torstai 9. toukokuuta 2013

Lauran HCR


Mistä tietää, että kisa lähestyy? No, mulla se ainakin tarkoittaa erilaisten kummallisten aiemmin olemattomien vaivojen ja särkyjen ilmestymistä ja sitä, että armoton jännitys valtaa mielen hetkellisesti. Tällä kertaa oli ehkä vähän enemmän syytä jännittää kuin niin 20:llä aiemmalla kerralla, koska en ollut juossut melkein kahteen vuoteen yli 14,9 km lenkkiä enkä varsinkaan mitään puolimaratoniin viittaavaakaan. Lokakuusta 2012 eteenpäin olin juossut ja urheillut liikunnan riemusta enemmän kuin mistään muusta syystä. Elämän prioriteetit muuttui lopullisesti viime kesäkuussa ja nyt urheilu ei ole enää numero yksi, vaan se on siellä iloisesti ehkä vitosena tai kutosena :) Ja jotenkin tämä uusi järjestys kyllä sopii mulle. Oon juoksennellut yksin ja hyvässä seurassa semmosia mukavia tunnin tai vähän yli lenkkejä ja välillä ampaissut itseni ylittämisen mentaliteetillä vähän nopsemmalle lenkille. HCR:lle päätin lähteä, koska voitin Facebookin kautta Gatoradelta osallistumisen maaliskuun lopulla. Muuten en olisi lähtenyt, koska tapahtuma on kallis eikä reittikään mikään mun suosikki ole.

Tänä vuonna oli porukkaa enemmäin kuin aiemmin ja sen kyllä huomasi. Aikamoista tunkua ja porukkaa joka puolella. Onneksi omalle ekalle puolikkaalleen startannut Jenni haki munkin numeron ja paidan jo aiemmin, joten vältyttiin siltä. Sain kotoa mukaan omat kannustusjoukot, mikä oli enemmän kuin huippua.

Laura ja Jere hetki ennen starttia


Lähtö läheni ja hiivin omaan lähtökarsinaan niin eteen kuin kehtasin eli varmaan viisi riviä ihmisiä oli ennen mua. Mun ryhmän tavoiteaika oli 2.10 (kai) ja ajattelin, että olisin ehkä hiukkasen sitä aikaa aiemmin maalissa. Yritin ilmoittautua jo siihen edelliseen porukkaan, mutta jostain syystä en päässyt. Lähtö koitti ja siitä aloin juosta musiikit soiden omaa hyvää rentoo juoksua. Tällä kertaa päätin keskittyä enemmän siihen fiilikseen kuin esim. sykkeisiin ja se olikin hyvä taktiikka. Hyvältä tuntui ja sain ohitella aika paljon ihmisiä kyllä koko ajan. Mutkin varmasti ohitettiin useamman kerran ainakin alussa, lopussa tuli vaan enemmän ja enemmän vastaan käveleviä selkiä. Kympin kohdalla olin reilusti alle tunnin ja päätin, että juoksen tätä hyvää vauhtia niin pitkään kuin jaksan ja himmaan sitten, kun en enää jaksa :D


Viidentoista kilsan kohdalla alkoi etureisissä tuntua, että pitkiä lenkkejä ei ollut alla ja mietin jo mielessäni, että tässäköhän se kanttaaminen sitten tulee. Yhtäkkiä näin kuitenkin veljeni Jussin seisomassa tien reunassa ja innostuin siitä taas juoksemaan vähän reippaammin hyvällä fiiliksellä. Enää kuus kilsaa maaliin eli vähän reilu puoli tuntia enää - EI PAHA! Nälkä alkoi vaivata ja onneksi pian tulikin huoltopiste, että sain toisen geelin imaistua napaani. Kahdeksantoista kilsan jälkeen tai paikkeilla oli taas vähän ongelmia, kun oli vähän mäkeä ja en meinannut toipua siitä millään. Näin taas yhtäkkiä Jannen ja Jeren tien vieressä kannustamassa ja sain siitä jotain lisäbuustia. Kunnes yllättäen puhelimeni alkoi sekoilla ja musiikki lakkasi kuulumasta. EIIIHH.. Onneksi se ongelma korjaantui pian, koska muuten en olisi välttämättä selvinnyt maaliin. Viimeiset kaksi kilsaa päätin puskea kovaa huolimatta karseista tuntemuksista ja yllättävän hyvin sitä sitten jaksoinkin puskea. Maaliviivan ylitin ajassa 1.54.14, mikä on oma ennätykseni puolikkaalla. Mikäli nyt ei tule mitään tietoa, että reitti olisi ollut alimittainen, kuten tällä hetkellä monien mittarit näyttävät, omani mukaanlukien.


