Reykjavik marathon 2012

Team Raholan retki Reykjavikiin

Vihdoin koitti päivä mitä oli odotettu kuukausia eli saimme lähteä matkaamaan kohti mystistä Reykjavikia ja Islantia. Matkaan lähdettiin torstaina ja takaisin tultiin maanantaina, näiden päivien väliin mahtui kaikenlaista mukavaa ja suorastaan hämmmästyttävää.

Ensimmäinen hämmästyttävä asia oli se, että lähes 30 tiimiläistä selvisi ilman minkäänlaista kommellusta perille Islantiin. Torstaina perille päästyämme tähtäimessä oli päästä syömään ja hieman tutustumaan kaupunkiin ja näin myös kävi, Markus tosin joutui totemaan 1,5 vuorokauden valvomisen riittävän ja toteutti haaveensa painaa pää tyynyyn. Matkaan oli siis päästy ja heti matkan alusta oli käynyt selväksi, että paikka on mitä kaunein ja ihmeellisin, vaikka olimme vasta nähneet vain hyvin vähän.

Tiimiläisten tulppa rappusissa
 

Perjantai ja lauantai kuluivat perinteisten juoksumatkojen tyyliin expossa käynnissä, tankkauksen viimeistelyssä ja luonnollisesti juostessa. Expo oli hyvin järjestetty ja itse juoksutapahtumassakaan ei ollut valittamista. Juoksu starttasi lauantai aamuna maratonin ja puolikkaan osalta klo 8.40 ja kymppi lähetettiin liikkeelle klo 9.35. Reitti oli mukavan vaihteleva, kaunis maisemiltaan ja kannustusta riitti.

Maratonin reitiltä

Sunnuntaina oli vuorossa henkeäsalpaava retki missä tutustuttiin aivan mielettömän kauniisiin maisemiin, mannerlaattojen saumakohtiin, tulivuoriin, geysireihin, putouksiin sekä Blue Lagooniin missä pulikoimme oikein urakalla.

Tiimiläiset rentoutumassa Blue Lagoonissa

Kaikkiaan matka oli ikimuistoinen ja Islantia voi suositella ihan kaikille.

Mutta sitten juoksuihin. 12 tiimiläisistä ampaisi maratonille, 5 puolikkaalle ja kaksi kympille. Maratonille lähti 4 ensikertalaista, puolikkaalle yksi ja kympillä depytoi kaksi tiimiläistä. Juoksut sujuivat loistavasti ja uusia ennätyksiäkin syntyi. Tässä hieman raporttia juoksuista. Olkaa hyvät!!

                                                    Ritun eka muttei vika

Pitkä lenkki: Reykajvikin maraton 18.8.2012

 Kaikkea sitä saa päähänsä, kun alkaa juoksemaan Team Raholan porukassa! Aloitin juoksuharrastuksen noin vuosi sitten tavoitteena puolimaraton. Viime syksynä Anu sitten alkoi jo haastelemaan, että eikös Ritukin juokse ekan maratoninsa Reykjavikissa. ”Hups, ai mää vai.” No niin siinä sitten vain kävi, että olin Reykjavikin maratoonareiden kanssa lähtöviivalla aamun varhaisina hetkinä jo klo 8.40. Hotelli oli mukavasti kävelymatkan etäisyydellä, joten olimme hyvissä ajoissa lähtöalueella. Ei muuta kuin joukon hännille odottamaan starttia, mitään aikatavoitetta en pystynyt itselleni asettamaan. Tärkeintä olisi juosta hyvällä fiiliksella ja maaliin asti. Hivenen pelkäsin, miten 1,5 viikkoa sitten tapahtunut varvastapaturma vaikuttaa juoksuun.

 Olin valmistautunut maratonille ronskilla tankkauksella: hiilaripitoiset pasta-annokset ja malton-juomaa oli tullut nautittua varmasti enemmän kuin mitä olisin edes tarvinnut. Olo oli todella tuhti muutama päivä ennen juoksua. Ja  vaikka kommenttini aiheuttivat hilpeyttä, tunsin oikeasti olevani lihava ja masentunut. Ihmettelin, tätäkö tämä maratonille valmistautuminen teettää.

