torstai 13. lokakuuta 2011

Raportti: Tampereen puolimaraton

Tampereen puolimaraton järjestettiin 25.9.2011 ensimmäistä kertaa. Tässä muutaman meistä mietteitä juoksureitin varrelta.

Minna: Missä kaikki?

Tampereen puolikas oli reitiltään mukavan tasainen Manse-sightseen, joka kiemurteli melkoisin kääntein keskustassa, Lapinniemessä, taas keskustassa, Hatanpäällä ja Härmälässä, ja päättyi lopulta Laukonsillan päähän Ratinan stadionin kupeeseen. Juoksupäivän keli oli mielestäni koko lailla kiva: sopivan viileä pilvipouta. Juoksijoita uusi tapahtuma oli houkutellut noin 571 henkilöä, joista teamraholalaisia noin suurin piirtein peräti seitsemän. Haloo, väki!? Miksi kotipaikkakunnan tapahtumat ei kiinnosta? 

Ja sitten matkaan. Lähtö oli Keskustorilla Raatihuoneen edessä, josta singahdettiin kohti Finlaysonia. Ryysis oli heti niin massiivinen, että kadotin oitis kaikki kaverit. Alun jännitys helpotti ja hengitys alkoi tasaantua vasta, kun muutamat ekat kilometrimerkit oli ohitettu.

Lapinniemestä takaisin kaupunkiin juostessa oli iloinen yllätys: Mikko A ja Vili kiljuivat kannustusta noin 6 km kohdalla. Matka taittui siinä vaiheessa vielä reippaasti, edellisviikon flunssa ei tuntunut missään. Pikkaisen olin pelännyt, että kunto ei riitä koko matkalle. Ratinan stadionilla piti kiertää yksi kierros, mikä oli vähän hassua, kun matka oli vasta puolivälissä.

Juomapisteitä oli noin kolmen kilometrin välein eli erittäin riittävästi. Joka pisteellä taisi tulla kipattua sekä urheilulitkua että vettä, mikä ilmeisesti kostautui Hatanpään ja Härmälän maisemissa. Kun taivalta oli takana noin 12 km, neste alkoi hölskyä mahassa, ja noin 15 km kohdalla voimat katosivat. Tiedä sitten, tuliko takapakkia imeytymisongelmien (kuten Mimmi teoretisoi) vai flunssan vai yksinkertaisesti liian nopean alun takia, mutta vauhti hidastui vääjäämättä ja porukkaa lappasi ohi. Suomalaisella sisulla sinnittelin kuitenkin maaliin ja aika oli tasan 2 tuntia, mihin olin varsin tyytyväinen. Polleana köpötin stadionin ruokalaan nauttimaan hyvin ansaittua kalakeittoa. Ensi vuonna uudestaan. Ja kaikki muut kanssa!

Riitta: Toka kerta ja ennätys! 

Tästä juoksu-urakasta kuulin ensimmäisen kerran 4.6.2011, kun siskoni perhe oli Tampereella vierailulla. Siskoni oli juossut ensimmäisen puolimaratonin keväällä Helsingissä ja me kuulemma tulemme juoksemaan yhdessä puolimaratonin Tampereella! Just just. Siskoni mies kaivoi netistä tapahtumaan liittyvän sivuston ja valmennusohjeita. Minulla olisi kuulemma aivan mukavasti aikaa treenata syksyn koetukseen. Ei muuta kuin valmennusohjelmaa noudattamaan ja tavoiteaikana n. 2 h. Hui...

Innostuin juoksemisesta sen verran pahasti (!?), että menin jo syyskuun alussa Jyväskylän Finlandiaan puolikasta kokeilemaan. Tampereen puolimaratoniin valmistauduin yhtä nöyrästi kuin Finlandiaankin. Anun maratonohjeistus oli taas kerran käytössä ja tankkaukset menivät mukavasti kohdilleen.

Siskoni tuli tyttönsä kanssa Tampereelle jo edellispäivänä. Seuraavan päivän juoksua juostiin puheissa jo moneen kertaan :) Harmi, että siskon mies sairastui eikä päässyt paikan päälle kannustamaan. ”Valmentajamme” oli toki hengessä mukana koko viikonlopun, tekstiviestinä tuli viimeiset tsemppaukset siitä, että kyllä juoksu kulkee ja kaikki menee hyvin. Luottamusta riitti. Siis ainakin valmentajalla.

