Tiimikledjuja

Nyt olisi tilattavissa Team Rahola- takkeja, putkihuiveja ja pipoja. Takin hinta on 69€, pipon 20€ ja putkihuivin hinta tarvitsee kysäistä Anulta.

Tee oma tilauksesi marraskuun loppuun mennessä Anulle.
anu.ossberg@gmail.com tai 040 8285700

Pikkujoulut 9.12.2017

Team Raholan Pikkujoulut lähestyvät taas! Lauantaina 9.12. aloitetaan 3h Spinningpläjäyksellä klo 13.30 Liikunta Pyörteellä Nokialla (14€), jonka jälkeen siirrytään hiljalleen Tampereelle Ruby&Fellas ravintolaan syömään ja touhuamaan kaikkea mukavaa klo 19.00 alkaen.

Pikkujouluruoka on tarjolla seisovastapöydästä, jonka hinta on 29€. Ruoka maksetaan paikanpäällä!

Mukaan pieni lahja max.5€ arvoinen.

Menu

Vihersalaattia & viikunabalsamicoa

Omena-karpalo-saksanpähkinäsalaatti

Aura-pekoni-karhunvadelmasalaatti

Napue graavattua lohta

Rosmariiniaiolia

Oluessa pitkään haudutettua possunposkea

Uunilohta granaattiomenalla, yrteillä & tahinikastikkeella

Uunijuureksia

Bataatti-vuohenjuustopaistos

Karpalofocacciaa & levitettä

Punajuuri-suklaakakkua

Kauden hedelmiä

Ilmoittautukaa mukaan viimeistään 25.11.2017!

Ilmoita kaikki mahdoliset ruoka-allergiasi myös.

Kysymyksiä saa esittää myös.

Anu Ossberg anu.ossberg@gmail.com p. 040 828 5700

Joensuu Night Run -kisaraportti

Ilon kautta. Tiimi hyvin edustettuna. Kuvasta puuttuvat veryttelemässä olleet Hedin ja Vahtolammi.

Kuva: Petteri Jokela.

Oot sä joku Robin vai?

Ei hemmetti, ei tästä taaskaan tule yhtään mitään, ajattelen. Paitsi, että suihkunraikkaalla ja juoksuradan vierellä seisovalla Vahtolammen Mikalla homma on purkissa. Mika on Joensuu Night Runin miesten maratonilla rikkonut Tallinnan tavoin uudelleen neljän tunnin rajan ja sijoittunut kolmanneksi (loppuaika 3:58:41). Itse olen kello kahdeksalta illalla alkaneessa omassa 12 tunnin urakassani vasta puolessa matkassa ja tulos on 600 metriä alle 50 km eli olen hiukan jäljessä vauhdinjaossa, joka takaisi 100 km:n tuloksen. Kaiken lisäksi jälkipuolisko tuppaa ultrajuoksuissa usein olemaan ensimmäistä puoliskoa hiukan huonompi. Taaskaan-sana viittaa puolestaan toukokuun Kokkolan reissuun, jossa vastaavassa 12 tunnin kisassa sain kasaan 70 km ja hyppäsin pettyneenä Tampereen junaan jo pari tuntia ennen kilpailun päättymistä.

Alle 4 tunnin pronssimies.

Kuva: Petteri Jokela.

Suunnitelmien mukaisen alun jälkeen - joka on koostunut 10 kierroksesta juoksua + kierros kävelyä -rytmistä - viides ja kuudes juoksutuntini ovat olleet vaikeita. Vessaistuntoja on tullut luvattoman monta. Geelienoton olen jo joutunut lopettamaan, nesteytystabletilla ei ole ollut mitään vaikutusta ja Imodiumkin tuntuu vain pahentaneen tilannetta. Suolatablettien ottamisesta kolmen tunnin välein en sentään ole päättänyt luopua. Olen siis tilanteessa jota olen muutaman muun juoksijan kanssa pähkäillyt pukuhuoneessa ennen kilpailun starttia. Minkä osa-alueen pettäminen vaikuttaa eniten juoksun lopputulokseen: Pää, jalat vai vatsa? Liputan vatsan puolesta, koska kahden ensimmäisen pettäessä on vielä mahdollisuuksia liikkua eteenpäin. Vatsan reistaillessa matka ei edisty - ei ainakaan vessassa. Kuinka ikävän oikeassa olenkaan ollut mielipiteeni kanssa.

Itsesääli on mukavaa

Päätän, että kun 50 km on täynnä, niin istahdan Team Raholan huoltopöydän taakse ja suon itseni vaipuvan hetkeksi itsesäälin valtaan. Mielestäni olen sen ansainnut. Olen sentään matkannut junalla Joensuuhun jo edellisiltana, että olisin hyvin levännyt ja tarmoa täynnä ennen kisaa. Tallinnan maratonin jälkeinen Joensuun kisaan valmistautuminen on ollut ankea, kun kolme viikkoa vaivannut sitkeä flunssa on pakottanut minut harjoittelutauolle. Juoksematta jääneet harjoituskilometrit yritän kompensoida hyvällä kisastrategialla sekä huolellisella valmistautumisella. Vihdoin 50 km tulee täyteen ja olen kurvaamassa huoltoomme. Nyt voin hyvin pujahtaa tiskin taakse, kun Anun Enkeleiden (lopputulos yht. 95,7 km) kakkososuuden viestinviejä Päivi Linnero on vaihtanut kutimet juoksukenkiin ja ykkösosuuden eli ensimmäiset kuusi tuntia urakoinut Eerika Hedin on häipynyt suihkuun. Muut joukkuejuoksussa mukana olleet joukkueet vaihtavat juoksijaa tuhka tiheään - mutta sellainen ratkaisu tuntuu ilmeisesti liian helpolta tiimin rouvaduolle. 6 tuntia per nokka - ei mikään pikajuoksuviesti.

Anun enkelit - ultraviestinviejät.

Joku on siirtänyt roskiksen tukkien aikaisemmin pöytien välistä löytyneen kulkuväylän. Yrittääkö joku sanoa minulle jotakin - pysy pois täältä? No, kierrän pidemmän kautta, että pääsen pöytäni taakse. Hetken seison siinä ja katsoin eväitäni. Mustikkamehua, Mountain Drewtä, Vichyä, Gatoradea, suklaata, vaahtokarkkeja, geelejä, suffelipuffeleita ja mutakakkua. Mutta en uskalla syödä mitään, koska vatsa on sekaisin. Team Raholan ykköspyssy Anu Ossberg kävelee huoltopisteemme ohi. Jo aivan kisan alkukierroksista lähtien hänen juoksuasennostaan on näkynyt, että nyt kaikki ei ole kunnossa. ”Vi…uun kaikki tasaisen vauhdin juoksusuunnitelmat” mietin. Anukin tuossa kävelee sitkeästi (77,8 km), vaikka tilanne on mikä on. Ja Kurvisen Ellu. Hän on nakuttanut kierroksen toisensa perään kävellen - pidemmälle kuin koskaan ennen (30,2 km). Nyt lähden takaisin radalle ja myös minä etenen sen minkä jaksan ja vatsa suo. Tiedän kokemuksesta, että saattaa se olo parantuakin. Ainakin kovasti toivon sitä.

Nyt ollaan pohjalla

Ruokaympyräni kutistuu pieniin vesihörppyihin, välillä urheilujuomaa, satunnaisiin raffeleihin ja suolapähkinöihin sekä appelsiinilohkoihin - nekin saattavat emäksisyydellään ärsyttää lisää vatsaani, mutta jotakin tässä on yritettävä. Olen hyppäämässä monen ultrajuoksijan kokemaan tilanteeseen. Energiavarastoni ovat hupenemassa ja yritän silti jatkaa etenemistä välittämättä tästä tosiasiasta. Juoksun seitsemäs tunti (7,5 km) on hiukan parempi ja kahdeksas (8,1 km) jo melkein lupaava. Ajassa 8:17 Kurvisen Jari puolestaan päättää lähteä suihkuun - 55 km on hänelle yhtä kuin määräennätys ja hän on siihen tyytyväinen. Hetken. Vajaata tuntia myöhemmin hän on uudelleen radalla ja jatkaa oman road sixtysixin taivaltamista - tietysti 66,4 km:n verran.

