Lotan eka maraton Tykköön Kesäyössä 7.7.2012

Alkukesän mukavasti menneen HCR:n puolikkaan jälkeen aloin varovaisesti haaveilemaan, että josko jo tänä kesänä uskaltautuisi kokonaiselle. Niinpä koitin hiukan pidentää lenkkejä parin seuraavan kuukauden aikana. Silti lopullisen päätöksen uskalsin tehdä vasta kesäkuun loppupuolella; Tykköön kesäyönmaraton olisi SE eka. Koitin siskoani Annaakin kovasti ylipuhua mukaan, mutta hän pitäytyi alkuperäisessä suunnitelmassaan urakoida 'vain' puolimaratonin samaisessa tapahtumassa. Edeltävällä viikolla otin sitten tosi rauhallisesti, vain muutama lyhyt ja kevyt lenkki ja muutaman päivän neste- ja hiilaritankkausta. Ilmat olivatkin mitä kesäisimmät sillä viikolla, suorastaan hellettä loppuviikolla.

Aikamoinen jännitys oli kyllä päällä, tuntuu että edeltävän yön unet jäivät kyllä todella vähiin, eikä sitten iltapäivästäkään uni tullut silmään vaikka koitin pieniä päivätirsoja ottaa. No, vihdoin klo 19 starttasimme kohti Kankaanpäätä ja Tykköötä Annan kanssa. Olimme perillä hyvissä ajoin ja ajelimmekin autolla reitin, jonka minä siis tulisin kiertämään neljään kertaan, läpi. Ei paha, mukavaa maalaismaisemaa asfaltilla ja osan matkaa pientä hiekkatietä pelto/metsämaisemalla eikä mitään isompia ylämäkiäkään havaittavissa.. Sitten haettiin numerolaput ja chipit ja vietiin tavaroita pukkarina toimivaan koululuokkaan. Ja siihen ainoaan vessaan jonottaessa vierähti myös muutama tovi. Sitten vaan yleistä häröilyä alueella ja varustuksen tarkistusta sataan kertaan.. Ilma oli lähes trooppisen lämmin ja todella kostea. Ukkostakin oli luvattu yöksi. Päätin selvitä kahdella pienellä juomapullolla vyössä, koska huoltopisteitä kuitenkin oli ihan mukavasti tarjolla. Geelejä ja suolaa pakkasin kanssa vyön taskuun. Kivasti tuli tsemppausta muilta tiimiläisiltä, josta porukkaa osallistumassa molemmille matkoille. Olin kyllä tässä vaiheessa niin jännityksissä, että muistikuvat aika hataria :)

Jännitystä ilmassa

Startti tapahtui sitten vihdoin kello 22. Lähdin matkaan omaa, rauhallista vauhtia, musiikista ja maisemasta nauttien. Mukavasti se jännitys sitten alkoi haihtua siinä ensimmäisten kilometrien aikana, oikeastaan olo oli ihan rauhallisen varma ja tiesin jotenkin että pystyn tähän ja vedän tän loppuun, vaikka mitä tulisi. Ihan ekoilla kilsoilla oli lehmälauma, joka hiukan uteliaana tuijotteli juoksijoita tienvieren aitauksesta, muistan ajatelleeni, että eipä taida teitä enää kolmen-neljän tunnin jälkeen paljon ihmetyttää kun viimeistä kierrosta tästä ohi taaperran. Kaikkea kummallista sitä mielessä liikkuu ja ympäristöstä havaitseekin pitkän suorituksen aikana.

 Kolme ekaa kierrosta menikin siinä ihan mukavasti omalla vauhdilla tasaisesti siihen 33 km asti. Välillä sateli rankastikin, mutta oikeastaan se oli vain piristävää, kun ilma oli kuitenkin melko painostava. Ainoa haittapuoli oli, että tuli vähän hämärää siellä metsäosuuksilla kun satoi. Oli kuitenkin aina piristävää kun tuli tuttuja vastaan ja tuntemattomatkin morjesteli. Järjestäjien puolelta oli kanssa mukavaa tsemppausta ja jutun heittoa. Pointsit heille siitä.

Otin geelejä ja suolaa suunnitelmani mukaisesti ja sitä nestettä kyllä kului hurjat määrät! Tuntuu, että omiakin pulloja sai täyttää melkein joka huoltopisteeltä, jotenkin se ilma oli niin kuluttava. Koitin vuorotellen juoda vettä ja urheilujuomaa, ettei krampit iskisi. Ja onneksi oli sitä suolaa, niin se neste tuntui kuitenkin ihan hyvin imeytyvänkin. Viimeisellä kierroksella alkoikin sitten hiukan tossu painaa ja askel hidastua, mutta mitään varsinaisia fyysisiä vaivoja ei ollut eriteltävissä. Ei edes se jalkapöytä, joka oli vihoitellut enemmän tai vähemmän Helsingistä asti. Huomasin siinä samalla todeksi Anunkin paljon muistuttaman yleisen lihaskunnon tärkeyden; sen verran juoksu alkoi loppukierroksella tuntumaan vatsa- ja hauisilihaksissa! Yö alkoi jo melkein vaihtua aamunkajoon viimeisiä kilsoja taivaltaessa. Anna lähtikin sitten vikalle kiekalle autolla vielä tsemppaan ja ottaan kuvia, muistan jo vähän hermostuneenikin kun ajeli siinä vierellä ja otti kuvia sekä tuputti kaikkea mahdollista evästä, vaikka mä mielestäni jaksoin ihan hyvin :) No, ehkä se vauhti oli sen verran jo hitakaista, että siskoparka ajatteli mun kyykähtävän hetkenä minä hyvänsä.

 Viimeisillä neljällä kilsalla oli sitten sitä hiekkatietä ja lopun asfalttiosuus, jossa tuntui olevan se reitin ainoa ylämäkikin. Vähän joka paikkaan jo koski ja jomotti, kun maali vihdoin vikan mäen päällä häämötti hämärässä aamuyössä.. ja siellä tiimin porukkaa ja Anna vastassa ja vikat kymmenet metrit kannustamassa! Mahtava tunne kyllä, oli se sen arvoista, ajattelin kun makaronijaloillani sen maaliviivan vihdoin ylitin kello 02.50. Voittajafiilis, eipä muuta voi sanoa! Suurkiitos ihanalle siskolle huollosta ja tsemppauksesta ja tiimiläisille kovasta kannustuksesta.

                                     Eka on takana ja monta edessä

Lotta

p.s Ainoa harmitus reissussa oli, että puhelin oli jostain syystä mennyt välillä pois päältä ja sports trackerista jäi juuri ne kriittiset viimeiset kymmenen kilometriä pois. Tämä sitten oli suurin huoli maalissa :D