Pirkan hiihto 2013

Yhteensä 19 tiimiläistä starttasi tämän vuoden Pirkalle 15 koko matkalle eli 90km reitille ja 4 puolikkaalle. Tällä kertaa talvi halusi tehdä hommasta hieman haastavamman kuin esim. kahtena viime vuonna. Edellis illan ja yön lumimyräkkä takasi sen, ettei ainakaan lunta puuttunut, mutta eipä latujakaan voinut ihan raiteiksi kutsua ja voitelu oli myös haastavaa. Kaikesta huolimatta sinnikkään Team Raholan kaikki hiihtäjät suoriutuivat urakastaan hyvin ja taisipa kaikki nauttiakin matkasta niin, että ensi vuonna varmasti kaikki nähdään uudestaan Pirkan viivalla ja toivottavasti sinne saadaan uusiakin kasvoja.

Ahkera hiihtäjämme ja tiimiläinen, Mari J. tarjoaa kertomuksen makeasta hiihdostaan.

Pirkan pöperöhiihto 2013 by Mari J.

Kolmas Pirkan hiihto lähestyi, ja oikein lumimyrskyn kera. Lauantai-illan lumimyteri ei enteillyt sunnuntain Pirkkaan kovin hyvää. Kevätauringon sulattamat / jäädyttämät ladut sai yön aikana pakkaslumikuorrutuksen. No, sen nyt jokainen tietää, että eihän semmonen puuterilumi jään päällä pysy. 

Matkaan lähdettiin kaikesta huolimatta keliä uhmaten. Asetuin lähtöpaikalle jonoon Mimmin, Jennin ja Maikun kanssa. Vilahti siinä Hultin Tiinakin sekä Juho etsien omaan lähtöpaikkaansa. Tykin jysäys ja siitä sitten matkaan. 

Heti lähdössä jo huomasin, että kunnon latuja ei ole. No, ehkä ne ilmestyy jossain vaiheessa myöhemmin. Sadat hiihtäjät ennen meitä sai puuterilumen liikkeelle jään päältä ja jälki oli sitten sen mukaista.

Matka jatkui ja jatkui eikä parempaa ollut luvassa. Jämille asti johon oli n.18 km matkaa elättelin toiveita paremmasta. Jämin jälkeen hiukan olikin parempaa latua mutta siihen se ihanuus pian loppui. Eikä ongelmana ollut pelkästään latujen puute, vaan myös se, että suksissa ei ollut yhtään luistoa uudella lumella, eikä kyllä pitoakaan. Mietin vaan Anun kuuluisaa lausetta, että näillä mennään. Joo mennään mennään. Ei ole sitten koskaan ottanu niin paljoan aivoon joka ainoa potku, edetty metri, kilometri, etappi jne. 

Kyröskosken koululla oli pipa jo niin kireellä, että porkkien heittäminen jorpakkoon oli todella lähellä. Purkasin wc reissulla Mimmille sieluni ja annatin hetken oikein kunnolla. No, se helpotti ja vielä enemmän helpotusta toi Mimmin ihana tuki sekä tsemppi. Sitten soppaa huiviin ja taas matkaan.

Loppu olikin sitä raastoo, raastoo ja raastoo. Kunnes saavuttiin lähelle Julkujärven kotoisia maisemia. Siellä oli LATU!!! laiha lohtu enää siinä vaiheessa, mutta lohtu kumminkin. Pieni ilon pilkahdus loppukilsoilla oli vielä se, että ystäväni Pasi hiihteli vastaan. Oli vissiin lähtenyt katsomaan mihin olen tuupertunut kun en perille meinaa päästä ;D

Maaliin päästiin kunnialla kaikesta huolimatta. Oli siinä voittajaolo mitali kourassa. Kaiken vielä kruunas äidin, Pertin, Karin ja Pirjon halaukset onnittelujen kera. Lahaksi saatu Angry Bird pehmolelu oli veilä oikein osuva muisto vihasella ilmeellään. 

Lopuksi kiitos Mikolle kyydistä ja huollosta. Kiitos Mimmi, Jenni ja Maikku kun kestitte mun iloista seuraa kaikki 90 km ;D

Tekis mieli sanoa vielä että ei ikinä enään, mutta en sano!!

Maaliskuun raholalainen: Jenni S-A

Kevättä kohti mennään ja näin maaliskuussa on ilo esitellä sympaattinen kuukauden raholalainen Jenni Sara-Aho.

