Näitä polkuja tallaan Kaj viimeiseen asti
Vain 77 km jäljellä ja juoksuni on vaikean oloista. Tunnen itseni hengästyneeksi, vaikka vauhti ei ole ollut kummoista. 7.26, 9:28 ja 8:10 ovat kolmen ensimmäisten ruuhkaisten kilometrien ajat. En kuitenkaan jaksa huolestua asiasta vielä tässä vaiheessa, sillä päättelen olotilani johtuvan lyhyistä yöunista (5h), lämmöstä (aamulla klo 6 jo +20), aikaisesta startista (7:00) ja metrossa hätäisesti syödystä aamupalasta (leipä, croissant, banaani ja suklaapatukka + Ramlösa-vichy).
Neljän kilometrin jälkeen polut vaihtuvat asfalttiin - sinänsä tylsää - mutta juoksu alkaa löytymään. Vajaan parinsadan kuninkuusmatkalle lähteneen juoksijan joukko on hajonnut jo useisiin pienempiin ryhmiin. Teen muutamia ohituksia ja lyöttäydyn viiden juoksijan ryhmän hännille. Heidän vauhtinsa tuntuu itselleni sopivalta. Reittimme suuntautuu Ruotsin pääkaupungista pohjoiseen. Vauhti paranee ja nyt osa km-ajoista on kuutosella alkavia. Kadut vaihtuvat sorapintaisiksi ulkoilureiteiksi ja välillä juoksemme rannansuuntaisilla laitureilla aivan veden ääressä.
Juoksu löytyy
Juoksu alkaa kulkemaan siinä määrin, että joudun toppuuttelemaan vauhtiani. Toki - kaikki mahdolliset ylämäet kävelen suosiolla - en välitä siitä mitä muut tekevät. Matkaa on rutkasti jäljellä ja päivästä tulee Matin ja Tepon takavuosien rallatuksen mukainen eli pitkä. Huhtikuun kaatumisessa kipeytynyt nilkkani ja sen myötä vähäiseksi jäänyt harjoittelu, eivät takaa parhaita mahdollisia lähtökohtia kisaan, mutta toisaalta selviytyminen NUTS Karhunkierroksen 55 km:lta on tehnyt hyvää itseluottamukselleni. Ryhmäni vauhti tuntuu hiipuvan, joten jätän porukkani ja jatkan etenemistä yksin.
Pikkuhiljaa asfaltti vaihtuu polkuihin. Osa poluista ovat helposti juostavia, osa selvästi teknisempiä. Nopeudet tippuvat, mutta ovat tasaisesti seiskalla alkavia. Viiden kilometrin välein vastaan tulevat km-kyltit (miten paljon matkaa on jäljellä) eivät tuo tässä vaiheessa vielä lohduta. Metsän siimeksessä on varjoista, mutta toisaalta siellä ei myöskään oikein tuule. Ja päivän edetessä lämpötila tuntuu tasaisesti kipuavan kohti ennustettaan: +28.
Ensimmäinen huoltopiste odottaa n. 21 km kohdalla. Mutta sitä ennen on edessä kisan kovin nousu: Väsjöbacken. Sen kukkameri on hämmästyttävän keltainen - ollaanhan Ruotsissa. Huipulle nousu on helpompaa kuin laskeutuminen, sillä alaspäin mentäessä kasvusto ulottuu melkein kainaloihin asti ja polku on kapea. Irtohiekka rinteessä tuo oman haasteensa. Kuvissa rinne on näyttänyt maagisen kauniilta, livenä vähemmän innostavalta.
