perjantai 8. heinäkuuta 2011

Kisaraportti: Mikkeli maraton 2.7.2011

HUOM! Linnahölkkään lähtijät, kokoonnutaan klo 17 Raholan pihaan! Muistakaa tiimipaita, juomista yms.

Tässä pari muisteloa viikon takaisesta Mikkeli maratonista. Puolikkaasta saamme kenties kuulla, kunhan raportoijat palaavat matkoiltaan. Tässä siis Anun ja Maikun kokemukset ja tunnelmat Mikkelistä.

Anu:
2.7.2011 oli Team Raholalla lähtö kohti Mikkeliä, aivan uutta kokemusta tiedossa, sillä kaikki olivat tällä maratonilla ensimmäistä kertaa. Mukana olivat Ville, Outi, Seppo, Maikku, Juha, Tiina, Markus ja Anu. Tiina ja Juha lähtivät puolimaratonille, Juhalle tämä oli ensimmäinen puolimaratoni, joten jännitystä oli ilmassa. Muut teamiläiset lähtivät koko maratonille.


Koko porukka

Lähtö tapahtui Raholasta klo. 9.00 ja kaikki olivat valmiita koitokseen, hiukan tosin mietteissään luvatusta hellelukemasta, joka oli luvattu säätiedoituksessa. Automatkan aikana seurasimme lämpömittaria, jossa asteet vaan kohosi, kohosi ja kohosi, huh huh! Autosta noustessamme pihalle kuumuus todellakin tuntui, ei tuulesta tietoakaan, ilma seisoi, aurinko paahtoi ja hikipisarat tulivat pintaan vaikkei edes tehnyt vielä mitään. Juotavaa kului mukavasti ennen juoksua ja mitä se olisikaan juoksun aikana... Suolaa sai olla taskussa geelin ja sokerin lisäksi paljon. Kaikkia jännitti keli enemmän kuin koskaan ennen ja syystäkin.

Reittikartta
Odottelujen jälkeen matkanteko alkoi, huikeeta! Omat fiilikset oli hyvät, rauhassa ja järjellä eteenpäin, muistaen kaikki tankkauksen salat jo hyvissä ajoin ennen vajeita/tuntemuksia... Tämä oli minun 50:s maratoni, jos kaikki menee hyvin ja maaliviiva tulee ylitettyä! Matka alkoi hyvillä mielin ja reittiä juostiin 4 kertaa ympäri, joka oli kuvan kaunis. Täytyy todeta, että Mikkeli on kaunis kaupunki, juoksu kulki siellä täällä pujoitellen Mikkelin ihanissa maisemissa. Tunne tuli heti, että tänne täytyy päästä uudelleen ja uudelleen, myös vierailu ilman juoksua Mikkelissä on mahdollista, sillä nähtävää olisi muullakin tavoin, vaikka istuskellessa torilla syömässä jäätelöä tai jotain Itä-Suomen herkkua.

Paahtavasta säästä huolimatta kaikki sujui hyvin, kiitos juomapisteille, joita oli paljon ja vesipisteille, joista sai lapata vettä niskaan olan takaa, pelastus! Viimeinenkin kierros tuntui hyvälle ja niinpä maaliviiva tuli lopulta vastaan, se oli siinä 50 maratonia takana, jes, pientä juhlantuntua ilmassa, jonkinlainen etappi saavutettu, tästä on hyvä jatkaa...

Maikku ja Anu

Maalissa oli jo osa porukkaa ja muita odotellessa tuli juotua paljon nestettä sekä kaadeltua vettä aika ajoin vielä päälle virkistys mielessä. Hain nopeasti kameran, jotta saadaan taas kuvia ennen ja jälkeen juoksun, muistoja tarvitaan! Lopulta kaikki olivat saapuneet maaliin ja saanet käytyä suihkussa, kotimatka sai alkaa!

Seppo

Uusia haasteita kohti! Kiitos jälleen kaikille!

Maikku:
Jo vuosina 2007 ja 2008 olin Mikkelissä maratonin aikoihin. Katselin sivusta, miten ihmiset juoksivat Mikkelin maratonia. Tuolloin seurailin vain Mikkelin futisturnauksen viittoja ja niitä seuraillen pääsimme kohteeseen. Vieressä tönöttivät Mikkelin maraton kyltit..

Haaveet toteutuvat, kun niihin uskoo. Niin kävi nytkin. 2.7.11 kaksi autolastillista urheilevia ihmisiä lähtivät Raholasta klo 09.00 Mikkeliä kohti. Markusen luotsaamassa autossa olivat tietty Anu sekä Tiina ja Juho. Sepon autossa matkustivat minä, Outi, Ville ja tietysti Seppo.

Outi (raato taustalla..)

Matkalla tutkittiin netistä sääennusteita. Lämpötila kohosi vain ja pilvet hävisivät. Pohdimme, miten selviäisimme hengissä ja minne meidät haudattaisiin.. No, rajun huumorin saattelemana ja lukuisten pissataukojen jälkeen saavuimme Mikkeliin. Ilmoittautumisten jälkeen loput valmistelut ja viivalle.

Kello 15 lähtivät matkaan kaikki juoksijat. Meiltä oli vahva edustus kokonaiselle sekä puolikkaalle. Juha ja Tiina olivat tehneet fiksun valinnan ja puolikas odotti heitä, me muut ryntäsimme kokonaisen kimppuun. Reitti juostiin n. 10.5 km kieppeinä. Reitti kiersi torin kupeessa, satamassa ja ihan keskustassa. Matkalla oli runsaasti juomapisteitä sekä vilvoittavia suihkuja. Reitin opastus ontui joissakin mutkissa mutta onneksi kanssa kilpailijat auttoivat. Tiina ja Juha selvisivät hienosti puolikkaastaan. Juhalla oli ensimmäinen kilpailu juoksun saralla ja upeasti maaliin!! ONNEA!!

Markus ja Tiina

Kokonaiselta vain Villellä ei mennyt kaikki nappiin. Kisa päätyi kolmannen kierroksen jälkeen, nesteet eivät vain imeytyneet. Ja nestettä tosiaan tarvittiin. Lähdössä oli kuulemma ollut mittarissa 37 astetta plussan puolella auringossa ja varjossakin 34 astetta. Ja siihen kun vielä lisätään tuo asfaltin pinnan lämpö niin huh huh. Asfaltti oli nimittäin ajoittain niin lämmin, että tossut jäivät kiinni.. Tulipahan ajoittain ikävä Pomarkun pakkasia, jossa juokseminen oli helpompaa.. Mutta kaikki hengissä ja hyvällä mielin.. 8 juoksijaa mukana ja tuliaisina 6 pokaalia.. Olemme taas kokemusta rikkaampia..ja monta hikipisaraakevyempiä..

1 kommentti:

  1. Onnittelut vieä Mikkelin huippuryhmälle. Tätä sakkia ei "pikku" helteet pysäytä :D Ja Juhalle tosi isot onnittelut ekasta puolikkaasta!!!! Mä niin odotan jo HCRääääää ;D, mutta soudetaan nyt ensin :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.