Minun suihkuni rajoittuvat vesikipollisiin, joilla kastelen päälakeni, mutta hyöty on näennäinen, sillä seuraavan tunnin aikana en saa kasaan edes 7 kilometriä. Nyt ollaan pohjalla - tätä huonommin on mennyt vain Kokkolassa. Joensuu Areenan äänet kantautuvat pohjallekin, sillä kuulen, kun juontaja kertoo mikä on miesten sarjan kymmenen kärki. Olen yllättäen yhdeksäntenä, kun maratonin täyttyessä sijani oli 16. Taitaa olla vaikeata muillakin. Kuulutuksen aikana olen tietysti…vessassa.

Kaikki peliin - All-in

Kello on viisi aamulla ja juoksun kolmanneksi viimeinen tunti alkaa. Ensin päätän vaihtaa vasempaan jalkaani puolta numeroa isomman kengän, sillä minulla ei ole aikaa alkaa operoida vasemman pikkuvarpaan kärkeen muodostunutta vesirakkulaa. Hoka Clifton syrjäyttää Hoka Vanquisin. Mutta vain toisesta jalasta, sillä toisenkin kengän tuplasolmun avaamiseen en ehdi paneutua. Jatkan juoksemista eri paria olevilla tossuilla. Kysyn tiimin ihmiskokeesta vastaavan Marko Silvennoisen mielipidettä asiasta. ”Ootsä joku Robin vai?” Marko lohkaisee osuvasti. Marko on juossut vain parisen viikkoa sitten Wihan kilometreissä synttäriensä kunniaksi 100 km ja on jo nyt uudelleen haastamassa itseään. Ihan kreisiä - itse en olisi moiseen lähtenyt. Markon ihmiskoe tuo tuloksen 86,2 km ja 12h-juoksijoiden joukossa nopeimman viimeisen kierroksen 01:20.

Oloni alkaa kohenemaan. Vauhtinikin tuntuu paranevan - vaikka en edelleenkään uskalla syödä mitään ihmeempää. Olen kuin rulettipöydässä ja pistän kaikki pelimerkit samalle numerolle. Rulettikuulan tavoin kierrän ympyrää toisensa jälkeen - parhaimmillaan 16 kierrosta putkeen ilman kävelytaukoa. Neljä kierrosta peräkkäin alle kahden minuutin. Minusta tuntuu, että ainoastaan viestijoukkueiden juoksijat ovat minua nopeampia. Clifton & Vanquish tekevät vakuuttavaa jälkeä. Jos minulla on kasassa 82 km ennen kahden viimeisen tunnin alkamista, niin minulla on pienen pieni mahdollisuus saavuttaa tavoitteeni 100 km. Juoksen ja juoksen - en tunne väsymystä ja Runner`s High puskee läpi. Tätä varten tänne on tultu, juoksemaan kierros toisensa jälkeen. Minusta tuntuu, että minulle on annettu tehtävä ja se on toteutettava - uusi sheriffi on tullut areenalle.

Kaikki peliin -ilme.

Kuva: Heidi Ikäheimo.

Kymmenes tunti täyttyy ja tulostaululle heijastuu taivaltamani matka: 80,6 km. Se ei riitä. En millään pysty juoksemaan vajaata 20 km kahdessa tunnissa. En näillä jaloilla - kun takana on jo monta kilometriä ja energiatankkaus on minimissä. Ei perk…le. Plan F - onko sitä - kaikki edelliset suunnitelmat kiertävät jo Joensuun kaupungin viemäriverkostossa.

Silvennoisen kello kahdeksan pikajunan imussa pääteasemalle

Onhan tässä vielä tavoiteltavaa. Kokkolan antikliimaksi on jo taputeltu. Ossin Unelmassa vuonna 2011 olen myös juossut 12 tuntia. Silloin pääsin lähinnä innokkuuden ansiosta 92 kilometriä. No siitähän tehdään hakkelusta. Muita tavoitteita. 300 kierrosta - ei taida ehtiä. Tampereella henkiin herätetyn radioaseman taajuus 957 (95,7 km) ja uuden tulemisen slogan ”Ei tehrä tästä ny numeroo” tuntuu sopivimmalta tavoitteelta. Tai pystyisinkö vielä parantamaan sijoitustani? Mutta koska se isoin maali (100 km) on jo kaikonnut, en piiskaa itseäni enää edellisen tunnin kaltaiseen suoritukseen.

Viimeiset kaksi tuntia kuluvat nopeasti ja yhtäkkiä käsillä ovat viimeiset minuutit. Nyt kaikki tuntuvat painelevan kuin aropuput ja minäkin heitän isompaa vaihdetta silmään. Huoltojoukot taputtavat, lehmänkellot kalkkaavat ja harvalukuinen yleisö hurraa. On tämä outo laji. Kokeakseen muutaman minuutin nirvanan pitää ensin juosta lähes 12 tuntia. Toiseksi viimeinen kierros menee alle kahden minuutin ja kun aivan lopussa Silvennoisen pikajuna pyyhältää ohi, yritän epätoivoisesti vielä kerran roikkua siinä kyydissä. Turhaan - se juna katoaa pian näkyvistä ja omalta osaltani 12 tuntia päättyy n. 1,7 metriä ennen uuden täyden kierroksen täyttymistä. Mietin, että olipa hyvä, että se satanen ei jäänyt noin pienestä kiinni. Tulokseni on 96,8 km ja onnistun kiipeämään lopputuloksissa vielä yhden sijan ylöspäin sijoittuen kahdeksanneksi. Tavoite jäi saavuttamatta, mutta toisaalta juoksussa oli hyviäkin hetkiä.

Tallinnan kisaraporttini päätin Miljoonasateen sanoihin. Tällä kertaa on paikallaan siteerata Robinin - kenenkäs muunkaan -  Kipinän hetki -kappaletta, sillä sen sanat sopivat jokaiselle Joensuussa olleelle tiimiläiselle. Yhteistuloksemme oli 495 km:

Vaikeinta on itsensä voittaa

Mut loppuun asti sitkeät koittaa

Ja vaik ei tuu aploodei

Mikään himmentämään pysty sun tahtoo ei

Muiden on sun kenkiin mahdoton tulla

Tahtomattaskin maailma on sulla

Sun pitää vaan viedä se maaliin

Sä tiedät sen saaliin

Ja saat vielä sen haaviin

Teksti: Kaj

Matkakertomus Puolan kiertueelta

Lähdimme tutustumaan Puolaan, koska olimme saaneet kutsun tiimimme toistaiseksi ainoalta kansainväliseltä jäseneltämme Mikolaj:lta tulla poikkeamaan. Mikolajhan asusteli kesän alkupuolella meitin hoteissa ja halusi kutsua meidät vastavierailulle. No, me tosiaan lähdettiin Anun ja Don Jarmon kanssa kohti Varsovaa.

Puola oli kaikkinensa uusi kokemus ja senkin takia matkaan oli hieno lähteä. Varsovaan ei kauaa tarvitse lennellä, kun ilmassa ollaan vain 1,5h. Perille päästiin ja kentällä meitä oli vastassa tuttu mies eli Mikolaj. Tervehdysten jälkeen hypättiin autoon ja siitä alkoi samalla n.4 päivää kestävä puhetulva. Asiaa riitti oikeastaan aiheesta kuin aiheesta ja sehän on mukavaa se. Pienen ajomatkan jälkeen saavuimme Mikolaj:n kämpille ja asetuimme taloksi.