Ensimmäisellä huoltopisteellä en viivy kovinkaan kauan. Antin maastomaratonista saatu kuksa (pakollinen kisavaruste) tulee käyttöön, sillä millään huoltopisteellä ei ole mukeja. Täytän juoksureppuni etupullot, juon cokista, otan suolatabletin ja jatkan matkaa. Edessä on siirtyminen Törnskogenin luonnonpuistoon, joten edessä on kapeita polkuja, juurakoita, kiviä ja kallioita. Puskareissun takia joudun luopumaan itselleni sopivasta ryhmästä, mutta nopeasti löydän uuden juoksijakvartetin. Kaverit kyselevät, että haluanko ohi, mutta kieltäydyn kohteliaasti. Joukon hännillä juokseminen on helpompaa, vaikka juoksualustan ennakoimiseen jää vähemmän aikaa. Jossakin vaiheessa yhdessä etenevä nelikko vaihtaa kävelyksi ja jatkan matkaani yksin. Siinä vaiheessa en todellakaan aavista, että loput 55 km tulen enimmäkseen juoksemaan yksikseni. Yksin jossakin, jossa en ole koskaan ollut. Mutta polku on aina polku, kulki se sitten missä tahansa. Minulle sopii hyvin myös yksin juokseminen. Olen siinä hetkessä omien ajatusteni kanssa. Tosin en niin yksin, ettenkö huomaisi sormieni paisuvan ja nappaan sormuksen sormestani, ennen kuin se on myöhäistä.
Italialainen Franco valittaa kuumuutta
Metsän siimeksestä palaan jälleen asfaltille ja näen edessäpäin tutun hahmon. Italialaisen Francon, jonka kanssa olen jutellut Tunnelbanassa matkalla kisa-alueelle. Mukava kaveri, joka käy vielä ennen lähtöä toivottamassa lykkyä pyttyyn suomalaiselle ystävälleen. Kun saavutan hänet, kysyn mitä mieltä hän on säästä. Franco valittaa, että hän ei ole tuntunut tällaiseen kuumuuteen. Mitä, Italiassahan on vielä kuumempi, naurahdan. Si si, mutta se lämpö on jotenkin pehmeämpää. Näinhän se on. Francon kotimaan lämpö on kuin puusauna, mutta nyt ollaan kuivassa sähkösaunassa. Franco jää taakseni, kuten pari muutakin juoksijaa, mutta toisaalta minutkin ohitetaan.
Seuraava miehitetty huoltopiste odottaa 45 km:n kohdalla. 9 km sitä ennen on kuitenkin tarjolla miehittämätön vesipiste, jonka äärelle pysähdyn odottamaan vuoroani. Tätä en olisi uskonut etukäteen, mutta nyt työnnän jo pääni vesihanan alle, sillä aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta. Vesipullot taas täyteen ja matka jatkuu. Pohjoismaiden suurin kaupunki on ihan lähettyvillä, mutta maisemaa hallitsevat laitumilla olevat hevoset ja lehmät. Matkalla kohti seuraavaa huoltoa pysähdyn hetkeksi auttamaan erästä englantilaista kisakumppania. Hän on hiukan nyrjäyttänyt nilkkaansa, joten hän saa ensi kertaa kokeiltavakseen juoksuliivistäni löytyvää Ice Poweria.
Huoltopisteillä viipyisi pidempäänkin
 |
| Siniristilipusta sisua, jos aamupala on jäänyt vajaaksi. Maalialueen kuva Sussi Lorinder. |
Neljän kilometrin jälkeen polut vaihtuvat asfalttiin - sinänsä tylsää - mutta juoksu alkaa löytymään. Vajaan parinsadan kuninkuusmatkalle lähteneen juoksijan joukko on hajonnut jo useisiin pienempiin ryhmiin. Teen muutamia ohituksia ja lyöttäydyn viiden juoksijan ryhmän hännille. Heidän vauhtinsa tuntuu itselleni sopivalta. Reittimme suuntautuu Ruotsin pääkaupungista pohjoiseen. Vauhti paranee ja nyt osa km-ajoista on kuutosella alkavia. Kadut vaihtuvat sorapintaisiksi ulkoilureiteiksi ja välillä juoksemme rannansuuntaisilla laitureilla aivan veden ääressä.
