Kisaraportti: Wihan kilometrit 100 km, 50 km ja puolikas

Tampereella järjestetyssä ultratapahtumassa, Wihan kilometrit, oli tänä vuonna vankka edustus Team Raholasta. Itseään ylittämään ja yllättämään lähtivät Anu ja Markus 100 km matkalle, Sepoo, Mikko ja Mimmi 50 km matkalle sekä Ritu, Mia ja Kimmo puolimaratonille.

Wihan kilometrit 2011

teksti: Markus I.

Yli vuosi sitten päätettiin Anun kanssa osallistumisesta Wihan kilometreille. Perustelut päätökselle olivat seuraavat: Suomi-juoksu on liian lähellä Tukholman maratonia, Masokistin unelma taas vaikuttaa niin tylsältä, ettei viitsi millään lähteä kiertämään 1,8km:n lenkkiä 55 kertaan, siis Wihan kilometreille Yksi sadan kilsan tapahtuma vuodessa olisi hyvä määrä. Suunnitelmahan ei ihan pitänyt, koska Anu juoksi Suomi-juoksun, yhdessä oltiin Masokistissa (eikä muuten ollut yhtään tylsää, päinvastoin siellä oli todella mukavaa), mutta onneksi suunnitelma ja vakaa päätös Wihan kilometreistä kuitenkin piti.

Lauantai aamuna n.8.00 lähdimme kohti Pirkkahallia, missä siis juostaisiin 100km klo.9.00 alkaen. Perille päästyämme haimme numeromme ja samalla törmäsimme Seppoon, Mikkoon ja tietysti Mimmiin, jotka olivat lähdössä juoksemaan 50km. Tämän jälkeen veimme huoltokamamme hallin seinustalle. Kamoissa oli mm. vaihtovaatteet, paljon energiapatukoita, geelejä, suolaa, juomaa, laastaria, särkylääkettä ja vaikka mitä. Tapahtumassa oli loistava huolto, mutta näitä omia eväitäkin tarvittiin. Kaikki oli valmista lähtöä varten. Ennen starttia Endurancen edustaja kävi antamassa Anulle tsempit, koska oli tiedossa yleisesti Anun loistavat mahdollisuudet Suomalaiset Sataset kokonaiskilpailun voittoon.

Matkaa lähdettiin taittamaan hyvillä mielin ja hymyssä suin. Seppo lähti minun ja Anun matkaan, ja aina niin ihqut kyyhkyläiset Mikko ja Mimmi taittoivat matkaa yhdessä. Tapahtumassa kierrettiin 3,333km:n lenkkiä. 50km tulisi siis täyteen 15 kierroksen jälkeen ja 100 luonnollisesti 30 kiekan jälkeen. Kun pari kierrosta oli takana näkyi meidän oman huoltopisteen kohdalla tuttu iloinen naama, Mari heilutteli sieltä ja sirkutti jotakin samalla meitä tsempaten. Kierroksia kertyi hiljalleen ja kannustava väki meidän huoltopisteellä lisääntyi. Paikalle oli ilmaantunut Marin seuraksi kokenut satasen huoltaja Laura. Jossakin vaiheessa saimme Mikon ja Mimmin kierroksella kiinni, jolloin kuulimme, että Mimmin omasta urakasta oli pudonnut kaksi kierrosta pois. Mimmi oli laskenut 50km:n täyttyvän 17kiekan jälkeen, mutta meidän loistava huoltotiimi oli antanut Mimmille helmitaulun, jolloin selvisi 15 kierroksen riittävän.

Seppo, Anu ja Markus

(kuva: Pertti Eho)

Matka jatkui kierros kierrokselta loistavasti, hieman jutustelu hiipui, mutta muuten oli mukavaa. Ohitimme 42,2km:n kyltin ajassa 3.59, ja silloin ehdotin hyvävoimaiselle Sepolle pientä loppukiriä, mutta hän ei meitä halunnut jättää. Huolto toimi loistavasti saaden aina vain lisää "henkilökuntaa", Juho oli ilmaantunut paikalle kannustamaan, Tarmo poikkes paikalla ja antoi hyvät tsempit, Anun isä nähtiin, puolikkaan menijät Kimmo, Mia ja Ritu tsemppasivat omia numeroitaan hakiessaan. Homma eteni 46,666km kohdalle, ja silloin Seppo keveine jalkoineen lähti painattamaan viimeistä kierrostaan, jolloin jäimme Anun kanssa kahden.

