tiistai 1. toukokuuta 2012

Tuusulanjärven maraton, puolikas ja kymppi




Tuusulan koitoksia kohti lähti la 28.4.2012 19 tiimiläistä! Matkaan lähti tuttuun tapaan hyväntuulinen porukka. Tässä muutaman kovakuntoisen tiimiläisen tuntemuksia hienosta tapahtumasta:  

Timo tunnelmoi 


Rantatien kymppi 28.4.2012

Johannan ja tiimin yllyttämänä lähdin ensimmäiseen juoksutapahtumaani sitten Hippo-kisojen vuonna 1992 - tuolloin olin vielä sprintteri ja matkana oli 60 m. Vuosien jääkiekkoilun jälkeen olen nyttemmin siis siirtynyt kestävyysurheiluun…

Alkuun hirvitti lähteä, kun treeni on ollut armeijatouhujen takia välillä vähän katkolla, ja parin edeltävän viikon aikana penikkatautikin oli jälleen aktivoitunut. Kympille päätin kuitenkin lähteä ilman kummempia aikatavoitteita, puolikkaaseen en kokenut löytyvän rahkeita. Sääret saatiin alkuviikosta murjottua auki, eikä niiden takia tarvinnut reissua perua.

Kisapäivän aamu valkeni hieman jännittyneessä tunnelmassa. Bussimatka sujui mukavasti ja suoritukseen valmistautuminen tapahtui vanhalla tutulla metodilla musiikkia kuunnellen. Perillä ilmoittautuminen, vaatteiden vaihto, hieman eväitä ja paljon odottelua. Lämmittelyssä sääret alkoivat taas hieman kipuilla, mikä hieman huolestutti.

                           Jalkoja kivistää ja ilme on sen mukainen

Pidempien matkojen taivaltajat oli lähetetty matkaan jo aikoja sitten, kun kympin lähtölaukaus lopulta kajahti. Sääriin alkoi sattua miltei välittömästi ja vauhtikin hieman hirvitti. Jaksanko tätä loppuun asti? Kestävätkö jalat? Onneksi pari kilometriä sinniteltyäni penikkatauti antautui, askel alkoi rullata kevyemmin ja matkakin maistui. Aurinko paistoi ja linnunlauluakin malttoi kuunnella. Takki oli kevätauringon kärventäessä ehkä hieman liikaa, t-paidallakin olisin varmaan pärjännyt. Juoksu kulki hyvin jonnekin 6-7 kilometrin tienoille, missä oli pakko poiketa pikaisesti pusikossa purkamassa ylimääräistä nestelastia.

Ylimääräinen pysähdys verotti hieman vauhtia, mutta suoriuduin kuitenkin maaliin ajassa 1:03:56 - ensimmäisenä Team Raholasta. ;) Viime metrit menivät niin taajuuksilla, että Gainomax-apina vaikutti hallusinaatiolta, enkä meinannut tajuta ottaa mitaliakaan vastaan. Hetken huilattuani ja tankattuani olo kuitenkin normalisoitui nopeasti, ja matkaa olisi voinut vaikka jatkaakin... Ensi kerralla siis pidemmälle!





R
     Kunnialla selvittiin ja reissun jälkeen kelpaa vähän tuulettaa
                             

 Johanna H.

Tuusulanjärven puolimaraton 28.04.2012.

Lähtö ensimmäiselle puolimaratonilleni tuli kahden viikon varoitusajalla. Ennen tätä kevättä olen muiden liikuntaharrastusteni ohella juoksennellut kolmen vuoden ajan keskimäärin 5-8 kilometrin matkoja kevät-syyskaudella, 11 kilometrin ylärajaa ylittämättä. Viime kuukausien aikana juoksuhimot ovat alkaneet ottaa yhä suurempaa sijaa liikuntaharrastuksistani. Usean vuoden mittaisen kilpaurheilutauon (salibandy) jälkeen olen herännyt siihen ajatukseen, että olisi kiva vähän haastaa itseään. Ujo tavoitteeni tälle kaudelle oli “juosta kymppi kivaan aikaan.” Nyt näyttää vahvasti siltä, että homma on lähtenyt vähän lapasesta…