Juoksu löytyy
Juoksu alkaa kulkemaan siinä määrin, että joudun toppuuttelemaan vauhtiani. Toki - kaikki mahdolliset ylämäet kävelen suosiolla - en välitä siitä mitä muut tekevät. Matkaa on rutkasti jäljellä ja päivästä tulee Matin ja Tepon takavuosien rallatuksen mukainen eli pitkä. Huhtikuun kaatumisessa kipeytynyt nilkkani ja sen myötä vähäiseksi jäänyt harjoittelu, eivät takaa parhaita mahdollisia lähtökohtia kisaan, mutta toisaalta selviytyminen NUTS Karhunkierroksen 55 km:lta on tehnyt hyvää itseluottamukselleni. Ryhmäni vauhti tuntuu hiipuvan, joten jätän porukkani ja jatkan etenemistä yksin.
Pikkuhiljaa asfaltti vaihtuu polkuihin. Osa poluista ovat helposti juostavia, osa selvästi teknisempiä. Nopeudet tippuvat, mutta ovat tasaisesti seiskalla alkavia. Viiden kilometrin välein vastaan tulevat km-kyltit (miten paljon matkaa on jäljellä) eivät tuo tässä vaiheessa vielä lohduta. Metsän siimeksessä on varjoista, mutta toisaalta siellä ei myöskään oikein tuule. Ja päivän edetessä lämpötila tuntuu tasaisesti kipuavan kohti ennustettaan: +28.
Ensimmäinen huoltopiste odottaa n. 21 km kohdalla. Mutta sitä ennen on edessä kisan kovin nousu: Väsjöbacken. Sen kukkameri on hämmästyttävän keltainen - ollaanhan Ruotsissa. Huipulle nousu on helpompaa kuin laskeutuminen, sillä alaspäin mentäessä kasvusto ulottuu melkein kainaloihin asti ja polku on kapea. Irtohiekka rinteessä tuo oman haasteensa. Kuvissa rinne on näyttänyt maagisen kauniilta, livenä vähemmän innostavalta.
 |
| Väsjöbacken on kuvissa hieno, kokemuksena vähemmän hauska. |
Ensimmäisellä huoltopisteellä en viivy kovinkaan kauan. Antin maastomaratonista saatu kuksa (pakollinen kisavaruste) tulee käyttöön, sillä millään huoltopisteellä ei ole mukeja. Täytän juoksureppuni etupullot, juon cokista, otan suolatabletin ja jatkan matkaa. Edessä on siirtyminen Törnskogenin luonnonpuistoon, joten edessä on kapeita polkuja, juurakoita, kiviä ja kallioita. Puskareissun takia joudun luopumaan itselleni sopivasta ryhmästä, mutta nopeasti löydän uuden juoksijakvartetin. Kaverit kyselevät, että haluanko ohi, mutta kieltäydyn kohteliaasti. Joukon hännillä juokseminen on helpompaa, vaikka juoksualustan ennakoimiseen jää vähemmän aikaa. Jossakin vaiheessa yhdessä etenevä nelikko vaihtaa kävelyksi ja jatkan matkaani yksin. Siinä vaiheessa en todellakaan aavista, että loput 55 km tulen enimmäkseen juoksemaan yksikseni. Yksin jossakin, jossa en ole koskaan ollut. Mutta polku on aina polku, kulki se sitten missä tahansa. Minulle sopii hyvin myös yksin juokseminen. Olen siinä hetkessä omien ajatusteni kanssa. Tosin en niin yksin, ettenkö huomaisi sormieni paisuvan ja nappaan sormuksen sormestani, ennen kuin se on myöhäistä.
Italialainen Franco valittaa kuumuutta
Metsän siimeksestä palaan jälleen asfaltille ja näen edessäpäin tutun hahmon. Italialaisen Francon, jonka kanssa olen jutellut Tunnelbanassa matkalla kisa-alueelle. Mukava kaveri, joka käy vielä ennen lähtöä toivottamassa lykkyä pyttyyn suomalaiselle ystävälleen. Kun saavutan hänet, kysyn mitä mieltä hän on säästä. Franco valittaa, että hän ei ole tuntunut tällaiseen kuumuuteen. Mitä, Italiassahan on vielä kuumempi, naurahdan. Si si, mutta se lämpö on jotenkin pehmeämpää. Näinhän se on. Francon kotimaan lämpö on kuin puusauna, mutta nyt ollaan kuivassa sähkösaunassa. Franco jää taakseni, kuten pari muutakin juoksijaa, mutta toisaalta minutkin ohitetaan.
