Australian kierros

Kenguruita katsomaan

Lähdettiin elokuun lopulla katsomaan mitä kuuluu maailman toiselle laidalle. Olimme Anun kanssa katsoneet, että Adelaiden edustalla olevalla Kangaroo Islandilla juostaisiin maraton elokuun lopussa ja siitä viikon päästä lähellä Melbournea olisi tarjolla houkutteleva 50km polkujuoksu, matkapäivät siis lyötiin lukkoon. 

Laskeuduimme Adelaideen pitkien lentojen jälkeen väsyneinä, mutta täynnä intoa, olimmehan pää alaspäin roikkumassa pallon toisella puolen. Tiedossa oli, ettei mitään helteitä sovi odottaa, kun viettävät alku kevättä tuolla, kun meillä kesä alkaa kääntymään syksyksi, mutta yllätyimme silti kuinka raikasta siellä olikaan. Aamun tunteina mittari tuskin nousi 5 astetta ylemmäs. Raikas ilma potki meidät kohti hotellia ja kaupungin keskustan reunaa. Aamun seikkailujen jälkeen saimme huoneemme iltapäivällä ja päikkäreiden jälkeen kävimme tutustumassa kylään ja poikkesimme syömässä, muuta ei tarvinnut suunnitella sille päivälle. 

Ihan pihalla Adelaidessa

Jet lagi oli sekoittanut pään

Adelaiden puistohölkkä

Seuraava päivä valkeni ja seitsemän aikoihin lähdimme Anun kanssa viereiseen puistoon aamuhölkälle. Seurueemme jäsen Jarmo a.k.a. Iskä käänsi kylkeä hotellilla. Hieno iso puisto tarjosi hienoa maisemaa ja päivästä näytti tulevan kaunis. Lenkuran jälkeen lähdimme kiertelemään kaupunkia ja käväisimme samalla vuokraamassa auton. Autoa vuokratessa mietimme vakuutusta ja lopulta päädyimme ottamaan täyden vakuutuksen ilman omavastuuta. Tässä kohtaa emme vielä tienneet millainen "liikenne" hämärän ja pimeän aikaan tuolla voi olla villieläimien puolesta, mutta päätös oli viisas, vaikka emme matkalla mitään tötöilleetkään.

Muuten hyvä rassi, mutta oliva laittanee ratin väärälle puolen

Olimme Adelaidessa kaksi päivää, mikä riitti meille ihan hyvin. Rauhallinen mukava kaupunki, mutta ei mitään ihmeellistä. Kesän kuumilla ranta varmasti vetää puoleensa jne. 

Olimme varanneet hyvissä ajoin lauttamatkan Sea Linkin lautalta Kangaroo Islandille perjantai aamusta ja paluun sunnuntai aamulle. Lähdimme perjantai aamuna ajelemaan kohti Cape Jervistä mistä lautta lähtisi. Kun olimme ajaneet muutaman kymmenen kilometriä huomasimme ensimmäiset kuolleet kengurut tienpielessä. Varoituksia kenguruista tiellä oli jatkuvasti, eikä suotta. Päivänvalossa loikkijat pysyvät poissa liikenteestä, mutta valojen sammuttua eivät. No, me pääsimme satamaan hyvissä ajoin ja meidän lauttaa edeltävä venho oli juuri lastausvaiheessa. Anu ja Jarmo menivät terminaaliin selvittämään meidän matkaa ja saivatkin yllättäen liput jo tähän aikaisempaan lauttaan.

Kova rauta

Lautalla seilattiin n.45min, Kangaroo Islandille. Mukavan seilauksen jälkeen ajoimme majapaikkaammen Kingscoteen, missä majoituimme Ozone hotelliin, mikä oli samalla maratonin päämaja. Haimme numeromme lauantai aamun koitosta varten ja majoittauduimme huoneeseemme. Kävimme Kingscoten kylän läpi ja tsekkailimme paikkoja. Kyseessä ei ollut mikään kovinkaan suuri kylä, mutta oikein viihtyisä paikka. Tutuistuimme paikallisiin hylkeisiin ja pelikaaneihin sekä juttelimme muiden maratonille tulijoiden kanssa. Mukavaa ja leppoisaa meininkiä siis.