Ritu valmistautuu

 

Aivan uskomattoman hienoa oli päästä liikkeelle. Ensimmäiset pari minuuttia meni kävellessä, jotta edessä oleva porukka pääsi alta pois. Ihan alkukilometreillä oli paljon omakotitaloasutusta ja asukkaat olivat kannustamassa kattilakilistyksin ja huudoin juoksijoita. Kiitin kannustuksesta käden heilautuksilla. Maija, Elisa ja Markus juoksivat kanssani ensimmäiset kymmenen kilometriä. Vilkuilin välillä kilometrivauhtia ja taisin muutamaan kertaan todeta toiselle ensikertalaiselle (Markus), että ehkä meidän kahden kannattaisi vähän himmata vauhtia. Pelkäsin, josko vauhti ei riittäisi koko juoksumatkalle tai jos matkalla tulee ongelmia.

 

Kympin paikkeilla oli mukava nähdä tiimin kannustajia. Tulimme tällöin Markuksen kanssa kahden, Maija ja Elisa menivät hivenen edellä. Hyvä fiilis vain jatkui ja voimia oli todella hyvin. Toivoin koko ajan, että aurinko ei näyttäytyisi, pilvinen keli olisi ollut aivan täydellistä. Ei vain käynyt ihan niin kuin toivoin, aurinko alkoi tosiaan näyttäytyä ja keli lämmetä. Onneksi reitti oli tosi vaihteleva ja nähtävää riitti kaiken aikaa. Jo ennen viittätoista kilometriä aloin varmuuden vuoksi ottaa myös suolaa, oikea etureisi antoi silloin ensimmäisiä merkkejä. Olin pakannut juoksuvyöhön 6 geeliannosta, tällä kertaa turvauduin kierrekorkilliseen geelipussiin, joka olikin helppo avata ja sulkea hikisillä sormilla. Suolan tarve yllätti minut täysin! Kolme suolapussia hujahti ennen neljääkymppiä veden kera, onneksi sain Markukselta vielä lisäsuolaa. Muutoin juoksuvyössäni oli kaksi urheilujuomapulloa, toiseen niistä oli sekoitettu lisäksi suolaa. Kaikki juoksuvyön antimet olivat kyllä tarpeen, vaikka järjestäjän juomapisteitä olikin aikas mukavasti.

 Reitti oli suht tasainen, joitakin kipakoita mäkiä oli toki matkan varrella. Ja kun yksi niistä osui sinne 25.kilometrin kohdalle, olin ihan tyytyväinen, etten ollut juossut itseäni sippiin sitä ennen. Ja että olin tahkonnut talvella niitä Nokian Sorvan kuuluisia mäkiä!

 

Mitään erityisen vaikeata kohtaa matkan varrella ei tullut. Jokin henkinen masennus iski kolmenkympin jälkeen. Kerroin lyhyesti ja ytimekkäästi Markukselle, millaisissa fiiliksissä olin: ”V..., kun v...tuttaa.” Ei siitä sen enempää. Olin aivan onnessani, kun siellä jossain oli vielä aivan ihanan sumuinen kohta. Auringon lämmitystä en olisi enää jaksanut. Ja jossain 38.kilsan paikkeilla koin jonkin ihmeen, kun jalat yhtäkkiä kevenivät ja juoksu alkoi taas rullata mukavasti. Ei sentään niin mukavasti, että olisin yhtään enempää viitsinyt juosta kuin tuo maratonin. Ennen viimeisiä satoja metrejä vilkaisin kelloani, mitä perhanaa, maraton-matka pitäisi jo olla taitettuna ja maalia ei vain näy. Sitten Mimmi juoksi viereeni ja huusi, että nyt on enää lyhyt matka ja kohta on maalisuora. Olin ihan ihmeissäni, miten olin loikkinut noin paljon enemmän kuin piti. Ja missäköhän se maalisuora ihan oikeasti on? No, kun käännyin viimeisen kerran, huomasin, että tuossahan se maali häämöttää. Ja tiimin porukat olivat kannustamassa. Toki sitä silloin jaxoi. Otettiinpa Markuksen kanssa vielä pieni loppukiri hymyssä suin.

