keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Pasin ensimmäinen maraton

Katajiston Pasin mielessä on ollut jonkin aikaa maratonin kokeminen. Varalan maratonin lähestyessä tämä aktiivinen ja hyväntuulinen perheen isä päätti lähteä nauttimaan elämänsä ensimmäisestä maratonista. Pasin tuntemuksia maratonpäivän kulusta, olkaa hyvät.


Varala maraton 2.9.2012

Aamulla Markus ja Anu tulivat hakemaan minua yhdeksän aikoihin ja ei muuta kuin auton nokka kohti Varalaa ja matkan varrella nappasimme vielä Sepon kyytiin...
Kun saavuimme Varalaan minulla oli hieman pientä hermostuneisuutta, mutta Anun ja Sepon viime hetken kannustukset auttoivat! Alku matka 21 kilometriin saakka meni minulla kevyin askelin aikaan 2h 2min. Markus ja Ritu olivat tsemppaamassa Raholan joukkoja ja kannustajien tuki oli tärkeää etenkin 30 kilometrin kohdalla!

Nyrkillinen rusinoita suuhun ja taas meno maittaa


Viimeiselle kierrokselle lähtiessä minulla iski polveen pistävä kipu ja juoksu yrityksistä huolimatta suurimman osan jouduin kävelemään. Kun maali häämötti ja näin Terhin,  Anniinan ja Eveliinan kannustamassa maalissa, niin hymy nousi huulille...
Loppukirin jälkeen Anniina voitti tossun mitalla
 
Ensimmäinen maraton takana ja parannettavaa jäi...
Seuraavaksi on edessä puolimaraton TallinassaTerhin kanssa, joka on Terhille ensimmäinen puolimaraton...

Pasi Katajisto

5 kommenttia:

  1. Onnittelut Pasi ekasta koitoksesta ja isot tsempit Terhille Tallinnaan omaan ekaan koitokseen. Tämä vuosi on ollut huippu mitä ekakertalaisiin tulee.Ja lisää on luvassa!

    VastaaPoista
  2. Hyvä Pasi! Onneksi lähdit katsastamaan maratonin, taas on yhtä kokemusta rikkaampi! Tallinnaan tsemppiä teille molemmille ja Terhille etenkin, jännittäviä/ mukavia hetkiä tiedossa!

    VastaaPoista
  3. Pasi, onnittelut huikeasta suorituksesta! Oli hieno huomata, että radalla oli myös ensikertalainen, oma kokemus oli sen verran tuoreena mielessä.

    Ei muuta kuin isosti tsemppiä molemmille Tallinnan juoksuun: liikunnan iloa ja riemua(huom.lainaus Anulta:)!

    VastaaPoista
  4. Raholan aironmään 8). Ei muuta kuin Tallinnassa tätä lisää!

    VastaaPoista
  5. Jokohan ensi kesänä Joroisille?
    Onnea vielä hyvästä taistelusta!
    Onneksi keskeytys ei ollut vaihtoehto, vaikka kipua tuntuikin. Nyt on tärkeä ensimmäinen maraton takana ja varmasti vielä monta edessä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.