tiistai 6. syyskuuta 2016

Finland X Run Ylöjärvi 3.9.2016



Osallistuimme Team Raholan 4 hengen joukkueella ensimmäistä kertaa Ylöjärvellä Aron rannassa järjestettyyn Finland X Run tapahtumaan. Kilpailun järjestämisestä vastasivat Kuntosudet ja lukuisat yhteistyökumppanit. Joukkueeseemme kuuluivat Marko, Jere, Manu ja minä. Kyseessä oli extremejuoksutapahtuma, jossa reitin varrella oli erilaisia esteitä. Olimme mukana 11 kilometrin reitillä, jossa kierrettiin kertaalleen 6 kilometrin esteosuus ja 5 kilometrin esteetön juoksureitti. Alla olevassa kuvassa näkyy eri reitit ja niille sijoittuvat esteet.


Alkuun sää oli aurinkoinen ja lämmin. Ennen starttia Fressi järjesti kilpailupaikalla alkujumpan. Kilpailun startatessa sää oli pilvinen ja hieman sateinen. Lähtölaukaus kilpailuun tapahtui tyylikkäästi ilotulitteiden voimalla. Tapahtumaan osallistui noin 400 juoksijaa. Kilpailussa oli yksilö- ja joukkuekilpailuja 6, 11 ja 22 kilometrin matkoilla. Kilpailussa oli paljon mukana erilaisia kaveri- ja yritysjoukkueita. Reitti kulki pitkin kevyenliikenteenväyliä ja pururataa. 

 Aivan aluksi rugbyn pelaajat hidastivat matkan tekoa ja tämän jälkeen siirryttiin muoviputkiin, jotka tuli mennä läpi ryömimällä. Tämän jälkeen lähdettiin polulle, jossa kierrettiin lepikkoa. Seuraavaksi siirryttiin vesisuihkuosuudelle, jossa piti ylhäällä roikkuvien renkaiden varassa edetä suihkujen läpi. Ramboesteellä kiipeiltiin kuormalavoista muodostettuja esteitä. Ramboilun jälkeen siirryttiin autojen ylitykseen, jossa ylitettiin vapaalla tyylillä paikalle tuodut romuautot. Ennen siirtymistä juoksuosuudelle edessä oli vielä estelinnake ja putkista muodostettuja esteitä. Ennen juoksuosuutta reitillä oli tarjolla geelejä ja vettä. Juoksuosuus tuntuikin mukavan helpolta esteosuuden jälkeen ja etenimme tasaista tahtia tiiminä kohti viimeisiä esteitä. Juoksuosuudella ohitimme useamman ryhmän. Lopussa oli vielä edessä lyhyt kahlaus/uintiosuus Keijärvessä. Rantaan saavuttuamme oli edessä erilaisista renkaista muodostettu esteosuus, jossa tuli ylittää rengaskasoja. Ennen maalia oli vielä hiekkasäkeistä muodostettu esteosuus. 

Maaliin saavuimme oman ajanottoni mukaan ajassa 01:13:54 ja tämä riitti 2. sijaan 11 kilometrin joukkuekilpailussa. Maaliin tullessa olimme aivan läpimärkiä, mutta fiilis oli kuitenkin hieno tämän extremekokemuksen jälkeen ja tapahtuma tarjosi virkistävää vaihtelua tavallisten maantie/polkujuoksujen joukkoon. Kilpailun jälkeen tarjolla oli Teivon Lihan maistuvia grillituotteita ja lisäksi paikalla oli Kauppakeskus Elon kahvio. Maaliintulijoille oli tarjolla myös Nokian Panimon vichyjä ja päärynälimsaa. Omalta osaltani päivä jatkui juoksun jälkeen Suomea kannustaen Ruotsi-ottelussa Ratinan Stadionilla. 
Maalissa, SkÅl!
 Tapahtumasta pyritään tekemään vuosittain järjestettävä. Omasta mielestäni kaikki onnistui kohtuullisen hyvin siihen nähden, että tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa. Toki aina on hiottavaa yksityiskohdissa. Alkuinfo olisi voinut monien mielestä olla kattavampi ja reitillä ja esteillä enemmän ohjausta. Ensi vuonna ehdottomasti uudelleen mukaan ja voitaisiin tuonne lähteä tiimin voimin isommallakin porukalla. Itseäni kiinnostaisi myös 22 kilometrin sarjaan osallistuminen. Tough Viking tapahtuma voisi olla myös mielenkiintoinen kokemus tämän jälkeen.

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Lisää kuvia tapahtumasta: http://timonkuva.kuvatilaus.fi/5QB6QH

    VastaaPoista
  3. Viralliset tulokset: http://www.kuntosudet.fi/?x254829=259393

    VastaaPoista
  4. http://rawviking.fi/x-run-ylojarvi-the-dark-side/

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.