Loppukiri

Hyvät  fiilikset jäi ensimmäisestä maratonista.  Anun opeilla ja neuvoilla sekä koko tiimin kannustuksella juoksu onnistui oikein mallikkaasti. On vieläkin sen verran hölmö olo koko tapahtuneesta, etten osaa sanoa, oliko kyseessä eka ja vika maraton vai jatkuuko ”pitkät lenkit” joskus myöhemmin. Nöyrin mielin muistelen maraton-juoksua ja Islannin mahtavaa luontoa erilaisuudessaan.

 

                                                           Evikoskien maraton

 

Maria ja Jussi olivat päättäneet kokea maratonin haasteet kaikkien muiden onneksi Reykjavikissa tiimiläisten kanssa. Matkaan iloinen pariskunta lähti hymyssä suin, mutta miten matka sitten etenikään?

 

Alkumatka oli tosi kiva koska kannustus oli aivan mieletöntä. Pikkukaduilla asuvat ihmiset kilpailivat kenellä on kadun komeimmat kattilat paukuttamalla niitä kauhoilla ja kansilla, Maria kertaa.

15km kohdalle osui pitkä wc-jono johon tuhrautui aikaa n.15 min, jonka jälkeen uudelleen liikkeelle lähtö oli melko jäykkää. Jonotus oli pakollinen sillä hätähän ei tunnetusti "lue lakia". Juoksijoita siis riitti joten matkan teko porukassa oli senkin vuoksi mukavaa. Tästä kohtaa alkoi myöskin juoksun mäkisin osuus ja siitä olimme päättäneet nauttia.

 

Pienet "Boltit" ennen juoksua

26km juoksu sujui kuitenkin ongelmitta jolloin sitten jo puolikkaan juoksijatkin olivat hävinneet kuvioista pois. Tässä vaiheessa muita matkaan lähteneitä täyspitkään maratoniin osallistuneita ei juurikaan enää näkynyt edessä eikä takana, pariskunta kertaa etenemistään.

30km kohdalla Mariaa alkoi etoa tankkauspisteiden makeat urheilujuomat jotka ei jostain syystä imeytyneet lainkaan. Kunnon "konoset" heitettyä olo tuntui taas kuin olisi uudelleen syntynyt. Loppumatkan tankkauksesta piti huolen hesen suolapussit sekä vesi.

Jussin suolat loppuivat 30km:n kohdalla jonka jälkeen askel alkoi radikaalisti lyhetä. Askelten lyhetessä ja matkan hidastuessa täytyi myöskin päälle pukea alkumatkasta riisuttu takki lämmikkeeksi.

Loppumatka sujuikin sitten taistellen vuoroin kävellen ja juosten.

Marian huutaessa Jussille että nyt näkyy maali ei Jussi sitä heti uskonut todeksi, ajatteli sen olevan kangastus. Hän kuitenkin pian havahtui todellisuuteen kuullessaan Raholalaisten aivan mahtavan ja iloisen kannustuksen jonka voimalla juostiin viimeiset metrit. Maaliviiva ylitettiinkin sitten käsi kädessä. Heti ylitettyämme maaliviivan tuntui tosi liikuttavalta Anun hyvä vastaanotto ja huolenpito, ISO KIITOS ANULLE!

 

Kultamitalin arvoinen suoritus

Hetken toivuttuamme ja vaihdettuamme kuivaa yllemme oli aivan mahtava saada onnitteluja ja halauksia muiltakin raholalaisilta. Fiilis oli kuin muskettisotureilla..."YKSI KAIKKIEN JA KAIKKI YHDEN PUOLESTA".

-THE END- :-)

                                                             Markus J:n first

 

Eka maratooni edessä monen kuukauden odottelun jälkeen,harjoittelu oli tiimin yhteislenkit viikonloppuisin,pirkan kierroksen tapahtumat ja vähän kuntosalia.Matka oli mennyt hienosti kisa aamuun asti ja eikä vieläkään jännittänyt, kun olin ajatellut että kävellään sitten, jos muuten ei jaksa vaikka haaveena oli pystyä hölkkäämään koko matka.

