sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Sorvan kylän kotirata 2012

Team Raholan kotirataa lähdettiin suorittamaan tänä vuonna melkoisen rapsakassa kelissä, mittari näytti kevyet -27 astetta. Kauheesta pakkasesta huolimatta "lähtöviivalle" uskaltautui 13 urheaa ja n.tuntia myöhemmin radalle ilmaantui vielä yksi sisukas taivaltaja. Mainittakoon, että odotuksista huolimatta Usko Eeverttiä ei näkynyt, vaikka kyse oli kotikylän tapahtumasta.

 Kohta lähtee

 Pääsis jo

 Ja sinne ne menee

Lähdön jälkeen melkein kaikilla oli pieni huoli omista varpaistaan, koska niitä ei tuntunut lainkaan ja kengät kylmien varpaiden ympärillä tuntuivat enemmänkin puukengiltä kuin joustavilta lenkkareilta. Muutaman kilometrin jälkeen alkoi verta riittää myös varpaisiin asti ja matkanteko alkoi tuntua jopa mukavalta. Kova pakkanen ei tuntunut pahalta, vaikka niin voisi luulla.

Reitti oli viime vuosilta tuttu 10km:n edestakainen lenkura, mitä jokainen kiersi omien menohalujen mukaan. Kääntöpaikalla saatiin kaataa kurkkuun lämmintä mustikkakeittoa, mitä meille tarjoilivat vapaaehtoiset huoltajat Ritva ja Veijo. Lämmin tarjoilu oli paikallaan. Suuret kiitokset kääntöpaikan huoltotiimille!!! Toisessa päässä jokainen pääsi lämpöiseen tankkaamaan. Matkaa kertyi pikkuhiljaa porukalla ja kaikki tuntuivat nauttivan lenkistä. Reitin varrella oli myös loistavaa kannustusta, kiitos myös siitä.

 Huoltopiste

Juoksun jälkeen kaikkia odotti Lauran lämmittämä sauna ja saunamökki, joka maistui kaikille, kumma kyllä. Saunan jälkeen oli mahdollisuus nauttia kupillinen kuumaa juotavaa ja aloittaa jälkitankkaus pienellä purtavalla. Suuri kiitos Lauralle, joka touhusi maalialueella koko päivän ja piti huolta kaikista ja kaikesta!!!

Osallistujien matkoja:
10km
Outi, Unski, Sinnu, Tarmo
18km
Niina T.
20km
Mikko, Jaana, Pasi
25km
Ritu
30km
Juho, Hanhi
42,2km
Markus
50km
Anu, Mimmi

Kiitos kaikille osallistujille!
Uusi kotirata järjestetään 31.3.2012. Pistäkää tapahtuma kalentereihinne!!!

Tässä vielä kuvia osallistujista matkan varrelta:

 Anu ja Niina

 Hanhi

 Jaana

 Markus

 Juho ja Mikko

 Mimmi
(se oli niin nopee, että tää oli ainoo kuva, jonka ehdin ottaa..)

 Unski ja Outi

 Ritu ja Tare

 Ritun talvilookki
(tuksun irtoripset ei oo mitään!)

  Sinnu onnellisena maalissa



7 kommenttia:

  1. Onnittelut jokaiselle urhealle taivaltajalle. Tätä porukkaa ei extream kelit pidättele! Kohti uusia haasteita siis ;)

    VastaaPoista
  2. Noniin, nyt on kuvia vihdoin lisätty, pahoittelut kun kesti teknisten ongelmien takia (jos väsymystä ja yleistä laiskuutta vai tekniseks ongelmaks sanoo, hehee).

    Oli kivaa ja jännittävää olla Moonan kansa huoltojoukoissa, hyvä että kaikki pääsi ehjänä ja ei paleltuneena "maaliin".

    Kiitos emännälle ja isännälle sekä leipureille myös herkuista ja kaikesta.

    VastaaPoista
  3. Jäätävää menoo on ollu kuvista päätellen. Pikku pakkanen ei purassu kun Anun nenänpäähän joten vähällä porukka selvis. Huippu juoksu kaikilta :)

    VastaaPoista
  4. On kyllä sisukasta väkeä! Hyviä juoksuja.

    VastaaPoista
  5. Oli upeeta, kiitos kaikille ja kaikesta!! Muistakaa kotirata maaliskuussa ja eikun tossut jalkaan, baana kutsuu...Sorvan kylässä tapahtuu!!

    VastaaPoista
  6. Joukossa vahvistui - kuka nyt yksin olisi moisella kelillä mihinkään taivaltanut. Olipas mukava päivä eri vaiheineen: juoksua, saunomista, evästystä, putousta (!), hauskaa yhdessäoloa ja illanistujaista hyvässä seurassa ja ihanien herkkujen parissa. Kiitos ihan kaikille, olitpa mukana missä vaiheessa tahansa!

    VastaaPoista
  7. Voi vitsit, hatunnosto teille urheille!!! Nimimerkillä vilukissa :))

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.