sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kisaraportti: HCR 2011

Tänä vuonna Team Raholalla oli kunnia osallistua viidentoista hengen porukalla maamme suurimpaan puolimaratoniin  Helsinki City Runiin 7.5.2011 Zero Pointin sponsoroimana.
Zero Point Finland Oy on Suomalainen yritys jonka päämääränä on kehittää erittäin korkealaatuisia tuotteita urheiluun, vapaa-aikaan ja työhyvinvointiin. Uskomme jatkuvaan kehitykseen. Yhteistyö yritysten, alan ammattilaisten sekä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa ohjaa toimintaamme. Toimintamme perustuu erittäin korkealaatuiseen urheilua ja liikuntaa tukevaan tuotesarjaan sekä tuotekehitykseen. Sloganimme The Absolute Supporter tarkoittaa niin tuotteitamme, jotka ovat tuotekehityksen huippua urheilussa ja liikunnassa sekä oman terveydenhuollossa. The Absolute Supporter kuvaa myös tavoitettamme olla tukemassa suomalaista liikuntaa, joukkue, -ja yksilöurheilussa niin harrastaja kuin huipputasolla. lähde: http://www.zp.fi/
Zero point -porukan lisäksi mukaan lähti pari muutakin tiimiläistä vahvistamaan porukkamme. Liikkeelle lähdettiin normaaliin tapaan liikuntakeskuksen pihasta.


Ja sitten itse raportteihin:

Markus:
HCR vuosimallia 2011 sujui loistavasti loistavassa säässä. Matka Helsinkiin ja takaisin sujui myös mukavasti, koska sain kuunnella hyviä vinkkejä esim. siitä kuinka saa rypyt häviämään vaikka vain toiselta puolelta  naamaa. Hämmästyttäviä tarinoita!!!

Lähtö"viivalle" asetuin Sepon, Mikon ja oman rakkaani kanssa odottamaan lähtölaukausta. Matkaan päästiin lopulta ja sitten alkoikin melkoinen puikkelehtiminen, koska väkeä todellakin riitti. Muutaman kilometrin jälkeen alkoi tilaa löytyä ja juoksu alkoi sujua. Olin pienessä mielessäni ajatellut juoksevani matkan nousujohteisesti ja sitä sitten toteutin. Matka sujui varovasti vauhtia nostaen täysin ongelmitta. Puolivälin matolla kurkkasin kellossa olevan 45min., joten homma eteni hyvin. Loppuun asti juoksin ilman suurempaa puristusta ja ilman ongelmia ja sainpa irroitettua rajun loppukrinkin stadionilla. Maalissa aika oli 1.28.29 ja siihen olen todellakin tyytyväinen. Juoksu oli rohkaiseva Tukholmaa ajatellen.

Parasta päivässä oli kuitenkin onnellisten tiimiläisten onnistuminen juoksussa!  Onnittelut vielä kaikille mukana olleille!!!



P.S. hikinauhan kun jostain sais
 

Tiina:
Ensimmäiseksi hieman taustatietoa. Tämä HCR oli neljäs juoksuni, muistissa oli talven kohtuu tuskalliset, eikä niin nautinnolliset puolikkaat (Pomarkku ja Unski. Niimpä sitten hiukan elättelin toiveita, että josko kesäkeleillä kunto ja fiilikset olisivat jotain toista. Tosin Markushan se koitti toppuutella ja rauhoitella, ennätysjuoksut tulevaisuuteen ja tässä vaiheessa Tukholmaan valmistautuen…

Lauantaiaamun auringonpaisteessa tunnelmat (=syke) kohosi jo huimasti kun Teamilaisiä kerääntyi Raholaan ja jakauduttiin kimppakyyteihin. Olo oli levoton, jännittynyt ja kaikkea muutakin…ja ihan starttiin asti… Juoksijoiden määrä yllätti, vaikka olihan siitä etukäteen kerrottu. Kyllä tuollainen HRC täytyy vähintäänkin kerran itse kokea.

Niinhän sitä sitten asettauduttiin lähtökarsinaan muiden joukossa. Lähtöluvan jälkeen ihmismassa lähti vyörymään eteenpäin. Ei auttanut muu kuin keskittyä omiin jalkoihin. Koitin rauhoitella itseäni, etten alkaisi panikoimaan milloin muut juoksee ohitseni. Hiukan myös pelotti ensimmäiset viisi kilometriä, mitkä minulla ovat aina menneet puuskuttaen ja kiroillen. Päätin edetä sellaisella vauhdilla mitä jalat vie ja henki kulkee. Ilman suurta tuskaa ja kärsimystä. Empä sitten tiedä mitä oli tapahtunut, jonkinlainen uudestisyntyminen vaiko sitten kunto parantunut… Juoksu sujui hyvin ja hyvällä fiiliksellä. Yhtään kirosanaa ei tullut mieleen, eikä edes negatiivista ajatustakaan. Etukäteen itseni tuntien olin ajatellut hyytyväni mäkiin, mutta jotenkin ne ylös pääsin ja vieläpä juosten. Tuli aika huippufiilis itselle, minähän pystyn ja kykenen.

