tiistai 5. kesäkuuta 2018

NUTSINA KUUSAMOSSA

Saatiin viime syksynä idea lähteä toukuussa 2018 Kuusamoon NUTS Karhunkierrokselle polkujuoksemaan, matkoina oli tarjolla 31km, 53km, 80km ja 160km. Tai mun kohdallani voidaan puhua polkusuorituksesta (kävellen siis menin loppusuoran hölkkäpätkää lukuunottamatta). Me valitsimme "sprinttimatkan" 31km.

TAUSTAA eli kuka-mitä-häh

Sports Team Raholan matkaan ajauduin yllytyshulluuttani vuoden 2017 syksyllä, tiimimamma Anun houkuteltua mut Tallinnaan elämäni ekalle puolimaratonille. Liikunnasta/urheilusta oon nauttinut aina, mutta en koskaan oo kilpaillut missään lajissa tai harrastanut mitään lajia vakavissani. Lasten myötä tuli muutaman vuoden sitku-mutku-elämä (ja lisää elopainoakin; projekti etenee ja olo kevenee), josta nyt hiljalleen alan päästä nytku-elämään. Haaveissa on joskus päästä triathlonia kokeilemaan ja omaksi iloksi kisaamaan.

Tallinnasta oli kotiin tuomisina kokemus itsensä voittamisesta, liuta uusia huikeita tuttavuuksia ja aimo annos motivaatiota. Juoksukärpänen siis puraisi. Reissun jälkeen jatkoin crosstrainingia 1-2x/vko, vesijuoksu tuli mukaan uutena lajina ja kuntonyrkkeilyssäkin tuli käytyä, lenkeille pääsy oli ajoittain hyvinkin haastavaa, mutta juoksukärpänen jatkoi sinnikästä surinaansa ja kevään 2018 mittaan pääsinkin jo paremmin (kävely)lenkkien makuun. Asenteella "ei matka tapa, vaan vauhti" ilmoittauduin siis NUTS Karhunkierroksen 31km (matka on todellisuudessa 34km, mutta jostain syystä järjestäjät ilmoittavat sen olevan 31km).



Jaxaa jaxaa.



NUTS Karhunkierrokselle Rukalle lähdettiin sitten lopulta 3 naisen porukassa, neljännen jäsenen sairastuttua harmillisesti juuri ennen kisaviikonloppua. Pitkin syksyä ja kevättä vaihdeltiin watsup-viestejä ahkeraan, pohdittiin varusteita ja treenikuvioita. Kisaa varten hankin uudet kengät (Salomon Fellraiser) ja juomarepun (Salomon), Nikanderilta jo aiemmin tilatut SkyRun-sukat vedin kisa-aamuna jalkaan. Evääksi pakkasin GUn geelejä ja vohveleita, pastilleja, suolapähkinöitä, banaanilastuja, kaksi pientä pyöreää kinkkupiirakkaa (Prisman paistopisteeltä), juomarakko täyteen ja puolen litran pulloon vielä GU elektrolyyttipore ja pisteenä i:n päälle värillisiä turkinpippureita.



Valmiina matkaan!


Kohteessa.



KISAPÄIVÄ KOITTAA

Rukalle saavuttiin perjantaina alkuillasta. Majoitus oli varattu Ruka Chalets Royal Apartments (arvosana 10+). Majoitukseen ei kuulunut aamupala eli ruokatarvikkeet käytiin hankkimassa Kuusamon Prismasta. Kisaexposta käytiin hakemassa numerot ja muut härpäkkeet (mm. kartta, joka hyvin merkityllä reitillä tarpeeton, mutta varulta kaikille mukaan annettu) samalla oli myös pakollisten varusteiden tarkistus (31km pakolliset varusteet; liimaside (6cmx100cm), merkinantopilli, avaruuslakana, kuoritakki sekä juomamuki; kisareitti Kansallispuistossa). Pitkän ajomatkan väsyttämänä uni tuli lopulta helposti ja me kaikki saimme nukutuksi hyvin.




Numerolappu.



Reittikartta.


Aamu otettiin rauhallisesti. Herättiin juuri sopivasti todistamaan miesten 160km voittajan, Antti Itkosen maaliintuloa (astetta kovempi kuntoisempi kaveri, aika hieman yli 20h!!!!). Hotellin parvekkeelta oli hyvät näkymät Ruka tunturille ja maalisuoran alkuun. "Kohta" saman suoran päässä oltaisiin itsekkin.