Juostuani parit maanantailenkit Markus J yllytti minua lähtemään pitkälle 15 km:n yhteislenkille. Se oli jännittävä hetki, sillä enhän ollut aiemmin juossut niin pitkää matkaa. Lenkki kulki yllätyksekseni varsin kevyesti, ja oma kilometriennätys tuli rikottua siinä samalla. Loppumatkasta juttujen kääntyessä Tuusulanjärven reissuun, esitin ajatukseni että josko lähtisin mukaan taivaltamaan kymppiä. Ajatukseni tyrmättiin aika rivakasti,  ja kun  lopulta 10 ihmistä ympärillä hurraa “Puolikas! Puolikas! Puolikas!” ei siinä auta muu kuin pistää kiltisti puolimaratonin ilmoittautuminen sisään.

Tuusulanjärven puolikkaaseen oli ilmoittautumiseni jälkeen kaksi viikkoa aikaa, jonka aikana kävin juoksemassa vielä toisen pitkän yhteislenkin. Ainoa huolenaiheeni oli kireähköt reisilihakset, joiden kiukuttelu ilmenee pitemmillä matkoilla kipuilevina polvina. Kisaviikolla tankkasin Anun ohjeiden mukaan, ja panostin lihashuoltoon useamman tunnin edestä.  Perjantai-iltana viimeisen venyttelysession jälkeen alkoi toden teolla jännittämään - tuntui, kun joku olisi istunut rintakehäni päällä. Viimeiset tarvikkeet ja eväät pakattiin mukaan lähtöaamuna. Mukaan lähti mm. tiikeribalsamia polven kiristyksiä helpottamaan, sekä chia-siemenistä valmistettua urheilujuomaa, iskiatea, jonka voimin Tarahumara-intiaanit juoksevat kymmenistä satoihin kilometrejä päivässä.


                                        Iskiate,  inkkarien Dexal.
 

Chia-siemenet ovat pellavansiementen kaltaista superfoodia, ja ne sisältävät suuria määriä ravintokuitua, proteiinia, vitamiineja, antioksidantteja, sekä rutkasti omega 3-rasvahappoja. Veden kanssa reagoidessaan siemenet muodostavat ympärilleen geeliä, jonka ansiosta siemenet luovuttavat hitaasti energiaa ja nestettä -  Erinomaista evästä pitkille juoksureissuille valmistaututessa!  Tämä sammakonkutua muistuttava juoma herätti uteliaisuutta tien päällä, joten tässä kokeilunhaluisille yksinkertainen ohje:

* 1 lasillinen vettä
* 2 teelusikallista chia-siemeniä
* Lime-mehua ja hunajaa oman fiiliksen mukaan.

Sekoita ainekset veteen ja anna seistä hetken. Siementen muodostettua hyytelöä, on juoma valmista juotavaksi. Siemeniä kannattaa kokeilla sellaisenaan myös esimerkiksi aamupuuron, pirtelöiden ja mustikkakeiton seassa. Chia-tietoutta ja reseptejä löytyy tämän linkin takaa, ja reseptejä maukkaiden kesäjuomien testailuun täältä .


                          Jossain Tampereen ja Tuusulan välimaastossa.
 

Kisabussi starttasi liikuntakeskuksen pihalta kello 07.30. Matka meni rennosti jutustellessa, ja vielä aamulla vaivannut jännitys vaihtui salibandyajoilta tuttuun fokusoituneeseen odotukseen. Ennen Tuusulaan saapumista tsekkasin vielä reittikartan läpi pariin kertaan. Järjestelyt paikan päällä toimivat pitkää vessajonoa lukuun ottamatta hyvin, ja ilmapiiri oli hyvä. Maratonjengi saateltiin matkaan tasan yhdeltätoista, jonka jälkeen me lyhytmatkalaiset siirryimme päärakennukselle odottelemaan omaa vuoroamme seuraavan puolentoista tunnin ajaksi. Odottavan aika oli pitkä. Kun olin saanut huuhdeltua viimeiset tankkausjuomat kurkusta alas, kiinnitettyä numeron rintaan, ja hölvännyt polvet tiikeribalsamilla, pieni malttamattomuus alkoi vaivata. Kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini.