Kämpillä

Lähdimme melko nopsaan liikkeelle ja nauttimaan aamupäivän kaffeeta läheiseen kuppilaan. Kaffen jälkeen jalottelimmekin sitten varmaankin 10 seuraavaa tuntia. Kiersimme mukavia puistoja, kävimme tutustumassa vanhaan kaupunkiin ja näimme paljon nähtävyyksiä. Paikallisella oppaallamme oli hirmuinen määrä kerrottavaa lähes jokaisesta patsaasta tai veistoksesta. Itse tuskin osaisin kertoa edes Nokia Nuijasodan muistomerkistä mitään. :-)

Vanhassa kaupungissa tapasimme meksikolaisen kaverin, joka oli tuttu isännällemme. Ei aikaakaan, kun kaveri oli puhuttu ensi kesän Anun maratonin 50mailiselle. Puhuttamisen jälkeen muistimme sitten jo esitellä itsemmekin. Vanhassa kaupungissa poikkesimme jäätelölle, jonka Anu opetteli kiittämään puolaksi. No, ihan vihkoonhan se meni ja pienehkö virhe aiheutti hilpeyttä paikallisissa. Anu onnistui kovasta opiskelusta huolimatta kiittämisen sijaan kertomaan ryhmän miesten olevan mulkkuja. Suomiko muka vaikea kieli?

Mahtavan hieno päivä sai vielä kruununsa, kun söimme isäntäpariskunnan tekemän loistavan illallisen. Mikolaj:n avovaimo, Kinga oli myös saanut pitkän päivänsä päätökseen työn saralla ja pääsimme moikkaamaan vihdoin myös hänet. 

Kunnon unien jälkeen olikin seuraavana aamuna ohjelmassa tietysti hölkkä. Puolentunnin hölkästä oli puhe, mutta Jarmolle kuiskasin, että saas kattoo ny kuinka pitkä puolituntinen. Anulla ei ollut edellispäivän kierroksella kameraa mukana, mutta nyt oli. Piristävälle aamulenkille lähdettiin ja muutaman puiston ja nähtävyyksien jälkeen olimmekin sitten kämpillä takaisin kahden tunnin päästä. Kamerakin oli pakko laittaa jäähtymään, kun vaimo tykitti sillä menemään koko kaksituntisen.

Aamuhölkällä

Lenkin jälkeen lähdimme autolla liikkeelle ja kiesimme nähtävyyksiä ja tutustuimme historiallisiin paikkoihin, jotka kaikki eivät huokuneet positiivista energiaa. Sodan  jäljet ovat edelleen näkyvissä Varsovassa hyvinkin selkeästi. Hiljaiseksi vetei monessa paikassa.

Frederic Chopin

Upean päivän päätti hieno illallinen hienossa ravintolassa ja illallisen jälkeen höpötimme vielä kämpillä pitkän tovin. 

Varsova alkoi olemaan nähty ja varsinkin maistettu. Herkullisia paikallisia herkkuja tuli vedettyä oikein tuelta ja mikäs vedellessä, kun herkullisuuden lisäksi hintataso on erittäin huokea.

Lauantai aamuna starttasimme kohti Poznania. Poznan on n.puolenmiljoonan ihmisen kaupunki 300km Varsovasta. Mikolaj on kotoisin Poznanista ja onpahan siellä maratonkin odottamassa sunnuntaina. Poznaniin saavuttuamme haimme kisaexposta numeromme ja goodybagimme. Tapahtuma oli 7000 maratoonarin kokoinen. Huikeaan 25€:n osallistumismaksuun kuului hyvä ja hieno varustekassi, joka oli siis kunnollinen, ei mikään rimpula, hieno paita, pullo olutta, pullo siideriä ja vaikka mitä. Expokin oli todella kattava ja toimiva.

Tämän ennusteen mukaan vain Anu on finisher

Expon jälkeen siiryimme pienen museokierroksen jälkeen majapaikkaamme. Majoituksemme oli huoneisto Apartment Woijskowa, jota voi kyllä lämpimästi suositella, jos joku lukija on matkaamassa Poznaniin. Asunto oli kaikin puolin todella hieno ja hyvällä paikalla.

Poznaniin tutustuttiin mitä ehdittiin ja sitten vetäydyimme yöpuulle odottelemaan aamua ja maratonin starttia.

Sunnuntai aamu valkeni mukavan aurinkoisena ja mittari näytti t-paitakeliä. Siirryimme lähtöpaikalle odottelemaan starttia, jota saimme odotella lopulta 45min. pidempään. Jokin turvallisuustekijä esti lähtömme, mutta siitä ei voi valittaa, koska kyllähän turvallisuus on prioriteetti nro 1. Lopulta matkaan päästiin ja kaikki sujui muitta mutkitta läpi maratonin. Keli oli huippu, reitti oli normaali kaupunkimaratonin reitti, kannustusta riitti, fiilis huippu jne. Mikolajn vanhemmat olivat kannustamassa meitä ja jykevä "TEAM RAGOLA-huuto" kajahtikin mukavasti, kun kohasimme heidät, myös JAXAA; JAXAA-huudot kaikuivat tuossa kohtaa.

Hyvä kannustus

Maraton oli kaikkinensa hienosti järjestetty ja maalissa oli tarjolla vaikka mitä sopasta ja hieronnasta lähtien. Hinta-laatu on varmasti kohdillaan!

Hierontaa?

Juoksun jälkeen lähdimme tekemään jälkitankkausta Milolajn vanhemmille. Tarjolla oli perinteistä puolalaista ruokaa ja sitä oli paljon. Muutaman tunnin syömisen ja jutustelun jälkeen oli aika siirtyä huilimaan.

Yön jälkeen olikin enää jäljellä ajelu lentokentälle ja ystävämme hyvästely hetkeksi. 

Kaiken kaikkiaan Puola teki suuren positiivisen vaikutuksen. Varsova on hieno ja suuri kaupunki missä varsinkin kesällä on varmasti hieno painella ees sun taas, miksei ihan koska vaan. Poznaniin kannattaa myös tutustua. Todella mielettömän hieno vanhakaupunki, mahtama ostoskeskus, minkä joku rahamies on rakennuttanut vaimolleen lahjaksi jne.

Tääläinen tarina tällä kertaa.

Kuvia klikkaamalla tästä

Juokse Sorvassa 8.10.2017

	Miehet 10km
1.	Juhani Yi-Marttila	Team Rahola	43:03
2.	Mauno Marjomäki	Häjyt	1:59:02
	Naiset 10km
1.	Päivi Linnero	Team Rahola	59:54
2.	Anna Ojanen	Team Rahola	1:02:15
3.	Bettina Laine	Team Rahola	1:03:00
4.	Teija Virtanen	Team Rahola	1:07:50
	Miehet Puolimaraton
1.	Markus Ilva	Team Rahola	1:34:51
2.	Jari Kurvinen	Team Rahola	2:28:58
	Naiset Puolimaraton
1.	Minna Nurro	Team Rahola	2:10:56
2.	Ilona Harjunpää	Team Rahola	2:20:38
3.	Arja Virtanen	Team Rahola	3:29:05
	Miehet Maraton
1.	Petri Myllymäki	Team Rahola	4:42:29
2.	Timo Herrala	Iivarinkylän Pyrkivä	4:46:05
3.	Marko Silvennoinen	Team Rahola	5:15:36
	Naiset Maraton
1.	Tiina Häkkinen	Team Rahola	4:32:25
1.	Anu Ossberg	Team Rahola	4:32:25
3.	Susanna Kukkula	Team Rahola	5:03:11
3.	Lea Mäenpää	Team Rahola	5:03:11

Huomautukset tuloksista osoitteeseen ilva.markus@gmail.com

Kiitos kaikille mukanaolijoille!