 

Ei parane hötkyillä ennen starttia

 

 

Olin päättänyt taapertaa Ritun kanssa kisan läpi, kun varmaan molemmat tarvittiin kirittäjää vierelle, koska molemmilla oli eka kokomatka niin varmaan samanhenkistä menoa luvassa.Lähdettiin rauhassa hölköttelemään ja olo oli kyllä hyvä heti alusta asti ja vielä eksoottinen paikka, niin pakkohan tämän oli onnistua. Ennen puoltaväliä ritu alkoi paasaaman, että "Liian kova vauhti, ei tätä  jaksa loppuun asti", mutta ei me kyllä näköjään hidastettu yhtään, kun kilometri toisensa jälkeen kello näytti samoja kilometriaikoja.

 

Olin viime syksynä juossut pirkan hölkän ja mietin, että miten se 33km tuntuu nyt niin pitkältä,ei tule millään se raja vastaan ja alko vähän mietityttää että mitenkohän tässä käy, mutta olo oli hyvä ja tankkaukset ilmeisen onnistuneet. Ei siinä mitään muuta kun suolaa ja geeliä koneeseen niin siinähän kone jurnutti tasaista tahtia koko matkan. Loppujen lopuksi ei tarvinnut kävellä kuin juomapisteillä, otettiin rauhallisesti ettei kisko juomia väärään kurkkuun, sitäkin on kokeiltu. Noin 35km kohdalla alkoi usko palautua siinä määrin, että tiesin tästä selviytyvän ilman kävelyä loppuun asti, jalat olivat väsynee,t mutta rullasi tasaisesti ja kropassa ei merkkejä energian loppumisesta.

 

Ennen loppusuoralle kääntymistä oli jo kämppis Tarmo ja Mimmi vastassa,loppusuoralla ihmiset kannusti innokkaasti ja vielä ennen maalia tiimiläisten leiri oli villinä vastassa ensikertalaisia, kiitos siitä, mahtava päätös hyvin menneelle kisalle. Hämmentävän hyväkuntoisena oltiin Ritun kanssa maalissa.

 

Tyylikkäät ekakertalaiset

 

 

Pari päivää oli vähän kankeutta jaloissa, tosin istuttiin vähän bussissakin välillä, mutta nyt kotona ei tunnu mitään kummoista väsymystä, joten hyvä jälkimaku jäi vaikka en kyllä vielä innostunut seuraavaan koitokseen. Kiitos Anulle,Markukselle ja Elisalle vaivannäöstä ohjelmantäyteisen matkan järjestämisestä. Aika oli 4.45h P.S.Erikoisuus oli se, että sain expossa lähtönumeroksi 1 ja sitäkin ihmiset jaksoi hehkuttaa matkalla.         

 

                                                              Marin maraton   

 

Kauan odotettu matka oli vihdoinkin koittanut ja odotukset tästä reissusta oli ehtinyt paisumaan melkoisiin mittoihin vuoden aikana. Se loi sieluun pikku jännityksen siitä, että vastaisiko tuleva kokemus odotuksia vai tulisko pettymyksiä.

Matkustaminen on aina rakkaa mutta kivaa puuhaa ja onneksi kaikki sujui hienosti. Lento oli niin tasainen ja aika kului yllättävän nopsaa. Pian jo laskeuduttiin Islantiin Keflavikin kentälle.
Maisemat oli jo koneesta kurkittuna upeat ja matka bussilla hotelille tarjosi lisää näitä upeita maisemia. Tämä lupaa hyvää, mietin itsekseni.

 

Upea geysir, tosin lentokoneesta tätä ei kurkittu.

Kaikenlaisten valmistelujen ja parin päivän pyörimisen jälkeen koitti vihdoin kauan odotettu maraton. Matka hotellilta kisapaikalle oli onneksi lyhyt . Aamulla hiukan joutui arpomaan mitä päällensä pukisi kun oli aika viileää mutta päivästä pitäisi tulla lämmin. Onneksi Maija-Liisa oli osannut tehdä päätöksen juosta lyhythihaisella ja siihen päädyin sitten minäkin ja moni muu. Valinta osui oikeaan. Oltiin kisapaikalla melkein ensimmäisiä mutta pian hyväntuulisia ihmisä alkoi kerääntymään joka suunnasta. Tunnelma kohosi sitämukaan ja ilma sen kuin lämpeni auringon noustessa.