Porukalla suoritetun lyhyen alkulämmittelyn ja venyttelyn jälkeen mieleeni nousi ohimenevä epävarma ajatus: Onko vielä liian aikaista? Olenko vielä valmis tähän? Lisäjännitystä aiheuttivat myös Timon koivet, jotka kipeytyivät alkulämmittelyn aikana. Voi kun kaikki nyt vaan menis ihan putkeen!

                              Kohta lähdetään.


                             Mielenkiintoinen leposyke.
 

Viivan takana starttia odotellessa leposykkeet elivät ihan omaa elämäänsä. Vihdoin starttipyssy pamahti, ja  suuri joukko puolimaratoonareja lähti liikkeelle. Ensimmäiset kahdeksan kilometriä menivät hämmästellessä ihmisiä, ilmapiiriä, omaa vauhtiani sekä fyysisiä että henkisiä olotiloja. Yllättävää oli, etten suunnitellusta poiketen katsonut sykkeitä kuin kahdesti, ensin kuuden ja sitten kahdeksan kilometrin kohdalla. Totesin, ettei mittarin vilkuilusta ole oikeastaan mitään käytännön hyötyä, sillä koko tilanne oli sen verran kaukana arkitodellisuudesta. Suunnitellusta poiketen etenemisvauhtikaan ei kiinnostanut pätkän vertaa. RunKeeper sai raksuttaa kaikessa rauhassa takin taskussa. Tämä lienee sitä Anun mainostamaa ”Näillä mennään mitä on!” –mentaliteettia. Keskityin siihen, että vauhti pysyy tasaisena ja meno sen verran rentona, että pystyy hymyilemään. En pysähdellyt huoltopisteille, vaan pidin itseni tasaisessa liikkeessä koko matkan ajan. Eväitä oli mukana seuraavasti: Geelit 6, 12, 18 km kohdalla, suolat 7 ja 14 km kohdalla, ja nämä huuhdeltiin alas reilulla 3 desilitralla Dexalia.

Matka taittui nautiskellen, ja vaihtuvaa maisemaa katsellen. Jossakin vaiheessa tajusin, että taakse on jäänyt reilusti enemmän kilometrejä, kuin mitä oli vielä edessä. 17 kilometrin kohdalla meni taas oma matkaennätys rikki, ja maali alkoi häämöttää jo vahvasti mielessä. Tässä vaiheessa uskalsin jo laskeskella jäljellä olevaa aikaa, ja arvioin että pääsen alta 2,5 h:n maaliin jos pidän vauhtia yllä. Maaliin asti pääsin ajassa 2 h 21 min 45 s, ja viivan paremmalla puolella palkkaria tarjoillut Gainomax-gorilla sai ison halin. Voitonriemuisen rutistuksen kohteeksi joutui myös Timo, jonka selitykset menestyksekkäästä kympistä menivät täysin ohitse korvieni. RunKeeperin piirtämiä käppyröitä ja splittejä voi käydä kuikuilemassa täällä.

                            Ensimmäinen puolikas takana, monta edessä..
 

Seuraava tapahtuma on jo tähtäimessä, Raholan Kympin jälkeen vuorossa on Paavo Nurmen puolikas vanhoilla kotikulmilla Suomen Turussa. Näitä ennen ohjelmassa on lisää venyttelyä, ja jalkoja vahvistavaa jumppaa niin kotona, kuin Anun tunneillakin. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen puolikkaani oli erittäin onnistunut kokemus: Tankkaus toimi, matkaeväitä oli riittävästi, hyvä tekemisen fiilis säilyi alusta loppuun. Suuret kiitokset mahtaville tiimitovereille mielettömästä kannustuksesta! Tässä porukassa kelpaa koetella rajojaan!