Sunnuntaiaamuna heräsimme varhain, jotta ehdimme nauttia runsaat aamiaiset ja viedä kummitytön eli siskoni tyttären hoitoon. Siitä sitten auton nokka kohti Tampereen keskustaa. Veimme kassimme stadionille ulkoilmasäilytykseen. Ratinan stadion-alueella näimme Elisan ja Markuksen, tuttuja on siis tulossa juoksemaan. Keskustorin suihkulähteellä joukko vahvistui entisestään: Maikku ja Minna olivat jo starttialueella. Jossain ihmisjoukossa olivat myös Timo ja toinen Elisa.

Ilma oli syksyinen: Olisiko pitänyt ottaa hanskat mukaan, kädet palelivat starttia odotellessa. Alkujumppa meni rattoisasti vessajonossa: Vain kaksi bajamaja-vessaa Keskustorilla! No, ehdittiin käydä vessassa ja nähdä live-jänikset. Elisa, nyt ymmärsin konkreettisesti, että jäniksen asussa oleva henkilö on tavoiteaikaa juokseva, ei mikään ”karnevaalimies”:) Kävelijä Jarkko Kinnunen oli tapahtuman 1.50 tavoiteaikaa kävelevä. Masentavaa, kuinka joku voi kävellä noin nopeasti, kun itse ei jouda edes juoksemalla samaan aikaan.

Vihdoin ja viimein pääsimme matkaan. Jännitystä oli taas ilmassa. Pahinta on kyllä tuo odottaminen. Sitten kun pääsimme liikkeelle, jalat vain veivät mennessään. Keskustorilta pyyhälsimme Plevnan alueelle ja sieltä Finlaysonin kirkolle, Hämeenpuiston kautta Tallipihalle ja sieltä Paasikiven-Kekkosentien varteen. Kengännauhat aukesivat heti Tallipihan jälkeen. Sitäkään ei ole sitten sattunut aikoihin. Ei muuta kuin juoksureitin sivuun solmimaan nauhoja.

Katsoin sykemittaria ja totesin muutamaan kertaan siskolleni: Aikas kovaa vauhtia lähdit liikkeelle. Reippaalla vauhdilla siis etenimme, toki niin, että pystyimme puhumaan toisillemme. Lapinniemen kylpylän ja Koukkuniemen vanhainkodin alue – ihanat Näsijärven maisemat. Eikä edes tuullut, täydellinen syyskeli. Ja reitin varrella Koukkuniemen maisemissa näkyi tuttu ministerikin. Juoksua harrastava opetusministeri Gustafsson oli ulkoiluttamassa koiraansa. Koukkunimen jälkeen kuulin yhtäkkiä miehen äänen ”Hyvä, Ritu” ja sen jälkeen pienemmän miehen äänen ”Hyvä, Litu”. Hyvänen aika,”pyöräpartio” Mikko ja Vili tulivat rinnalle! Mikäs oli juosta, kun oli tällaiset kannustajat ja juoksu kulki helposti.

Reitti oli tosi mukava ja suht koht tasainen. Lapinniemen jälkeen tulimme Tampellan alueelle ja sieltä sitten siltojen alta kohti Ratinaa, jossa kiersimme yhden ratakierroksen. Puolivälin paikkeilla siskoni totesi, että hän voisi hivenen himmata vauhtia, jotta jaksaa sitten varmasti maaliin asti. Minä pidin yllä samaa vauhtia, harmikseni en saanut ketään matkaseurakseni. Hatanpäällä kuulin toisen kerran huudettavan nimeäni: ”Ritu!” Ihmettelin, kuka nyt nimeäni huutelee. Ahaa, kadun toisella puolella juoksi Markus. Tämän jälkeen odotinkin, koska Markus pyyhältää ohitseni.

Aila ja Riitta mitalit kaulassa. Kuva: Petri Vilkko 
Härmälä ja Hatanpään Arboretum, tällä kertaa upeat Pyhäjärven rantamaisemat. Kaunista kuin mikä! ”Onni-tossut” kuljettivat joutuisasti ja helposti kohti stadionia. Olen aivan vakuuttunut siitä, että Onnit on luotu kulkemaan järvimaisemissa. Onnit, voimien jako ja tankkaukset varmistivat sen, että pystyin kiristämään lopussa vauhtia. Tuntui ihan ihmeelliseltä, että kipittelin joidenkin juoksijoiden ohitse. Ennen Ratinan suvantoa minut saavutti nuorehko nainen, jonka kanssa sovimme loppuspurtista. Laukonsillan jälkeen maali häämötti välittömästi. Loppuaikakin oli minulle hämmästyttävän hyvä, 2 h 10 min.

