Ja niin koitti vihdoin se päivä, jota oli jo melkein vuosi odotettu ja toivottu, toivottu ja odotettu.. meinaan Team Raholan toinen kotirataultra Nokian Sorvassa. Kotirataultrahan on juoksufoorumin Sepon idea, joka me ollaan otettu omaksemme ja muokattu omanlaiseksemme. Kotirataultrassa on mahdollisuus mennä 10 - 50 km omalla tyylillä turvallista merkittyä reittiä pitkin huoltojen avustamana. Ja niin tänäkin vuonna peräti 19 urheaa tiimiläistä otti haasteen vastaan ja lähti Sorvan hikisiin mäkiin tahkoamaan kukin omaa rastiaan.. Tässä muutamia tarinoita tuosta mahtavasta lauantaipäivästä, olkaa hyvä.
Kiitos, paljon kaikille innokkaille kotirataultraan osallistuneille 2011!
Ilma oli tänä vuonna todella suotuisa ja näin saatiinkin hieno 19 hengen porukka kasaan sekä kaksi karvaista kaverusta mukaan taivaltamaan omaa osuuttaan kotirataultrassa. Maastollisesti reitti on haastava ylä- ja alamäkineen, mutta niin täytyykin, jotta olisi haasteita ja vahvaa tahtoa suorittaa oma hieno suoritus itse kunkin.
Kaikilla sujui mukavasti ja iloisia ilmeitä oli nähtävissä reitin varrella. Täytyy toivoa, että ensi vuonna reitille lähtee taasen huikea määrä porukkaa sekä kävelemään että hölkkäilemään. Yhdessä on hienoa ja mukava tehdä erilaisia asioita sekä kaikki maistuu paremmalta kimpassa! Mahtavaa tahdonvoimaa ja temppiä uusiin haasteisiin jälleen kaikille!
Markus:
Team Raholan hiostorian toista kotirataultraa lähdin taivaltamaan tavoitellen 50km:n matkaa. Matkaan lähdin hyvillä mielin ja meno maistui suht hyvin. Ensimmäinen kympin kierros sujui ja huoltopisteellä hörppäsin mehua ja jatkoin matkaa. Toisella kiekalla oli hienoa nähdä paljon iloisia ilmeitä muiden tiimiläisten naamoilla. Matkalla vaihdettiin nopeasti tuntemuksia muiden kanssa ja toisten tsemppaus kuului asiaan. Matka taittui jouhevasti aina n.35 kilometriin asti. 35:n jälkeen jaloissa alkoi tuntua ja silloin huomasi myös väsyvänsä henkisestikin. Onneksi matkaa taittoi moni muukin ja se auttoi jaksamaan.
5, 15, 25, 35 ja 45 km huoltopiste
Maalia kohti auttoi myös se, että tiesin kamerassani odottavan jonkun todella herkullisen yllätyksen. Aiemmin matkalla Laura oli huutanut, että kamerassa odottaa yllätys, mutta sen saan katsoa vasta 50km:n jälkeen. Pienestä väsymyksestä huolimatta vauhti pysyi yllättävänkin hyvänä ja lopulta sain lähteä viimeiselle kierrokselle. Viimeisellä kierroksella väsy painoi jo ihan tosissaan, mutta onneksi matkalla oli paljon tsemppaavia asioita. Tsemppiä sain kun näin Anun juoksevan hyvissä voimin ja iloisin mielin, Mimmi ja Mikko taivalsivat upeasti kohti ensimmäisen ultran loppua, Mari paineli kohti 40km:n viivaa hymyillen, Maija oli lähtenyt vielä muutamalle extrakilometrille saavuttaen lopulta 35km ja vielä kun näin Sepon juoksevan viidettä kierrosta tutulla kevyellä askeleellaan, niin mieli oli todella hyvä.
50km tuli täyteen ja huoltopisteellä nautin juomaa ja energiaa. Pienen huilin jälkeen hyökkäsin kameran kimppuun ja katsoin siellä odottavan yllärin. Ylläri oli kyllä luokkaa MEGA! Yllätykset eivät loppuneet siihen vaan seuraavaksi kevensin hiukan varustustani, jolloin huomasin kaulurin hiertäneen niskaan erittäin hienon tuntuiset skraidut. No, kai sitä juostessa kuuluu hiertymiä tulla.
Kaiken kaikkiaan tapahtumasta jäi hyvä mieli. Oli hienoa, että tiimiläsiä oli paljon paikalla ja oli myös hienoa, että kaikilla tuntui olevan mukavaa. Onnea kaikille hyvistä suorituksista ja erityisesti onnea Mimmille, Mikolle ja Sepolle ensimmäsistä ultrajuoksuista. Ensi vuonna uudestaan!!!!