Seuraavan kerran WE RUN IN SRV 6.12.2017!  Tervetuloa mukaan juhlistamaan 100v. Suomea ja vähän muutakin. Pysykää taajuuksilla!

Ultra Pirineu 110km +6800m

Muutama vuosi sitten olimme Kroatiassa juoksemassa maratonia Stonin kylässä, jolloin törmäsimme espanjalaiseen kaveriin, joka sitten hetken juteltuamme suositteli kovasti osallistumista Ultra Pirineulle. Antoni on kotoisin läheltä Pirineun startti/maalipaikkaa. Lähtö ja maali sijaitsevat Bagan kaupungissa lähellä Andorran ja Ranskan rajaa Pyreneillä. 

Ajatushan oli mitä parhain ja tietysti alettiin tutustumaan asiaan. Kaikenlaista ohjelmaa kun meidän perheessä on aina, niin muutama vuosi ehti välissä vierähtää ennen kuin tänä vuonna päätimme osallistua Pyreneiden hölkälle. Ihan perus ilmo ei riittänyt, vaan kisajärjestäjälle piti näyttää toteen osallistuneensa aiemmin johonkin maratonia pidempään vuorijuoksuun ja sitten tämän asian jälkeen joutui jännittämään arvontaa. 1000 osallistujaa hyväksyttäisiin mukaan ja ilmoittautuneita oli enenmmän, joten oli arvontalaulun aika. Lottovoitto napsahti kohdalle ja sitten alettiin järkkään asioita kuntoon. 

Baga on pieni kylä ja sen kaikki majapaikat menivät luonnollisesti heti, joten turvauduimme Antonin apuun. Antoni kehaisi Bergan kaupunkia parinkymmenen kilometrin päässä Bagasta hyväksi kisakeskukseksi. Sieltä sitten majoitus löytyikin. Lennot Barcelonaan ja Ooppeli alle sieltä ja homma alkoi olemaan valmis.

Valmistautumista

Matkaan lähdettiin torstai aamuna, suoraan yövuorosta luonnollisesti. Taju kankaalla lentokoneessa nukuttiin se mitä pystyttiin. Nukkuminen jäi kuitenkin vähäiseksi, koska Eevis miehensä ja seurueensa kanssa pakkautui samaan koneeseen. He matkasivat Barcelonaan rentoutumaan ja juttua riitti vähintäänkin hyvin. Perille päästyämme suuntasimme lentokenttä hotelliin huilimaan. 

Hotellille kävellen Anun valitsemaa oikoreittiä

Perjantaina sitten hyppäsimme vuokra-autoomme ja suhautimme Bergaan laittamaan kamat järjestykseen. Pakkasimme juoksureppumme vapaaehtoista varustetarkastusta varten sekä pakkasimme dropbagin. Jokainen sai jättää yhden dropbagin joko 40km tai 70km kohdalle. Me valitsimme 70km pisteen. Varusteet haluttiin tarkastuttaa taas sen takia, koska säännöt ovat tiukat ja aiemmilla kerroilla porukkaa on vedetty radan sivuun puutteellisten varusteiden takia esim. huputon takki jne. Varustetsekkauksia tehdään siis kesken juoksun huoltopisteillä.

Saimme numerot haettua, varusteet tsekattua ja muutkin asiat reilaan ja ajelimme majapaikkaan elpymään ja odottamaan lähtöä.

Sorvan kyläläisiä Pyreneillä

Lauantaiaamu koitti ja matkaan lähdettiin. Nappasimme toisesta hotellista mukaan yhden maailman parhaista maraton/ultraseisojista elikkäs Jarmon a.k.a. Iskän. Juoksijoille tarkoitettu hotelli ei huippuseisojalle kelpaa, vaan majapaikasta pitää löytyä seisojan tarpeet tyydyttävä kattaus mukavuuksia.

Säpinää Bagassa

Lähtöpaikalla oli mahtava tunnelma. Musiikki soi ja kuulutuksen pauhasivat, kun odotimme kellon lyövän seitsemän. Bagan kapeat kadut täyttyivät juoksijoista ja kannustajista. Matkaan päästiin ja moni täräyttikin sellaista vauhtia menemään, ettei paremmasta väliä. Meillä ei ollut kiirettä, koska ymmärsimme realiteetit meidän hyvin vähäisen polku- ja mäkireenimme takia. Tavoitteemme oli päästä maaliin hengissä ja aikarajan puitteissa 29,5h.

Eka pätkä 7,7km +1007m -165m

Baga-Repost väli oli siis 7,7km pitkä, nousua oli 1007m ja laskua 165m. Vertailuna tiimiläisille voisi laittaa esim. Sorvan satkun, jossa nousua kertyy koko matkalta n.950m.

1000 juoksijaa kirmasi ulos Bagan kaduilta vuoren rinteille poluille. Nopeasti homma menikin odotetusti jonottamiseksi, koska edessä oli kapeita kohtia mistä mahtui vain yksi juoksija kerrallaan. Nousu oli heti aluksi jyrkkää, joten ei meitä  haitannut alun hidastelu millään tavalla. Täysin selvää oli, että myöhemmin ei minuutilla tai edes tunnilla olisi niin merkitystä.

Jonossa mäkeä ylös

Koko matka ekalla huollolle sujui hienosti ja maisemat olivat huikeita heti alusta asti. Alusta oli koko matkan startista maaliin helppoa polkua, mutta toki muutamia pahojakin paikkoja löytyi.

Rebost saavutettiin 1h 55min. ajassa.

Repost-Niu 6,1km +936m -46m

Kohti Niu:ta hyvän huollon jälkeen lähdettiin kipuamaan. Niu:n huippu on 2500m korkealla meren pinnasta ja matkalla sinne avatuikin niin mielettömät maisemat, että... Matkamme sujui muitta mutkitta hienosti eikä mahtavien maisemien lisäksi ollut oikeastaaan mitään sanottavaa. No, ehkä kylmäksi vetävä keli. Niu tarjosi taas kattavan huollon, pysäyttävät maisemat ja luntakin.

13,7km takana aikaan 3.34. 

Niu-Serrat 14,4km +508m -1522m

Sitten olikin vuorossa laskettelua. Tähän asti reitti oli tarjonnut pelkkää nousua, mutta nyt lähdettiin tulemaan alas. Alaspäin mennessä muistutin koko matkan, ettei mopo saa lähteä käsistä, vaikka kuinka olisi hyvin juostavaa baanaa. Jos pitkän matkaa paukuttaa vain menemään alamäkeen, niin voi sanoa etureisille hyvästit. 

Alkuun ei tarvinnut paljoakaan pidätellä, koska menimme kivikkoista ja jyrkkää pätkää alas vain sen minkä pääsimme.

Joku tässäkin juoksee, mutta me ei ny viittitty

Pätkällä nähtiin ensimmäiset eläimetkin, kun päästiin hiukan alemmaksi. Ja yhdessä kohtaa vaimo intoutui näyttämään voimistelijan taitojaan kanssajuoksijoille. Juoksimme metsäpätkää, jossa puita oli  kaatunut tiellemme. Yksi puu oli sopivalla korkeudella ja sen edessä oli perinteinen tuu yli vaan, tuu ali vaan-hetki. Itse menin yli ja niin teki myös Anu, mutta kun on vähän minua lyhyempi, niin kävihän siinä siten, että ketterän rungon päälle nousun jälkeen ei jalat sitten ylettäneetkään maahaan vaan ohjelmassa olikin täysi kieppi rungon ympäri. Heleä kiljaisu sai kaikkien paikalla olleiden juoksijoiden vireystason nousemaan ja moni myös hämmästeli Anun taitoja.

