Tiimiläisiä Tallinnan maratonilla

Tallinnan hienolle maratonille lähti tänä vuonna 9 tiimiläistä edustustehtäviin. 4 starttasi maratonille, 4 puolikkaalle ja yksi teki tärkeää työtä huoltajana ja tsempparina. Matkasta kertovat lisää Jaana ja Niina.

Maraton- ja teeturismia Tallinnassa

Kesälomani viimeisen viikonlopun perjantaina lähdimme ajelemaan kohti pääkaupinkiseutua. Ennen majoittumista Antin veljen perheen B&B-majoitukseen perjantai-illan ohjelma koostui oikeanlaisten juoksusukkien ja geelien metsästyksestä kauppakeskus Sellossa.

Laivavuoroa oli edellisellä viikolla vielä aikaistettu tunnilla, joten jo ennen seitsemää tapasimme Anun ja Markuksen Länsisataman parkkipaikalla. Lahden ylityksen aikana tapoimme aikaa käymällä ostoksilla ja pelaamalla uhkapelejä suurin panoksin.

Perillä löysimme hotellille Anun hyvän Tallinnan tuntemuksen avulla. Hotellihuoneet eivät kuitenkaan saapuessamme olleet valmiina ja meillä oli useampi tunti aikaa kulutettavana ennen sitä. Lähdimme kiertelemään Vanhaa kaupunkia ja kyselimme samalla pöytävarauksen mahdollisuutta illaksi. Puolenpäivän aikaan suuntasimme kilpailun pääkallopaikkalle eli Itsenäisyydenaukiolle, jossa sijaitsi myös kisatoimisto. Kilpailumateriaalien hakemisen jälkeen suuntasimme "pastapartyihin" Vapianoon, josta sai pasta-annoksen kilpailunumeroa näyttämällä huokeaan hintaan.

Niina, Anu ja komea paikallinen uros

Ennen Tallinnaan saapuneiden raholalaisten yhteisillallista kävimme hotellilla lepäämässä. Illallispaikkamme sijaitsi Vanhan kaupungin sydämessä, jossa oli tarjolla mm. vaniljajäätelöä hieronnalla. Kukaan ei kuitenkaan jäänyt ravintolaan hierottavaksi, vaan suuntasimme mahat täynnä majoituksiimme nukkumaan.



Jäätelö ja hieronta ennen juoksua?

Hotellin aamiaisesta maratoonarit eivät päässeet nauttimaan, sillä se alkoi vasta klo 8 ja startti oli klo 9. Jonkinlaista sämpylää hotelli kuitenkin tarjosi noudettuna respasta. Koska en kovin täydellä mahalla pysty juoksemaan, heräsin ruokailemaan aamulla klo 5.30. Tämän jälkeen ohjelmassa oli kisafiiliksen hakemista ja otin vielä pienet torkutkin.

Muut Raholan maratoonarit eli Anun, Markuksen ja Jaanan tapasin hotellin aulassa klo 8.15, josta suuntasimme varsin lähellä sijaitsevalle lähtöpaikalle. Vaikka olin arvioinut aikatavoitteeni realisesti, lähtöpaikkani oli ensimmäisessä lähtökarsinassa, josta lähti juoksijat numeroilla 1-100. Karsinassa sitten odottelin lähtömerkkiä hieman itseäni kovemmassa seurassa. Startti siitä mustien miesten kannoilta tapahtui varsin vauhdikkaasti ja tossua laitettava toisen eteen, ettei jäisi takana tulevan massan jalkoihin.

Koko alkumatkan tiesin, että vauhti on liian kova. Ympärillä juoksevat etenivät niin vauhdikkaasti, että oli vaikeaa hiljentää, vaikka järki käski niin tehdä. Reitti oli varsin tasainen ja helppo juosta. Juomapisteitä oli myös hyvin, noin 3 km välein. Loppumatkasta oli pieni nousu ja mukulakivi Vanhassa kaupungissa hidastivat hieman vauhtia.

Käsistä voimaa

 

Toisen kierroksen alkaessa tuli jonkinlainen uupuminen ja epäusko, vielä puolet jäljellä! 27-35 km välillä sain onneksi vetoapua virolaiselta tytöltä ja juokseminen alkoi taas tuntua helpommalta. Juomapisteellä jäin kuitenkin juoksukaverini kyydistä ja viimeiset kilometrit olivatkin sitten melkoista taistelua. Ei tarvinnut enää miettiä liian kovaa vauhtia. Juosten kuitenkin pääsin maaliin saakka ja Tykköössä juostu maratonaika alittui 5 minutilla.

Maratonin jälkeen odotimme ja kannustimme muita raholalaisia maaliin. Puolikkaan nopeimmat olivat jo loppumatkasta juosseet ohitse ja pian Anttikin juoksi hienosti maaliin. Ennen kotimatkaa kävimme Anun ja Markuksen hotellihuoneessa pesulla. Liikaa ei laivan lähtöön jäänyt, mutta ehdimme kuitenkin tehdä pakolliset teeostokset, jotka lämmittävät pitkälle syksyyn.