Aito Raholan likka 

Jenni on melkein paljasjalkainen raholalainen, sillä hän on ihan pienestä likasta asti kasvanut Länsi-Tampereella Raholassa. Kotikulmillaan Jenni viihtyi liki 20 vuotta, kunnes maisemanvaihto alkoi houkutella. Muutto Nokialle tapahtui vuonna 2007.

Jenni on monipuolinen liikkuja, joka harrasti jo pienenä tyttönä jalkapalloa.
– Mukana mentiin, vaikka tässä lajissa en kauheasti loistamaan päässytkään. Kouluaikoina tuli osallistuttua paljon koulujen järjestämiin yleisurheilukilpailuihin. Niissä tuli jonkin verran menestystäkin, Jenni muistelee.

Peruskoulun jälkeen kutsuivat opiskelut terveydenhuollon parissa. Jenni valmistui lähihoitajaksi vuonna 2006. Töitä on valmistumisen jälkeen riittänyt kiitettävästi. Tulevaisuudenhaaveena Jennillä on päästä vielä opiskelemaan, erityisesti häntä kiinnostaa bioanalyytikon tai röntgenhoitajan ammatti.
– Opiskelu kannattaa aina, ettei jämähdä ihan paikoilleen, Jenni toteaa.

Ihanat karvaiset ystävät 

Jenni on henkeen ja vereen koiraihminen. Hän paljastaa, että Nokialle muuttamistakin vauhditti se, että Mustanvuoren ulkoilualue pilattiin rakentamalla täyteen asuintaloja: Jenni oli tottunut ulkoilemaan siellä paljon Rolle-koiransa kanssa.

Nokialle muutettuaan Jenni sai seurakseen toisen koiran, Makin. Tämä reipas 8-vuotias saksanpaimenkoira on jo hyvin tunnettu tiimin riveissä. Jennillä on myös kolmas koira, Pate. Koirat ovat ihania ja seurallisia kavereita, eikä niiden kanssa tule aika pitkäksi.

Kolme komeaa: Maki, Pate ja Rolle

Lisäksi karvaiset ystävät ovat vieneet Jenniä monenlaiseen toimintaan. Makin kanssa Jenni on harrastanut agilitya useamman vuoden. Agilityn ohella Makin kanssa meni 5 vuotta palveluskoira-toiminnassa. Pääpaino tässä lajissa oli suojelussa ja jäljillä.
– Pitkä koulutusjakso näkyy kyllä Makin hienossa käyttäytymisessä ja menemisen ilossa tiimin yhteislenkeilläkin, Jenni toteaa.

Myös Paten kanssa täytyy tietenkin harrastaa. Pate on päässyt treenaamaan agilitya sekä toiminut näyttelykoirana.

Hakutreeneissä Makin kanssa.

– Se on mun Misterkoira, Jenni naurahtaa. Tämän komean karvaisen malliuroksen kanssa olemme kiertäneet paljon näyttelyissä ja jokunen kerta myös ulkomailla kuten Virossa ja Ruotsissa, hän kertoo.

Agility on ollut Jennille siinä määrin mielekäs harrastus, että hän toimii myös itse ohjaajana muille harrastelijoille.


Spnningiä, zumbaa, pumppia, yöpyöräilyä… 

Jennin toinen rakas harrastus on tietysti liikunta. Hyvän ystävänsä Susannan houkuttelemana hän löysi Raholan liikuntakeskuksen, jossa he kävivät kokeilemassa muutaman kerran spinningiä.

– Koukkuun jäimme heti, Jenni vakuuttaa. Spinningmaraton oli tietenkin pakko kokeilla, ja sen luoman huippufiiliksen johdosta päätimme Susannan kanssa ilmoittautua Pirkan yöpyöräilyyn tiimin mukaan vuonna 2011. Kokemus oli mahtava.

Kyllä likat sitten polkivatkin semmoisella puhdilla, että tiimi jäi kauas taakse. Kokeiltua tuli myös pumppi, zumba ja kuntosali. Jennin mielenkiinto veti kuitenkin kuntosalin sijaan ryhmäliikuntatunneille.
– Kuntosali on ok, mutta sinne ei tule lähdettyä yksin, Jenni harmittelee.

 …ja tottahan toki juoksua myös 

Tänä vuonna Jenni treenaa myös juoksua. Tavoitteena on kerätä muutama puolimaraton plakkariin, koska syksyllä on tarkoitus osallistua ensimmäistä kertaa Pirkan hölkkään. Ensimmäisen puolimaratoninsa Jenni juoksi Makin kanssa ”Juokse Sorvassa” -tapahtumassa 16.2.2013. Parivaljakko suoriutui loistavasti matkasta, joten onnittelut siitä molemmille.

