tiistai 20. lokakuuta 2015

Moro Maraton 17.10.2015

Tänään oli vuorossa Moro Maraton rappujuoksu Solo Sokos Hotel Tornissa Tampereella. Edessä oli 442 rappusta ja 25 kerrosta. Tapahtuma alkoi klo 12 ja juoksijoita lähetettiin matkaan ½-1 minuutin väleillä. Oma lähtöaikani oli kello 12:26. Hotellin aulaan saapuessa ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Hotelli Tornilla on 1-vuotis synttäriviikko käynnissä ja sen kunniaksi järjestettiin kaikkien aikojen ensimmäinen rappujuoksu hotellin huipulle. Hotellin korkeus on 88,5 metriä ja samalla se on Suomen korkein hotelli.

Keli oli aurinkoinen, mutta hieman viileä. Itse olin ottanut pienen lämmittelyn ennen juoksua, kun siirryin autolta hotellille. Juoksua ennen tapasin tiimiläisistä Tiian, Annan, Jeren, Markon ja Petrin ja yhdessä odottelimme startteja. Anna toimi tällä kertaa tiimin ”narikkana” ja muut juoksivat. Annakin on ensi vuonna luvannut startata. Oma lähtöaikani oli kello 12:26, mutta pääsin matkaan jo hieman ennen, koska osa juoksijoista ei saapunut paikalle omaan lähtöaikaansa mennessä. Juoksu huipulle tapahtui hotellin hätäpoistumisreittiä eli kierreportaita pitkin. Portaat menivät hotellin sisäpuolella, mutta sisäänkäynti oli hotellin ulkopuolelta.

Näillä on joku ihme sormi salaisuus..
Juoksu meni ihan mukavasti. Urakka oli kova, mutta ei kuitenkaan tuntunut liian raskaalta ja selvisin mielestäni ihan hyvin.  Päivän kärkiajan 1:54 saavutti 2 juoksijaa Jouko Juntunen (Asianajotsto Lehtinen, Sinivaara & Syrjänen) ja Timo Silander (Hämeen Hitaimmat). Naisten nopein oli Netta Malinen ajalla 2:21. Oma loppuaikani oli 02:54 ja se riitti 149 osanottajan joukossa jaettuun 30. sijaan.  Tällä kertaa tiimiläisistä nopein oli Jere ajalla 02:21 ja tämä aika riitti 11. sijaan kokonaistuloksissa. Petrin aika oli 03:10 ja sijoitus jaettu 40:s , Markon aika oli 03:15 ja sijoitus 45:s ja Tiian aika oli 03:28 ja sijoitus 75:s. Ensi vuonna lähden tästä parantamaan ja edessä on varmasti paljon lisää porrastreeniä mm. Pispalan portaissa.

Juoksun jälkeen kävimme suorituksia läpi tiimin kanssa ja otimme yhteiskuvia. Kuvissa oli mukana myös Sokos Hotellin maskotti Onni Orava. Juoksun jälkeen oli tarjolla myös erittäin maistuvaa kalakeittoa ja pannukakkua, kermavaahtoa ja mansikkahilloa.
Onni ja 3 porrasjuoksijaa
Ensi viikon torstaina (22.10.) jatketaan porrasjuoksun merkeissä Pispalan Portaiden kuntotestissä, jossa on virallinen ajanotto. Kaikki mukaan silloin klo 18. Ensi viikon lauantaina itselläni on edessä lisäksi Wihan kilometrit-juoksutapahtuma, jossa osallistun non stop-kisaan. Tapahtuma järjestetään Pirkkahallin ympäristössä. Kaikki mukaan juoksemaan tai kannustamaan sinnekin. Vauhdikasta syksyn jatkoa kaikille!

Videoita ja lisää kuvia suorituksista voi katsoa tiimin Facebook-sivuilta.

3 kommenttia:

  1. Vuoden viimeinen Pispalan Portaiden kuntotesti siis nyt torstaina (22.10.) klo 17:30 alkaen. Kaikki mukaan!

    VastaaPoista
  2. Hieno raportti Juhani! Team-henki näkyi hyvin rapostissa, kiitos siitä, se lämmittä, että kaikki on yhtä!

    VastaaPoista
  3. Teamin sakkia on aina paikalla kun tapahtuu. Hienoa rappusrallia kerrassaan. Kiva saada rapsan kautta fiilistellä tunnelmia. Hyvä TE ja ME :D

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.