Matka eteni kilometri kerrallaan ja reitti oli tuttua entiselle helsinkiläiselle. Vähän alle 10 kilometrissä sain sitten juoksuseuraa Minnasta. Vaikka minun päälle 170 sykkeillä onkin hankala keskustella, niin kummasti kaveri vierellä teki matkantekoa mukavammaksi. Ja olihan se sitten kiva tuulettaa kympissä ja puolessa välissä jonkun kanssa yhdessä. Välilä kelloa vilkuilin, toivoin ja suunnittelin juoksuvauhdin säilyvän suunnilleen samanlaisena loppuun asti.

Ne viimeiset viisi kilometriä oli varmaan ne vaikeimmat. Tosin ei ollenkaan niin tuskaista kuin aikaisemmilla puolikkailla. Juostu matka alkoi jo tuntumaan jaloissa. Ja jotenkin se viimeinen kilometri on vaan niin pitkä. Lisäksi Teamiläisten läsnäolo ja kannustus kisahallin mäessä sai aikaan jonkinmoisen tunnemyllerryksen minun päässäni. Onneksi se maali lopulta oli edessä ja olihan se hienoa koittaa vielä jonkinlaista loppukiriä stadionilla. Ja YES – 2:09:18!!! Minun paras puolikkaani tähän mennessä! Olin niin iloinen ja tyytyväinen juoksuuni ja itseeni. Itkuthan siitä sitten seurasi, eikä meinannut tunnetila tasaantua ollenkaan! Mutta ne itkut tuli hyvästä juoksusta ja juoksun aikaisista fiiliksistä. Olihan hyvä juoksu, mahtava ilma ja huippu tapahtuma!




Mari:
Raikas aurinkoinen aamu ja nokat kohti Helsinkiä. Liikkarilta lähdettiinkin oikein neljällä autolla liikkeelle. Matkalla poikettiin keitolla ym. eväillä tuttuun tapaan Roosan kahvilassa. Perille päästiin hyvissä ajoin ja haettiin pikemmiten numerot sekä paidat exposta ja tehtiin siellä pieniä heräteostoksiakin.

Parit puskapisut ja sit siirryimme lähtöalueelle. Roosan kahvilan keitto möyräsi vaarallisesti mahassa, mutta onneksi lähtöalueen pajamaja pelasti tilanteen :D Lähtöä odotellessa lämpötila nousi samassa suhteessa jännityksen kanssa. Jotenkin joku sisäinen hjälytyskello soi, vaikka en tienny vielä minkä ihmeen takia.



Päästiin mukavasti matkaan ja homma etenkikin oikein mukavalla vauhdilla tosi kivaa reittiä pitkin. Jotenkin tuntui siltä, että nyt kulkee loistavasti. Matka jatkui ja aloimme lähestyä n. 16 kilsan kohtaa. Se lähdön sisäinen hälytyskello ei ollut väärässä, vaan sitten kävikin niin,että sain elämäni ekan lihaskrampin oikeeseen pohkeeseeni. Pääsi pari ärräpäätä ja jouduin jäämään tolpan juureen pohjetta venyttelemään ja hakkaamaan ym. Muut jatkoi matkaa ja katsoin haikeana kamujen selkiä kun ne hävisivät ihmismassan joukkoon. Nyyh :( Sitten mieleeni putkahti ANU ja sen saarna suolan tärkeydestä ( jota meillä kellään ei ollut mukana ). Kokosin itseni ja lähdin hiljalleen hölkkäämään kivusta huolimatta. Juoksu pääsikin suht hyvään vauhtiin ja pääsinkin kun pääsinkin maaliin asti. Eikä lopullinen aikakaan ollut edes kovin suuri pettymys :) Siitä sitten linkutin jalkapuolena eväsjakelun kautta suolaa edelleen etsien. Ja sitä löytyikin sipsien muodossa. Pusseja menikin heti kaksi :D

Löydettiin porukalla toisemme ja kaikki oli ihanan onnellisia omista suorituksistaan. Vaihdettiin kuulumiset ja lähdettiin pesulle. Siinä matkalla näimme iki ihanan Tiinan reipasta menoa kohti stadikan loppusuoraa. Huudettiin Tiinalle JAXAA tsempit ja hurraa huudot :D Loppu hyvin kaikki hyvin. Tiina ja Mimmi teki omat enkkansa ja kaikilla muillakin oli onnistunut juoksu. Mä olin se ainoa jolla ei ihan menny putkeen. Mutta mitä tästä opinkaan!! Älä koskaan aliarvioi puolimaratonia matkana!! SUOLAA MUKAAN AINA!!! :D

Anun loppusaarna parkkipaikalla kruunasi vielä ihan kaiken :D Kiitos siitä :D seuraavalla kerralla muistan olla taas nöyrä juoksija muiden joukossa :D KIITOS koko porukalle kaikesta ja erityisesti Jounille kyydistä.