 |
| Stockholm Ero Trail 80 km:n reitti. |
Seuraava miehitetty huoltopiste odottaa 45 km:n kohdalla. 9 km sitä ennen on kuitenkin tarjolla miehittämätön vesipiste, jonka äärelle pysähdyn odottamaan vuoroani. Tätä en olisi uskonut etukäteen, mutta nyt työnnän jo pääni vesihanan alle, sillä aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta. Vesipullot taas täyteen ja matka jatkuu. Pohjoismaiden suurin kaupunki on ihan lähettyvillä, mutta maisemaa hallitsevat laitumilla olevat hevoset ja lehmät. Matkalla kohti seuraavaa huoltoa pysähdyn hetkeksi auttamaan erästä englantilaista kisakumppania. Hän on hiukan nyrjäyttänyt nilkkaansa, joten hän saa ensi kertaa kokeiltavakseen juoksuliivistäni löytyvää Ice Poweria.
Huoltopisteillä viipyisi pidempäänkin
Kilometri seuraavaan huoltoon. Toppen! Sitä ennen on kuitenkin Granholmstoppenin yli. Samanlaista keltaista kukkamerta taas. Mietin Karhunkierroksen viisvitosta. Nousuthan olivat siellä kovempia, mutta olivat siinä mielessä armollisempia, että usein ne kulkivat hetken myös sivuttaissuunnassa ennen kuin matka jatkui ylöspäin. Nämä polut eivät sellaista vaihtoehtoa tunne. Suoraan ylös ilman mutkittelua. Nousun jälkeen odottaa Frisbeepuiston keskelle rakennettu huoltokeidas. Siellä on juoksijaa kuin pipoa. Toimitsijat luovat tunnelmaa ja ovat aivan villeinä, kun lisää juoksijoita saapuu näkyviin. Kisa-alueelle aamulla yhtä aikaa kanssani kävellyt ranskalainen Jean-Bernard ilmoittaa keskeyttävänsä. Omasta mielestäni hän näyttää täysin kisakykyiseltä, mutta ilmeisesti jokin on kuitenkin vialla. Viivyn huoltopisteellä sen verran kauan, että km-ajaksi tulee melkein 21 minuuttia. Mihin se aika valuu? Otan suolatabletin, otan magensiumia, puolikkaan Imodiumin, täytän juoksuliivini kaksi lituiskaista etupulloani, vaihdan vedet 2 litran juomarakkooni, syön sulamispisteessä olevan energiavohvelin, vetelen kaksin käsin kanelipullia (gifflar) ja cokista, kun kaiken kruunaa pää/niskasuihku puutarhaletkun alla. Todennäköisesti menetän jonkun sijan, mutta kun ainoa tavoite on maaliin pääsy, niin sijoituksilla ei ole merkitystä. Jatkan matkaani kävellen ja levitän samalla aurinkorasvaa itseeni.
51 km kohdalla reitti halkoo Överjärva Gårdscafen pihapiiriä. Medelsvenssonit istuskelevat kahvilan terasseilla aurinkovarjojen alla siemaillen kylmiä juomia. Lastenrattaita työntävä isukki sentään nyökkää hymyilleen ja sanoo rohkaisevan Respect-kannustuksen. Pian tämän jälkeen näen pitkästä aikaa liikenteenohjaajia. Reitti on esimerkillisen hyvin merkitty, mutta on kuitenkin mukava nähdä, että olen edelleen oikealla reitillä.