– Makin jäätyä ns. eläkkeelle agilityn parista juoksu on nyt meidän yhteinen harrastuksemme. Agilityn ja 8 vuoden iän seurauksena Makin nivelet ei enää kestä jatkuvaa hyppimistä, joten juoksu on hyvä keino purkaa energiaa, Jenni toteaa.

Onnittelut ekasta puolikkaasta!

Pirkan kierros kiinnostaa muutenkin Jenniä tosi paljon. Aikaisemmin Jenni on osallistunut 2 kertaa yöpyöräilyyn ja yhden kerran soutuun. Työn alla on myös hiihtotekniikan opettelu, että pääsisi tulevaisuudessa suorittamaan myös Pirkan hiihdon. Jennin päättäväisellä asenteella tämäkin on täysin mahdollista.

Mitä vuosi 2013 vielä tuo tullessaan? 

Elokuussa Jenni purjehtii avioliiton satamaan rakkaan avopuolison Anssin kanssa. Järjestelyt tosin vievät paljon energiaa ja aikaa. – Stressaa mut hengiltä! Onneksi kaikkea tätä tohinaa ja stressiä pääsee helpottamaan lenkkipolulle, Jenni naurahtaa.

Yhteislenkeillä ajatukset siirtyvät helposti ihan muihin asioihin ja pää saa tuulettua kunnolla. Tulevaa aviomiestä Jenni on kovasti houkutellut mukaan tiimin lenkeille. Pehmittely on siinä määrin hyvällä mallilla, että Jenni on ostanut miehelleen jo juoksupaidan.
– Anssi itse innostui ostamaan lenkkarit, jotka taitaa olla muuten miehen ensimmäiset mitkä on ikinään omistanut, Jenni nauraa.

Varusteet ovat siis kunnossa, nyt on aika tulla mukaan nautiskelemaan lenkkeilyn ilosta.

Hyvistä asioista aasinsillalla paheisiin – onko niitä? 

– Paheiden kuningas on ehdottomasti suklaa. Karkki on hyvää ja karkilla valitettavasti pystyy heittämällä korvaamaan päivän ateriat. Ja mitä tulee tuohon surullisenkuuluisaan lohtusyömiseen, niin suklaa toimii siinäkin loistavasti, Jenni analysoi.

Hän tosin on viime aikoina kiinnittänyt enemmän huomiota ravintoasioihin ja jättänyt makeita hiukan vähemmälle. Tässä olikin pahetta siinä määrin, että muut paheet ei enää paheilta tunnu.

Loppuun vielä määrätietoisen naisen osuva motto:
– Periksi ei anneta! Ei vaikka pikkarit hiertäisi peppuvaossa Pirkan soudussa, Jenni nauraa.

Näiltä tiimoilta Tiimi toivottaa Jennille ja Anssille oikein ihanaa kevättä!

teksti: Mari J.
kuvat: Jennin kotialbumi ja AnuMarkus

Markon Finlandia

40. Finlandia hiihto

Eipä ollut meikäläisen, mutta toinen kumminkin. Valmistautumiseen tähän 50 km rypistykseen Lahdessa oli käytetty aika tiiviisti joka lauantai. Siis koitin käyttää hyväksi tätä jatkumoa, olihan tuo perinteisen tyylin kisapäivä myös lauantai. Kilometrejä oli tuota ennen kertynyt 370 eli paremmin kuin pari vuotta sitten, jolloin plakkarissa oli vasta 130. Kova hinku oli siis parantaa aikaisempaa suoritusta. Olihan pohjatyö tehty reissua varten hiukka paremmin kuin aikaisemmin. Itseluottamusta tuli haettua myös voitelun puolelta, kun perjantaina jätin sukset Startin pisteeseen hoidettavaksi. Teipit siis pohjista sai jäädä unholaan. Sedän luona poikkesin iltatankkauksella ja kuulin heiltä ilouutisen, että ladun varrella tulisi olemaan kannustajia. Finlandia hiihdon reitti teki lenkin Lahden lähimaastossa, joten mahdollista olisi, että setä ja hänen vaimonsa löytyisivät kannustamasta useammastakin kohdasta. Kisateltan hankintojen jälkeen matkasin mukavan etäisyyden päähän anoppilaan nukkumaan. Toiveissa oli, että esikoinen (3kk) ei kauheasti metelöisi, jotta yö saisi nukkua putkeen. No, ei ihan toteutunut, mutta unta tuli riittävästi.

Onko tässä joku mielestäsi vinksallaan?