Bussi 31km reitin lähtöpaikalle Juumaan starttasi majapaikan edustalta klo 12.30. Meidän lähtöryhmämme oli D ja pääsimmekin sen ensimmäiseen aaltoon. Ryhmän neljäs jäsen toivotti vielä tsempit matkaan:






KOHTI RUKAA                                                                                                                                                                  

Juumasta lähdettiin matkaan klo 13.30. Lähtöryhmiä "aallotettiin" sillä alussa oli tiedossa kapeita kohtia sekä muutamat riippusillan, joihin polkukansa päästettiin noin 2m välein. Oulankajoen varren jylhät maisemat tekivät kyllä lähtemättömän vaikutuksen. Alkumatka oli kapeita kohtia ja jyrkkiä portaita lukuunottamatta helppokulkuista näin kokemattomallekkin polkuilijalle. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, mutta onneksi polttavimmat helteet eivät tälle päivälle osuneet. Porukan kaksi muuta jäsentä ovat lajia enemmän harrastaneita ja kuntotasoltaan parempia kuin minä, joten heillä matka taittui heti alkumatkasta parempaa tahtia (tekivätkin hienot suoritukset!). Oma tavoitteeni oli päästä maaliin 10 tunnissa, kävellen.




Lähtötunnelmaa.









BASECAMP, EKA HUOLTO

Matka taittui sujuvasti hyvällä fiiliksellä ensimmäiseen huoltoon noin 10km lähdöstä. Huoltoteltassa ja sen ympärillä oli asiaankuuluvaa säpinää, osa istuskeli nauttimassa eväitä, osalla oli selvästi lyhyempi pit-stop meneillään. Oma tauko oli lyhyehkö, juomarakko täyteen, vähä sipsiä, banaanin pätkä ja ah niin taivaallisen hyviä mandariineja.

Omia geelejä nautiskelin tiimimamman ohjeistuksen mukaan noin 5km välein. Basecampilta lähdettäessä mentiin alkuun pölisevää ja hikistä metsätien pätkää (polkukansan keskuudessa pätkä aiheutti paheksuntaa), mutta nopeasti sukellettiin taas metsikköön. Seuraava huolto olisi edessä Konttaisissa, matkaa sinne oli arviolta 16km. Maisema muuttui, pitkospuita suoalueiden yli ja muutoinkin aukeampaa maastoa. Väkeä lappasi ohi oikealta ja vasemmalta. Hyvä yhteishenki tuntui kuitenkin vallitsevan. Oma matkanteko alkoi tökkiä, vas nilkka/jalkaterä päätti lopettaa yhteistyön, huonosta tekniikasta johtuen varmaan muutamaan kertaan venähtänyt matkan varrella. Kilometrit 18-23 olivat kerrassaan tuskaista taivalta, tuli tehtyä päätös keskeyttämisestäkin. Suomen luonto antoi kuitenkin parastaan, mahtava keli, kerrassaan upeat maisemat. Yhden metsäautotien varteen pysähdyinkin sitten pitämään omaa taukoa ja kaivoin repusta Buranat. "Eteenpäin vaan, vaikka sitten askel kerrallaan", tiimimamman sanat takaraivossa kaikuen päätin jatkaa matkaa. Mahtavaa oli huomata kuinka polkukansa pitää huolta omistaan. Useampi ohimenijä kyseli vointia ja tiedusteli onko kaikki hyvin, samoin matkalla klenkatessani sain kyselyjä voinnista, muutaman kanssa pidempäänkin juteltiin. Matka seuraavaan huoltoon tuntui välillä loputtoman pitkältä. Tuli eräänkin kerran mietittyä reissun järkevyyttä ja elämää monelta kantilta. Vaan kuinkas sitten kävikään...











KONTTAINEN

Monenlaista matkaajaa oli poluille päätynyt. Matka huoltopisteelle tuntui pitkältä muistakin, sevverta värikästä kielenkäyttöä poluilla kuului. Vaan vaivannäkö kannatti, tiukahkon nousun ja jyrkähkön laskun jälkeen viimein saavuttiin huoltopisteelle. Täällä meininki olikin jo rauhallisempaa, suurin osa reiteille lähteneistä taisi olla jo maalissa tai hyvää vauhtia matkalla sinne. Päätin pitää kunnon tauon ja tasailla vähän fiiliksiä. Burana oli tehnyt tehtävänsä ja vas jalan kipu oli tiessään. Juomarakko täyteen, sipsiä, suklaata, banaania ja ah niin taivaallisen hyviä mandariineja, lisäksi vielä vähän omiakin eväitä. "Onkohan tästä vielä pitkälti matkaa?" kysyi herrasmies (Markku) eväiden syönnin lomassa. "Ei kai tässä kilometrejä enää paljoa ole, mutta maastollisesti pahin on edessä". Näin oli kaikki etukäteen pelotelleet. "Konttaisista eteenpäin pääsee vaan nelivedolla", muistan lukeneeni jostain blogista. Vaan eipä auta, se on lähdettävä ottamaan asiasta selvää ja viimeiselle taipaleelle kohti maalia. "Tästä vielä 5km maaliin" luki lapussa Konttaisista lähtiessä, joku oli vielä lisännyt kylttiin hymynaaman ja "lohdullisen" AINAKIN. Oman aikatavoitteeni olin tässä vaiheessa jo haudannut, enkä katsellut mittariani enää lainkaan loppumatkalla (eikä se mitään olisi hyödyttänytkään, virransäästäjä oli ollut jo ties kuinka kauan näytöllä). Heti ensimmäisessä nousussa otettiin kyllä luulot pois...ja niitähän riitti...nousuja meinaan.




