sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Puolimaraton Heiskassa 2.2.2013



Lähdin aamulla Nokian Shelliltä hieman ennen klo 9 Anun ja Markuksen kyydillä Hämeenkyrön Heiskaan puolimaratonille. Matkalta tuli mukaan vielä pari muuta tiimiläistä. Edessä oli ensimmäinen juoksutapahtuma, jossa edustin Team Raholaa.

Kilpailun lähtö- ja maalipaikka oli Hämeenkyrön Heiskan historiallisen tilan piha-alueella. Kilpailupaikka oli siis varsin perinteikäs ja tarjosi hienot puitteet kilpailulle. Kelin osalta lähtökohdat juoksuun olivat loistavat. Aurinko paistoi ja pakkasta oli suunnilleen 5 astetta.

Heiskassa oli mahdollista juosta 10 kilometriä, puolimaraton ja maraton. Kaikki matkat starttasivat klo 11 Heiskan kujalta. Kilpailun reitti kiersi ns. Kalalahden ympäri ja kiertosuunta oli vastapäivään. Kierroksen pituus oli 5274,38 metriä. Reitin alkuosuus oli kumpuilevaa maastoa ja loppuosuus tasaista hyvin juostavaa maantietä, sekä pyörätietä.

Kilpailuun starttasin keskivaiheilta ja onnistuin lähdössä nousemaan jonkin verran ylöspäin. Lähtö onnistui muuten hyvin, mutta reitille oli hieman lähdön jälkeen jostain syystä vedetty muovinauhaa estäen läpikulun ja tämä haittasi hieman juoksua. 1. kierroksen jälkeen nauha oli poistettu. Omalta osaltani juoksu parani kokoajan loppua kohden, kun sain lihakset lämpiämään. Pikku hiljaa ohitin eri matkojen juoksijoita ja huomasin, että vauhti riitti yllättävänkin hyvin loppuun asti. Kympin matkalla juostiin 2 kierrosta, puolimaratonilla 4 kierrosta ja maratonilla 8 kierrosta. Jokaisen kierroksen päätteeksi oli huolto, josta sai suolakeksejä, suolakurkkuja, rusinoita, banaania, urheilujuomaa ja vettä. Huolto toimi hyvin ja energiat riitti loppuun asti. Loppuaika minulla oli 1:42:45. Kilpailun päättyessä en ihan tarkkaan tiennyt omasta sijoituksestani, kun samaan aikaan reitillä oli eri matkojen ja sarjojen juoksijoita. Viimeisen 2 kilometrin kohdalla tein viimeiset pari ohitusta ja tämän jälkeen edessäni ei ollut ihan lähellä ketään, joten odotettavissa oli ihan kohtuullisen hyvä sijoitus.

Kilpailun tuloksiin oli aluksi merkitty puolimaratonille vain voittaja ja hänen aikansa sekä muut neljän parhaan joukkoon sijoittuneet. Ensin luulin sijoittuneeni omassa sarjassani 4. sijalle, kun olin tuloslistalla neljäntenä nimenä. Järjestys oli kuitenkin sekalainen ja lopullinen tilanne selvisi hieman myöhemmin. Tuntui aika uskomattomalta ja hienolta, kun sijoituinkin lopulta 2. sijalle. Hieman myöhemmin olin mukana puolimaratonin palkintojenjaossa ensimmäistä kertaa ja sieltä lähti mukaan kotiin ”poika saunotettavaksi”.

Juhani ja poika


Koski TL:n Petteri Urmas otti miesten puolimaratonilla ylivoimaisen voiton ajalla 1:26:41. Minä sijoituin siis 2. sijalle ajalla 1:42:45. APK-Maratoonareiden Timo Tamminen sijoittui 3. sijalle ajalla 1:44:30. Miesten yleisessä sarjassa mukana oli 5 osanottajaa.

Palkintojenjaon jälkeen lähdettiin kotimatkalle Marin ja Tanjan kanssa. Kilpailusta ei jäänyt mitään suurempia kipuja ja palauduin aika nopeasti. Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin ja kilpailuja riittää. Seuraava haaste on huomenna (16.2.) Jämillä hiihdettävä 42 kilometrin hiihtokilpailu, Jämi42. Kilpailu toimii hyvänä treeninä Pirkan hiihtoon.

Kilpailu oli Team Raholalle kokonaisuudessaan varsin menestyksekäs. Tiimin mukaan lähti Heiskasta yhteensä 8 palkintoa eri sarjoista ja Markku Kyröjärvi Maratoncupin yhteiskilpailusta. Kaikki suorituivat omista juoksuistaan hienosti.

Miesten maratonin yleisen sarjan voitti Lahden Jonathan Tolksdorf ajalla 3:21:57. Markus sijoittui 2. sijalle ajalla 3:46:24, Mikko 3. sijalle ajalla 3:48:30 ja Ville 4. sijalle ajalla 4:07:48. Sarjassa oli mukana 4 osanottajaa.

Anu otti hienosti tiimille voiton naisten maratonin yleisestä sarjasta ajalla 3:46:23 ja Maarit saavutti pronssia ajalla 4:30:48. Marianne Kankaanmäki Ahlaisista sijoittui 2. sijalle ajalla 3:57:22. Sarjassa oli 4 osanottajaa.
Naisten maratonin 40-vuotiaiden sarjassa Endurancen Jaana Thorström otti voiton ajalla 4:05:13. Outi otti tiimille hopeaa ajalla 4:29:44. Maija-Liisa saavutti voiton 50-vuotiaiden sarjassa ajalla 4:30:48. Häjyjen Tarja Pihlajaniemi otti 2. sijan ajalla 5:24:25. Molemmissa sarjoissa oli mukana 2 osanottajaa ja sarjojen tulokset yhdistettiin.

Ville ja Mikko toivat upeat 2. ja 3. sijat Team Raholalle Markku Kyröjärvi Maratoncupissa Maratonin miesten yleisessä sarjassa. Sarjan yhteiskilpailun voitti Lahden Jonathan Tolksdorf. Johanna sijoittui 5. sijalle naisten puolimaratonin yleisessä sarjassa. Sarjan voitti Porin Marathonkoulun Tiina Mäkelä. Sirpa sijoittui 5. sijalle puolimaratonin naisten 40-vuotiaiden sarjassa. Sarjan voitti Kokemäen Tiina Valamaa.

Onnittelut kaikille tiimiläisille hienoista suorituksista. Tästä on hyvä jatkaa. Hyvä me!

1 kommentti:

  1. Hieno kattava raportti Heiskan raastosta. Tiimi pääsi tosiaan upeasti loistamaan jo pelkästään osanottajamäärällä ja sitä mukaan myös palkintosijoilla. Juhanilla aivan loistava aloitus Tiimin riveissä. Onnittelut vielä kaikille, oli sijoitus sitten mikä hyvänsä :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.