Kisapäivä koitti. Ei ihan samaa jännittyneisyyttä ollut kuin ensimmäisellä kerralla, mutta aina on outo tunne että joku juttu unohtuu, geeli tai glukoosi tai vaihtokamoista joku, ehkäpä ne puhtaat kalsarit. Aamutankkaukseen kuului kolme palaa ruisleipää, mysliä, muroja, mustikkakeittoa, mehua ja tietysti kahvia. Startti oli 9.30 ja auto starttasi pihasta 8.15. Auton jätin hyppyrimäen kupeeseen, josta puolen kilsan tarpominen kisapaikalle. Ajatuksena oli päästä viimeisen ryhmän kärkeen, mutta se karisi kokonaan vessajonossa. Viimeiseen ryhmään kun sullottiin loput hiihtäjät eli yhteensä noin 1100, niin tiesi että suihkimiseksi menee hiihto. Torvisoittokunta säesti lähtöä, hienoa, vaikka kyllä se tykin laukaus on hienompi. Stadionilta noustaan heti mäkeen, joten jonotukseksi meni. Keli oli kyllä loistava, vaikka lupailtiin plussaa, niin pysyttiin pakkasen puolella -1 tai -2. Joku hihkaisi lähdössä, että kyllä ehtii omaa hiihtoa tekemään 15 km:n jälkeen. Varmaan oli oikeassa, mutta osaltani olin väärässä lähdössä. Tarkoitukseni oli kyllä mennä tuohon edeltävään sakkiin, joka ajallisesti hiihti 3.30-4.30, mutta tuohon olisi pitänyt ilmoittautua jo joulukuussa. 10 km jälkeen en enää malttanut jonotella, joten suihkiminen ladulta toiselle alkoi. Eikä se päättynyt kuin vasta maalissa. Olihan siellä varrella onneksi rauhallisempiakin hetkiä. Tarjoilu pelasi matkan varrella, omat eväät jäivät syömättä. Tuuli kuulemma tuiversi jonkin verran, mutta eipä tuntunut, vaikkakin muutama lumiryöppy tippu niskaan puista. Sehän vain virkisti! Heinsuon kohdalla saavuttiin stadionille, joka tarkoitti 35 km. Siellä oli vastassa sedän vaimo, mutta ei setää. Oli kuulemma hakemassa kameraa. Ei kuvaa tällä kertaa. 5 km ennen maalia oli merkittävä taukopaikka, sieltähän saa KALJAA, loistavaa, eiku lasilliselle. Pari kilsaa meni sopivan sutjakkaasti oluthuurussa, mutta sitten iski joku käsittämätön väsymys ja maalia alkoi kaipaamaan. Olisko ollut olutvaikutusta vai muuten vaan energiat loppu?. Loppulasku stadionille, paremmin meni kuin jollain kansainvälisillä tähdillä eli pystyssä pysyttiin. Sitten vielä loppukiri ja mitali kaulaan, mutta kisatytön halia en saanut, höh. 4.30.17, tunti paremmin kuin viimeksi, ei hassummin. Sijalla (jotain 1800) ei juhlita, mutta vuoden päästä uudestaan. Kuiteskin Mietaata paremmin, kun se ei hiihtänyt kuin 32 kilsaa. Julkkis tuli myös bongattua, muita ei näkynyt. Nyt sitten vaan Pirkkaan valmistautumaan.

Kilpakävelijänä tiimissä

Liityin mukaan teamin juoksuporukkaan viime syksynä. Päälajini on kilpakävely. Osa tiimiläisistä saattaa muistaa tai tunnistaa minut vuoden 2011 Raholan Kympiltä, jonka menin kilpakävellen.

Kilpakävelyharrastukseni on kestänyt jo niin kauan, että tänä talvena minulla käynnistyi 23. kilpailukausi ilman välivuosia. Olen 31-vuotias. Ikäni puolesta pääsen jo kilpailemaan myös veteraanikilpailuissa Suomessa (arvokisoissa sarjat alkavat vasta 35-vuotiaista). Yleisen sarjan kilpailuissa edustan länsitamperelaista urheiluseuraa Ikurin Virettä ja veteraanikilpailuissa Kunto-Pirkat -seuraa.

Talvisin kilpaillaan hallissa ja yleensä naisten kilpailumatka on 3000 metriä. Keväästä syksyyn kävellään ulkona sekä rata- että tiekisoja. Ratamatkat ovat naisilla yleensä 3000 metriä ja 5000 metriä ja tiematkat yleensä 10 km tai 20 km.