Juoksun jälkeen fiilis oli epäuskoinen, miten ihmeessä mä pystyin tähän? Mutta ilmeisesti niissä pk-sykkeellä tehdyissä mukavissa lenkeissä on sitten taikaa. Mietinpä sitäkin, että miksi en ole vuoden 2009 jälkeen aiemmin tähän pystynyt, vaikka oon koittanut oikeesti? Ehkä tässä ns. downshiftauksessa on ollut mulle ratkaisun avain. Ei se määrä, vaan hyvä fiilis ja paikatkin on pysyneet kunnossa (kopkopkop). Onhan sitä tosin sanottu myös, että raskaus toimii naisella luonnollisena hemohessinä tai jotain, sitähän se Marikin jo ajat sitten mulle sanoi :)

12 kommenttia:

  1. Hienoo Laura, komea aika! Olet rohkaiseva ja hyvä esimerkki allekirjoittaneelle, kun rakennan vauhtisokean VK-paahtamisen sijaan peruskuntopohjia kuntoon ensimmäistä maratonia varten. Aina joskus vähän jänniittää, että teenkö nyt oikein ja riittävästi, kun meno on mukavaa, syke alhaalla ja kilometrit leppoisia jne., mutta tää sun upea aika on todiste siitä että ihan oikeilla jäljillä ollaan. Say "no" to raasto! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna :) Tää nyt oli tämmönen esimerkki, että näinkin voi käydä.. Ilman muuta jatkat omaa hyvää linjaa ja niitä ihania ihania pk-lenkkejä :) Ei kai tässä mitään ihmeellistä ole, tuskin kenellekään on teskun testin jälkeen sanottu, että nyt riittää ne pk:t ;)

      Poista
  2. Loistava puolikas Laura! Oot kyllä niin hienossa kunnossa ihan kaikin puolin, ja kyllä toi pojan putkahdus maailmaan on taatusti vaikuttanut vauhteihin ;D Ja mikä parasta, onneksi sun soitin alkoi toimimaan ja pääsit ennätysajassa maaliin :D Mahtava veto ja tiukka etukeno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari :) Kyllä mää kuule mietin, että nyt jos ei ala musiikkia kuulua, niin voi jäädä ekan kerran puolikas kesken ;)

      Poista
  3. Hyvä Laura, mukava rapsa, kiitos! Mää olen kans aina toitottanut siitä, että rauhassa ja matalalla sykeellä alusta asti kaikille ja edelleen, ne omat rauhalliset lenkit on tärkeitä aina tehdä itse, koska silloin menee just sillä omalla matalalla sykkeellä ja sit kaikki mukavat yhteislenkit tuo ihanaa lisää ja mukavia hetkiä/ rupatteluja ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota tarvitaan, sekä erilaista rytmiä lenkkien suhteen niiden omien puurtamisien sekaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Niin, itte se on omista peruskunnoista kaikkien huolehdittava :) Hyvä porukka ja hyvä seura on bonusta ja plussaa!

      Poista
  4. Huippu suoritus Laura!
    Ja tytöt on niin asian ytimessä ton rauhallisen suorittamisensa kanssa, sitä tarvitaan paaljon, jotta pystytään kuntoa nostamaan ilman vammoja ja pään pettämistä, mutta niin tarvitaan ryhmää ympärillekin.

    VastaaPoista
  5. Jee jee!! Oon niin happy sun puolesta. Mahtava juoksu ja upee enkkaa. Hip hei! Olet elämäs kunnossa nyt :)

    VastaaPoista
  6. Huippu juoksu ja huippumukavasti kirjoitettu raportti:) Onnittelut enkoista ja hyvistä fiilistelyistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritu! Tätä se juoksu on kyllä parhaimmillaan :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.