Where is the bull?

Aijai ja uijui

Matkaan mahtui myös yksi hankala paikka, missä oli oikein köysikin laitettu avuksi, jotta kulkijat pääsisivät siitä menemään. Anun vuorolla saatiin pieni jonokin aikaan, kun tulppasimme hetkeksi kulkuväylän. Siitäkin selvittiin ja matkaan taas.

Köyden avulla alas

Polku meni puskan läpi, mutta katsottiin paremmaksi kiertää

Serrat n.28km takana ja aikaa kulunut 6.36

Serrat-Bellver 11,6km +211m -688m

Edessä oli laskuvoittoista pätkää ja lämpökin alkoi nousta. Tämä pätkä oli alun nousua lukuunottamatta melkolailla helppo. Toki reisissä tuntui jo ihan mukavasti, mutta meno maistui. Edessä oli leppoisaa polkua, metsää ja loppupätkästä hölkätiin ihan tielläkin.

Ennen Bellverin loistavaa huoltoa oli ohjelmassa varustetsekkaus. Meidän piti näyttää vedepitävä takki, avaruushuopa ja puhelin. Kaikki kunnossa, nyt syömään!

Bellver, 40km 8h 17min.

Bellver-Cortals 9,7km +721m -135m

Nyt kun oli kupu ravittu, niin iloisena lähdettiin ihan loistavasta huollosta kohti seuraavaa. Tässä kohtaa meno oli hyvää ja helpohkoa, aurinko paistoi jne. Tästä pätkästä ei oikein jäänyt mieleen sen kummempaa. Maisemat hienot, polku helppoa, lämmin oli...

Sauvakävelijällä kulkee. Vielä...

Ku on nii hikiki

Pulla se pojan polulla pitää

Cortals, 50km 10h34min.

Cortals-Aguilo 11,3km +921m -510m

Cortalsin huollosta lähdettiin vielä kohtuu hyvillä mielin, mutta ylämäet alkoivat tehdä tepposiaan Markukselle. Tällä pätkällä ylämäissä alkoi tuntumaan siltä, ettei happi enää vaan riitä. Olo oli kuin kalalla kuivalla maalla. Reenin vähyys alkoi tehdä tehtävänsä ja edes ruikulalihaksille ei happi riittänyt. Alamäet vielä onnistui ja tasanenkin olisi mennyt,mutta sitä ei paljoa ollut tarjolla.

Jyrkähköä nousua

Maisemat olivat kohdillaan

Sitten taas sitä nousua

Aurinko alkoi laskemaan ja oli aika kaivaa lamput otsalle. Menimme pätkän loppuun ja huollossa kaivoimme sitten lamput. Pimeys laskeutui todella nopeasti, yhtä nopeasti oli valoisuus koittanut aamulla. Nyt siis mentiin säkkipimeässä pitkät pätkät.

Aguilo, 61km 13h30min.

Aguilo-Gosol 12,8km +502 -1038

Aguilosta lähdettyämme oli edessä todella jyrkkä nousu. Lähes kaikki tuosta 502m:n nousukertymästä tuli ihan muutaman kilometrin matkalta. Tämä nousu oli kaikkein pahin ja ajattelinkin, että noinkohan täältä selviän. Haukoin happea ja yritin kinkata kivistä vuoren rinnettä ylös sen minkä pääsin. Laskin oikean jalan askelia ja huilasin aina 25-50 askeleen välein nojaten sauvoihin tai istahtaen kivelle. Tässä kohtaa olin suoraan sanottuna aivan paskana!

Päättäväisesti kuitenkin painelin kohti huippua. Onneksi monella muullakin oli vaikeaa ja jopa saavutin yhden kaverin, jonka kanssa konttasimme mäkeä ylös. Aina silloin tällöin kuului ylempää huuto "RAKAS, RAAAKAAASSS!". Muutaman kerran vastasin rauhallisesti, mutta kun istuimme ylämäkikaverini kanssa juuri kivelle tekemään leppoisaa kuolemaa samaan aikaan tuon huudon kajahtessa, huusin vihaisesti takaisin, että "JOO,JOO!!!!PRKL!". Kerroin kaverille huutajan olevan vaimoni, johon hän totesi sen kuulostavankin ihan vaimolta. Siitä sitten kerättiin taas kerran itsemme ja lopulta pääsimme ihan huipulle asti. 

Huipulta päästiin sitten parin kaverin perään ja painelimme alamäkivoittoista helppoa kivikkoa etiäppäi. Juttelimme matkalla mukavia ja itsekin sain taas juonesta kiinni. 

Energiat alkoivat olemaan vähissä, mutta onneksi Gosoliin ei ollut enää pitkälti ja siellä odotti taas pastat, makkarat ja dropbagit.

Gosol, 74km 16h49min.

Gosol-Estassen 8,7km +486m -248m

Gosolin huollossa nautittiin pastat ja tankkailtiin muutenkin, käytiin vessassa ja sen semmoista. Kumpikaan ei tarvinnut mitään omasta dropbagistaan, koska repuissa oli vielä koskemattomana kuivaa ja lämpöistä vaatetta. Energiatankkaus auttoi ja painelimme mukavan tuntuista vauhtia pimeässä metsässä. Saimme matkaan meksikolaisen kaverin. Meksikon mies oli taittanut nilkkansa ennen Gosolin huoltoa ja epäili jatkoansa seuraavalta pisteeltä. Matkustimme mukavasti huoltoon ilman suurempia vaikeuksia. Toki ylämäissä nojailin taas sauvoihini, mutta muuten mitään ihmeellistä ei tapahtunut. 

Estassen, 82km 19h 9min.

Estassen-Gresolet 3,3km +136m -555m

Välittömästi lähdettyämme etenemään alkoi seuraavasta huollosta kuulua mekkalaa, Matka oli siis lyhyt ja ajattelimmekin sen sujuvan suitsaitsukkelaan. Matka osoittautuikin todella haasteelliseksi, koska alamäkeä piisasi ja se oli jyrkkää, pinnaltaan kovaa ja liukasta savea. Kummankaan tossu ei purrut alustaa, vaan meno oli kyllä sellaista liukastelua, ettei paremmalla väliä. Toki muillakin tuntui olevan liukasta, mutta ei se kaikkia haitannut. Kokeneemmat polkutallaajat antoivat mennä sellaista vauhtia, että kyllä hirvitti, tosin kyllä se puskakin kahahti muutaman kerran oikein kunnolla. 

Yhdessä tiukassa kohdassa laitoin sauvat maahan, kun könysimme jyrkkää pudotusta alas. No, sinnehän se toinen sauva sitten putosi johonkin pimeyteen. Veet ja peet pääsivät suusta, mutta ei auttanut ei. Onneksi polku kaartoi oikeaan suuntaan ja alempana sitten kohtasin polun vieressä sauvani uudelleen.

Huoltopiste mikä kuului kilometrien päähän oli edessämme. Paikalla oli vauhdikas DJ., joka jaksoi tsempata kaikkia ja oli todella äänekäs musiikkeineen ja huutoineen. 

Gresolet-Vents 10km +449m -790m

Sama tarina jatkui. Pimeässä painettiin menemään, ylämäet olivat pahoja, mutta uutuutena myös alamäet alkoivat tuntua kipuna etureisissä. Vauhti oli hidasta, mutta päättäväisesti painettiin menemään. Gresoletista yritettiin laittaa ekaa kertaa viestiä Jarmolle, että hiljalleen lähestytään maalia. Tietäisi siis tulla hakemaan meitiä maalista. Viesti ei lähtenyt, joten Ventistä laittaisimme uuden. Saavuimme Ventsiin huoltoon, jossa teltan ovella vastaan tuli ambulanssin pojat kantaen yhtä tajunsa menettänyttä kisaajaa kohti hoitoa. Mitään vakavampaa ei ollut kaiketi sattunut, vain valot olivat sammuneet kaverin päästä. Tälläistä tämä on.

