tiistai 4. joulukuuta 2012

Moona tahtoo aina kärkeen

Vuoden viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kuukauden raholalaisena esittelemme juoksijaneiti Moona von Ossberg de Ilvan Sorvan perukoilta. Hän on 5,5 vuotta nuori ja kotoisin samoilta tanhuvilta, jossa asuu perheensä kanssa.

Paljasjalkajuoksija Moona ei tarvitse menokenkiä.
– Hankin emännän heti 7 viikon ikäisenä, ja isäntä liittyi laumaani pari kuukautta myöhemmin. Perheeseen kuuluu lisäksi kaksoisveljeni Rontti, joka on 13-vuotias maatiaiskissa, Moona kertoo.

Moona on todella kova neiti juoksemaan ja sen myös näkee linjakkaasta olemuksesta. Hän yritti jo hyvin nuorena viestittää emännälle ja isännälle luontaisista juoksijanlahjoistaan, mutta hämäläinen kotiväki ymmärsi vasta järjettömästä määrästä vetoa joka käänteessä, että tämä tyttö haluaa juosta ja paljon.
 
– Ok, myönnetään, että lenkkeily olisi pitänyt aloittaa vasta hieman myöhemmin, mutta minkä sitä haluilleen voi. Asiaan saatiin erikoislupa eläinlääkäriltä ja eräältä miellyttävältä koirankouluttajalta. Kiitos heille!

Sivistyksen pintasilaus

Nykyään Moona tunnetaan lempeänä ja joviaalina johtajana, joka pitää hyvää huolta laumastaan ja antaa muiden mennä rauhassa. Hän ei koskaan sorru haukkumaan ohikulkijoita, vaikka joskus syytä olisi. Onko sosiaalinen ja rauhallinen luonteesi kasvatuksen vai geenien tulosta?

– Geenit ovat toki kohdillaan, mutta sain arvokasta oppia siisteydestä ja hyvistä käytöstavoista seuratessani isäntäni koulutusta, Moona paljastaa.

Sivistyksen ohut pintasilaus kuitenkin katoaa salamannopeasti, jos lenkkipolun yli sattuu loikkimaan pupu tai kipittämään kurre…

– Pupun ja kurren nähdessäni kaikki muu unohtuu. Peurat ja pelloilla oleilevat varikset lasketaan samaan nippuun. On se vaan komeeta hommaa jahdata niitä!

Tiimi on tärkeä lauma

Moona on aina innolla lähdössä tiimin lenkeille - silloinkin, kun pitäisi vain kannustaa muita tiimiläisiä kuten taannoin Tampereen puolikkaalla: reitin varrella yleisönä ollut isäntä sai pitää kaksin käsin kiinni, kun Moona halusi lähteä ohi taivaltaneiden tiimiläisten kaveriksi.

Tiimi onkin hänen mielestään parasta mahdollista juoksuseuraa: lenkin pituudella ei niin ole väliä, kunhan keli on viileä ja tiimi mukana. Vain se vähän harmittaa, kun emäntä ja isäntä aina hidastelevat remmin toisessa päässä.

– Onneksi saan lenkkeillä paljon ilman remmiä maaseudulla, Moona huokaisee.

Tiimin lenkillä Moona haluaisi aina olla kärjessä, varsinkin jos mukana on myös muita nelijalkaisia. Hän kuitenkin kiistää olevansa kilpailunhaluinen, kuten eivät kuulemma ole muutkaan Team Raholan naiset (?).

Leikkiä ja kivoja kavereita

Ahkeran treenaamisen vastapainoksi Moona lataa akkujaan leikkimällä isäntäväkensä kanssa. Nämä näyttävät nauttivan kovasti esimerkiksi renkaan ja kepin heittelystä, mutta eivät vuosien harjoittelun jälkeenkään ole oppineet noutamaan sitä takaisin. Moonan mielestä hyviä rentoutumistapoja ovat myös paalittelu sekä kesällä uiminen ja näin talvisaikaan lumen kaivaukset.

– Tärkeä rooli rentoutumisessa on luonnollisesti myös hyvällä ruoalla (kuten maksalaatikko rusinoilla!) ja kunnon unosilla, hän opastaa.

Säihkysilmä Rontti on kiva kaveri.
Isännän ja emännän lisäksi Moonan parhaita kavereita ovat Rontti ja naapurin lapinkoira Kaira.

– Kairan kanssa on kiva rähistä aina välillä ja Rontin kanssa touhutaan paljon kaikkea, kun ollaan paljon yhdessä, Moona kertoo.

Herkkujen hankkimisen taito

Moona väittää olevansa nykyään aina kiltti. Pentuna oli toisin: kotona oleva iso nahkasohva oli kiva tuhota järsimällä. Isäntä yritti estää tuhovimmaa maustamalla sohvan kulmaa välillä pippurilla.

– Pippuri teki hyvän säväyksen, mutta vasta mausteen vaihtuessa tabascoon menetin makuni moiseen sohvaan, Moona muistelee.

Asioista yleensä hyvin perillä olevat tahot väittävät, että Moonalla on yhä omalaatuisia makumieltymyksiä, kuten ruohonleikkurista pudonneet ruohopaakut: mitä vanhempia, sitä parempia. Suurta herkkua ovat myös karviaismarjat suoraan puskasta nautittuna, minkä takia hänelle on nimetty ihka oma karviaispensas kotipihaan. Puskaan ei monta marjaa jää Moonan jäljiltä.

Herkkupalojen hankkimisen taito Moonalla on hallussa muutenkin. On tunnettu tosiasia, että Sorvan huushollissa emäntä pitää tiukkaa jöötä, mutta isäntä lepsuilee. Niinpä Moona osaa taitavasti kohdistaa vetoomuksensa alttiimpaan kohteeseen.


Moona katsoo anovasti, mutta kohde on väärä. Herkkua ei tipu.

– Luon vain anovan ja surkean katseen isäntään. Toimii muuten aina! Myös Rontti on oppinut saman. Emäntään ei auta vaikka kuinka näyttelisi kuollutta, aina vaan samat pöperöt illasta toiseen, Moona selvittää.

Teksti: Minna N. & Markus I.
Kuvat: Markus I.

5 kommenttia:

  1. Meidän kaikkien iki-ihana kuntoihme MOONA <3

    VastaaPoista
  2. Tämä laulava raholalainen vaan jaxaa ja jaxaa. Mahtava juttu!

    VastaaPoista
  3. Isäntä ja emäntä5. joulukuuta 2012 klo 22.40

    Meidän ihana oma Moona, joka pitää kaikista tiimiläisistä huolen.

    VastaaPoista
  4. Moona on kyllä mahtava ja väsymätön kaveri :) Voi mää muistan kusse oli viä ihan pikkunen <3 Toivottavasti pian nähdään taas!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.