Tämä neitokainen starttasi maratonilleen nro.504

Markus nauttimassa auringosta

Pelikaanit ottivat helppoa

Varoitus

Siellähän se voimissaan

Maraton

Kangaroo Island maraton järjestettiin nyt toista kertaa ja meillä oli kunnia olla ensimmäiset suomalaiset radalla. Maratonin startti oli n.100km päässä hotelliltamme Flinders chasen luonnonpuistossa. Kuljetus lähtöpaikalle starttasi hotelliltamme klo 5.00. Bussikusi kehotti kaikkia pitämään turvavyöt kiinni, koska kunguru saattaa hypätä koska tahansa tielle. Tällä matkalla meille selvisi mitä pimeällä ajaminen tosissaan on. Bussikyyti ei tosiaankaan ollut tylsä, koska isuimme etupenkissä paraatipaikalla katsomassa tätä näytelmää. Koko matkan tiellä oli todella paljon kaiken kokoisia kenguruita ja mitä lie eläimiä. Onneksemme emme vahingoittaneet yhtäkään ötökkää. Saavuimme lähtöpaikalle n.30min. ennen lähtöä ja olimme todellakin jäässä ennen starttia. Lämpöä oli max.3 astetta. Olimme varustautuneet pitkillä pöksyillä, takilla ja olipa Anulla pipo ja hanskatkin. Muut lähtijät olivatkin sitten shortseissaan ja t-paidoissaan tekemässä lähtöä. Moni kävi kysymässä mistä olemme, kun niin kovin kylmissämme näytimme olevamme. 

Kylymä

Kohti Snake Lagoonia

Erikoiset kivet kalliolla

Koala evästi puun latvassa

Matkaan päästiin kohmeisin jaloin. Reitti oli suurelta osin edes-takainen muutamaa poikkeamaa lukuun ottamatta. Mäkeä riitti heti alkuun ihan mukavasti ja samalla, kun nousimme alkoi lämpötilakin tehdä samoin. Koko matka kuljettiin kapeaa asvalttitietä pitkin suurimmaksi osaksi metsän keskellä ja muutamissa kohdissa kävimme meren rannalla. Reitti oli rankka, mutta kaunis maisemiltaan ja huoltopisteitäkin riitti mukavasti.

Kaikkiaan maratonille voi antaa kiitosta, kaikki pelasi ja järjestäjät olivat innostuneita.

Hölkän jälkeen huilasimme hetken ja lähdimme kylälle syöpöttelemään. Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa lautalla seilaamisen jälkeen kohti Great Ocean Roadia, joka kurvailee Adelaiden ja Melbournen välimaastossa, mutta siitä lisää tuonnenmpana...

Kuvat maratonilta tästä!

Finland X Run Ylöjärvi 3.9.2016

Osallistuimme Team Raholan 4 hengen joukkueella ensimmäistä kertaa Ylöjärvellä Aron rannassa järjestettyyn Finland X Run tapahtumaan. Kilpailun järjestämisestä vastasivat Kuntosudet ja lukuisat yhteistyökumppanit. Joukkueeseemme kuuluivat Marko, Jere, Manu ja minä. Kyseessä oli extremejuoksutapahtuma, jossa reitin varrella oli erilaisia esteitä. Olimme mukana 11 kilometrin reitillä, jossa kierrettiin kertaalleen 6 kilometrin esteosuus ja 5 kilometrin esteetön juoksureitti. Alla olevassa kuvassa näkyy eri reitit ja niille sijoittuvat esteet.

Alkuun sää oli aurinkoinen ja lämmin. Ennen starttia Fressi järjesti kilpailupaikalla alkujumpan. Kilpailun startatessa sää oli pilvinen ja hieman sateinen. Lähtölaukaus kilpailuun tapahtui tyylikkäästi ilotulitteiden voimalla. Tapahtumaan osallistui noin 400 juoksijaa. Kilpailussa oli yksilö- ja joukkuekilpailuja 6, 11 ja 22 kilometrin matkoilla. Kilpailussa oli paljon mukana erilaisia kaveri- ja yritysjoukkueita. Reitti kulki pitkin kevyenliikenteenväyliä ja pururataa. 