Ai, sä oot Suomesta
Matka jatkuu metsän siimeksessä, joka sopii oikein hyvin, sillä viimeiset 10 km ovat tuntuneet paahteisilta. Metsäetappi on lyhyt ja edessä on uusi selkä, kaveri joka puhuu puhelimeensa. Hän kuitenkin lopettaa puhelunsa ja lyöttäytyy seuraani. Sää on sopiva keskustelun aihe muukalaisten kesken - oli sitten juoksukisa tai ei. Kunnes kaveri sanoo suomeksi, ”Ai, sä oot Suomesta”. Tämä ei suinkaan ole ainoa kerta, kun kuulen omaa äidinkieltäni kisan aikana. Muutama muukin länsinaapuri on jutellut minulle suomeksi. Paitsi, että numerolapuissa on maan lipun kuva, niin kotimaani tunnistaa helposti myös tiimin paidan hihan siniristilipusta. Jounilla on kerrottavanaan tuttu tarina. Vanhemmat ovat aikoinaan muuttaneet Ruotsiin työn perässä ja jääneet sille reissulle. Jouni on juossut tätä ennen kaksi maratonia, mutta jo nyt valinnut haasteeksi vähän pidemmän matkan. No, selvähän se. Eihän se sisu geeneistä mihinkään katoa, vaikka kuinka olisi varttunut naapurimaassa. Juoksemme yhdessä useamman kilometrin, kunnes Jouni päättää tauottaa juoksua kävelyllä.
 |
| GPS paljastaa huoltopisteellä hortoilun. |
51 km kohdalla reitti halkoo Överjärva Gårdscafen pihapiiriä. Medelsvenssonit istuskelevat kahvilan terasseilla aurinkovarjojen alla siemaillen kylmiä juomia. Lastenrattaita työntävä isukki sentään nyökkää hymyilleen ja sanoo rohkaisevan Respect-kannustuksen. Pian tämän jälkeen näen pitkästä aikaa liikenteenohjaajia. Reitti on esimerkillisen hyvin merkitty, mutta on kuitenkin mukava nähdä, että olen edelleen oikealla reitillä.
Ai, sä oot Suomesta
Matka jatkuu metsän siimeksessä, joka sopii oikein hyvin, sillä viimeiset 10 km ovat tuntuneet paahteisilta. Metsäetappi on lyhyt ja edessä on uusi selkä, kaveri joka puhuu puhelimeensa. Hän kuitenkin lopettaa puhelunsa ja lyöttäytyy seuraani. Sää on sopiva keskustelun aihe muukalaisten kesken - oli sitten juoksukisa tai ei. Kunnes kaveri sanoo suomeksi, ”Ai, sä oot Suomesta”. Tämä ei suinkaan ole ainoa kerta, kun kuulen omaa äidinkieltäni kisan aikana. Muutama muukin länsinaapuri on jutellut minulle suomeksi. Paitsi, että numerolapuissa on maan lipun kuva, niin kotimaani tunnistaa helposti myös tiimin paidan hihan siniristilipusta. Jounilla on kerrottavanaan tuttu tarina. Vanhemmat ovat aikoinaan muuttaneet Ruotsiin työn perässä ja jääneet sille reissulle. Jouni on juossut tätä ennen kaksi maratonia, mutta jo nyt valinnut haasteeksi vähän pidemmän matkan. No, selvähän se. Eihän se sisu geeneistä mihinkään katoa, vaikka kuinka olisi varttunut naapurimaassa. Juoksemme yhdessä useamman kilometrin, kunnes Jouni päättää tauottaa juoksua kävelyllä.
 |
| Stockholm Eco Trail -reitillä ei ole varsinaisia vuoria kiivettänä, mutta nyppylöitä on silti riittämiin. Kuva järjestäjien sivuilta. |
Kolmas huoltopiste on 57 km kohdalla. Sitä ennen on tietysti kivuttu Hagatoppenin nyppylä. Täkäläisten mielestä on ihan paikallaan, että ennen kuin huoltopisteelle pääsee, pitää ensin vähän tetsata. Tälläkin huoltopisteellä suttaantuu aikaa lähes yhtä paljon kuin edellisellä. Rituaalit ovat pitkälti samat, mutta nyt en pääse puutarhaletkun suihkusta nauttimaan. Lauhan Shamaanin kuksa saa ajaa saman asian. Jounikin ilmaantuu paikalle. Kertoo käyneensä uimassa. Kieltämättä, itselläkin tuo ajatus on käynyt mielessä, mutta niin epätoivoinen en vielä ole. Matkaahan on enää 25 km jäljellä. Niin vähän, mutta silti niin paljon.
