maanantai 3. tammikuuta 2011

Vuosi 2011

Vuosi on vaihtunut ja on aika polkaista käyntiin vuosi 2011! Paljon kaikkea mahtavaa ja mielenkiintoista on luvassa myös tälle vuodelle, esimerkiksi Kotirataultra 29.1.2011 ,Tukholman maraton 28.5.2011 ja tietysti  Raholan kymppi 22.5.2011! Raholan kymppi on nyt myös Juoksija-lehden juoksukalenterissa ja ilmoittautuminen on "auennut". Lisää tietoa tästä kympistä löydät Raholan kympin sivuilta tästä linkistä. Muistathan mainostaa tätä tapahtumaa ystävillesi ja sukulaisillesi sekä työpaikallasi, jotta saamme kattavan osallistujamäärän tapahtumaamme. Sponsseja kaivataan vielä myöskin, ensimmäiset arvontapalkinnot saimme viime viikolla!

Loppiaisena oli tarkoitus lähteä valloittamaan Tykköön lumiset maisemat edellisvuoden tapaan, mutta ikävä kyllä tätä tapahtumaa ei tänä vuonna järjestetä ollenkaan. Sen sijaan Anu on järjestänyt meille upean yli 30km lenkin loppiaisena 6.1.2011, lähtö klo 9.00 Sorvasta. Omat juomat ja eväät mukaan, juomapulloja on mahdollista täyttää myös reitin varrella! Muistakaa valmistautua tähän vähän etukäteen, että noutaja ei saavu liian aikaisin.

Helmikuussa järjestetään Hassen Tervasaari-maratooni mihin ollaan menossa la 26.2. Näitä Hassen maratooneja on vähän sillon tällön esim. viikkoa aiemmin 19.2, jos joku haluaa osallistua jonain muuna kertana tai intoa piisatessa niitä voi juosta useammankin. Näitä tapahtumia on 13kpl/vuosi, ja näissä palkitaan aina 3 parasta. Sitten on 3 tapahtuman yhteistuloskisa, jossa palkitaan 3 parasta 3 maratoonin yhteistulosta, ja sitten on vielä 10 maratonin yhteistuloskisa. Matkoina on myös 10km ja 1/2-maraton, ja kaikissa näissä on samat kisat pystyssä Tapahtuma on Helsingissä, Merihaan palloilutalolla, lähtö klo.12.00 Kisan järjestäjä Hans Mannsten on toiseksi eniten maratooneja juossut suomalainen!!!!!!

Sitten 2.4. on Unskin 100.maraton. Se lähtee Kiikan uimahallilta ja siellä on mahdollista juosta 10km, 1/2-maraton ja maraton. Tapahtumassa on mahdollista osallistua joukkueena kisaamaan yhteistuloksesta. Joukkuekisassa lasketaan yhteistulos kaikilta em. matkoilta, eli joukkueessa tarvis olla 3 tyyppiä, joista yksi juoksee 10km, yksi 1/2-maratonin ja yksi maratonin. Lisätietoja löytyy molempiin tapahtumiin luonnollisesti juoksukalenterista.
Nyt ollaan myös muutenkin miettimässä vuoden 2011 urheilutapahtumia, jos sinulla on mielessä joku huipputapahtuma (ei tarvitse olla välttämättä juoksu), kerro siitä meille muillekin ja lähdetään porukalla osallistumaan! Pirkan hiihto, soutu ja pyöräily on ainakin varmasti kalenteriin jo merkitty, mutta aina mahtuu uusia juttuja lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.