Bike&Boat-retki / Tarjanteella Mustalahti-Murole ja siitä polkaisten eteenpäin

Etappi 1 (Mari)

Olin jo parina edellisenä kesänä haaveillut pääseväni toteuttamaan Hopealinjojen järjestämän Bike&Boat-retken. Retkessä kiehtoi suuresti vesilläolon ja pyöräilyn yhdistelmä. Valitettavasti aina vain ilmestyi milloin mitäkin esteitä, ettei retken toteutuminen ottanut onnistuakseen.Tänä kesänä oli kuitenkin jokin asia toisin. Kesä tarjoilee loman kera parastaan. Aurinko paistaa pilvettömältä ja helteet hellivät hipiää. Nyt tai ei koskaan, ajattelin. Päädyin ehdottamaan siskolleni, että josko nyt toteutettaisiin tämmöinen seikkailuhenkinen laiva&pyöräily-retki. Sisko innostui kovasti ja päätimme tilata liput välittömästi. Valitettavasti siskon osalta retki jäi toteutumatta hänelle ilmenneen esteen vuoksi. Harmituksissani päätin, että toteutan tämän nyt vaikka yksin. Kuitenkin mieli halusi kaveria mukaan ja ihan ensimmäiseksi jostakin putkahti mieleen VirtasenTeija. Saisikohan hänet yllytettyä pikaisella lähdöllä tämmöiseen. Päätin siis kilauttaa kaverille. Pienen harkinnan jälkeen Teija kilauttikin takaisin minulle ja päätös mukaan lähdöstä oli tehty. Fiilis nousi uusiin korkeuksiin ja siitä alkoi tavaroiden pakkaaminen pyörälaukkuun. Mukaan pakattiin pientä ja kevyttä, eli aurinkorasvaa, uikkarit, pikku pyyhe ja juotavaa runsaasti.

24.6. keskiviikkona klo 8:15 (ulkona 20 astetta) lähdin Nokialta kotoa polkemaan kohti Mustalahden satamaa, jonne olimme Teijan kanssa treffit sopineet. Tosin Pispalan isoissa liikennevaloissa tapasimme jo vahingossa. Kumpikin nojasi pyörillään liikennevalotolppaan ja vilkuili toisiaan, kunnes tajusin, että Teijahan se siinä. Ei meinattu aluksi tunnistaa toisiamme pyöräilyvermeissä ja aurinkolaseissa. Siitä matka jatkui sitten iloisesti yhdessä satamaan asti. Tarjanteen henkilökunta siellä valmisteli laivaa lähtöön ja me odottelimme lähtöä selfietiä nappaillen ja retkeä fiilistellen. Iloksemme meitä tervehtimään ilmestyi myös Pete ja Eetu, jotka toivottelivat antoisaa retkipäivää meille seikkailijoille. Sitten pyörät laivaan.

Hieman on likoilla lähtöfiilistä, asennotkin sen jo kertoo. 'Eix' mennä jo?!!'

Iloiset tyttöset kohti Muroletta, odotukset korkealla.

 Etappi 2 (Teija)

Nokat kohti laivan sisätiloja, pieni katsaus ensin kahvilan tarjottaviin ja sitten hakemaan sopivaa istumapaikkaa, mistä voi ihailla matkan edistymistä upeassa kesäsäässä, jota nyt on kaikille tarjottu isolla kädellä. Köydet irti ja matkaan. Hetken siinä matkaa tehden päätimme hakea hieman tankattavaa; suuren suuret juustosämpylät kera kaffin ja oluen. Ai-jai, tuntui tosi hyvältä. Siinä sitten matkasimme kohti Muroletta ihaillen ihania järvimaisemia ja Suomen kesää ja turisten jonnin joutavia. Muroleen kanavalle päästyämme laiva lipui kanavaan, kanavan portit suljettiin ja meidät Muroleeseen jäävät jätettiin siinä pois kyydistä. Vessan kautta Muroleen kahvilaan, 'hieman' taas tankkausta, ja sen jälkeen pyörien selkään ja etiäppäin. Ja hyvä että tankkasimmekin hyvin, koska tähän seikkailuun tulikin ajallisesti ja matkallisesti pikku nypäys.

