sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Sirpan maukas eka maraton

Tässä vähän rapsaa Anun 100+ maratonilta by Sirpa W.

Kuinka tähän päädyttiin?
Olin miettinyt reilun vuoden ajan milloin ja missä yrittäisin juosta ensimmäisen kokonaisen maratonin. Kun kuulin Anun 100+ maratonista, päätös oli helppo ja jo heti samana iltana ilmoittauduin. Ajankohdaltaan tämä oli erittäin hyvä (kesälomani aikaan) ja ennen kaikkea sijainnilta, sillä halusin päästä maratonin jälkeen nopeasti kotiin toipumaan.


Treeniviikot menivät kevätflunssan sekä uuden työpaikan kiireiden merkeissä.   Heinäkuun ensimmäinen viikko oli nopeasti edessä ja tehtävissä ei ollut muuta kuin huolehtia tankkauksesta, levätä ja valmistautua henkisesti. Viimeisellä viikolla minulle tuli uskonpuute omiin valmisteluihin, mutta Johanna H antoi minulle todella arvokasta tsemppausta ja infoa hiilihydraattimääristä ennen maratonia ja sen aikana.

Suuri päivä koitti ilman kummempia jännityksiä. Nukuin edellisen yön hyvin ja aamulla nousin aikaisin tuhdille aamupalalle. Onnistuin nukkumaan vielä pari tuntia aamiaisen jälkeen ennen kuin suunnistin kohti Nokian Edeniä. Fiilistä kohotti tiimikavereiden kanssa vaihdetut kuulumiset sekä muiden juoksijoiden iloinen rupattelu.  Puolipilvinen ilma oli juuri sitä mitä toivoinkin eikä pelkäämäni helle tai rankkasade ollut vaarana. Markuksen ohjeistus juoksijoille ja Anun tsemppipuhe ennen starttia loivat turvallisen tunteen siitä, että pysyn reitillä ja huoltopisteitä on sopivin väliajoin.  Startin jälkeen katselin muiden juoksijoiden juoksupaitojen selkämyksiä, sillä putosin joukon viimeiseksi jo ensimmäisellä sadalla metrillä. No hätä!  Jotta voimat eivät loppuisi kesken, päätin pitää oman vauhdin tasaisena ja pysyä suunnitelmassa; juoda urheilujuomaa joka huoltopisteellä ja nauttia geelin tunnin välein.  Matkan taittui ja oli kiva juosta Sorvan tuttua reittä. Ihana yllätys oli Anun ja Markuksen kodin läheisyydessä juostu kilsan metsälenkki, jota en ollut aikaisemmin juossut - kaunis järvimaisema, kivoja taloja ja paikallisten asukkaiden vilkutukset tekivät tästä mieleenpainuvan muiston.

Puolet takana ja hymy on herkässä

'Sirpan ensimmäinen kierros hänen ensimmäisellä maratonilla' – kuulutus Markukselta ja sain raikuvat kättentaputukset ja tsempit katsojakunnalta. Mukava oli jatkaa matkaa toiselle kierrokselle. Alkuun matka jatkui suurin piirtein samaa tahtia, mutta pian Sorvan mäen alkoivat tuntua raskailta ja vasemmassa jalassa tuntui nivuskipua. Päätin puurtaa eteenpäin ja kipu hävisikin viiden kilometrin jälkeen. Toivotin Sorvan metsälenkin tervetulleeksi ja päätin kävellä tämän kilometrin jotta geeli imeytyisi kunnolla ja saisin kerättyä voimia loppumatkalle. Pilvipeite alkoi rakoilla ja ilma lämpeni. Tasaista tahtia eteenpäin - juomaa ja suolaa joka huoltopisteellä. Geelit alkoivat maistua liian makeilta ja viimeinen geeli ei meinannut mennä millään kurkusta alas. Viimeiset kilometrit edessä ja kello tikitti uhkaavasti. Viiden tunnin alitus tulisi olemaan tiukoilla, jollen pidä tasasta vauhtia yllä ja kiristä loppua kohden. Viimeiset pari sataa metriä juoksin niin kovaa kuin tossuista lähti. Maalissa oli vastassa joukko tiimin jäseniä ja sain kiiltävän mitalin muistoksi tästä mahtavasta kokemuksesta. Matka Nokialta mökille viimeisen lomaviikon viettoon sujui hyvin ja koko seuraavan viikon olo oli kuin voittajalla. Yllätykseni en saanut lihaskipuja, rakkoja, mustia varpaankynsiä tai mitään muitakaan epämiellyttäviä muistoja juoksusta, joten päädyin siihen tulokseen, että valmistelut menivät nappiin ja ensi kerralla (kai sellainen vielä joskus tulee J ) juoksen sitten sen verran kovempaa vauhtia että saan jotain josta valittaa.

Maalissa ja eka maraton on taputeltu!
Nyt vaan kohti uusia juoksutavoitteita! 

5 kommenttia:

  1. Hienoa Sirpa!! Huippu juoksu sinulta ja onnistuminen!!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut vielä, Sirpa! Jäi sellainen mielikuva, että hymyssä suin pistelit menemään ekan maratonisi:) Tsemppiä ja kohti uusia haasteita!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut Sirpa ekasta maratonista. Loistava juoksu kerrassaan.

    VastaaPoista
  4. Onnea vielä Sirpalle, hyvin toteutettu reissu ja hyvää mieltä alusta loppuun. Näin sen pitääkin mennä. 8)

    VastaaPoista
  5. Onnea Sirpa, hienosti juostu! :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.