Kuten luvattu, tässä kertomus Mikkelin maratoonista puolimaratoonareiden näkökulmista. Tällä viikolla tulossa myös stooria helteisestä Hämeenlinnasta ja mahdollisesti jopa kuukauden raholalainen..
Tiina kertoo:
No oliskohan se ollut juhannus-sunnuntai, kun Anu sieltä soitteli ja kyseli, että innostaiskos puolikas Mikkelissä. Autossa kuulemma olisi sopivasti tilaa kahdelle ”juoksijalle”. Tuossahan sitä oli jo oikein hyvä syy lähteä Mikkeliin. Näin siis Juha pääsi lähes puolivahingossa ensimmäiselle puolikkaalle. Hieman lähtö- ja juoksuintoa kuitenkin lannisti se, että luvatessa oli unohtunut jalkapallokavereiden terassi-ilta puolikasta edeltävänä iltana.
Juha ja Tiina
Joka tapauksessa lauantaina sitten lähdettiin kohti Mikkeliä. Taisi olla tässä vaiheessa helle ainoa mikä mietitytti ja jännitti. Etukäteen olin koittanut vakuutella itseni ja Juhan, ettei mitään aikatavoitteita, tavoitteena ainoastaan mukava juoksu ja kokemus Mikkelistä. No lämpö ja aurinko oli helposti havaittavissa ja tuntui heti lähdöstä. Jotenkin vaan juoksu oli raskaampaa. Ainakin minusta. Taisi vielä Tukholma olla kropassa liian hyvässä muistissa. Eli minulla siis juoksu hieman väkinäistä, mutta Juhalla matka näytti etenevän ongelmitta. Olisi varmaan mies pystynyt nopeampaankin vauhtiin ja ”lupaakin” annoin omaan juoksuun, mutta yhdessä sitä vaan edettiin. Kilometri kilometriltä onneksi maali lähestyi. Maaliin päästiin ajalla 2.31. hienon loppukirin kera. Rankka kokemus.
Onnea Tiina!
Juha:
Kuuma lämpötila pelotti ennen lähtöä, mutta juomapisteiden tiheä verkosto ja lippis (Tiinan hankinta Mikkelistä) auttoivat jaksamaan. Alussa oli hankalampaa, mutta kun paikat vertyivät muutaman kilometrin jälkeen, juoksu alkoi sujumaan. Kun vauhti oli keliin nähden sopivaa, ei matkan aikana tullut pahoja tuntemuksia, vaan juoksu sujui yllättävän mukavasti maaliin asti. Tosin loppumatkassa tuntui, että seuraava kilometri kesti aina vaan kauemmin.
Viimeiset kilometrit vilkuiltiin hiukan taakse ja jännitettiin kuka kokonaisen maratonin Raholalainen meidät saavuttaisi. Ja Markushan se sitten oli ja jatkoi vauhdikkaasti menoaan. No meillä oli kuitenkin matkavauhti ollut sen verran verkkainen, että lopussa oli jopa varaa pieneen loppukiriin. Maaliviivan ylityksen jälkeen tuntui mukavalta kun hiertymiä 0, eikä kolotuksiakaan tai kipuja tuntunut. Ensimmäinen puolikas meni siis kaiken kaikkiaan mukavasti ja tämän jälkeen saattoikin seurata muiden Raholalaisten edesottamuksia ja kokemuksia... Ja vaikka puolikas nyt tuntuikin hyvältä ensikertalaisena, niin täysi matka kyllä vaatii vielä harjoittelua. Kohti seuraavia juoksuja siis...
Onnittelut vielä molemmille puolimaratoonareille kuin myös toki maratoonareille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.