Mari tarkkailee kanavaan lipumista.

Pitkä päivämatka edessä, aina on hyvä syy tankata!

Etappi 3 (Mari)

Syötyämme tuhdit murolelaiset burgerit, lähdimme jatkamaan matkaa kohti Kurua. Muistelimme, että meillä olisi edessä todella jyrkkä ylämäki ensimmäisenä. Yöpyöräilystä Muroleeseen saapuessa on painunut hyvin mieleen juuri tuo vauhdikas lasku kanavalle. No, ei se mäki nyt kuitenkaan ihan niin jyrkkä ollut kiivetä ja pääsimme sen kepeästi polkemalla ylös. Maantiellä huomasi nopeasti, kuinka päivän lämpötila oli noussut jo melkoisen korkealle. Mahtoiko olla jo 28 astetta. Hikinen urakka siis edessä. Kuuma asvalttitie hönkäili tukahduttavaa lämpöä vasten kasvoja. Onneksi pyöräillessä käy mukava ilmavirta, joka viilentää ihoa kivasti. Luvassa olisi siis kainaloiden tuuletusta, sillä tämä reitin osuus oli pääosin ihanaa alamäkeä. Karjulankoskea oli pakko kuitenkin pysähtyä ihailemaan ja kuvaamaan, selfieiden merkeissä. Kuumuudesta ka kuivuudesta huolimatta koski kohisi mieltä virkistävästi.

Jokaiseen retkeen kuuluu jälkiruoka, ja se oli meillä jätskihetki.

Hymy ei hyydy, eikä selfiet!

Etappi 4 (Teija)

Niin sitä painettiin vaan meneen pitkin Kurun mäkistä reittiä. Kosken jälkeen emme kääntyneetkään perinteiselle Pirkan reitille, vaan päätimme lähteä vanhaa Kurun tietä. Paljon kivempi polkea ja enemmän nähtävää. Mutta helpolla ei tämä(kään) reitti meitä päästänyt, mäkiä riitti toinen toisensa jälkeen, ja vaikka sykkeet nousivat korkealle kivutessamme, jalkoja hapotti ja hieman pääsi ei-lasten-korviin-sanoja, niin hauskaa oli. Eräänkin mäen kohdalla, kun alkoi eka nousu, siinä hyväntuulisesti heiteltiin että kyllä tää tästä, hienoa keli jne. Mäen jälkeen oli heti toinen nousu, no huh-huh, kyllä tämäkin tästä, mikäs tässä, kesäkelit parhaillaan senkun mennään. Mutta kun sen jälkeen tuli vielä kolmas osuus tähän nousuun, pääsi Marilta notta 'Voi vi**u!', niin sehän laukas sellaisen naurukohtauksen että hyvä kun päästiin ylös!!! Jonkin aikaa näitä poljettuamme, löysimme sopivan kohdan missä pulahdettiin järveen viilentymään. Aaeettääää! Ihanaa!

Ihania maisemia, näitä riitti.

Vesi oli ihanan lämmintä. Tämä antoi lisää virtaa jatkaa pölystä tietä eteenpäin.

Etappi 5 (Mari)