Tänä talvena avasin hallikauteni 3. helmikuuta Helsingissä.  Hallikauden ensimmäinen kilpailu oli melkoinen arvoitus. Tammikuu sujui enemmän tai vähemmän sairastellessa, joten harjoittelun perusteella ei ollut oikein kunnon käsitystä nykykunnosta. Onneksi yhden testikävelyn olin alle päässyt tekemään, sen aika oli 17.41, joten siinä oli jokin lähtökohta lähteä kisaan. Koska Pirkkahalli oli kuitenkin ollut jo messujen vuoksi kiinni, niin mitään lajinomaista viimeistelyä en kisaa varten ollut pystynyt tekemään.

Yllätyksekseni kisa lähti käyntiin varsin mukavasti ja tekniikka tuntui hyvältä. Eräs murheenkryyni oli hallin kallistetut kaarteet, niistä en pidä ollenkaan. Liikuntamyllyn hallin radan pituus on 200 m, joten väliaikojen ottaminen oli sentään helppoa. Seuraan kisoissa aina tarkasti väliaikojani. Maalissa olin tyytyväinen aikaani, joka oli 17.15,1. Tästä kisasta tuli myös naisten sarjan voitto.

Seuraava kilpailuni oli 9. helmikuuta Turussa. Kupittaan hallin rata on minulle vielä epämieluisampi: radan pituus on 170 m ja myös siellä on kallistetut kaarteet. Kallistusten lisäksi päänvaivaa aiheutti siis se, että väliaikojen seuraaminen tuollaisella radalla on todella hankalaa. Kilpailu oli muutenkin vaikeampi kuin edellinen kisa. Taistelin sitkeästi kilpailun 4:nnestä sijasta ja hyvän loppuvedon ansiosta sain sen pidettyä. Kisatuntemus ei siis ollut hyvä, joten maalissa yllätyin todetessani, että aikani oli 17.15,77. Olin kuvitellut sen olevan huonompi.

Kauden kolmas kilpailuni oli 17. helmikuuta Tampereella Pirkkahallissa ja se oli kauden ensimmäinen veteraanikilpailu. Itselleni ole juuri mitään merkitystä sille, missä sarjassa kilpailen. Veteraanikisoissa sarjani on N30. Oli ihanaa päästä kisaaman ”kotikentälle”, tuttuun Pirkkahallliin. Hallissa on ihana pitkä 300 m rata ilman kaarrekallistuksia ja siellä on helppoa seurata väliaikojaan.

Numero rinnassa kisasta nauttien

Ennen kisaa olin asettanut tavoitteen, että tulosparannusta tuohon 17.15 tulokseen on tultava. Vauhdinjaollisesti tämäkään kisa ei ollut paras mahdollinen. Talven harjoittelusta on puuttunut kovavauhtinen harjoittelu lähes kokonaan, joten vauhdit ja tuntemukset ovat vähän ”hakusessa”. Noin puoli kilometriä ennen maalia tajusin, että ilman romahdusta saan alitettua sen aiemman aikani 17.15. Kun viimeinen kierros alkoi ja jäljellä oli viimeiset 300 m, kelloni kertoi minulle, että 17 minuutin alitukseenkin on mahdollisuus. Tosin kyseessä oli erittäin epätodennäköinen mahdollisuus, koska melkoisen hurjaa vauhtia saisin pitää viimeisen kierroksen ajan, jotta se onnistuisi. Jostain sain revittyä vielä voimia ja jaksamista (ja sain säilytettyä tekniikankin sääntöjen mukaisena) ja maaliviivan ylitettyäni katsoin kelloa ja huusin ilosta – sen, mitä hengästymiseltäni kykenin. Aikani oli 16.58,03.

Tuohon tulokseen liittyy myös sellainen ilonpilkahdus, että Suomen Urheiluliiton luokitteluvaatimusten mukaan tein tuolla ajalla naisten C-luokan tuloksen, jonka raja on 17.00,00.  

Teille, jotka ette ehkä näitä kävelyvauhteja niin hyvin tunne, niin kerrottakoon vertailutiedoksi vastaavia tuloksia juoksun puolelta. Samassa luokittelussa miesten puolimaratonilla C-luokan tulokseen vaaditaan aika 1.22.00 ja maratonilla aika 3.00.00. Naisten puolella vastaavat tulokset ovat puolimaratonilla 1.40.00 ja maratonilla 3.45.00.

Ilahduttavina hallikaudessani on toistaiseksi ollut se, että nämä tulokset ovat nyt syntyneet lähes pelkällä peruskuntoharjoittelulla. Tavallisesti olen tehnyt jo hallikautta varten pienen kilpailuun valmistavan kauden, mutta pitkän sairastelukierteen sekä leikkauksen jälkeen on ollut pääasia päästä taas kiinni jonkinlaiseen harjoittelurytmiin.