Kisainfoon tutustuessa olen miettinyt mikä idea siinä on mahtanut olla, että loppua kohden huoltopisteitä tulee tuhka tiheään: 64 km, 72 km ja 76 km. Mutta loppujen lopulta se tuntuu oikein hyvältä ajatukselta, koska päivä on ollut pitkä ja tossukaan ei nouse yhtä reippaasti kuin ennen. Kahta viimeistä kilometriä lukuun ottamatta kuutosella alkavia km-aikoja ei löydy viimeiseltä kaksvitoselta. 64 km:n huoltopiste on lähtöalueella, jossa reitti poikkeaa. Siellä on kova meno päällä. Juontaja panee parastaan ja iskeytyy viereeni cokista siemaillessani. Suomikin sujuu hyvin: Kuka varasti moottorikelkkani? Vastaan kysymykseen på svenska, että rikos on tosiaan edelleen ratkaisematta. Tällä kertaa en viivy huollossa pitkään, maalinhan pystyy melkein jo näkemään.
Maali lähenee - mutta loppukiri ei oikein irtoa
Kisainfoon tutustuessa olen miettinyt mikä idea siinä on mahtanut olla, että loppua kohden huoltopisteitä tulee tuhka tiheään: 64 km, 72 km ja 76 km. Mutta loppujen lopulta se tuntuu oikein hyvältä ajatukselta, koska päivä on ollut pitkä ja tossukaan ei nouse yhtä reippaasti kuin ennen. Kahta viimeistä kilometriä lukuun ottamatta kuutosella alkavia km-aikoja ei löydy viimeiseltä kaksvitoselta. 64 km:n huoltopiste on lähtöalueella, jossa reitti poikkeaa. Siellä on kova meno päällä. Juontaja panee parastaan ja iskeytyy viereeni cokista siemaillessani. Suomikin sujuu hyvin: Kuka varasti moottorikelkkani? Vastaan kysymykseen på svenska, että rikos on tosiaan edelleen ratkaisematta. Tällä kertaa en viivy huollossa pitkään, maalinhan pystyy melkein jo näkemään.
Maali lähenee - mutta loppukiri ei oikein irtoa
Viimeisillä huoltopisteillä en enää täydennä omia nestevarastojani. Pysähdyn hetkeksi, vettä niskaan ja päähän, pari pullaa cokiksen kanssa och resan fortsätter. Viimeinen kymppi on kuitenkin melko hidas. Nousu Kaknäsin televisiotornin luo ei kaikesta huolimatta ole mitenkään erikoinen, mutta loppua kohden otan varman päälle, sillä vaikka kisa on mennyt kompuroimatta, niin en halua edelleenkään suudella Sveamamman maan kamaraa. Selkiä edessä ei näy muutamaa lyhyemmälle 45 km:n matkalle osallistuvaa lukuun ottamatta, eikä takaakaan tunnu tulevan ketään.
Reitin viimeiset kilometrit tuovat minut Skansenin kautta tuttuihin maisemiin. Maali on aivan museoiden Nordiska museet ja Vasamuseet lähellä. Viimeiset liikenteenohjaajatytöt ovat vielä innostuneempia kuin minä ja kahvilassa sekä puiston penkeillä ihmiset kannustavat juoksijoita. Hyvä Suomi! kuuluu jostakin. Minulla on voimia hyvin jäljellä. Olisihan tässä voinut vielä juosta muutaman kilometrin. Lopulta kaarran maalisuoralle ja kuuluttaja yrittää hahmottaa numeroani. Kuulutus kertoo minun olevan Uppsalasta ja näillä saatesanoilla ylitän maaliviivan 63. miehenä ajassa 11:20:38. Saan onnittelut ja mitalin kaulaani. Kuuluttaja tulee luokseni ja pahoittelee pieleen mennyttä loppuhehkutustaan. Älä huoli, Uppsala on ihan mukava paikka, sanon häntä lohduttaen.
