sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Kuvia pitkältä lenkiltä 5.6.

Jännitettiin Anun kanssa vähän etukäteen, että joudutaanko kaksin (tai Moonan kanssa kolmisteen) pitkälle lenkille lauantaina, kun niin moni oli ilmotellut että ei pääse tuleen. Mikä iloinen ylläri sitten olikaan, kun Raholan pihassa meitä odotti jo Mari ja Terttu ja Seppokin hölkkäs paikalle pikimmiten. Lähdettiin liikkeelle ja tarkotuksena siis kiertää se Pyhäjärven poukama, noin 28 kilsan lenkki. Oltiin just lähdetty Raholan pihasta, kun ohitte kaarsi joku auto ja sieltä iloisesti heiluteltiin. Tertun kanssa mietittiin, että jaaha kukahan sekin mahtoi olla. Auto ei ollut tuttu ja niin jatkettiin vaan matkaa. Melkein Vanhan Kirkkotien päässä meidät sai kiinni Juho, joka siis oli heilutellut autosta hetkeä aikasemmin. Sorppa vaan, kun ei tunnistettu :) Niinpä matka jatkui 6 ihmisen ja 1 koiran voimin. Tällä kertaa oli kännykkä mukana ja napsin vähän todisstusaineistoa matkan varrelta..Reitti tässä.

Pyynikillä vihdoinkin suurimmat mäet kavuttu

Pirkkalan lampakset

Meidän lauma Pirkkalassa

 Just juostiin tuolla toisella puolella!!

Kuka muistaa nähneensä tämän?

Väsyneet mutta onnelliset perillä

Suurkiitos Sepolle hyvästä reittiopastuksesta! Oli kyllä hyvä idea, ja jopa omani vieläpä, juosta tällä kertaa myötäpäivään eli Pyynikin mäet ensin ja lopuksi Pirkkalan baanat. Keli oli ihan ookoo, aluksi oli jopa kuuma, mutta Hatanpään kohdalla alkoi tuuli tuntua niin kylmältä, että Pirkkalassa oli lopulta pakko laittaa takki takaisin päälle. Jounikin satuttiin näkemään Raholassa, kun päästiin takaisin. Kolme tuntia ja 11 minuuttia meni 27,6km (garminilla) matkaan - hyvä aamulenkki.Porukka pysyi hyvin kasassa ja vauhti taisi olla kaikille sopiva. Oli kyllä tosiaan uskomatonta ajatella Rajasalmen sillalla, että tuolla toisella puolella me hölkättiin just vähän aikaa sitten :) Kiitos kaikille seurasta omasta puolestani ja onnittelut Juholle omasta lenkin pituusennätyksestä. Oli muilla muuten yhtään nälkä eilen tai tänään?

Toivoo Laura


PS. Tervetuloa kaikki, jotka haluaa olla mukana järkkäämässä sixpäkkiä, huomenna maanantaina klo 17.45 suunnittelupalaveriin liikuntakeskukselle!

3 kommenttia:

  1. Mulla oli ainakin nälkä, eilen ja tänään!
    Todella hyviä kuvia! Onko kyseessä kenties Puma-puhelin? Hienoa, että ryhmä on näin reipasta. Onnittelut Juholle pitkästä lenkistä, maraton häämöttää Tukholmassa vajaan vuoden päästä.

    P.S. Anu ja Moona oli myös nälkäisiä.

    VastaaPoista
  2. No ei oo paljon Pumaphonee näkyny :(
    Loppuuko tää nälkä ikinä??

    VastaaPoista
  3. Lenkki oli kyllä mahtava, ja nälkä sen mukainen. Herran jestas että jääkaapin ovi kävi koko illan ja vielä sunnuntainkin. Nyt pakko jo jarrutella ;). Koska mennään taas? :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.