Kerrottakoon nyt sekin, että ennätykseni tuossa 3000 metrin kävelyssä on 14.49,13. Ihan käsittämättömän kovaa vauhtia olen joskus mennyt…

Jenni Lahtinen

Juokse Sorvassa

Sorvassa juostiin 16.2. 10km-50km virallisesti mitatulla reitillä. Tapahtuma keräsi kokoon yhteensä 45 kaksijalkaista juoksijaa + 2 saksanpaimenkoiraa. Juoksu saatiin suoritettua kelpo kelissä ja kaikki näyttivät nauttineen liikkumisesta rennossa tapahtumassa. 

Erityisen miellyttävää oli se, että mukaan oli lähtenyt moni ensikertalainen. 50km:n matkalla nähtiin 4 ensikertalaista puolikkaalla myös 4 ja kympille starttasi myös pari juoksijaa ensi kertaa viralliseen juoksutapahtumaan. Toivomme todella, että kaikille jäi hyvä maku tapahtumasta, vaikka se ei nyt ihan ollut verrattavissa mihinkään citymaratoniin. 

Tulokset löytyvät sivun oikeassa reunassa olevasta linkistä.

Toivottavasti näemme uudestaan 6.4. Silloin on toivottavasti lumetkin jo historiaa.

Terveisin

Markus ja Anu

P.S. tuloksista huomautukset markus.ilva@elisanet.fi

Hetki ennen starttia

Ei ihme, että kärki lähti liikkeelle nopeasti. Kirittäjänä Moona.

Puolimaraton Heiskassa 2.2.2013

Lähdin aamulla Nokian Shelliltä hieman ennen klo 9 Anun ja Markuksen kyydillä Hämeenkyrön Heiskaan puolimaratonille. Matkalta tuli mukaan vielä pari muuta tiimiläistä. Edessä oli ensimmäinen juoksutapahtuma, jossa edustin Team Raholaa.

Kilpailun lähtö- ja maalipaikka oli Hämeenkyrön Heiskan historiallisen tilan piha-alueella. Kilpailupaikka oli siis varsin perinteikäs ja tarjosi hienot puitteet kilpailulle. Kelin osalta lähtökohdat juoksuun olivat loistavat. Aurinko paistoi ja pakkasta oli suunnilleen 5 astetta.

Heiskassa oli mahdollista juosta 10 kilometriä, puolimaraton ja maraton. Kaikki matkat starttasivat klo 11 Heiskan kujalta. Kilpailun reitti kiersi ns. Kalalahden ympäri ja kiertosuunta oli vastapäivään. Kierroksen pituus oli 5274,38 metriä. Reitin alkuosuus oli kumpuilevaa maastoa ja loppuosuus tasaista hyvin juostavaa maantietä, sekä pyörätietä.

Kilpailuun starttasin keskivaiheilta ja onnistuin lähdössä nousemaan jonkin verran ylöspäin. Lähtö onnistui muuten hyvin, mutta reitille oli hieman lähdön jälkeen jostain syystä vedetty muovinauhaa estäen läpikulun ja tämä haittasi hieman juoksua. 1. kierroksen jälkeen nauha oli poistettu. Omalta osaltani juoksu parani kokoajan loppua kohden, kun sain lihakset lämpiämään. Pikku hiljaa ohitin eri matkojen juoksijoita ja huomasin, että vauhti riitti yllättävänkin hyvin loppuun asti. Kympin matkalla juostiin 2 kierrosta, puolimaratonilla 4 kierrosta ja maratonilla 8 kierrosta. Jokaisen kierroksen päätteeksi oli huolto, josta sai suolakeksejä, suolakurkkuja, rusinoita, banaania, urheilujuomaa ja vettä. Huolto toimi hyvin ja energiat riitti loppuun asti. Loppuaika minulla oli 1:42:45. Kilpailun päättyessä en ihan tarkkaan tiennyt omasta sijoituksestani, kun samaan aikaan reitillä oli eri matkojen ja sarjojen juoksijoita. Viimeisen 2 kilometrin kohdalla tein viimeiset pari ohitusta ja tämän jälkeen edessäni ei ollut ihan lähellä ketään, joten odotettavissa oli ihan kohtuullisen hyvä sijoitus.

