perjantai 14. toukokuuta 2010

Kisaraportti: Koskue helaventti 13.5.

HUOM! 15.5. Lisätty Mimmin ja Mikon stoorit.

Koskuen Helavanttiä oli hehkutettu ja odotettu innolla tiimiläisten keskuudessa jo jonkin aikaa. Ihana vaihteleva maasto ja luonnonkauniit maisemat houkuttivat kovasti.

Maija-Liisa, Tarmo, Markus, Mari, Anu ja Marjo
(kuvasta puuttuu Laura, Mimmi, Mikko ja Jouni)

Helatorstaiaamuna Raholassa kokoontui hyvä 10 hengen porukka ja pakkauduimme kahteen autoon ja lähdimme kohti Koskuetta. Ilma oli ihanan kesäisen KUUMA! 20 astetta lämmintä ja auringossa varmaan tuplasti enemmän.
 
 Tavoitteita?

 Jännitystä ilmassa

Kuinkas siinä sitten kävikään, annetaan taas juoksijoiden itsensä kertoa:

Marjo:
Joo eli tosiaan tää oli mun ensimmäinen puolimaratonini, jota olin jännittänyt jo maanantaista asti. Menomatka paikalle sujui hyvin, tietysti oli perhosia vatsassa, mutta hyvän seuran avulla jännitys pysyi kurissa. :)

Lähtöviivalla kaikki oli hyvin, mutta kun lähtölaukaus tuli, iski pieni epätoivon poikanen, kun kaikki lähti niin lujaa juoksemaan. Muistutin siinä itselleni, että nyt täytyy ottaa rauhallisesti että jaksan, enkä mä voi ekalla kerralla (enkä kyl viä toisilla ja kolmansillakaan) pysyä muitten mukana.

Eka kierros sujui todella hyvin, mihinkään ei sattunut, ilma oli loistava ja reitti aivan ihana
Tokalla kierroksella alkoi jo polveen sattua, mutta onneksi kipu hellitti jo parin kilsan jälkeen. Pikkasen toinen kierros tuntui puuduttavalta, mutta meni kuitenkin tasaisen hyvin.

Viimeisen puolen kilsan kohdalla Anu ja Markus oli vastassa kameroineen, ja maaliviivalla oli koko Raholan porukka. Oli oikein mukava tulla maaliin, kun siellä oli niin ihanat kannustusjoukot onnittelemassa ekaa suoritustani. Joten iso kiitos kaikille! :)

Eka puolikas plakkarissa!


Mari:
Vihdoin pääsin paljon kehutulle Koskuen puolimaratonille. Ihana paikka kaikin puolin. Reitti oli mukavan vaihteleva asfaltin ja soratien vuorotellessa jalkojen alla. Lämmin keäinen keli helli juoksijoita toden teolla. Siis kaikki oli taas niin kohdallaan koko tapahtumassa. Ja tietty uus enkka (1:51:04!!!) lämmitti mieltä ;).Tarmon kanssa jälleen kirmattiin ritirinnan maaliviivan yli.Tästä tulossa "paha" tapa :) No, pokaalikin omasta sarjasta tuli siis ansaitusti juoksemalla.Niin hyvä fiilis jäi, että sinne on pakko päästä ens vuonna uudestaan.

 Ennätystehtailijat maalissa :)


Maija-Liisa:
Ensimmäinen "oikea " juoksutapahtuma talven jälkeen hieman jännitti ennen starttia. Jännitys kuitenkin katosi jo ennen lähtölaukausta, kun suurin osa juoksuun lähtijöistä oli omia tuttuja punapaitaisia kiitäjiä.

Juoksureitti oli hyvä - vaihteleva ei kuitenkaan liian vaativa. Hiekkatiet kuusikon keskellä toivat mieleen lapsuuden - teki mieli pysähtyä sen harmaan vanhan talon kohdalla ja kurkistaa sisälle - oliko mummu kotona. Myös koirien haukunta ja lannan tuoksu antoi lisäpotkua menoon.

Ensimmäinen kesän juoksu osoitti sen, että talven yli jatkuneet juoksulenkit eivät ole menneet hukkaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Maija-Liisa maalissa - ja enkka tuli

Laura:
Omalta osaltani voin kertoa, että juoksu oli suurimmaksi osaksi täyttä tuskaa. Noin 11-14 kilometrit oli ihan suht ok, mutta muuten tein kuolemaa koko ajan. Noin 18 kilsan kohdalla yhytin Jounin, jolla myös oli omat ongelmansa. Energiaa riitti, mutta jalat oli ihan tukossa ja juoksu ei kulkenut. Onneksi Jouni jatkoi mun kanssa matkaa loppuun saakka, muuten olisi varmaan epätoivo iskenyt ja olisin jäänyt reitin varteen itkemään pienenä pallona. Jälkeenpäin kun katoin sykekäyrääni, niin huomasin, että olinkin mennyt koko matkan yli anaerobisen kynnyksen ja vikalla kilsalla keskisyke oli jo 174 (Teskun mukaan maximi oli 172). Että ei se ihme, että tuntui pahalta. Oli ihana kaartaa maalisuoralle, kun siellä oli iso joukko omia punapaitoja odottamassa ja kannustamassa. "Jaxaa jaxaa" huutojen siivittämänä kompuroimme Jounin kanssa maaliviivan yli ja kuulimme päässeemme pokaaleille - huippua :) Muutaman vesilasillisen jälkeen alkoi olo jo kohentua ehkä Jounikaan ei kuitenkaan heitä niitä lenkkareita sinne saunanpesään ainakaan lopullisesti? Kiitos kaikille kannustuksesta - jo sen takia kannatti lähteä.