Ilon kautta.


Joku oli reittimerkkiin piirtänyt hymynaaman, itseä ei ihan niin paljon hymyilyttänyt. Onneksi ei tarvinnut yksin matkaa jatkaa, vaan Markun kanssa yhtä matkaa taivallettiin kohti Rukaa. Viimeiseen (ainakin) 5km mahtui kolmen vaaran ylitys, joista Valtavaara oli jyrkin. Välillä polun varteen oli viritelty köyttä, josta sai tukea ja apua joko ylöspäin könyämiseen tai alaspäin lasketteluun. Askel-askeleelta matka eteni. Vaikka välillä ei tiennyt itkeäkkö vai nauraa kun nousut ja laskut tuntuivat vain jatkuvan, oli fiilis silti hyvä. Osin tästä kuuluu kiitos Markulle ja kävihän siinä matkanvarrella moneen kertaan mielessä muut tiimiläisetkin omissa suorituksissaan. Kunnioitan kaikkia KK18 suorittaneita, erityisesti niitä 160km sissejä, joista yhden kanssa käveltiin Valtavaaran ylityksen jälkeen hetken matkaa. Puolin ja toisin tsempattiin, pysähdyttiin antamaan suolaa ja tsemppiä myös polun varteen pysähtyneelle rouvalle, jolla jalat kramppasivat pahemman kerran. Itselläkin oli pariin kertaa pohjekramppi kyllä lähellä, mutta onneksi ohimenevästi.












Viimeinen nousu Ruka tunturin reunaa pisti vielä kerran miettimään touhun järkevyyttä, mutta sinnillä mentiin eteenpäin. Tasaisemmalle osuudelle oli joku kivistä askarellut "450m", maali oli siis jo lähellä. "Irtooko pieni hölkkä?" kysyi Markku ja irtosihan se. Ikäsarjani kolmanneksi viimeisenä taisin tulla maaliin, mutta olo oli kuin voittajalla. Kaikki matkan varrelle osuneet murheet oli kuin pois pyyhityt. Ihan mahtava tunne! Porukan nopeimmat olivat vastaanottamassa, se lämmitti mieltä. Mitalli kaulaan ja kohti majoitusta. Saunaan, pizza ja palautusjuomana Lonkero <3 ei siihen hetkeen muuta kaivannut. Oli kiva vaihtaa kokemuksia ja tarinoita matkan varrelta muiden kanssa, eihän siinä heti unikaan tullut silmään. Mahtavasti oli mennyt kaikilla ja kaikki alittivat aikatavoitteensa. Minäkin!



Maalissa.





Seuraavana päivänä lähdettiin aamupalan jälkeen ajelemaan kohti Tamperetta. Tätä tapahtumaa ei voi kuin kehua, järjestelyt toimivat kaikin puolin, maisemat olivat huikeita. Omaan suoritukseeni olen tyytyväinen. Tankkaukset onnistuivat hyvin, eikä tullut yhtään rakkoa vaikka niitä pelkäsin (kuiva kelikin tietysti auttoi asiaa), varusteet toimivat.



Mitä tältä reissulta jäi käteen: mahtava kokemus, tunne että pystyy ja jaksaa (reidet ei hapottaneet missään vaiheessa, kiitos crosstrainingin lukemattomien kyykkyjen), jumiutuneet pohkeet (niistä toivuttiin muutamassa päivässä), pari mustaa varpaankynttä, uusia tuttavuuksia :) Tulipa mieleen sekin että tässähän vois ruveta oikeestikkin lenkkeilemään...



Lähtisinkö uudestaan? Hell yeah!

Mutta pysytäänkö Rukalla, mennäänkö edelleen "sähäkästi" sprinttimatkalla vai... Se jää nähtäväksi ;)


Teksti: Mariia Silvennoinen

Kuvat: Mariia Silvennoinen ja Onevision

1 kommentti:

  1. Askel, askeleelta jaxaa, hyvin toimittu, se oli siinä ja itselle näyttäminen, että pystyy ja venyy!

    VastaaPoista