Vielä 50km jäljellä

Tässä vaiheessa kaikki oli täysin loistavasti. Vauhtimme pysyi hyvin tasaisena, olo oli energinen ja taisi aurinkokin näyttäytyä. Loistava huoltotiimi piti meistä hyvää huolta ja tarjottavat sekä väki vain lisääntyi huoltopisteellä, äiti ja aina hyväntuulinen Veijo olivat saapuneet mustikkakeittoineen paikalle ja myös pienen tytön pappa Pertsa oli paikalla kannustamassa. Noin 60km:n kohdilla itselleni tuli nopeasti heikko olo ja pienet krampit reidessä ja oikeassa nilkassa hieman varoittelivat itsestään. Tässä kohtaa kaikki vaikutti siltä, että tulee yö ennen maaliin pääsyä. Yritin saada itseni takaisin parempaan kuntoon syömällä ja juomalla joka kierroksella enemmän. Homma tuntui kamalalta ja Anulle ehdotin matkan jatkamista yksin, koska kohta ei minusta enää olisi mihinkään. Anu tyrmäsi ajatuksen täysin, joten matkaa jatkettiin yhdessä, tosin vielä vauhtimme ei ollut kärsinyt, mutta tuleva pelotti.

Tiukka ilme, mutta mustikkasoppa maistuu

Huono olo vain jatkui ja huoltopisteelläkin kehtasin kiukutella. Onneksi en antanut periksi ja onneksi pystyin syömään ja juomaan paljon, koska oloni parani n.80km:n kohdilla. Tämä oli itselle hyvä muistutus siitä, ettei kirvestä kannata heittää kaivoon, vaikka kaikki vaikuttaisi huonolta, pitää vain jatkaa matkaa. Anun meno oli taas kaiken aikaa tasaista ja hyvää. Kun matkaa oli jäljellä viisi kierrosta, tajusin meillä olevan mahdollisuudet alle 10tunnin aikaan Tämä vaatisi kuitenkin vauhdin ylläpitoa. Viimeiselle kiekalle lähtiessä oli pakko ohittaa huolto nopeasti, koska yhtään aikaa ei ollut hukattavissa. Yritin pitää vauhtia yllä, mutta asiasta mainitsin Anulle vasta kierroksen loppupuolella, kun n.500m oli jäljellä, huusin Anulle "NYT KAIKKI PELIIN!", ja päästyämme viimeiselle suoralle, Mikon ääni kantautui korviin "puolitoista minuuttia!", nyt 10 tunnin alitus oli selvää. Maalissa Anun aika oli 9.59.25 ja minun 9.59.26. Kympin alitus oli hieno asia, koska kovin moni suomalainen nainen ei sitä ole tehnyt, ja olihan se meidän molempien ennätyskin.

Maalissa Anu palkittiin epävirallisella SM-pronssimitalilla, sekä komealla pytyllä Suomalaiset sataset kokonaiskilpailun voitosta. Todella kova suoritus!!!!

Väsynyt, mutta onnellinen :)

Maaliin oli todella upeaa saapua koska paikalla meitä vastaanottamassa oli paljon mahtavia tiimiläisiä. Kaikenkaikkiaan parasta tässä tapahtumassa oli huikea kannustus mitä saatiin tiimiläisiltä. Kiitos Marille, Lauralle, Juholle, Äidille ja Veijolle, Sepolle, Mikolle, Mimmille, Vilille, Lotalle, Tarmolle, Mialle, Kimmolle, Ritulle, Pertsalle, Jarmolle ja kaikille hengessä mukana olleille! Teistä saatiin paljon voimaa omaan suoritukseen. Onnittelut ensimmäisistä ultrista Sepolle, Mikolle ja Mimmille. Ensi kesänä toivottavasti olette kaikki mukana myös satasella. Onnea myös puolikkaan suorittaneille Mialle,Kimmolle ja Ritulle!