Kilpailun tuloksiin oli aluksi merkitty puolimaratonille vain voittaja ja hänen aikansa sekä muut neljän parhaan joukkoon sijoittuneet. Ensin luulin sijoittuneeni omassa sarjassani 4. sijalle, kun olin tuloslistalla neljäntenä nimenä. Järjestys oli kuitenkin sekalainen ja lopullinen tilanne selvisi hieman myöhemmin. Tuntui aika uskomattomalta ja hienolta, kun sijoituinkin lopulta 2. sijalle. Hieman myöhemmin olin mukana puolimaratonin palkintojenjaossa ensimmäistä kertaa ja sieltä lähti mukaan kotiin ”poika saunotettavaksi”.

Juhani ja poika

Koski TL:n Petteri Urmas otti miesten puolimaratonilla ylivoimaisen voiton ajalla 1:26:41. Minä sijoituin siis 2. sijalle ajalla 1:42:45. APK-Maratoonareiden Timo Tamminen sijoittui 3. sijalle ajalla 1:44:30. Miesten yleisessä sarjassa mukana oli 5 osanottajaa.

Palkintojenjaon jälkeen lähdettiin kotimatkalle Marin ja Tanjan kanssa. Kilpailusta ei jäänyt mitään suurempia kipuja ja palauduin aika nopeasti. Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin ja kilpailuja riittää. Seuraava haaste on huomenna (16.2.) Jämillä hiihdettävä 42 kilometrin hiihtokilpailu, Jämi42. Kilpailu toimii hyvänä treeninä Pirkan hiihtoon.

Kilpailu oli Team Raholalle kokonaisuudessaan varsin menestyksekäs. Tiimin mukaan lähti Heiskasta yhteensä 8 palkintoa eri sarjoista ja Markku Kyröjärvi Maratoncupin yhteiskilpailusta. Kaikki suorituivat omista juoksuistaan hienosti.

Miesten maratonin yleisen sarjan voitti Lahden Jonathan Tolksdorf ajalla 3:21:57. Markus sijoittui 2. sijalle ajalla 3:46:24, Mikko 3. sijalle ajalla 3:48:30 ja Ville 4. sijalle ajalla 4:07:48. Sarjassa oli mukana 4 osanottajaa.

Anu otti hienosti tiimille voiton naisten maratonin yleisestä sarjasta ajalla 3:46:23 ja Maarit saavutti pronssia ajalla 4:30:48. Marianne Kankaanmäki Ahlaisista sijoittui 2. sijalle ajalla 3:57:22. Sarjassa oli 4 osanottajaa.

Naisten maratonin 40-vuotiaiden sarjassa Endurancen Jaana Thorström otti voiton ajalla 4:05:13. Outi otti tiimille hopeaa ajalla 4:29:44. Maija-Liisa saavutti voiton 50-vuotiaiden sarjassa ajalla 4:30:48. Häjyjen Tarja Pihlajaniemi otti 2. sijan ajalla 5:24:25. Molemmissa sarjoissa oli mukana 2 osanottajaa ja sarjojen tulokset yhdistettiin.

Ville ja Mikko toivat upeat 2. ja 3. sijat Team Raholalle Markku Kyröjärvi Maratoncupissa Maratonin miesten yleisessä sarjassa. Sarjan yhteiskilpailun voitti Lahden Jonathan Tolksdorf. Johanna sijoittui 5. sijalle naisten puolimaratonin yleisessä sarjassa. Sarjan voitti Porin Marathonkoulun Tiina Mäkelä. Sirpa sijoittui 5. sijalle puolimaratonin naisten 40-vuotiaiden sarjassa. Sarjan voitti Kokemäen Tiina Valamaa.

Onnittelut kaikille tiimiläisille hienoista suorituksista. Tästä on hyvä jatkaa. Hyvä me!

Helmikuun raholalainen: Kalle A.

Helmikuun helmenä esittelemme pitkän linjan raholalaisen Kalle A:n. 

Mitä kaikkea tämä aina hyväntuulinen mies on touhunnutkaan?

Muutaman mutkan kautta ja muuta

Kalle on kotoisin Karjaalta mistä opiskelu toi miehen vuonna -86 tekuun Tampereelle. Tamperetta mies onkin sitten kiertänyt urakalla, kun ei millään meinannut löytyä sopivaa paikkaa asettua. Kierrokseen kuuluu Härmälää, Kalevaa, Kissanmaata, Tammelaa, mutta nyt on kulunut 11v. Kalkussa. Kalkusta mies löysi tiensä myös jumpille Raholaan jo n.7v. sitten.