Siinä vielä porukalla arvottiin lähtökarsinoitamme ja hyvin jokainen löysi paikkansa. Minä asetuin Tanjan kanssa samaan karsinaan ja lähtölaukauksesta lädimme taivaltamaan reittiä yhdessä. Tunnelma oli huipussaan. Maisemat edelleen mahtavat. Meri tuoksui ihan mereltä ja leuto tuuli puhalteli vuorotellen viileitä ja lämpöisiä hönkäyksiä. Ilmasto oli todella erilainen ja vaihteleva. Suolaa piti ottaa hiukan enemmän kuin normaalisti ja juomaa kului.

 

Meri ei ikinä ole tuoksunut näin mereltä!

Matka eteni reippaasti vaikka nappailin välillä reitin varrelta kuviakin. Reitti oli sopivan haastava. Pari isompaa nousua selvitettiin melko kivuttomasti. Oli niin paljon katseltavaa ja kuuneltavaa, ettei juuri ehtinyt omaa oloaan mietiskellä. Hyvältä tuntui koko ajan. Kannustajia oli kattiloineen siellä täällä ja välillä bändit soitteli hyvää musaa. Mkäs siinä oli pistellä tossua toisen eteen.

Auringon paisteesta keli vaihtui nopeasti sumuun. Sumu oli niin sankka, ettei kovin montaa metriä eteensä nähnyt. Tämä sumukohta tuli jossain 30 km jälkeen. Kuumuus oli tätä ennen läkähdyttävää mutta sumu virkisti ihanasti. Lämpötila putosi johonkin 16 asteeseen. Tämä virkistävä muutos antoi tosi paljon voimia viimeisille kilometreille. Tanjalla harmillisesti vatsaa alkoi pistämään ja sen seurauksena hän joutui hiukan himmaan vauhtia. Mä jatkoin omaa tahtia koska komento tähän tuli selkäni takaa melko tiukasti.

 

Tanja komentaa tiukasti Maria jatkamaan

Noin kaksi kilsaa ennen maalia Mimmi tuli pyörällä vastaan ja se oli mieluisa ihana piristys. Vaikka en paljon siinä puhumaan pystyny niin Mimmi onnistui antamaan voimia taistella loppuun. Sumukin oli jo hävinnyt ja aurinko posootti taas kuumasti. Onneks enää niin vähän. Tien varressa kannusti muitakin tiimiläisiä iloisella meiningillä. Ulkomailla korostuu aina omien kannustusjoukkojen merkitys ja se on iso. Maalisuoralla iho meni ihan kananlihalle koska siellä kannustus oli mahtavaa ja kisaselostaja oli täysillä tunnelmassa mukana.

Kaiken kaikkiaan omalta osalta täyden kympin juoksu ilman minkäänlaisia ongelmia. Pieni ajan parannus ja mitali kaulassa oli hyvä suunnata nokka kohti edessä olevia huikeita kokemuksia. Näistä kokemuksista on turha kirjoittaa raporttia, ne pitää kertoa ja parhaassa tapauksessa jokaisen ostaa lippu Islantiin ja kokea itse. Suosittelen.

 

Mari ja kohtalaisen upea putous

Ja lopuksi ISO kiitos matkan järjestäjille / vetäjille eli Markukselle, Anulle ja Elisalle. Kiitos koko huikealle kannustusryhmälle reitin varrella. Tanja ansaitsee oma kiitoksen seuran pidosta maratonin aikana. Tanja muuten kehui, ettei ole koskaan puhunut maratonin aikana näin paljoa ja mä totesin etten ole koskaan ollut näin hiljaa maratonin aikana :D

Niin ja yksi iso kiitos "sinkkuboxilaisille" kärsivällisyydestä ja hyvästä yhteiselosta. Toivottavasti kukaan ei saanut traumoja pikku epäkohdista ;D

Onnittelut vielä jokaiselle hienoista juoksuista ja erityisesti ensikertalaisille matkan pituudesta riippumatta.

KIITOS HIENOSTA IKIMUISTOISESTA REISSUSTA!