Hyvällä
fiiliksellä puolikkaalla!
Niin sitten
koittikin vaan se päivä, että oli aika ensimmäinen puolimaratonini. Kello soi
aamulla puoli kuusi, kahvinkeitin päälle ja puuron tekoon. Muutama voileipä
siihen päälle, ja avot. Reppu oli pakattuna hyvissä ajoin jo edellisenä iltana.
Vielä ennen lähtöä pirtsakka aamulenkki koirien kanssa, ja sitten kohti
Lamminpäätä, josta hain kyytiin siskoni Marjon, hänkin lähdössä
ensimmäisellensä. Oven avatessaan, pieni tietynlainen ”vilkaisu”, joka kertoi
tietysti kaiken; pienen jännityksen ja lauseen ”Mihinkähän sitä on itsensä
oikein laittanut…?”.
Huikat vielä ja sitten ekalle puolikkaalle! |
Liikkarin pihaan
ajaessamme, siellä olivatkin jo Markus ja Anu odottelemassa. Bussi saapui
melkein heti, ja pienen ajan sisään olivat kaikki muutkin tulleet. Ajomatka
kohti Tuusulanjärveä alkoi. Pieni pysähdys Linnatuulessa, kahvi ja sämpylä
mukaan, eikä aikaakaan kun oltiin perillä.Ilmoittautuminen ja sitten
pikkuhiljaa valmistautuminen juoksuun.
Marjon, Virpin ja Teijan lähtö lähenee! Mahtavatko kesää nähdä? |
Tälle lenkille
oli vielä jotenkin niin upea lähteä, kun oli Anun 100. maratoni samalla.
Kokonaisen lähtijät laitettiin matkaan n. 1,5 h ennen meitä. Ennen
lähtölaukausta, kuuluttaja kuulutti Anun 100. juoksun, ja meidän rautamimmi
siellä heilutteli käsiään ja hyppeli ilmaan hymyssä suin. Hetki oli selvästi
hänellekin ihan ainutkertainen.
Sitten koittikin
meidän lähtö. Ihmeen vähän oli vatsanpohjassa perhosia, mutta muutama kerta oli
käytävä vessassa ennen starttia. Sijoittauduimme tiimiläisten kanssa lähdössä
sinne vähää ennen puoltaväliä. Marjon kanssa päätettiin, että keskityään sitten
siihen, että ei vaan lähdetä liian kovaa, ettei sitten hyydytä heti alussa.
Lähtölaukauksen pamahdettua, lähdimmekin hölköttelemään ihan rauhassa. Ja aikas
rauhassa tunnuimme lähtevänkin, kun tuntui että koko ihmisaalto menee
pikkuhiljaa ohitsemme. Silti pidimme maltillisesti kiinni vauhdistamme, koska
olimme päättäneet juosta niin, että se koko ajan tuntuu kuitenkin hyvältä.
Sovitaaks, että juostaan sillai, ettei heti hyydytä? |
Pitin matka,
jonka olimme juosseet lenkeillä tähän mennessä, oli molemmilla n. 11 km, mistä
syystä enemmän ehkä odotti sitä kohtaa, kun kilometrit ylittävät sen. Puoleen
väliin tultaessa, jaloissa tuntui hyvältä, ja juoksu tuntui kulkevan.
Huomasimme siinä juostessamme, että hei, me taidetaan mennä vähän reippaammin
kuin alkumatkasta, ihan itsestään. Kyllä tuntui hyvältä! Suolaa napattiin n. 8
km välein, ja geelit nautittiin aina vähää ennen tankkauspistettä. Ja kyllä
tankkaus maistuikin aivan taivaalliselta joka pisteellä! 13 km:n kohdalla
alettiin antaan aina läpyt joka kilometrin täytyttyä.
Puolikkaan reitti
oli yksi yhtenäinen reitti, juostiin Tuusulanjärvi ympäri. Alussa maasto oli
mukavan tasaista, pientä nousua ja laskua välillä, lopussa olivat sitten pitkät
muutamat nousut. Niitä juostessa kyllä jaloissa alkoi jo tuntumaan takanapäin
olevat kilometrit. Myöskin mieleen jäi hyvin se uskomattoman pitkä suora n. 16
km:n kohdalla. Tuntui ettei se lopu koskaan. Viimeiselle tankkauspisteelle
tullessamme, vaihdoimme tyytyväiset katseet ja tuumasimme, että voi hitsit, on
mennyt tosi hienosti. Enää muutama kilometri, ja se on sitten siinä. Hörpättiin
”keitoreidit” kitusiin, ja lähdettiin loppumatkaan. Jaloissa alkoi tuntua se
ihana ihana rasitus, että tietää tehneensä jotain.
Maalisuoralle
päästyämme Virpi ja Anu sattuivat juuri kulkemaan siitä ohi kohti suihkuja, ja
jäivät kannustamaan meidät maaliviivan yli. Fiilis oli tosi huikee päästyämme
maaliin. Sitä ei ihan siinä vielä oikein tajunnut, että se on nyt sitten
juostu, mutta mitä pitemmälle päivä meni, sitä paremmalta tuntui.
Onnelliset siskokset onnistuneen puolikkaan jälkeen |
Ystäväni, joka
itse juoksee kokonaisia, laittoi minulle tekstiviestin: ”Onneksi olkoon,
mahtavaa. Nyt saat ja pitää olla ylpeä itsestäsi. Jokaisen juoksuaskeleen otit
sinä! Hyvä sinä!”. Vieläkin tulee tippa silmään, ja voittajanolo, sitä tähän
kirjoittaessani. En olisi voinut parempaa onnistumista toivoa ekalta
puolikkaaltani, joka ei todellakaan jää viimeisekseni. Kiitos mukana olleille
”kavverrrheilleni” (matkahuumoria), oli hauskaa matkata teidän kanssa!
Onnittelut molemmille siskoille tästä suorituksesta! :o)
VastaaPoistaHuikea saavutus kerrassaan. Hienoa että juoksu herätti halun osallistua tulevaisuudessakin juoksutapahtumiin. Ne on vaan niin tämän harrastuksen suola. Niin ja miks ei joskus tulevaisuudessa ehkä se kokonainenkin ;D
VastaaPoistaHienosti suoriuduitte ensimmäisestä puolimaratonista. Hyvä raportti. Nyt sitten vaan lisää juoksuja alle ja kannattaa kokeilla kokonainen maratonkin vielä joskus. :)
VastaaPoistaHuippua Teija ja Marjo, kyllä lähtee!!!
VastaaPoistaOnnea kaverreille:)
VastaaPoista