P.S. tää ultraaminen on niin hienoo, sopii hyvin meidän perheelle!

Mikko:

Kylläpä oli motivaatio hukassa vielä wihan aattona, salaa jo toivoin kuumetta ym. järkevää.

Itse juoksupäivän aamu olikin jo sitten paljon mukavampi ja innosta piukkana lähdettiin Wifen kanssa Pirkkahallille. Ekat kirrokset juoksusta meni tietty nopeasti reittiin tutustuen ja ihmisiä tarkkaillen. Melko pian huoltojoukotkin saapuivat ja tekivät juoksusta vielä mukavamman, oli meinaan paljon tylsempi juosta ne muutamat kierrokset joilla ei Mari & Laura ollut tsemppaamassa. Saapuihan sieltä päivän valjetessa myös eräs entinen pitkätukka kaljansa kanssa kommentoimaan suoritusta.

Reilun kahdenkympin jälkeen rupesi nilkka käymään kipeäksi ja tuota särkyä jatkuikin sitten aina 2-3päivää. Muuten tuo eka virallinen 50km meni oikein mukavasti eikä mitään hirveän pahoja hetkiä itselleni tullut. Tässä kävikin niin, että minä tsemppasin Mimmiä kun taas kotirataultrassa se meni toisinpäin, mutta niinhän sitä tuli joskus papillekkin luvattua, muistaakseni...

50 km täynnä käsikädessä

Team Rahola onnittelee kaikkia onnistujia, Ritu paukutti taas upeasti oman ennätyksensä, kuten hänellä on tapana ollut :) Mia N. pääsi myös reippaasti maaliin vaikeuksista ja pitkien lenkkien puutteesta huolimatta. Tässä vielä pari kuvaa maaliintulijoista:

Seppo @ 50 km

Ritu maalissa vauhdikkaan ponnarin kanssa

Huollon kommentit (Laura):

Huoltajien näkökulmasta tämmönen järjestetty ultra on todella palkitseva ja mielenkiintoinen seurattava. juoksijat kiertävät pientä lenkkiä ja heidät näkee matkan aikana monta monta kertaa. Sää suosi tällä kertaa meitäkin, alun sateen jälkeen ilma oli ihan hyvä, välillä jopa aurinko pilkotti. Munkin (Laura) piti tehdä kaikkea muuta pari tuntia siinä päivällä, mutta kun olin kerran käynyt tunnin verran kannustamassa, oli pakko palata pikimmiten takaisin huoltopöydän ääreen. On se vaan niin kiva olla siinä omiensa apuna ja tukena ja kannustamassa. Hyvin pystyy kyllä sivustakatsoja näkemään juoksijoiden kasvoilla ja käytöksessä erilaiset tunnetilat, mitä he käy läpi ja hyvä, että uskalsivat olla omia itsiään ja antaa tunteiden tulla ja mennä eikä esittää mitään superreipasta, kun siltä ei aina tuntunut. Kyllä se huoltojoukko kestää kaikenlaista ja paljon siellä kyllä huumorilla otettiin teidän murinat ja ärinät, ei hätää :) Wihalla tapahtuman seuraamista vähän hankaloitti se, että ainakaan me ei tiedetty että olisi ollut missään mitään live-seurantaa ja juoksijoiolta jäljellä olevan matkan kyseleminen on vähän kyseenalaista aina toisinaan, niin oli hiukan hankala tietää missä mennään. Onneksi lopussa hoksasimme, että oli enää muutama kierros jäljellä :D Ihan paras palkinto oli se, kun näki reippaiden juoksijoiden eri matkoilta tulevan maaliin iloisina ja onnellisina.

 Reipasta huoltoporukkaa

Kokemuksen syvä rintaääni

(3. HUOLLETTU 100km juoksu tänä vuonna)

Kiitos ja kumarrus!