Retkiluistelun hurmaama - Mari

Hurmioitunut retkiluistelija.

Talvi on selkeästi päätöksessä ja kevät etenee hurjaa vauhtia kohti kesää. Haikein mielin moni pakkaa talviurheiluvälineitä varastoon odottelemaan ensi talvea, joka voisi olla vähintään yhtä hieno ja runsasluminen kuin tämä mennyt talvi oli. Itsellä kirvelee sielua erityisesti retkiluistelun päättyminen ja uuden kauden odottaminen. Mistähän tässä sitten on lopun kaiken kysymys?

Kolme vuotta sitten Tohlopin pienelle järvelle ilmestyi kapeahko n. 3,2 km pitkä luistelurata jota yksi perheen isä piti auraamalla hyvässä kunnossa. Luistelusta innostuneena kipaisin kauppaan ja intoa piukassa hankin hokkarit. No, kaunoluistinten kanssa lapsena luistelun opetelleena hokkarit osoittautuivat yllättävän haastaviksi luistimiksi. Tästä kuitenkin innostuksen ja kipinän luisteluun saaneena päätin seuraavana talvena investoida kunnon retkiluistimiin. Meno oli huomattavasti tasaisempaa ja keveämpää. Luistin ei myöskään tökännyt joka railoon mitä radalla oli, vaan liukui unelman lailla niiden ylitse. Ja kun luisteluvarmuutta löytyi, niin vauhtikin kasvoi sitä mukaan.

Kyllä nyt kelpaa viilettää jäällä.

Tohlopin rataa ympäri ahkerasti aikani kierreltyä nälkä kasvoi syödessä. Katseeni alkoi hakeutumaan radan ulkopuolisille jääkentille, joille en todellakaan yksin uskaltautunut mennä. Ensimmäisen retkikokemukseni hain siis turvallisesti Hiking Travelinin järjestämältä luisteluretkeltä Näsijärvellä Pikkupetäjä saarelle makkaran paistoineen. Ensimmäiset luistelupotkut oikealla luonnonjäällä herätti tunteen jota ei sanoin voi kuvailla. Tätä on pakko saada kokea lisää.

Retkeläiset nauttimassa.

Luistelukauden päätyttyä aloin ottamaan selvää, että miten pääsen retkuluisteluryhmiin joista olin paljon kuullut ja netistä tietoa hakenut. No netin ihmeellisestä maailmasta vastaus löytyi kaikkeen. Käytyäni ryhmän vaatiman turvallisuuskurssin teoriaosan ja alkutalvena järjestetyn tulokasretken, sain luvan osallistua retkiin joita järjestää useat retkiluisteluseurat ympäri maata. Tampereella vaikuttaa vahvana ja isohkona ryhmänä Tampereen Skrinnarit.

Taidetta jäällä.

Tästä se sitten lähti. Täydellinen hurahdus lajiin tapahtui ensimmäisellä oikealla virallisella retkelläni merijäille. Lähtö oli Porin Yyterin rannasta. Kuvat puhukoon puolestaan. Erikseen en retkien sisältöä lähde analysoimaan, mutta yhteenvetona voin sanoa, että luistelu luonnon jäillä, se hiljaisuus, aurinko, linnut, jään luenta, vaarapaikkojen havainnointi ja taukoeväät, luo semmoisen kokonaisuuden jossa ihmisen sisin ja mieli lepää täysin. Olo hipoo miltei täydellisyyttä.

'On tää vaan niin upeeta!'

Vaikka olenkin lajiin hurahtanut, haluan kuitenkin muistuttaa parista tärkeästä asiasta. Missään ei ole jäitä jotka tunnet. Älä mene milloinkaan yksin jäälle. Varaa aina tarvittavat pelastautumisvälineet mukaasi kun lähdet jäälle, vaikka sitten vain pilkkimään. Jos olet kiinnostunut retkiluistelusta, niin annan lisätietoa tarvittaessa luisteluun liittyen (mari.jarvinen@outlook.com). Oikein antoisaa ja turvallista kevättä ja kesän odottelua kaikille. Pian on ns. iso avanto auki jossa saadaan nauttia saunan jälkeisistä pulahduksista.

Matti ja Mari, onnelliset jäällä viihtyjät.

Teksti ja kuvat: Mari Järvinen