 Aivan aluksi rugbyn pelaajat hidastivat matkan tekoa ja tämän jälkeen siirryttiin muoviputkiin, jotka tuli mennä läpi ryömimällä. Tämän jälkeen lähdettiin polulle, jossa kierrettiin lepikkoa. Seuraavaksi siirryttiin vesisuihkuosuudelle, jossa piti ylhäällä roikkuvien renkaiden varassa edetä suihkujen läpi. Ramboesteellä kiipeiltiin kuormalavoista muodostettuja esteitä. Ramboilun jälkeen siirryttiin autojen ylitykseen, jossa ylitettiin vapaalla tyylillä paikalle tuodut romuautot. Ennen siirtymistä juoksuosuudelle edessä oli vielä estelinnake ja putkista muodostettuja esteitä. Ennen juoksuosuutta reitillä oli tarjolla geelejä ja vettä. Juoksuosuus tuntuikin mukavan helpolta esteosuuden jälkeen ja etenimme tasaista tahtia tiiminä kohti viimeisiä esteitä. Juoksuosuudella ohitimme useamman ryhmän. Lopussa oli vielä edessä lyhyt kahlaus/uintiosuus Keijärvessä. Rantaan saavuttuamme oli edessä erilaisista renkaista muodostettu esteosuus, jossa tuli ylittää rengaskasoja. Ennen maalia oli vielä hiekkasäkeistä muodostettu esteosuus. 

Maaliin saavuimme oman ajanottoni mukaan ajassa 01:13:54 ja tämä riitti 2. sijaan 11 kilometrin joukkuekilpailussa. Maaliin tullessa olimme aivan läpimärkiä, mutta fiilis oli kuitenkin hieno tämän extremekokemuksen jälkeen ja tapahtuma tarjosi virkistävää vaihtelua tavallisten maantie/polkujuoksujen joukkoon. Kilpailun jälkeen tarjolla oli Teivon Lihan maistuvia grillituotteita ja lisäksi paikalla oli Kauppakeskus Elon kahvio. Maaliintulijoille oli tarjolla myös Nokian Panimon vichyjä ja päärynälimsaa. Omalta osaltani päivä jatkui juoksun jälkeen Suomea kannustaen Ruotsi-ottelussa Ratinan Stadionilla. 

Maalissa, SkÅl!

 Tapahtumasta pyritään tekemään vuosittain järjestettävä. Omasta mielestäni kaikki onnistui kohtuullisen hyvin siihen nähden, että tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa. Toki aina on hiottavaa yksityiskohdissa. Alkuinfo olisi voinut monien mielestä olla kattavampi ja reitillä ja esteillä enemmän ohjausta. Ensi vuonna ehdottomasti uudelleen mukaan ja voitaisiin tuonne lähteä tiimin voimin isommallakin porukalla. Itseäni kiinnostaisi myös 22 kilometrin sarjaan osallistuminen. Tough Viking tapahtuma voisi olla myös mielenkiintoinen kokemus tämän jälkeen.

Ensikertalainen kirkkoveneessä

Alkukesästä tuli Anulta tekstiviesti, että Team Raholan veneessä olis tilaa, lähdenkö mukaan Pirkan Soutuun. Asiaa kauheasti miettimättä vastasin, että lähden, mutta en ole koskaan ennen kirkkovenettä soutanut. Ei kuulemma haittaa, mukana on aina myös ensikertalaisia.

Tapahtuman lähestyessä alkoi vähän jännittää, että mitenköhän tässä tulee käymään, mutta siinä vaiheessa oli myöhäistä muuttaa suunnitelmia. Alkuviikosta ”askartelin” takapuolen alustan ja Tokmannilta löytyi tarpeeksi pienet ”työmiehen hanskat”. Soutuaamuna juomareppu kuntoon, eväät pussiin ja menoksi kohti soutustadionia. Ilma oli hyvä, ei sadetta mutta ei suoraa paistettakaan. Sieltähän se iloinen Team Raholan porukka löytyi veneiden vierestä. Ainakin tässä kohtaa kaikkia hymyilytti, myös minua.

Anun hyvien viimehetken ohjeiden jälkeen asteltiin järjestyksessä veneeseen. Spider Man ilmapallo vielä keulaan kiinni ja vesille…..Töks….vene tyssäsi ennen kuin irtosi edes rantaviivasta. Olimme ilmeisesti pohjasta jumissa. Rannalta löytyi apuja ja niin meidänkin vene liukui nätisti Pyhäjärven pintaa pitkin.

Katse tiukasti sinisessä tahtiairossa…veto….veto….veto… 3 tuntia vetoa naurun, hien, kannustushuutojen, takapuolen puutumisen, rakkojen ja taas naurun säestämänä. MAALISSA!!