Ritun hehkutuksia


Ensimmäinen yritys raastaa – Tuusulanjärven puolimaratonilla 28.4.2012

Valmistautuminen puolikkaalle tapahtui, kuten aiemminkin. Jätin ainoastaan parin viimeisen päivän urheilut väliin. Siitä kun oli tullut aiemmin sanomista. Bussi starttasi liikkarin pihasta heti, kun saatiin Minnakin matkaan :) Matka suttaantui mukavasti, mukavia tarinoita mukavassa seurassa.

Ehdittiin hurrata maratonin lähtijöille, omaan lähtöön oli puolitoista tuntia aikaa. Otin matkalle vain yhden juomapullon – hei, sitähän voi täyttää juottopisteillä! Meitä puolikkaan menijöitäkin oli tosi mukavasti lähtöviivalla: Niina (sitä ei kyllä nähnyt koko matkan aikana, meni niin lujaa), Tarmo (punainen tiimipaita vilkkui alkumetreillä, sen jälkeen ei näkynyt) ja Unski (meni kans ihan salamana). Terttu, Markus, kaksi Johannaa, Sirpa ja minä olimme alkumatkassa vähän niin kuin porukkana,  toki kukin omaan matkantekoonsa keskittyen.

En ollut tehnyt mitään etukäteissuunnitelmaa matkalle. Niillä mennään, mitä on. Se oli jo aamun mottona. Aurinko paistoi kivasti, aivan loistosää juoksuun. Lähdin vähän ripeämmin liikkeelle mitä yleensä. Muutaman kilometerin jälkeen Markus totesi, että Ritu sähän menet hirveen lujaa. Epäilikö sitten jaksamistani loppuun asti? No, joo, vauhti oli siis meidän tasoon nähden rivakampaa. Meno oli kyllä ihan sellaista letkeätä ja oikein odotin tuota liikunnan riemua – parin päivän liikkumattomuus antoi ihan uutta potkua. Ja energiaa oli tosi rutkasti, ehkä olin tankannut varmuuden vuoksi vähän liikaakin.

                                                     Hirrween lujaa

Kokonaisuutena matka taittui ihan mukavasti ja varmoin ottein. Ensimmäiset 10 kilometriä menivät hyvissä voimissa ja tasaisella vauhdilla se loppumatkakin taittui. Tuuli oli tosin voimakas eikä tuo reittikään nyt ihan tasainen ollut. Lippis oli pakko ottaa käpälään, jottei joudu jatkuvasti ottamaan lipasta kiinni. Ja auringon oikein paistaessa, olisi vähemmälläkin vaatetuksella tarjennut. Juostiin Markuksen kanssa koko matka yhdessä eikä tällä kertaa sitten höpötelty mitään ylimääräisiä – täytyihän meidänkin kokeilla, mistä siinä raastamisessa puhutaan. Kilometri kilometriltä matka vain väheni, voimat riittivät hyvin koko matkalle. Otin geelit ja suolat Anun antamien ohjeiden mukaan ja oli muuten ihan takuuvarma setti! Maaliviiva ylittyi sitten omalla enkalla 2 h 6 min 22 s. Todettiin Markuksen kanssa, että kyllä sitä pitäisi mennä tosi lujaa, jotta tuo kaksi tuntia alittuisi.

                     Ritu ja Markus J. kevyellä gasellin askeleella maaliin

Kiitosta taas kerran matkanjärjestäjille ja mukana olijoille. Pokaalien lisäksi kaikilla näytti olevan tyytyväinen olo omaan panokseen ja koko päivän mukavaan yhteishenkeen. Markuksen kanssa vaan nyt kovasti jännitetään, minkä värinen tiimiasu meille on tulossa ja millaisin tekstityksin:)


Mari ja Mimmi, Tessun tytöt Tuusulassa

Raportti alà Mari & Mimmi = Mahtava Mari ja Muhkea Mimmi

Kauan tätä jo odotettiinkin, eli kevään ensimmäistä maratonreissua. Tuusulanjärven rypistys oli edessä ja siihen valmistauduttiin huolella. Ajatuksena oli juosta tutulla kaavalla, eli yhdessä ja fiiliksen mukaan. Omalta osalta täytyy kyllä tunnustaa, että pieni ajatus oli kytenyt pidempään, että jokohan sitä nyt uskaltaisi kokeilla mihinkä kunto, vauhti ja pää kestää. Alittuisiko 4h raja tänään vai joskus hamassa tulevaisuudessa.

