Neitsytmatka Vantaalla 7.6.2014 (750m-20km-5 km)

Juhannuksena avioliiton rauhaisaan satamaan uiva Johanna tykitti tässä taannoin ensimmäisen virallisen triathlonkisansa hyvällä menestyksellä. Tässä raporttia matkasta:

Maratonkesän 2013 toisella puoliskolla tuli todettua, että taas tarvitaan jokin ihmisen kokoinen haaste. Koska minulta löytyi kotoa jo maantiepyörä ja triathlonia harrastava sulho (herran vuoden takaisen rapskan löydät täältä), oli päätös helppo: Opetellaanpa uimaan. Lähtötasoni oli uimataidoton, enkä  vielä tänäkään päivänä osaa uida mitään muuta kuin vaparia ja ”mökkiselkää”. Pää veden pinnalla-tyylin ns. mummosammakko on itselleni edelleen täysin käsittämätön uintitekniikka.

Liityin triathlonvalmennukseen ja jo kolmen viikon päästä pystyin määrittelemään itseni uimataitoiseksi (virallinen määritelmä on siis 200 m yhteen pötköön). Muutaman kerran pääsin pulahtamaan avovedessä märkäpuvun kanssa, tosin rannan suuntaisesti kahden laiturin väliä sahaten. Talven aikana tahkosin altaassa kasaan 176 kilometriä kaiken muun kivan (pyörä-juoksu-sali) ohella.

Tämän vuoden avovesikausi alkoi kolme päivää ennen ensimmäistä triathlonkisaa. Luonnollisesti siirtymä kirkkaasta 25m pitkästä uima-altaasta järviveteen ja ei-rannan suuntaisesti uintiin on melkoinen. Uidessani  keskiviikkona ensimmäistä kertaa Tesomajärven halki ja takaisin (400m), sain loppupuoliskolla paniikkikohtauksen. Lähdin huonolla lämmittelyllä ja liian lujaa liikkeelle (vauhtisokeus iskee kun et näe ympärilläsi muuta kuin vettä etkä esim. rataköysiä). Hyperventilointi ja maailman pyöriminen silmissä on hieno juttu keskellä-ei-mitään. Timo otti onneksi meikäläisestä kopin ja lopputreeni sujui ihan ookoo. Torstaina kävin vielä ottamassa tilaa haltuun mukavalla pulahduksella, mutta silti treenikaveriden kanssa kellutellessa tuli mietittyä ääneen, että onkohan sittenkin liian aikaista kaikesta tehdystä työstä huolimatta? Olinhan kuitenkin 10 kk sitten uimataidoton. Entä jos saan uuden hepulin Vantaalla ja tulen järvestä veneellä pois?

No, tuli lauantai, eli kisa-aamu. Menomatkan olin aika hiljaista tyttöä ja vitsit olivat aika vähissä. Uinnin alkuverryttely meni kuitenkin mukavasti ja sain isoimmat adrenaliinit karistettua kropasta pois. Lähtökarsinassa mieli alkoi liukua omanlaiseensa autopilottiin ja lopulta päästiin liikkeelle. Ei pienintäkään epäilystä, pelkotilaa tai orastavaa paniikkia. Pidin vauhdin ja hengityksen tasaisen varmana, etten vahingossakaan antaisi kropalle mitään aihetta mennä ylikierroksille. Jossakin takasuoran loppupuolella happea ottaessani näen rannassa keltaisen PowerBarin maihinnousuportin ja tajuntaan iskee ajatus: Ei jumaliste! Mun pitää ihan oikeasti pyöräillä ja juosta tämän jälkeen! Nousen vedestä aivan epätodellisissa oloissa, ja pakkohan siinä oli vähän tuulettaa. Vaihtoon juostessani käsitän etten ollut oikeasti edes uskaltanut ajatella koko kisaa tähän vaiheeseen, vaikka olinkin käynyt asettelemassa pyörän ja juoksukamat vaihtoalueelle. Saan ensimmäiseen vaihtoon tuhlattua sikamaiset 4,5 minuuttia GPS-mokkulan kanssa sählätessä (menikö se päälle-eikö mennyt-eiku---). Vaikka juoksumatka rannasta vaihtoalueelle ja siitä edelleen pyöräilyn alkuun onkin pitkähkö, olisi tuosta voinut leikata ainakin minuutin puolitoista pois.

Ensimmäinen kolmesta pyöräkierroksesta menee edelleen sulatellessa uintiosuuden tapahtumia. Pyörälenkin paluupätkällä puhaltaa tiukka tuuli, joka laski aina vauhteja ja jota vastaan taisin runtata tarpeettoman lujaa. Sen ansiosta kivoilla täpäköillä nousuilla höystetty juoksuosuus olikin sitten sellaista hapokasta raastoa, ettei ole hetkeen ollut, vaikka koutsi on suoranainen raastotreenien mestari. En pystynyt pitämään aiottua ja treeneissä hyvin sujuvaa kisavauhtiani yllä kuin hetkittäin. Tässä lajissa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja erilaisia muuttujia riittää. Ilman vaihtoja sprinttimatkan loppuaika oli jotain 1.33.

Uintiaika:	00:17:43
Vaihtoaika:	00:04:30
Pyöräilyaika:	00:46:33
Juoksuaika:	00:30:02

Ironisesti se kaikkein heikoin lajini eli uinti olikin parhaiten sujunut osuus kaikista. Ihan täydellinen suoritus. Osa-ajoilla tai kokonaisajalla ei kuuhun mennä, mutta pääasia olikin että pääsin järvestä pois ihan itse (jättäen sinne ne möröt avoveteen ja entiseen uimataidottomuuteen liittyen) ja kaikki muu oli bonusta. Avovesiuinti on muuten tätä nykyä ihan parasta puuhaa ikinä. :)

Seuraava kisaetappi matkalla kohti Käringsundin puolimatkaa on perusmatka Voimarinteellä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna  (1500m - 40 km -10 km) ja se kisataankin sitten rouvashenkilönä ja paljon paremmalla strategialla kuin ”Oho, pääsinkin täältä järvestä pois, mitäs sitten?”.

-        Johanna H.

Ps. Järjestyksessään kolmas Raholan Riatloni kisataan 16.8., joten alkakaahan valmistautua. Sattuneesta syistä ”Kylhän mää muuten, mutkun se uinti” ei mene enää selityksenä läpi. ;)