Elämyksellisen ja hauskan pulahduksen jälkeen oli kiva nousta satulaan virkistyneenä. Länsi-Teiskon mutkitteleva maantie tarjosi runsaasti silmiä hivelevää maalaismaisemaa nähtäväksi. Tämä tieosuus tarjoili lisäksi runsaasti jyrkkyydeltään erilaisia ylämäkiä noustavaksi. Niitä polkiessa hetken jo kuvitteli olevansa Pirkan pyöräilyssä. Haastetta ei tältä osuudelta puuttunut. Kaiken lisäksi hevosen kokoiset paarmat huolehtivat siitä, ettei lepotauot venyneet tussaroinnin puolelle. Helteinen kuumuus alkoi tuntua tukalalta ja huolestuneena tunnustelin, kuinka juomapullo keveni liian nopeaa tahtia. Kyrönlahteen oli vielä matkaa. Oman haasteensa matkan tekoon antoi tie, jonka pinta oli paikoin niin ”nimismiehen kiharalla”, ettei posket paikoillaan pysynyt, kun mäkiä alas lasketeltiin. Isompi raskas liikenne alkoi myös lisääntymään, koska ”maajussit” palailivat askareistaan koteihinsa. Kuorma-autot ja traktorit nostivat ohi ajaessa sankan hiekkapölypilven ilmaan. Välillä oli pakko pysähtyä, että kykeni hengittämään ja näkemään eteensä. Emme antaneet tämän kuitenkaan pilata tunnelmaa millään lailla. Noin 4km ennen Kyrönlahtea itseltä loppuivat juomat. Teija viisaana oli ottanut juomarepun rakolla varustettuna mukaansa. Ehkä minäkin sitten ensi kerralla. Siispä ei auttanut kuin sinnitellä huoltamolle asti kieli kiinni kitalaessa.

Muutama pölyinen hiekkaosuus, nestettä kului.

Kyrönlahdella. Kahvihetki ja sitten taas eteenpäin.

Etappi 6 (Teija)

Kyrönlahden taukopisteen jälkeen matka jatkuikin hieman tylsempää tietä, kun piti mennä pätkän matkaa isoa tietä. Liikenne oli hetkittäin aikas mahdoton, jopa hieman pelottava. Onneksi tätä kesti vain hetken, jonka jälkeen käännyttiin Mutalaan. Sitten reitti pätkähtikin jossain kohtaa tutulle Pirkan reitille. Tässä kohtaa alkoi olla jo kyllä aikas väsynyt olo. Ennen pyöräileen lähtöä, funtsailtiin että minulle tulisi ehkä kaikkinensa noin 50-60 km ja Marille hieman enemmän, mutta kun Mari katseli kilometrejä niin totesi, että eipä ihme että hieman väsyttää, kun mittarissa olisi jo noin vajaat 70 km siinä kohtaa, ja kummallakin oli kuitenkin kotiin vielä jonkin verran. Mutta jokainen kilsa oli kyllä tämän kokemuksen väärtti. Minun koko kilometrimääräksi tuli noin 85 km. Oli kyllä ihana Bike&Boat-retki. Keli tarjosi parasta antiaan, ja tiimisisko-Marin kanssa oli leppoisaa matkata, pyrskähdyshauskaa! Kiitos Mari. Teija kiittää ja toivottelee kaikille hyvää kesää!

Tarjanne jatkoi matkaa, me tyttelit jatkoimme myös, mutta pyörillä.

Etappi 7 (Mari)

Pääsimme Ylöjärven keskustaan Soppeenmäen liikenneympyrään, josta meidän retken tiet lähtivät eri suuntiin, eli koteja kohti. Muutama kuva vielä ja halaus onnistuneen retken päätteeksi. Koko päivä meni, mutta jokainen tunti ja kilometri oli kokemisen arvoinen ja upea. Teija jatkoi kohti Siivikkalaa ja minulla oli hieman pidempi loppunypäys vielä edessä Nokialle asti. Nokiaa kohti lähdin Myllypuron kautta, koska arvelin sen olevan suorin ja lyhin reitti kotiin. Energiat alkoivat olemaan jo vähissä, mutta onneksi juotavaa oli nyt riittävästi. Varpaasta alkoi vetämään suonta ja muutenkin polkeminen tuntui raskaalta. Vilkuilin kilometrimittaria ja laskeskelin mielessä, että tuleeko 100km täyteen. Ihan kotinurkalla määrä täyttyi ja kotipihaan päätyäni määräksi kertyi 100,23km. Ei siis tarvinnut tehdä lisänypäystä, onneksi.

Lopuksi kiitän ”tiimisiskoa” Teijaa ihanasta ja hauskasta seurasta. Retkemme oli onnistunut kokemus elämyksineen. Jopa niin onnistunut, että voisin koska tahansa lähteä matkaan uudestaan. Suomen kesä ja kotimaa tarjoili todella parastaan. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan saadakseen suuren ”saaliin”. Hyvää aurinkoista kesää kaikille.