Auts
Mari:
Pitkä ja piinaava tipaton/herkuton tammikuu sai ansaitun loppuhuipennuksen 29.1 Nokian Sorvassa järjestettyyn kotirataultraan. Paikalle olikin saapunut mukava joukko (19 kpl) reippaita Team Raholalaisia. Keli suosi kerrankin tapahtumaa lauhalla ilmalla ilman sateita. Tämä ilmeisesti vaikutti porukkaan siten, että matkat venyikin suunniteltua pidemmiksi, ainakin osalla.
Anu antoi alussa ohjeet (Moona-haukun säestyksellä)huollosta, saunasta ym. järjestelyistä. Siitä sitten vihdoin saimme kellot käyntiin ja pääsimme matkaan. Porukka hajosikin melko nopeasti omiin pikku ryhmiin Anun ja Markuksen kadotessa johonkin horisonttiin. Ja sinne katosi pian myös Seppokin lentävin lenkkarein. Siinä sitten kukin eteni omaa tahtiaan ja mennen tullen tsemppailtiin toisiamme ja varmisteltiin kierrosten määriä. Ne kun muuttuivat matkan edetessä itse kullakin.
Kympin juoksijat Johanna, Arja ja Outi selvitti matkan mukavasti. Unohtamatta ainoata sauvakävelijää Terttua, tuli hänkin maaliin hymy huulilla, vaikka matkalla houkutus ottaa juoksuaskelia meinasikin käydä ylivoimaiseksi. Hyvä Terttu. Toivottavasti ensi vuonna näemme kotiradassa enemmän kävelijöitä. Kahdenkympin porukka eli Laura, Eevis, Tiina, Maikku, Ville, Jouni ja Mika pisteli oman osuutensa leppoisasti n. kahden tunnin aikoihin. Minna yllättikin meidät lisäämällä matkaansa vielä 2:lla kilometrillä. Tämän jälkeen sauna ja jälkitankkaus olikin tarpeen.
Minulla eli Marilla oli tavoitteena jaksaa 30 km, mutta mieli muuttuikin matkan varrella ja päätinkin vielä lähteä neljännelle kierrokselle. Palaan sitten takasin jos alkaa virta hiipumaan. Maija-Liisa yllätti tulemalla vastaan kolmannen kerran, eli 30 km oli ainakin plakkarissa. Maalissa kuulinkin, että Maija oli lisännyt vielä 5 km sen päälle, joten tämä teräsnainen juoksi kokonaiset 35 km. Maija se vaan Jaxaaa :)
Markus suoriutui maaliin ensimmäisenä 50 km taivaltajista. "Pienistä" hiertymistä huolimatta, ilme kertoi paljon, eli matka oli rankka mutta ei sentään mahdoton. Vihdoin pääsin minäkin perille, ja jaksoin kun jaksoinkin sen 40 km. Viimeset 2 km oli melkoisen rankat, mutta sisu ja sauna mielessä pääsin kun pääsinkin loppuun asti. Anu tuli hiukan mun perässä maaliin, tosin 50 km taivaltaneena. Siitä matkasta 29 km Moona seuranaan. Anu on pieni paketti täynnä sisua ja tsemppiä, asennetta unohtamatta. Hyvä Anu!
Ja mitä meidän Seppoon tulee, niin tämä mies se jaksaa yllättää joka käänteessä. Tämä teräsmies vetäisi elämänsä pisimmän lenkin eli 50 km, eikä tainnut tuntua misään, paitsi polvissa, lonkissa ja mielettöman hyvänä fiiliksenä sielussa. Todella huippu veto, ei voi muuta sanoa. Onnittelut! Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, maaliin saapui meidän iki-ihana pariskuntamme Mimmi ja Mikko (M&M). Tämän parin kokemuksista kertookin Mikko itse omassa raportissaan. Onnittelut kummallekkin todella hienosta, sisukkaasta juoksusta polvivaivoista huolimatta. 100 km tavoite on nyt askelta lähempänä ;)
Päivä oli kaikin puolin onnistunut ja porukalla hieno fiilis omista saavutuksista. Isot kiitokset kuuluukin kaikille tapahtuman järjestäjille eli Anulle ja Markukselle, sekä Lauralle ja Tarmolle reittimerkeistä, mitkä olivatkin kaikki peniä yksityskohtia myöden todella hienot. Ei ollut pelkoa, että reitiltä eksyisi, edes Tiina :D Sauna, sämpylä ja onnistumisien ilo kruunasi tämän kaiken. Kiitos vielä koko joukolle!