Anu:
Team Rahola oli mukavalla retkellä 7.5 lauantaina Helsingissä HCR-juoksun merkeissä. Iloisia ja jännittyneitä teamiläisiä kokoontui Raholan liikuntahallin pihaan aamutuimiin, jatkaen matkaa 4:llä autolla kohti Helsinkiä.
ZERO POINT kustansi jälleen tänä vuonna HCR-juoksuun Team Raholalaisia, joita pääsi 15 henkilöä edustamaan ZERO POINTIA tapahtumaan. Tämä on mahtava juttu ja kyllä sitä kelpaakin ZERO POINTIA edustaa, koska tuotteethan ovat hyviä ja moni Team Raholalainen käyttää melkein päivittäin heidän tuotteitaan, esim. tukisukkia joko juostessa tai palauttamaan treenin jälkeen jalkoja tai työpäivän aikana vähentämään turvotuksia.

Yhteensä Team Raholasta oli juoksemassa 17 jäsentä ja tunnelma oli huikea. Jännitystä, valmistautumista, ostoksia, odotusta, viimehetken tankkausta... Puheensorinaa ja naurua tuli jälleen joka paikasta, hyvä fiilis oli aistittavissa. Sää suosi myös meitä, osa laittoi t-paidan päälle ja muilla oli kevyt pitkähiainen t-paidan alla, joka oli ehkä aavistuksen sittenkin liikaa. Aurinko paistoi täysillä ja tuulta ei ollut mailla halmeilla, ihanaa, kesä! Nyt täytyi vaan kaikkien muistaa, että juotavaa kuluu ja SUOLAA tarvitaan!

Starttihetki koitti portaittaen, koska juoksijoita oli paljon, yli 13 000, niinpä täytyi olla tarkkana, ettei kompuroi omiin tai toisen jalkoihin. Matkalla oli paljon ylä- ja alamäkiä, reitti oli jälleen upea, asfalttia ja soraa riitti hyvin jalkojen alle matkan taittuessa mukavasti. Jalat kipittivät eteenpäin hyvin ja juoksu tuntui hyvälle. Team Raholan porukan juoksut kulki kaikin puolin hienosti ja iloisia jäseniä oli myös juoksun jälkeen, jännitys oli lauennut ja tunnelma oli rento/ iloinen! Onnistumisen tunnetta ilmassa paljon.



Oikein paljon kiitoksia ZERO POINTILLE sekä Team Raholan reippaalle/ positiiviselle ryhmälle!!! Uudet haasteet odottavat jo nurkan takana, eikun eteenpäin!!!

Minna:
Kaikki kohdallaan

Kaikki meni mukavasti nappiin HCR:ssä. Keli oli aivan mahtava, pää sopivasti juoksutaajuudella, pientä keuhkopistosta isompia kremppoja ei ilmaantunut ja energiaa riitti kiitettävästi loppuun asti. Eli lyhyesti sanottuna juokseminen oli sitä mitä se parhaimmillaan on: silkkaa kivaa.

Aikaennätykseni ei tosin taaskaan parantunut, mutta ehkä juoksemisen nautinnollisuus johtui juuri siitä, että en tuijottanut kelloa. Ei siitä tosin mitään olisi näkynytkään, koska sykemittarin paristo on lähestynyt elinkaarensa loppua jo yli puoli vuotta ja näyttötaulu oli alusta loppuun täysin himmeä. Katselinkin Eeviksen sykemittarin kirkkaita numeroita kateellisena ennen lähtöä…

Takas HCR:ään. Jätin viime hetken mielijohteesta juoksuvyön pois ja olin siksi vähän huolestunut veden ja energian riittävyydestä, mutta onneksi huoltopisteiden frekvenssi oli armollisen tiuha. Lähes jokaisella tulikin hörpittyä sekä urheilujuomaa että vettä. Suolaa en onneksi jättänyt pois, vaan kiskoin sitä kitusiini pariin otteeseen, minkä ymmärsin olleen järkiteko etenkin Marin kramppikokemuksesta kuultuani.

HCR-reitti oli riittävän vaihteleva: ihana metsän siimes virkisti varjollaan ja välillä sai nauttia taivaan täydeltä paahtavasta auringosta. Mäkiseksi väitetty maasto ei mielestäni sisältänyt yhtään kunnon ylämäkeä – paljon enemmän niitä täällä kotikulmilla saa kavuta.

Taivalsin matkan osin itsekseni ja osin Tiinan kanssa. Tiina juoksi aivan mahtavasti varsinkin kun ottaa huomioon taannoisen jalkaoperaation ja sen, että puolikkaita on takana ymmärtääkseni vasta muutama. Ilonkyyneleiltään ei tahtonutkaan tulla maalissa loppua, mikä riemastutti suunnattomasti meitä muitakin.

Summa summarum: ihana juoksu! Parasta koko päivässä oli kuitenkin Team Raholan ainutlaatuisen upea, hersyvän hauska ja aina rento tsemppifiilis, joka koko porukasta henki sekä ennen että jälkeen juoksun. Kiitos kaikille mahtavasta seurasta ja ONNEA TUKHOLMAAN!

Laura: 
Ja pitihän sitä koittaa Raholan kymppiä mainostaa täälläkin:

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa sakkia! Mikko ja Ville oli kuulemma nähny jotain melko mullistavaa matkalla.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.