Haparoivin askelin suihkuun. Tunnelma hiukan sekava, eihän se nyt ihan hirveää ollutkaan J Ilta huipentui Haraldiin hyvän ruuan merkeissä ja iloisten soutajien seurassa.

Nyt kun rakot alkavat parantua, voi viime lauantaita muistella hymyssä suin.

Kiitos kaikille kanssa-soutajille!!

Eerika

Pallas-Hetta 55km Tiina Hä?:n kokemuksena

Osallistuin tiimin mukana NUTS Pallas polkujuoksutapahtumaan ja sen 55 kilometrin matkaan Pallakselta Hettaan heinäkuisena lauantaina. Tähän kesän ’kuumimpaan kisaan’ valmistautuminen alkoi kaksiosaisella korkeanpaikanleirillä. Ensimmäisen jakson muodosti Haltin vaellus, jonka tavoitteena oli karaista keho ja mieli tunturiolosuhteisiin. Tämän jälkeen suunnattiin Ylläkselle, missä oli tarkoituksena viimeistellä ’kisakunto’. Tiistaina huiputettiin Ylläs, keskiviikkona kavuttiin Kellostapulinkuruun ja torstaina taas Ylläksen laelle. Jalat oli lämmitelty, kun muu porukka saapui minua ja seuranani ollutta tiimitoveri Juiccia noutamaan perjantaina puoliltapäivin. Seuraava etappi oli kisapaikka Enontekiön Hetta. Numeroiden noudon jälkeen suuntasimme majapaikkaamme tunnelmalliseen Hotelli Hetan Majataloon. Tukevan aterioinnin jälkeen ennen nukkumaan menoa oli vielä syytä tarkastaa juoksuvaatteet ja varmistaa, että kaikki vaaditut pakolliset tavarat (lämpöpeitto, rakkolaastarit, pilli, varaenergiat…) oli myös pakattu juoksureppuun.

Aamulla sää oli vielä poutainen astellessamme maittavalle aamiaiselle. Vesisade alkoi kuitenkin jo bussia odotellessa Hetassa ja sade ja tuuli yltyivät ajomatkalla kohti lähtöä ja Pallasta. Ennen bussin lähtöä toimitsijaherra kertoi, että tunturin sää olisi haastava ja reitin varrelle johtaa vain kaksi tietä – huoltopisteille Hannukuruun ja Pyhäkerolle. Mikä siis keskeyttäessä tarkoittaisi pahimmillaan kymmenen kilometrin patikointia lähimmälle noutopaikalle. Pallaksen kisakeskuksessa tomera toimitsijanainen toitotti kuuluvasti, että vettä tulee, tuulee kovaa ja lämpötila voi tuntua jopa miinus kolme asteiselta, joten kaikille vettä pitävät tamineet päälle! Ja pyysipä vielä, että ne jotka eivät usko selviävänsä haastavista tunturiolosuhteista, jättäisivät kisan väliin. Huh huh, mutta uskoin joka sanan. Kaikella kunnioituksella luontoäitiä kohtaan luotin selviäväni unohtamatta kuitenkaan suurempaa loukkaantumisriskiä kivikkoisella, märällä polulla. Varusteet oli valittu ja pakattu huolella ja oltiinhan sitä juuri reenattu oikeaa asennetta ja malttia haastavissa tunturiolosuhteissa Haltilla edellisellä viikolla.

Oikukkaaksi ennustettu sää aiheutti päänvaivaa pukeutumiselle. Bussissa matkalla Pallakselle vaihdoin juoksutrikoot tuulihousuihin. Tämä valinta yhdessä merinovillaisen t-paidan, vedenpitävän takin, pipon ja tiskihanskojen kanssa osoittautui erinomaiseksi heti ensimmäisessä nousussa kohti Pallaksen huippua navakassa tuulessa ja sateessa. Ainoastaan pukiessa rikki menneitä villasukkia tuli hieman ikävä vetisissä mutakossa lätskytellessä, mutta selvinpä onneksi ilman rakkoja tavallisilla juoksusukilla.

Varusteet kunnossa. 