Mahtavaa Mari!
Seppo:
Tarkoitukseni oli juosta matkaa mahdollisimman tasaisella vauhdilla niin pitkälle kuin polvi kestää. Juoksu tuntuikin mukavalta melkein kolmeen kymppiin saakka. Eikä silloinkaan sattunut polveen, vaan alkoivat reidet valittaan. Olisin varmaan lopettanutkin sille kierrokselle, mutta kun Markus tuli vastaan ja sanoi, että seuraavalla kierroksella nähdään,sain uskoa lisää ja lähdin nejännelle lenkille. Sillä kierroksella Mikko ja Mimmi huikkasivat vastaan tullessa, että juostaan loppuun saakka. Ei siinä sitten auttanut muuta kuin lähteä yrittämään viidettä kierrosta, vaikka järki sanoi jo ihan muuta.Shellille päin juoksu pysyikin vielä jotenkin hallinnassa, mutta viimeinen viisi kilometriä tuntui kuin olisi juossut paikallaan, kun vastatuulen kanssa lumihiutaleet osuivat silmiin ja jaloissa ei ollut varmaan yhtään lihasta joihin ei olisi sattunut. Mutta perille tuli juostua, ja kun oli ollut vähän aikaa saunan lämmössä,tuli sellainen olo, että kyllä kannatti taas olla mukana. Siitä suuret kiitokset Anulle ja Markukselle ja koko Raholan tiimille
Pieni huili
Mikko:
Tavoite "juosta 50km" mielessä lähdin Teamilaisten kanssa taivaltamaan pitkin Sorvan niin vaihtelevaa ja kaunista maisemaa. Alku sujui hienosti huonoja juttuja kertoen Jounille, Villelle ja Mikalle. Herrat kertoivat lähdössä tarkoituksenaan juosta 30km, mutta jotain juttujen tasosta kertoo ilmeisesti sekin, että matka loppui sankareilla jo 20km kohdalla. Loput 30km sitten menikin Mimmin kanssa käsi kädessä.
30km huoltopisteen jälkeen rupesi oikeassa polvessa tuntumaan vihlontaa joka äityikin niin pahaksi, että sanoinkin Mimmille lopettavani jos kipu ei tästä pienene. Hetki tästä rupesi nilkkaakin särkemään ilmeisesti hajonneen tekniikan takia. Mimmin ehdottaman pienen kävelyn ansiosta pystyin jatkamaan maaliin asti, tosin aina välillä muutaman askeleen kävelemällä kivun niin vaatiessa.
0, 10, 20, 30 ja 40 km huoltopiste
Täytyy tosin myöntää että ilman Mimmin ystävällistä kehoitusta: "katokkin sitten että juokset mun kanssa vielä viimeisen lenkin" olisi matka voinut jäädä neljäänkymppiin. Tankkaus onnistui täydellisesti eikä energiavaje tuntunut kuin viimeisellä vitosella jotka olikin elämän pisimmät kilometrit. Maalissa olo oli niin väsynyt ettei voinut kuin istua ja tuijottaa...
Vähän jo Mikolla tuijottava katse 45 km (!) kohdalla
Laura:
Itte sain nauttia juoksun aikana erittäin hyvästä seurasta. Eka kymppi meni Outin ja Eeviksen seurassa tosi keposesti ja helposti. Oli hauska, kun oli niin paljon porukkaa liikkeellä, että oikeestaan koko ajan joku tuli vastaan tai ohi tai jotain ja kaikillehan oli pakko jotain huutaa :)
Toka kymppi lähti kanssa aika kevyesti liikkelle ja se oli ehkä koko tän juoksun kantava voima, että semmonen hyvä olo oli koko ajan ja ei tullut itkuväsymysvitutusta missään vaiheessa. Tokalla kiekalla Outi jäi pois ja seura vaihtui Tiinaan, joka läksi myös tokalle kympille. Jotenkin nopeesti se mun mielestä meni se toinenkin kymppi ja yhtäkkiä oltiin jo takas siellä autotallilla. Ihana lopettaa juoksu niin, että maha ei ollu sekasin ja oli muutenkin hyvä fiilis. Kiva oli kannustaa myös toisia vielä lisäkierroksille ja Eeviksen kanssa vielä tööttäiltiin siinä mennessä niin että Sorva raikas!
Kiitos vaan järjestäjille erittäin paljon, ihana mukava lämminhenkinen tapahtuma, missä kaikki kannusti kaikkia :)
Kuin kaksi marjaa (tää oli se MEGA ylläri HAH HAH)