Sekä siskolleni että minulle jäi hyvät fiilikset juoksusta. Jollei siskoni olisi pitänyt alussa reippaampaa vauhtia, tuskin olisin pystynyt juoksemaan noin hyvää loppuaikaa. Muutoinkin sain loistavat tsemppaukset lähipiiristä, kiitokset Ailalle, Juhalle ja Anniinalle. Ja Mimmiltä sain aivan ihanan kommentin loppuajastani: ”Ritu, sähän teit enkat!” Juu, pitää paikkaansa, tämä kun oli minun toka kerta puolimaratonilla. Ja heti tein ennätykseni :)

Markus J.: Tiukka loppukiri vei perille

Tampereen puolikkaalle lähdin ilman minkäänlaista valmistautumista, mutta ajattelin, että kai se jotenkin menee kuiteskin. Teamin naiset taisivat sopia jotain treffejäkin ennen lähtöä, mutta päätin juosta yksin, kun en Rituakaan saanut seuraksi. Lähdin lönköttelemään tosi hiljaa ja siinä oli joku jäniskin samassa vauhdissa, viiden kilometrin kohdalla kysyin hänen aikatavoitetta, kun se ei muuten selvinnyt. Hän kertoi olevansa 2.20 jänis, joten lisäsin vauhtia, kun vähän oli meininki, ettei ainakaan huonompaa aikaa tule kun Finlandiassa.

Juoksu meni mukavasti ja reittikin oli ihan asiallinen kierrellen keskustassa, 9km kohdalla kierrettiin Ratinan stadionin ratakierros, jossa näin Ritun 300 m edellä. Huidoin innokkaasti, mutta ei hän huomannut, vauhti oli kai niin kova;-) Tästä sisuuntuneena nappasin takakaarteesta mukavan daamin juoksutoveriksi loppumatkaksi ja varmaan siinä vedettiin toinen toisiamme eteenpäin, meno oli tukevaa koko ajan ja juttua riitti, kilometrit meni joutuisasti.

Tapahtuma ja reitti oli ihan mukava aloittelijan näkökulmasta ja maalissa tuli Ritukin lohduttamaan, taputti pienen pojan päätä ja tokasi, että ei tarvi juosta enää, kun loppukirissä vedin itseni puhki ja pää jalkojen välissä, kieli kilometrin ulkona suusta liehotin kuin ajokoira. Toivuin tästäkin.

5 kommenttia:

  1. Kiitos ja kumarrus ja onnittelut kaikille Tampereen Puolikkaan juoksijoille! Olipa melkoinen osallistujamäärä ekaa keraa järjestettävälle tapahtumalle. Täytyykin ens kerralla harkita osallistumista ittekin.

    VastaaPoista
  2. Ensi vuonna osallistutaan varmasti isommalla sakilla mukaan. Onnittelut jokaiselle sitkeälle puurtajalle! Ajat paranee nyt sitä tahtia, että täytyy alkaa itekkin skarpata, ettei pian jää jalkoihin pyöriin ;D

    VastaaPoista
  3. Taas on ennätyksiä tehtailtu ja juoksusta on selvästikin nautittu, mahtavaa! Onnittelut kaikille!
    Mahtaakohan nokialaiset saada osallistua tähän tapahtumaan?

    VastaaPoista
  4. Hienoa! Onnittelut kaikille juoksuun osallistuneille...te ootte huippuja! Kyllä ensi vuonna varmasti teamiläisiä on tapahtumassa enemmän mukana, tänä vuonna tiukka aikataulu esim. finlandia, varala, spinningpäivä, pirkka jarruttivat osallistumista tähän mukavaan tapahtumaan, niin se vain menee, kaikkeen ei vain repeä, harmi... Ritu yksi tärkeä ohje, joka täytyy muistaa myös, kengännauhat tuplasolmuun niin ne ei aukea niin helpolla, yksi näistä A,B,C-OHJEISTA! Olen ylpeä jälleen teistä kaikista ja myös kannustusporukka mukaan lukien!!

    VastaaPoista
  5. Todellakin, mukavaa oli. Elämäni toinen ja helpoin puolikas, ennätysaika uudella tankkaustyylillä-> pari lasia punaviiniä muutamana edellisenä iltana eikä muuta hiilaritankkausta... Nopean lenkin jälkeen oli mukava mennä suoraan töihin posket punaisena.. Ihanaa..

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.