Vents-St.Jordi 4km +650m -44m

Ventsin huollosta soitimme Jarmolle kellon näyttäessä 5.45. Kerroimme matkaa olevan jäljellä n.14km ja aikaa tulisi kulumaan ainakin 3h, enemmänkin. Jarmo oli seurannut etenemistämme facebookin kautta, jonne Kaitsu oli laittanut seurantalinkin. Jarmo kertoi kuinka porukka oli meidän menoa seurannut ja se antoi kyllä voimia meille.

Lähdimme etenemään ja nopeasti saavuimme erittäin kivikkoiseen jyrkkään rinteeseen, johon antoi oman lisämausteensa mäeltä ryöpsähtänyt joki. Pahimmassa kohdassa etenimme 50m:n matkaa varmaan 10-15min. Anu suorastaan tärisi muutamissa kohdissa, mutta sieltäkin selvittiin, olimmehan luvanneet auttaa toisiamme niin myötä kuin vastamäessäkin. 

Jokea yliteltiin muutamaan kertaan, kunnes saavuimme kivikkoiselle seinämälle. Tässä kohtaa tuli täysi stoppi hetkeksi, koska oli selvitettävä mistä pääsisimme ylös.

Pirun tiukka mäki, joka oli pituudeltaan siis 4km ja tarjosi tuon 650m nousua,  tuntui loputtomalta. Mäen loppupäässä alkoi päiväkin valjeta. Olimme siis tulleet edellisestä huollosta yli 1,5h. Vauhti ei siis päätä huimannut.

Lopulta saavuimme viimeiselle huoltopisteelle, josta oli 10km matkaa maaliin.

St.Jordi, 100km 24h48min.

St.Jordi-Baga 10,7km +241m -1018

Huoltopisteellä istuessani ja odottaessani Anua vessasta, eteeni tuli mukava koira, jolle sitten juttelin mukavia ja rapsuttelin kaveria. Ihmeellistä kyllä, mutta voimia sai koiruudestakin. 

Anu saapui vessasta ja varmaan seitsemänneltä kakkoselta matkan aikana. Vatsa oli siis pelannut melko vikkelästi koko matkan. Matkaan siis!

Edessä oli melkoinen ratamestarin erikoinen. Ensin laskeuduimme suurinpiirtein 250m. jyrkkää mäkeä, jonka jälkeen nousimme tuon 241m. erittäin jyrkästi ylös, jonka jälkeen olikin luvassa alamäkeä yli 800m:n verran lopuille kilometreille. Reidet oli aivan muusshina! Tuo lopun alamäki teki etureisiin Jamesia ja Teutoria yhtäaikaa. Mäki tuntui aivan loputtomalta, mutta sitten saavuimme loivempaan osuuteen ja tasaiselle, jossa reitin varrella olleet kannustajat kertoivat meillä olevan matkaa 4km jäljellä. Ei paljon siis enää, mutta olisimme toivoneet esim. 2km:n vastausta. 

Viritimme vielä pienen loppukirin pariinkin kertaan loppumatkalla, mutta kovin pitkään ei pystynyt hölkkäämään jalkojen ollessa oikeastaan yhtä puuta.

Lopulta saavuimme maaliin käsikädessä ja Anulla oli Jarmolta saatu Suomenlippu toisessa kädessä.

Loppuaikamme oli 27.17. Saavutimme siis tavoitteemme ja nyt oli aika suunnata pesulle, eväille ja nukkumaan!

Tälläistä reissua ei voi suositella kenellekään ilman kunnon totuttelua polkuihin ja mäkiin. Kunnon reeni pohjille ja sitten homma onkin ihan eri. Meille reissu oli kohtuu kova, mutta kumpikin on varustettu lähes umpiluupäällä.

Tapahtuma on kaikkineen todella hyvin järjestetty kaiken pelatessa just eikä melkein. Reitti on merkattu suorastaan loistavasti eikä eksymisen vaaraa juuri ole, ei edes pimeällä, koska jokaisessa merkissä on selkeä iso heijastin. Huollot ovat mitä parhaimmat. Reitti on helppokulkuista lähes kokonaan.

Kuvia reissulta

Teveisin,

Markus & Anu

Kisaraportti: 13. maraton ja Seisojat valtaavat Tallinnan

Kahdeksan samuraita, Silveri lähellä hattutemppua, ennätykset paukkuvat, Kaarel varmistaa selustan ja päällikön iso sydän

Niin paljon mahtuu tapahtumia Tallinnan maratonin 42 ja 21 kilometriin. Niin paljon mahtuu tapahtumia siihen, ennen kuin kaikki Team Raholan juoksijat ovat lähteneet matkaan, ennen kuin he ovat tulleet maaliin ja tulleet kisamatkalta kotiin. Myös kaikki otsikossa mainittu, mutta palataan niihin myöhemmin.

Jotkut ehkä muistavat kesäisen reissuni länsinaapuriin, kun olin komisario Wallanderin jalanjäljissä etsimässä kadonnutta kuntoani Ystadissa 6 km:n kaupunkijuoksussa. Silloisen kirjoitukseni päätin sanoihin, että ei kuntoni mihinkään ollut kadonnut - olin vain juossut liian vähän. Wallander-sarjan kakkososa - Riian verikoirat - antoi seuraavan vihjeen miltä suunnalta kadonnutta kuntoa olisi hyvä etsiä.

Kohtalokas Tallinna

Katse siis kohti Baltiaa ja Tallinnaa - sieltä se kadonnut kunto löytyisi - jos löytyisi. Se olisi nimittäin 13. maratonjuoksuni, mutta epäonnennumero säteilee tunnetusti vaaraa. Tällaiseen koitokseen ei ole syytä lähteä yksin. Sen sijaan 56 kanssamatkustajaa - Team Raholan juoksijoita ja seisojia - tuntuu sopivalta määrältä lähteä uhmaamaan kohtaloa.

Tiimikaverit turvaamassa selustaa

Ilmassa on kuitenkin jotakin outoa heti matkan alusta asti. Yksinkertaisesti liikaa sattumia. Laivalla Tallinnaan ainoa vapaapaikka kahvilasta löytyy pöydästä, jossa istuu virolaispahiksen näköinen mies. Myöhemmin samana päivänä - nyt jo Tallinnassa, kun olemme noutaneet juoksunumeromme, luokseni ryntää nuori opiskelijanainen. Hän kysyy, että olenko suomalainen. Hänen tehtävänsä on vaihtaa pitkä puinen tikku johonkin arvokkaampaan. Hei - oikeasti. Jotakin outoa on vireillä. Annan hänelle puoliksi juodun Vichypullon. Neito vaikuttaa tyytyväiseltä. Lisäksi eriskummallisuuksien sarjaa täydentää se, että nukumme hotellissa, jonka katolla on KGB-museo ja että yhtenä ruokapaikkana Scotland Yard.

Levottomasti nukutun yön jälkeen herään maratonjuoksun aamuun. Kovin pirteiltä eivät vaikuta huonekumppanitkaan - Mika Vahtolammi ja Jari Nieminen. Jari on jotenkin tullut mukaan jälki-ilmoittautuneena. Outojen tapahtumien sarja jatkuu, kun hänen numerolappuunsa on painettu Viron lippu ja nimi Kaarel. Yhtälö alkaa avautumaan minulle pikku hiljaa. Kaarel on todennäköisesti paikalla turvaamassa selustaani. Että mitään kohtalokasta ei pääse tapahtumaan maratonilla numero 13. Kuka muukaan nukkuisi ylimääräisessä sängyssä vapaaehtoisesti ja kasvot kohti hotellihuoneen ovea. Valmiina puuttumaan tilanteeseen, jos jotakin odottamatonta tapahtuu. Kaarel. Peitenimi auttaa häntä soluttautumaan paikallisten joukkoon.