Pallaksen huipulta näkymää

Lähtiessä tiimin kanssa sovittiin, että yhdessä koetetaan mennä. Starttasimme porukalla kohti ensimmäistä kovaa nousua Pallaksen kivikkoista rinnettä ja sitähän riitti. Juhani ja Markus painelivat horisonttiin, Outi ja Nina jäivät jonnekin väkijoukkoon alempana rinteessä ja Anu, Mika, Marko ja minä päädyttiin samaan nippuun ylärinteessä. Meidän tiet erkanivat viiden kilometrin jälkeen, josta jatkoin matkaa Mikan kanssa. Työnjako oli se, että Mika veti alamäet ja minä ’oravana’ ylämäet. Niin ja muunlaista maastoahan siellä ei ollutkaan.

Eka nousu 

Maisemat oli komeita sen verta kuin sumulta ja sateelta niitä erotti näkyvyys kun tahtoi rajoittua 10-15 metriin. Kerran meni jalka lahosta pitkospuusta läpi, onneksi vain nilkkaa myören, ja hetken päästä kaivoin irronnutta kenkää suosta ääneen hekotellen. Välillä sai tiirata oikein tarkkaan, minne polku sumussa menee. Meidän kanssa melko samaan tahtiin eteni nippu ’oikeita’ polkujuoksijoita ja suunnistaja, jotka tuntuivat pinkovan karkuun alamäissä, mutta nousuissa saimme heidät taas kiinni. Me lienee varottiin hieman enemmän askeleitamme. Mukava oli siinä matkalla heidän kanssaan rupatella.

Komeita maisemia =)

Muistuttelin itselleni matkan aikana, että juo ja syö kokoajan. Geelejä ja energiapatukkaa meni aluksi sopivaan tahtiin. Ensimmäiseen huoltoon Hannukuruun saavuttaessa kuvittelin juoneeni tarpeeksi, mutta juomarakkoa vilkaistessani huomasin sen vajenneen vain puoli litraa. Se oli aivan liian vähän, sillä oltiinhan sitä oltu matkalla jo kauan ja melkein 25 kilometriä. Täytin rakon sillä verukkeella, että tulisi juotua enemmän kun reppu painaa enemmän. Saattoi kikka hieman jopa tepsiäkin. Energian tankkaus sen sijaan meni vinksalleen loppumatkan ajaksi ja geelien ja geelikarkkien popsimisvälit venyivät liian pitkiksi. Sitä niin helposti keskittyi vain maaston seuraamiseen ja etenemiseen, että ajantaju hämärtyi. Tämä on yksi ainoita syitä, jonka vuoksi voisin joskus kuvitella juoksevani kello kädessä. Saas nähdä miten käy.

Ekalla huoltopisteellä. Hymyä!

Siis hymyä!!

Ninakin poikkesi keitolla huollossa

Matkan toinen kova nousu oli Pyhäkero ennen toista huoltoa. Sumusta ilmestyi aina vain uusi nyppylä toisensa perään, eikä oikein tiennyt missä vaiheessa ollaan keron päällä. Vettä tuli taas ja tuuli, onneksi sentään selän takana, yltyi mitä ylemmäs kavuttiin. Sitten viimein polku lähti alas ja jonkin ajan päästä saavuimme toiseen ja viimeiseen huoltoon takana 43 kilometriä. Tankkasin taas vedellä, banaanilla, kekseillä ja sipseillä, nam. Toimitsija kertoi, että matka jatkuisi kilometrin polkua, kahdeksan kilsaa hiekkatietä ja kolme kilsaa asfalttitietä. Mika ehti jo manata, ettei päästä kävelemään enää yhtään ylämäkeä kuten tähän asti oli tehty. Mutta päästiinpä ja tuuletettiin joka ylämäelle J. Ne tulivat kuin tilauksesta, sillä polulla pomppimisen jälkeen ’tasaisella’ juokseminen veti jalat tukkoon. Kuulin jopa itseni toivovan ääneen, että päästäisiinpä takaisin polulle. Viimein vaihtui hiekka asfaltiksi ja vielä maalisuorallakin jaksoi hymyillä. Hyvin meni!

Vauhtia piisas

Olipa taas huisin hauska juoksutapahtuma. Minä niiiin nautin luonnon keskellä juoksusta ja polkujen asettamista haasteista! Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan koettamaan onnea, jospa luontoäite raottaisi hieman enemmän pilviverhoa ja näyttäisi lisää komeita maisemia. Kiitos Anu, Outi, Nina, Juicci, Mika, Marko ja Markus matkaseurasta.