tiistai 22. toukokuuta 2012

Jaanan ensimmäinen puolikas


Helsinki City Run 5.5. 2012

Kun viime syksynä vahingossa löysin loistavan Team Raholan – juoksuporukan, olin vielä täysin aloittelija näissä juoksutouhuissa.  Nyt olen saavuttanut ensimmäisen etappini kun osallistuin elämäni ensimmäiseen juoksukilpailuun, Helsingin puolimaratoniin. Lähdin uteliaana testaamaan kuinka juoksu sujuu isossa porukassa numerolappu rinnassa. Matkaan lähdin melko luottavaisin mielin sillä olinhan reenannut tunnollisesti koko talven yksikseni tarkan ohjelman mukaisesti sekä raholalaisten kanssa. 



HCR:ään osallistui meitä raholalaisia minun lisäkseni muutama muu, mutta tulimme eri kyydeillä paikalle enkä nähnyt heitä siinä väenpaljoudessa. Ainoastaan Taimiston Niina tuli samalla kyydillä kuin minä ja hänen kanssaan tuli vaihdettua tuntemuksia juoksusta.

Vähän ennen lähtöä sää oli vielä kolea ja ilmassa oli sateen uhkaa.  Ensimmäinen pulmani oli se millä vaatetuksella lähtisin juoksemaan? Katsoin sitten mallia oikeista juoksijoista ja puin päälleni juoksutrikoot ja t-paidan. Näin olikin hyvä juosta. Kun matkaan lähdettiin, sää kirkastui ja saimme juosta suurimman osan matkasta auringon paisteessa. Olin kolmannessa lähtöryhmässä. Lähtöä odotellessa joka  puolelta kuului innostunutta puheensorinaa, mutta juoksun alettua puhe vaimeni ja ympärilläni oli vain keskittyneitä juoksijoita.  Juoksin mielestäni hyvää vauhtia, mutta silti ihmisiä vain vyöryi ohitseni jatkuvasti. Epäilin jo että ohitseni juoksee kohta seuraavan lähtöryhmän juoksijoita. Mutta ei sentään, kaikilla näytti olevan samanväriset numerolaput rinnassaan. 



Puolessa välissä juoksuni alkoi tuntua tosi hyvälle ja päätin lisätä vauhtia. Silloin minäkin sain kokea ohittamisen riemua vähän aikaa! Muutaman kilometrin jälkeen kuitenkin aloin epäilemään etten koko loppu matkaa jaksa niin kovaa mennä, joten hidastin taas vauhtiani.  Eräs nuori mies puuskutti rinnallani ja ihmetteli, että onko noista energiageeleistä hyötyä kun näki minun sellaista ottavan.  Minä asiantuntevasti kehuin niitä, vaikka vielä puoli vuotta sitten ihmettelin mistä ihmeen geeleistä porukat puhuu.  Hän lupasi ensi kerralla kokeilla. Tällä puolimaratonilla samalla testailin juoksuvyötäni ja energiageelejä tulevaa kokomaratonia silmällä pitäen. Kun stadion alkoi häämöttää, innostuin taas lisäämään vauhtia. Viimeiset ylämäet menivät kevyesti, voimia oli jäänyt varastoon. Stadionin portista juostessani tuuletin, loppusuoralla vilkuttelin katsomoon, maalissa tuuletin.  Minä taisin olla ainoa vähän tärähtänyt tuulettaja. Olin hyvällä mielellä kun olin selvinnyt maaliin hyvissä voimin ja olin nauttinut juoksustani. Aika ei päätä huimaa, mutta minulle se oli hyvä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.


                   Jaana Putkinen

4 kommenttia:

  1. Onnittelut Jaana hienosta juoksusta Hesassa! Fiilis oli varmasti mahtava kun stadionille saavuit, sen oikeen tunsi itsekkin kun raporttia luki. Nyt nenä kohti Tukholmaa luottavaisin mielin. Olet valmis suureen haasteeseen ja selviät siitä hienosti :)

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, että löysit Team Raholan! Kanssasi on mukava liikkua ja viettää aikaa! Isot tsempit Tukholmaan!!

    VastaaPoista
  3. Hieno juoksu Helsingissä, onnea Jaana! Ja tosi kiva, kun olet mukana tiimin erilaisissa toiminnoissa. Isosti tsemppiä Tukholmaan, muista sitten tuuletella kunnolla :)

    VastaaPoista
  4. Onnea Jaanalle onnistuneesta neitsytmatkasta, hemmetin hyvään aikaanhan se meni! Tsemppiä Tukholmaan, näytä niille mistä raholalaiset on tehty! ;)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.