Niemisen Jari ja Kaarel. Sama henkilö.

Kisa-alueelle kokoonnumme hyvissä ajoin ja oloni tuntuu melko varmalta. Tosin vain hetken, sillä yhtäkkiä löydän itseni jostakin TV-haastattelusta. Markus Ilva ja Anu Ossberg ovat jostakin keksineet, että osaan hyvin Englantia. Ehkä he ovat jotenkin salajuonessa mukana? Anyway - eläydyn tilanteeseen ja heitän oman versioni Tiki-talkista.

EuroSport? haastattelee ennakkosuosikkeja

Viimeisen vartin käytämme etsiessämme paikkamme eri lähtökarsinoista. Team Raholan iloinen juoksijajoukko hajoaa useisiin eri pareihin ja ryhmiin. En seiso yksinäni kakkoskarsinassa - mutta kaikki ympärilläni olevat näyttävät kovin vierailta ja isokokoisilta. Yritän tekeytyä näkymättömäksi ja tuijotan kengänkärkiäni. ”Hei epäonnen jumala - en ole paikalla”. Kärähdän, kun joku kuopiolainen moikkaa minulle.

Oman onneni nojassa

Kilpailu käynnistyy ja lähden runsaan parintuhannen kanssakisaajan kanssa valloittamaan juoksun kuninkuusmatkaa. Tallinnan harmaa taivas jää toiseksi, kun hymykaksikko Anu (loppuaika 3:47:45) ja Tiina Häkkinen (3:47:44) ohittavat minut jo ensimmäisen kilomerin aikana. Tiina huomauttaa minulle ennätykseni rikkoutumisen takaavien 3:45-jänisten karkaavan minulta. Menkööt - ajattelen. Tänään ei ole ennätyspäivä, sillä kesäkuukausista ainoastaan elokuuhun on sisältynyt laadukasta harjoittelua. En lähde myöskään Anun ja Tiinan vauhtiin, vaikka tiedän, että siinä seurassa minun ei tarvitsisi paljon puhella. He huolehtisivat siitä, että juttua riittää.

Juoksijaa lappaa ohi vasemmalta ja oikealta. Oma juoksu 5:30 min / km -vauhdissa. Se on mantrani jota hoen ja se takaa 3:52:04 loppuajan. Ne neljä sekuntia nipistän sitten jostakin. Olen varustautunut juomavyöllä, sillä minun tempollani ei ole aikaa pysähdellä joka juottopisteelle. Kaksi kolme huikkaa viiden kilometrein välein sekä energiageeli joka kympin jälkeen on suunnitelmani. Ensimmäinen kymppi täyttyy ajassa 00:54:01 eli olen 59 sekuntia edellä tavoiteaikatauluani. Ne ylimääräiset sekunnit ovat tulleet vain jostakin, todennäköisesti paikoista, joissa on ollut tiimin Maratonseisojien kannustus, läpyjä antavia katsojia ja musiikkia. Olen hyvässä vauhdissa. Maratonseisojia on matkalla seitsemän ja ikävä kyllä he ovat saaneet viime hetken vahvistuksen, kun Hannu Hämäläinen joutuu jättämään oman kisansa väliin flunssan iskettyä. Sen lisäksi seisojien joukossa ovat kokeneet juoksijat Jaana Putkinen ja Simo Kataja-aho. Seisojien panokseen tämä homma ei tule kaatumaan.

Maailmanluokan maratonseisontaa

13. maraton ja 13. kilometri - Kaarel astuu esiin varjoista

13. kilometri on täyttymässä ja vasen nilkkani kiukuttelee. Se on ollut huonolla tuulella jo parisen viikkoa. Ilmeisesti viime viikkojen harjoitukset mm. Kaupin mäissä ovat sen ärsyttäneet. Nilkan takia olen myös jättänyt pukematta kompressiosukat, koska niiden paine ei tunnu hyvältä ratkaisulta. Päätän - ilman mitään ennakkosuunnitelmaa - kurvata Ice Power -pisteen kautta. ”Suihkuttakaa vasempaan nilkkaani”, huikkaan huoltajille. Saan nopean ensi avun ja siinä samassa kuulen takaani tutun äänen. Kaarel ilmoittautuu paikalle. Tarkemmin ottaen hän on ollut ensimmäiset 13 kilometriä melkein kannassani koko ajan. Jatkamme matkaa yhdessä - toki monta muutakin juoksijaa etenee samaa tahtia kanssamme.

Rocca Al Maren alue lähestyy. Siellä olen käynyt joskus aikaisemminkin. Tosin bussilla. Tällä kertaa tulen sinne juosten. Eilispäivän sade ja monet juoksijat ovat muuttaneet pienen puistotien saviliejuksi. Minusta tuntuu myös, että juoksemme koko ajan lievään ylämäkeen. Vauhtini laskee jonkun verran ja askel painaa äkisti enemmän kuin aikaisemmin. Kaarel juoksee edelläni tien toista reunaa. Hänellä tuntuu olevan tilanne hallinnassa. Pinnistelen mukana. Jälkeenpäin voin todeta, että nämä kilometrit olivat ne kisan vaikeimmat.

Puolikas täyttyy ajassa 01:54:25 - tavoiteajasta olen edellä 1 min. 37 sekuntia. No hyvä, uskallan ainakin lähteä esimerkkikuntoilijaksi luokittelemani Päivi Linneron (4:42:18 - sarjansa 8.) kahden tunnin jänikseksi Wihan Kilometrien puolikkaalle myöhemmin tänä syksynä. Puolimatkassa kurvaan ensimmäisen kerran myös järjestäjien varsin kattavan huoltopöydän kautta ja tankkaan nopeasti vettä ja appelsiinia. Tämän jälkeen onnistun näkemään myös syntymäpäiväsankari Sanni Kataja-ahon (5:09:21), kun hän tulee reippaasti vastaan. Sanni on sankari, vaikka ei olisi syntymäpäiväkään. Kuka muu juoksisi maratonin, kun on murtunut häntäluu? Tuskin kukaan.

Synttäri- ja maratonsankari Sanni

Taival jatkuu varsin tasavauhtisena. Meitä on ehkä noin kymmenen juoksijan joukko - Kaarel ja minä mukaan lukien. 24 km:n kyltti näyttää hyvältä. Siinä ovat oikeat numerot - ikävä kyllä väärin päin. Onnistumme näkemään yhdessä etenevät Anun ja Tiinan. Heidän menonsa näyttää varsin reippaalta. Viisi kilometriä myöhemmin tiimin päällikkö Markus tulee vastaan. Kävellen. Ei hyvä - hän kävelee kohdassa, jossa ei ole huoltopisteitä. Käsi nousee vaisuun läpyyn - huulilta ei ole nähtävissä hymyn häivää. Ei auta - minä juoksen omaa juoksuani ja Markus omaansa. Pian tämän jälkeen kuulen myös Mari Järvisen (4:00:49) kannustushuudot - sen äänen tuntisin vaikka juostaisiin Tallinnan pimeässä yössä. Myös kämppäkaverini Mika (3:56:37) on mukana neljän tunnin jäniksen vetämässä joukossa. Hiukan myöhemmin bongaan vielä Johan Gröndalin (4:12:46) ja vaihdan läpyt Ilona Harjunpään (4:13:42) kanssa.

