin: ”Onneksi olkoon, mahtavaa. Nyt saat ja pitää olla ylpeä itsestäsi. Jokaisen juoksuaskeleen otit sinä! Hyvä sinä!”. Vieläkin tulee tippa silmään, ja voittajanolo, sitä tähän kirjoittaessani. En olisi voinut parempaa onnistumista toivoa ekalta puolikkaaltani, joka ei todellakaan jää viimeisekseni. Kiitos mukana olleille ”kavverrrheilleni” (matkahuumoria), oli hauskaa matkata teidän kanssa!

5 kommenttia:

  1. Onnittelut molemmille siskoille tästä suorituksesta! :o)

    VastaaPoista
  2. Huikea saavutus kerrassaan. Hienoa että juoksu herätti halun osallistua tulevaisuudessakin juoksutapahtumiin. Ne on vaan niin tämän harrastuksen suola. Niin ja miks ei joskus tulevaisuudessa ehkä se kokonainenkin ;D

    VastaaPoista
  3. Hienosti suoriuduitte ensimmäisestä puolimaratonista. Hyvä raportti. Nyt sitten vaan lisää juoksuja alle ja kannattaa kokeilla kokonainen maratonkin vielä joskus. :)

    VastaaPoista
  4. Huippua Teija ja Marjo, kyllä lähtee!!!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.