Lopultakin se on ohi 

Yhdessä maaliin kirmasivat myös Mimmi ja Mikko. Mimmi lähti alussa kovaan vauhtiin ja kuulemma se kostautui sitten loppupuolella ja Mikko sai Mimmin kiinni alle kilsa ennen maalia. Taisi siinä hätäkässä tehdä Aaltosen perhe omat enkkansa. Onnea!

Mimmi:

Koskueen lähdin jännittyneenä kun tiesin muiden juosseen Tuusulassa niin lujaa ettei mitään rajaa....
No,automatka taittui hauskassa seurassa nopeasti ja perillä huuli lensi vielä lähtöviivallakin.

Juokseen lähdin haipakkaan tahtiin ja takaraivossa oli kokoajan ajatus,että jos tätä vauhtia jatkan ,ni noutaja tulee...(syke 177-180 koko ajan). Ja niin se melkein tuli.7 kilsaa meni hyvin ja lujaa mut sitte alko energia huveta,tuntu kuin olis suossa juossu. Jalat olis toiminu,mutta löpö loppu. Toisen kierroksen meninkin jälkihöyryissä,polttoaine loppu,mutta sisulla maaliin ja tulihan se kahden tunnin alitus ponnisteltua. Reitti oli vaihteleva ja kauniita maalaismaisemia on aina kiva katsella.

Kiitos kaikille mukanaolijoille,mahtavan hauska tiimi meillä=)


Mikko:

Puitteet oli kohdallaan ja seura vallan mainiota torstain pikku pyrähdykseen. Homma alkoi pukkarissa jo tutuksi käyneellä teippailulla, tällä kertaa nipplet peiteltiin lepakoilla, joista toinen tosin lenteli alemman tapulin juureen jo ekalla kierroksella.



Juoksu meni sinällänsä tosi hyvin ja eka kymppikin taittui aikaan 55.jotain. Parilla viimesellä kilsalla rupes vähän jo tuntuun heikolta, mutta sitten kun muisti mitä hihassa lukee niin unohtu kermaperseilyt ja vauhtia kiristäen painettiin loppuun saakka. Muutenkin juoksu on ihan kivaa kun jättää silmälasit pukkariin ja vetää myyränä kisan läpi, aina näky edessä joku punapaitanen mikä oli pakko saada kiinni ja kattoo kuka se on, nytkään en tunnistanu Mimmiä (pyöritty kimpassa vuodesta 1993), ennen kun berberi oli niin lähellä että olis voinut kätellä. Siinä sitten tuli vedettyä wifen kanssa vimosen kilsan niin myötä- kuin vastamäkikin aina maaliin saakka. Paluumatkalla Mimmi kehui keksineensä keinon millä saa pidettyä allin kurissa (Markus, kyse ei ole Arista), vastaus on Anun jumpat joista moni Koskuen lenkkeilijöistä oli kuuleman mukaan jäänyt paitsi..

Halaus x 2

Anu ja Markus tulivat odotetusti omien sarjojensa voittajina maaliin, kuulemma oli rankempi tämä puolikas kuin edellisen viikonlopun HCR. Hienosti se meni silti. Anu pääsiu vielä kauniiksi lopuksi seudun Rovastin kainaloon, joka iloisesti kommentoi tapahtumia ruohonjuuritasolta.

Onnelliset maalissa

Anu ja Rovasti

Jotain Team Raholan menestyksestä kertoo sekin, että porukka toi kotiin yhteensä 8 pokaalia, wau!

Hyvä Team Rahola

6 kommenttia:

  1. Oli todella hyvä reissu ja juoksu. Parasta oli hyvä seura. Mahtavasta porukasta moni teki ennätyksensä, yksi juoksi mahtavan ensimmäisen puolikkaansa ja muutenkin meni putkeen.

    Ja toivottavasti kukaan ei ala sitä saunaa lämmittään tossuilla. ;)

    VastaaPoista
  2. Joo reissusta jäi todella hyvä mieli. Ollaan me vaan aikas mahtava porukka :). Seuraavaa reissua odotellessa.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut sinne myös ylläpidolle ym... kävijälaskurissa on paukkunut näköjään kymppi jo.Kuvautin oikean nilkkani tänään, lääkäri sanoi että se on ainakin väljä ja virheasentoa, pohjalliset saattais olla hyvät.Eli keskiviikon ok soittoa odotellessa :)

    VastaaPoista
  4. Joo kävijöitä pukkaa ihan uskomattomia määriä! Ei muuta Sinmo ku nytte pohjalliskauppaan vaan :) Toivottavasti saat koiven kuntoon.

    VastaaPoista
  5. Jeps, eli löytyi hiukan poikkeavaa ??? telaluun liikakasvu eli tsekkaan sen vielä ortopedin kautta...mä tunsin sen kyll et joku hankaa silloin tällöin...

    VastaaPoista
  6. Toivotaan että saat Sinmo jalan kuntoon ja pääset taas mukaan yhteislenkeille. Kaikenlaisia vaivoja sitä meidänkin porukkaan mahtuu ;)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.