Niina

Tallinnan maraton by Jaana

Loppukesästä pohdin, että uskaltaisko vai eikö? Kun lopulta päätin lähteä, olin selvästi pirteämmällä tuulella kun taas oli jokin tavoite. Juoksulenkit ja jumpissa käyminen tuntuivat paljon mielekkäämmiltä taas. Sitten tuli matkalle lähdön aika. Yllätys yllätys – olin aivan hermona jo kotoa lähtiessäni.  En minä ensimmäistä maratonia jännittänyt yhtään, mutta nyt jännitin. Minulla taisi olla kova halu tuntea onnistunut  fiilis ja näyttää ITSELLENI että pystyn parempaan.  Arvatkaa tuliko uni viimeisenä yönä ennen maratonia. No ei varmana tullut! Pyörin ja pyörin ja kävin läpi juoksuharrastukseni etenemistä, maratonin kulkua ja vaikka mitä. Ja aamiainen oli huono, hotellin aamiaispöytään ei vielä päässyt niin aikaisin, saimme vain vaatimattoman eväslaatikon huoneeseemme. Onneksi olin käynyt illalla kaupassa ostamassa pientä purtavaa.  Kuudelta nousin sängystä ja ihmettelin, että kuinkas tässä nyt käy? Ei yksi valvottu yö voi pilata juoksua, niin päätin. Olinkin ihan virkeä ja intoa täynnä joskin edelleen hermona.

Maraton starttasi klo 9. Kyllä se jännitys siihen loppuikin. Oli kiva lähteä keskeltä Tallinnaa kohti meren rantaa kulkevaa tietä. Oli aurinkoista, mutta kova tuuli hiukan lisäsi matkan rasittavuutta. Vastapainoksi nautin ja sain voimia vaahtopäisestä merimaisemasta. Satuin juoksemaan heti 4 t 30 min – jäniksen  takana. Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti lähteä juoksemaan hiukan hitaammin, mutta päätin kokeilla pysyisinkö siinä vauhdissa. Ensimmäiset 10 km pysyinkin, mutta sitten oli pakko antaa hiukan periksi ja se 4.30 ryhmä siirtyi pikku hiljaa kauemmaksi ja kauemmaksi. Juokseminen tuntui mukavalle, seurasin maisemia ja muita ihmisiä. Oikeastaan koko juoksun ajan sain seurata takaperin juoksevaa virolaismiestä. Aluksi ajattelin, että hän hetken juoksee takaperin  juttellessaan tuttujen kanssa, mutta aina vaan hänen juoksu jatkui takaperin. Juomapaikkojen jälkeen aina jompikumpi ehti edelle. Mutta aina jossain kohtaa minä ja takaperin juoksija mentiin rinta rinnan.  Viimeisen kerran ohitin hänet n.35 km kohdalla. Silloin hänen meno oli jo aika tuskasta, niin kuin tietysti minunkin.  Mutta uskomatonta silti, että joku pystyy juoksemaan koko maratonin takaperin suunnilleen samassa ajassa kuin minä etuperin! Siinä tarvitaan vähän ylimääräistä huumoria.  

Maratonreitti juostiin kahteen kertaan 21 km. Kun olin aloittamassa toista lenkkiä, kuulin maalialueelta kuulutuksen jossa ilmoitettiin voittajan saapuvan kohta maaliin. Siitä tuli uusi kipinä lisätä vähän vauhtia.  Mukavaahan se olisi että ehtisin aloittaa toisen kierroksen ennen kuin voittaja tulee maaliin. Ja niin ehdinkin.  Juostessani lähtöalueen ohi, näin Pasin ja Terhin odottamassa puolimaratonille lähtöä.  Mukava nähdä  juoksun lomassa tuttujakin.  Toisella kierroksella oli vähän ruuhkaakin välillä, kun nopeimmat puolimaratoonarit ohittelivat. Ei ollut pelkoa, että lähtisin siihen imuun, sen verran askel jo painoi.

Enkka tehtynä ja mieli sen mukainen

Tallinnan maratonista jäi hyvä mieli. Juoksuni kulki vaikka matkan edetessä oli pikku hiljaa hidastettava vauhtia. Viimeiset 10 km meni jo aika vakavalla naamalla. Silloin en enää paljon jaksanut katsella ympärilleni. Ja viimeiset puoli kilometriä olin jo kiukkuinen ja kärsimätön – eikö se maali jo tule! Jipii – Johanna sai otettua minusta valokuvan juuri vähän ennen maalia. Hidastin vauhtia jotta Johanna ehtisi ottaa kuvan.  Kohta olinkin jo mitali kaulassa ja olo oli onnellinen.  Aika 4.39 on minulle ihan tyydyttävä, 24 minuuttia parempi kuin Tukholmassa!  Ja jatkoa seuraa varmasti.  Paluumatkalla laivalla minua jo houkuteltiin Panaman maratonille.  Se nyt taitaa jäädä väliin tällä kertaa.

Mukava oli olla Tallinnassa Raholan yhdeksän hengen porukassa. Kiitos kaikille hyvästä seurasta!

 Jaana