Jään maalialueelle vielä tunniksi nauttimaan loppuhuollon antimista ja tunnelmasta. Jounikin saapuu maaliin kymmenen minuuttia jälkeeni. Francoa ei näy, mutta italiainen on kuitenkin kovempi kuin keskeyttänyt ranskalainen ja tulee lopulta maaliin puolitoista tuntia jälkeeni. Loppuveryttelynä kävelen hotelliin 2,5 km ja näin 110 000 askeleen Päivä Tukholmassa saa arvoisensa päätöksen.
 |
| Maalissa jokainen tuntee itsensä voittajaksi. |
Reitin viimeiset kilometrit tuovat minut Skansenin kautta tuttuihin maisemiin. Maali on aivan museoiden Nordiska museet ja Vasamuseet lähellä. Viimeiset liikenteenohjaajatytöt ovat vielä innostuneempia kuin minä ja kahvilassa sekä puiston penkeillä ihmiset kannustavat juoksijoita. Hyvä Suomi! kuuluu jostakin. Minulla on voimia hyvin jäljellä. Olisihan tässä voinut vielä juosta muutaman kilometrin. Lopulta kaarran maalisuoralle ja kuuluttaja yrittää hahmottaa numeroani. Kuulutus kertoo minun olevan Uppsalasta ja näillä saatesanoilla ylitän maaliviivan 63. miehenä ajassa 11:20:38. Saan onnittelut ja mitalin kaulaani. Kuuluttaja tulee luokseni ja pahoittelee pieleen mennyttä loppuhehkutustaan. Älä huoli, Uppsala on ihan mukava paikka, sanon häntä lohduttaen.
Jään maalialueelle vielä tunniksi nauttimaan loppuhuollon antimista ja tunnelmasta. Jounikin saapuu maaliin kymmenen minuuttia jälkeeni. Francoa ei näy, mutta italiainen on kuitenkin kovempi kuin keskeyttänyt ranskalainen ja tulee lopulta maaliin puolitoista tuntia jälkeeni. Loppuveryttelynä kävelen hotelliin 2,5 km ja näin 110 000 askeleen Päivä Tukholmassa saa arvoisensa päätöksen.
FAKTAT:
Stockholm Eco Trail järjestettiin nyt kolmannen kerran. Matkoina 80 km (137 maaliin / osallistujia 158), 45 km (156 / 163), 32 km (268 / 271), 16 km (425 / 426), 8 km (221 / 221) ja Fun Run. 80 km voittoajat miehet 7:24:00 ja naiset 8:15:32.
80 km:n lähtö klo 7:00 (Stora Skuggan, Universitetin tunnelbana-pysäkiltä n. 15 min. kävely), maksimiaika 14 h (myös huoltopisteillä cut-off -ajat). Nousumetrit 1700 m. Juoksualusta 10% asvalttia, 20 % soraa ja loput 70 % polkua tms. Reitin varrella kuusi huoltopistettä. ITRA / UTMB -pisteet 3. Osallistumismaksu 1095 - 1395 SEK. Maaliin päässeille osallistujamitali ja buff. Maali Galärparken (Djurgården).
Verkkosivut stockholm.ecotrail.com, FB EcoTrail Stockholm ja IG ecotrailstockholm2019.
Polkuja ja näppäimiä takoi Kaj K
Stockholm Eco Trail järjestettiin nyt kolmannen kerran. Matkoina 80 km (137 maaliin / osallistujia 158), 45 km (156 / 163), 32 km (268 / 271), 16 km (425 / 426), 8 km (221 / 221) ja Fun Run. 80 km voittoajat miehet 7:24:00 ja naiset 8:15:32.
80 km:n lähtö klo 7:00 (Stora Skuggan, Universitetin tunnelbana-pysäkiltä n. 15 min. kävely), maksimiaika 14 h (myös huoltopisteillä cut-off -ajat). Nousumetrit 1700 m. Juoksualusta 10% asvalttia, 20 % soraa ja loput 70 % polkua tms. Reitin varrella kuusi huoltopistettä. ITRA / UTMB -pisteet 3. Osallistumismaksu 1095 - 1395 SEK. Maaliin päässeille osallistujamitali ja buff. Maali Galärparken (Djurgården).
Verkkosivut stockholm.ecotrail.com, FB EcoTrail Stockholm ja IG ecotrailstockholm2019.
Polkuja ja näppäimiä takoi Kaj K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.