Alle 13 km jäljellä

30 km täynnä. Kelloni näyttää aikaa 02:42:38 eli olen jo 2:22 edellä tavoiteaikaani. Tämä alkaa enteilemään 3:50 alitusta. Nyt myös Kaarel innostuu. Hänelle ei riitä vain oma ennätys - sillä hän haaveilee juuri tuon aikarajan alittamisesta. Päätämme yrittää pitää tahdin tasaisena. Jäljellähän on vähemmän kuin tiimin molemmat maanantailenkit yhteensä. Tämä vauhti riittää meille ja se takaa meille myös jatkuvasti nousujohteisen juoksun. Jos alussa juoksijoita meni ohi vasemmalta ja oikealta, niin nyt tilanne on käänteinen. Kahta koripalloa pomputteleva kaverikin jää taakse, kun hän tekee askelvirheen.

37 kilometrin kohdalla homma alkaa tuntumaan peräti hauskalta. Runner´s high puskee läpi. Voimia piisaa - vaikka nyt tuleekin pysähdyttyä jokaiselle huoltopisteelle. Pientä huolta aiheuttaa se, että oma TomTom näyttää juostuksi matkaksi vähemmän kuin järjestäjien km-kyltit. Olenko 3:49 vai 3:50 vauhdissa vai muuten vaan vauhdissa? Kun jäljellä on kolme kilometriä, niin Kaarel jättäytyy turvaamaan selustaani. Yritän katsella taaksepäin, että missä hän menee, mutta niskani ja ylävartaloni ovat jo sen verran kankeita, että tämä onnistuu varsin heikosti. Vaihdan taktiikkaani viimeisillä kilometreillä. Nyt ei enää pysähdellä, vaan napataan kohteeksi melko kaukanakin juoksevia kilpailijoita. Valkopaitainen nainen, jonka selässä lukee Finland on ykköskohteeni - ikävä kyllä hän tuntuu juoksevan melko hyvää vauhtia.

Loppua kohden en onnistu enää näkemään yhtään kilometritolppaa, mutta kylläkin tiehen liiskaantuneen rotan. Onko se varoitus minulle? Mutta maali ei voi kuitenkaan olla kovin kaukana. Juuri ennen loppusuoran alkua kuittaan Finland-kohteeni ja painan tallan pohjaan. Viimeisen kaksisataa metriä kiidän kuin ne aikaisemmin mainitsemani Riian verikoirat olisivat kannoillani. Myöhemmin kuulen, että ainoa dog, joka on minua jahdannut kisan aikana, onkin Pete Mononen (3:57:21). Kisadesimaalit pysähtyvät osaltani aikaan 03:49:08. Olen selvinnyt maratonista numero 13 varsin kohtuullisesti - jopa tavoitettani paremmin. Iso ansio siitä kuuluu ennätyksensä juosseelle Jari Niemiselle (3:50:16) eli Kaarelille. Jaettu tuska on aina pienempi ja yhdessä on hauskempi juosta.

13. maraton ja onnellisesti maalissa.

Ennätyssadetta ja päällikön iso sydän

Maalin jälkeen suuntaan muutaman mutkan kautta sovitulle tapaamisalueelle maalisuoran lähelle. Outoa. Ketään muuta ei ole vielä paikalla. 13. maraton on takana, mutta onko tämä sittenkään ohi? Voiko salama vielä iskeä kirkkaalta taivaalta? Hengähdän helpotuksesta, kun saan seuraa. Seuraava paikalle tulija on tietenkin Kaarel. Kukas muu.

Lisää tuttuja hahmoja ilmaantuu näkyville. Markus on tulossa (3:48:04). Kuiskaan Kaarelille, että nyt ei varmaan kannata onnitella suoritetusta maratonista. Mitkä ovat Markuksen kommentit? Kymmenen sekunnin ajan hän on kuin kuka tahansa juoksija, joka antaa pettyneenä selonteon siitä, että miksi juoksu sujui selvästi odotettua huonommin. Mutta sen jälkeen kaikki tuntuu unohtuvan ja hän keskittyy kannustamaan maalia lähestyviä juoksijoita sekä antamaan onnitteluja kohtaamispaikalle tiensä löytäville tiimiläisille. Jokaiselle löytyy joku kannustava sana, halaus ja rutistus. Meidän päällikkö isolla sydämellä. Ja kaikesta huolimatta myös hemmetin hyvä juoksija.

Anne Ranta-Tenhunen (4:04:02) ehtii ylittämään maalilinjan ennen kuin kannustusjoukot saadaan ryhmiteltyä loppusuoralle ja hurjat aplodit saattelevatkin juoksijat maaliin yksi toisensa jälkeen: Aikaisemmin mainittujen lisäksi Petri Myllymäki 4:06:21 (Suomen nopein laulava maratoonari), Jari Kurvinen (4:14:11), jänis Marko Silvennoinen ja jänistettävä Niko Peltomaa (molemmat 4:22:16), Pasi Sipiläinen (4:28:57), Eerika Hedin (4:32:57), Kirsi Tuomisto-Kataja-aho (4:36:05), Johanna Sammalniemi (4:45:11), Sirpa Walker (4:47:38), Reijo Korvenpää (4:58:55), Teija Virtanen (5:16:13) ja Petteri Haapamäki (5:56:33) sekä puolikkaan selättäneet Keijo Mäkelä (2:12:50), Jessica Autio-Rajala (2:28:55), Risto Valkeala (2:28:58), Johanna Keränen (2:42:12), Arja Virtanen (2:57:53) ja Johanna Malm (2:57:55).

Jokaisella tiimillä on tietysti myös oma terävä kärkensä, joiden suoritukset motivoivat meitä muita yhä parempiin suorituksiin. Team Raholan kympin sakkiin omassa sarjassaan juosseet; Tanja Ilomäki 3:10:23 (5.), Maija-Liisa Kallio 4:47:37 (6.) ja Outi Hämäläinen 3:55:57 (9.) sekä aikaisemmin mainittu Päivi (8.). Ja sitten meillä on Juhani Yyyliii-Marttilaaa. Ensimmäinen kolmen tunnin alitus ja omasta enkasta pois kymmenen minuuttia: 2:56:22. On se kone!

Useita veret seisauttavia juoksuja ja monia henkilökohtaisia ennätyksiä. Mutta silti - suurimmat voittajat ovat kuitenkin ensimmäisen maratoninsa kuitanneet samurait Henna Värikoski 4:21:21, Karoliina Kuvasto 4:39:55, Susanna Kukkula 5:02:50, Lea Mäenpää 5:02:51, Petri Virtanen 5:25:55 ja Bettina Laine 5:29:42 sekä puolimaratonin juosseet Sini Rajala 2:41:56 ja Mariia Silvennoinen 3:23:28. He voittivat itsensä ja näyttivät muille, että sitä pystyy ihan mihin vaan, kun on halua, tahtoa ja harjoitteluintoa.

Nyt taitaa olla mainittuna kaikki tiimin reissussa mukana olleet juoksijat. Paitsi Harri Lappeteläinen (4:16:59), sillä Harri ja minä esiinnymme Miljoonasateen Ikäväni Tallinnaan -biisin sanoissa. Siihen on hyvä lopettaa kisaraportti tällä kertaa. Tosin ei meillä kahdella ollut pellit kiinni missään vaiheessa.

Korvauksia tuhlaamaan
Suomenlahden taa
mä ja Harri lähdettiin
kun ei keksitty muutakaan
Me mentiin Viru-hotelliin
ja pantiin pelti kii

Jälkikirjoituksena maratonhuumoria. Niin se Silverin hattutemppu mikä otsikossa mainitaan. Marko joutui juoksun aikana laattaamaan (1. piste) ja käymään puskapissalla (2. piste), mutta hattutempusta jäi tällä kertaa puuttumaan se isompi hätä. Ehkä sitten ensi kerralla.

Kaj