                          Outilla ja Mimmillä kymmenen maratonia takana!
                                                  Vili fiilistelee

Bussimatka oli hyvässä porukassa leppoisa, mutta silti jännitti ihan kauheasti. Ehkä nuo omat psyykkaukset ja suunnitelmat kummitteli takaraivossa antamatta pahaakaan rauhaa.

Vihdoin päästiin matkaan ja jännityskin jäi tuttuun tapaan lähtöviivalle. Reippain askelin lähdettiin kohti koitosta. Keli oli taas jälleen loistava vaikka tuuli hiukan puhalsikin. Eka kymppi myötätuuleen, toka vastatuuleen jne. Mimmin kanssa vilkuiltiin kelloa tiiviisti ja joka kerta todettiin, ettei tästä kyllä hyvä heilu. Puolivälin kohdalla totesimme, että ollaan juostu puolimaratonvauhtia tähän asti ja toinen puolikas on vielä edessä. Huh huh, mitä tästä tulee kun maraton alkaa tunnetusti vasta n. 30 km kohdalla. Ja niin se alkoi tälläkin kertaa. Itsellä etureidet jämähti koviksi pökkelöiksi mutta ei kuitenkaan kramppiin. Mimmillä vatsa hiukan ilmoitti olemassaolostaan mutta vessaan ei jääty jonottamaan. Matka jatkui ja vauhti pysyi koko ajan 5.30 molemmin puolin.

Vastatuuli oli syödä molemmilta mehut ja paukut  n.33 km kohdalla olevassa ylämäessä. Otti siis niin koville. Huoltopiste tuli kun taivaan lahjana. Ja siellä vielä joku mies otti valokuvankin minusta ja kehui laittavasna sen tyynynsä alle. No se mies ei taida unta saada hetkeen, semmonen irvistys oli naamalla että ;)

                                               Maija, Mari ja Anu                             
                                  Tytöt hehkuvat pokaaleiden kanssa
 Matka jatkui ja kilsan verran jouduttiin karistamaan kökköö fiilstä pään sisältä, mutta sitten taistelu jatkui entiseen malliin. Vauhti vaan pysyi kutakuinkin samana. Viimeinen kilometri oli semmoista raasttoo kummaltakin että! Keuhkot laulo ja sydän oli jyskyttämässä rinnasta pihalle. Vilkaisu kelloon ja sitten jostain ihmeen sopukasta viimeiset voiman rippeet saatiin käyttöön ja kohti maalia hirrrvveeessä hurmiossa. Vihdoinkin se tapahtui, siis 4h alitus!!! Mimmi ylitti viivan aikaan 3.57.18 ja samalla kruunasi enkallaan kymmenennen maratoninsa. Mä siinä Mimmin käsipuolessa ylitin viivan aikaan 3.57.19. Nyt se on sitten tehty ja iso erityinen kiitos Mimmille tuesta koko matkan ajan. Toivottavasti mustakin irtosi jotakin sinnepäin ;)

Kiitos koko kovalle ryhmälle ja onnittelut ihan kaikille hienoista suorituksista. Ekakertalaiset pääsi maaliin upeasti ja hyvävoimaisina. Tästä se kesä alkaa! 
 


2 kommenttia:

  1. Voi että, ihan tulee tippa linssiin näitä erilaisia kisaraportteja lukiessa (ne on ne hormoonit?)! Ei ainakaan vähennä omaa juoksukuumetta, mutta joo joo kaikki aikanaan, tiedetään tiedetään..

    Onnittelut kaikille ja erityisesti tesoman lepa.. tytöille neljän tunnin alituksista ja johannalle ekasta puolikkaasta, siitä se lähtee :)

    VastaaPoista
  2. Olipas upeita kertomuksia jälleen, kiitokset näistä ja onnittelut vieläkin kaikille mukanaolijoille ja kiitokset matkasta...Uutta putkeen...

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.