Kalle on varsinainen moniosaaja. Koulutukseltaan mies on koneinsinööri, hän on työskennellyt myyntihommissa joissa myi vaikka hiekkaa beduiineille, nyt on menossa opiskelu tekniseksi isännöitsijäksi ja tämän lisäksi Kalle on opiskellut saksaa 10v. Sampolassa. Ja mainitsee mies harrastavansa myös autojen korjausta. 

Merkkaamassa Raholan Kympin reittiä

Liikkuva Kalle ei sammaloidu

Liikunta on ollut aina Kallelle sydämen asia. Työmatkat on aina taittuneet hyvin pyöräillen ja parhaimmillaan kilometerejä kertyi yli 30km/työpäivä. Pyöräillyn lisäksi ohjelmassa on ahkeraa päivittäistä kävelyä. Normaalin terveysliikunnan lisäksi Kalle käy ahkerasti jumpilla, varsinkin spinning on erityisesti miehen mieleen. -Spinningissä on hyvä meininki ja siinä tulee hikiki, Kalle toteaa hymyillen.

Haastattelija kysyi mielipidettä lihaskuntoa hyvin edistävästä pumpista, koska tiesi herran käyvän myös kuntosalin puolella aina silloin tällöin. -No, pumppia voisi kokeilla ennen kuin 50v. tulee täyteen ja lenkillekin pitäisi päästä vielä nelikymppisen puolella, miettii 47v. liikkuja.

Tähän kohtaan on pakko mainita, että haastattelu tehtiin vain muutama viikko sitten, jonka jälkeen Kalle on nähty pumppaamassa jo useasti. Hatunnosto tälle!!!

Hiki on tullut jo pelkästään tätä kirjoittaessa, mutta ei tässä vielä läheskään kaikki mitä kaikkea Kalle onkaan painattanut menemään.

-94 osallistuin pirkan hölkäänkin ja silloin tuli juostua, mutta se homma jäi harjoituskavereiden puutteen takia, muistelee liikkuja menneitä. Työmatkoilta kertyneet pyöräilykilometrit saivat miehen osallistumaan myös pirkan pyöräilyyn ekaa kertaa vuonna -99 ja sen jälkeen väliin on jäänyt vain yksi pyöräily. Kaksi viimeistä pyöräilyä on taittunut tiimin mukana mukavassa yöpyöräilyssä. Pirkan soudussakin kaveri on nähty tiimin kanssa nauttimassa ihanasta harrastuksesta perä hellänä. ;)

Yöpyörälle kaupan kautta

Matkan varrelta

Kallella on 4v. nuorempi pikkuveli, kenen kanssa on koettu kaikenlaista nuoruudessa. Normaalien koheltamisien lisäksi veljekset olivat mukana VPK:n toiminnassa. Outokumussa pojat osallistuivat suurelle vpk:n leirille tuhansien muiden nuorten kanssa. Leiriltä jäi hyvin mieleen opitut ensiaputaidot sekä aivan huikeat uudet isot paloautot. 

Armeijan Kalle käväisi vuonna -85. Uudenmaan prikaatissa pojasta koulittiin lääkintä aliupseeri. Mainittakoon myös, että Matti Nykänen oli suorittanut oman palveluksensa samaisessa paikassa vain 2v. ennen Kallea!!

-Armeija vei kaikki hiihtohalut. Olimme leirillä ja hiihdimme paljon huonoilla suksilla ja yöllä irtosi vielä paikkakin hampaasta, muistelee puolustusvoimien tuolloinen selkäranka koettelemuksiaan.

Mitä muuta vielä?

Nauravainen ja positiivinen liikkuja toivoo tulevaisuudelta vain terveyttä ja ehkäpä joskus matkaa johonkin pidemmälle.

-Terveyden kannalta on erittäin tärkeää liikkua monipuolisesti ja ryhmäliikunta vie varmasti eteenpäin. Jos menee jumpalle väsyneenä, niin varmasti tulee takaisin pirteänä, kertoo monipuolinen liikkuja kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Kallella ei  tiimin punaista lukuunottamatta lempiväriä  oikeastaan ole, mutta auton kuuluu olla ehdottomasti punainen... tai musta. Ja ainoa oikea automerkki on Nissan!

Pieni pahe on olemassa ja se on yllättäen herkuttelu. Jokainen voi aina kiinnittää huomiota enemmän elämäntapoihin, järkeilee Kalkun Kalle.

Mikä on lempinimesi?  No, Kalleksi mua ollaan aina sanottu, naurahtaa KALLE.

Tiimi toivottaa Kallelle onnea ja menestystä kaikessa mihin ikinä ryhtyykin. Ja lenkeille odotamme miestä myös.